Kela: Muutoksesta huolimatta osa-aikaisen työn tekeminen on jatkossakin taloudellisesti kannattavaa.
Voisiko joku viisaampi selittää yllä olevan toteamuksen? kun itse en tajua.
"Työttömyysturvan 300 euron kuukausittainen suojaosa poistuu 1.4.2024. Suojaosa tarkoittaa sitä rahamäärää, jonka työttömyysturvaa saava voi ansaita ilman, että se vähentää työttömyysturvaa.
Muutoksesta huolimatta osa-aikaisen työn tekeminen on jatkossakin taloudellisesti kannattavaa."
Kommentit (164)
Jos kaupan kassa saa 2 000 nettona/kk, 30 h viikkotyötunneilla, siihen työhön olisi ruuhkaa. Veroprosentti täytyy olla siis 0.5 - 1 tienoilla.
Itse jää käteen osa-aikatöistä 1300 euroa, mitenköhän muuttuu että onko enää sit kannattavaa vai täytyykö ottaa loparit
Olen omaiseni, ( 90v) avustaja. Olen pystynyt tekemään muutaman keikan, silloin tällöin suoja- osan turvin. Kun suoja-osa poistuu ja asumistuki lopetetaan, minun ei kannata tehdä keikkoja sosiaalialalla. Haen toimeentulotukea. Omaiseni ei ole oikeutettu edes kotihoidon palveluihin, koska jalat toimivat, vaikka pää ei. Tämä yhteiskunta on täysin rikki.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua.
Toimeentulotukeen tulee työvelvoite.
Vierailija kirjoitti:
Se tarkoittaa sitä, että saat työkokemusta etkä syrjäydy työelämästä. Mitään taloudellista hyötyä ei ole. Vähän niin ku tsemppiä ja kivat sulle.
Toisaalta, siitä työkokemuksesta joutuu maksamaan.
Esim. kaupankassat, nyt he saattavat työskennellä eri työpisteissä ruuhka-aikaan 2-3 h, jopa kymmenien kilometrien päässä kotoa. Ja nyt kun tuo 300€ leikataan, niin työntekijän maksettavaksi tulevat työmatkakustannukset, eikä niitä voi edes vähentää verotuksessa, koska hallitus leikkaa matkavähennyksiä ja nostaa omavastuuta 900€.
Sama terv.hoitoalalla, jos työskentelee sote-alueella, ei ole kannattavaa ottaa muutaman tunnin sijaisuuksia ja keikkoja, jos työmatka pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköalaton jengi vinkuu satasista, kun mistä tahansa työstä saa vähänkään tosissaan sitä tekemällä tonneja :D
Tonneja? Siivoomalla saa tonnin hädin tuskin brutto ja valtiolla sihteerinä jokin noin 2500 brutto miinus verot on reippaasti alle kaksi tonnia miinus ulosotto on nolla euroa miinus työmatkat miinus ruoat menee reippaasti miinuksen puolelle tili. Sen lisäksi henkinen kärsimys, sitä ei voi edes rahalla mitata eikä millään korvata. Koko elämä on pilalla.
Tässä on yksi osa-aikainen siivooja, tienaan kk:ssa alle tonnin, kutakuinkin 800€:oon jää bruttotulot, lisäksi saan ansiosidonnaisen joka vaihtelee 30-400€: välillä, enimmillään on kutakuinkin 450€, vähimmillään 330€ ja kun lomarahat maksetaan niin en saa anssia ollenkaan. Joten kyllä se tonnikin aika tiukassa on. Nyt mediassa hössötetään matalapalkkaisista niin en ole vielä kertaakaan kuullut kenenkään mainitsevan siivoojia, hoitsut ja kassat on vissiin meitä köyhempiä.
Kyse onkin siitä kannattaako tehdä töitä jos sen tekemiseen kuluu enemmän rahaa kuin sen tekemättä jättämiseen. Tietenkin jos työpaikka on ihan vieressä ja sinne pääsee kaurapuuron voimalla niin miksikäs ei mutta aika harvalla se niin on. Jos työ ei palkitse tarpeeksi niin oman ajan myymisellä ei ole mitään perustetta. Työ sinällään ei ole mikään itseisarvo toisin kuin jotkut kuvittelevat vaan sen tekee houkuttelevaksi vain raha. Sosiaaliturvan taso on Suomessa niin matala ettei sitä enää voi alentaa ilman että siitä tulee seuraamuksia jotka maksavat yhteiskunnalle enemmän. Eli elämme mielenkiintoisia aikoja äärioikeiston hallinnan alla.

Lisäksi töissä pitää olla aina hienot vaatteet ja meikit jos olet sellaisella alalla. kotona voi vaan olla pieruverkkareissa
"Työstä pitää saada enemmän kuin tuista"...
Ööö, samaa mieltä, mutta on tää maailma mennyt hulluksi. Miettivätkö 50-luvun ihmiset noin?? Ei ollut kuin palkka.
En mä ole matalapalkkatöitä kolutessani laskelmoinut työttömyyskorvauksilla ja sossutuilla, vaan OLLUT TÖISSÄ viimeiset 20 vuotta. Pätkiä, keikkaa, ties mitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse jää käteen osa-aikatöistä 1300 euroa, mitenköhän muuttuu että onko enää sit kannattavaa vai täytyykö ottaa loparit
Sun täytyy sit pärjätä sillä palkalla. Asumistuki pienenee 200-300 €/kk ja soviteltua saat jatkossa muutaman kympin, jos sitäkään. Riippuu sun vuokrasta/vastikkeesta. Omistusasujat eivät saa asumistukea jatkossa lainkaan. Jos vuokrasi on 300€ jossain korvessa, osa-aikatyö kannattaa. Helsingissä se ei tosiaan kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköalaton jengi vinkuu satasista, kun mistä tahansa työstä saa vähänkään tosissaan sitä tekemällä tonneja :D
Tonneja? Siivoomalla saa tonnin hädin tuskin brutto ja valtiolla sihteerinä jokin noin 2500 brutto miinus verot on reippaasti alle kaksi tonnia miinus ulosotto on nolla euroa miinus työmatkat miinus ruoat menee reippaasti miinuksen puolelle tili. Sen lisäksi henkinen kärsimys, sitä ei voi edes rahalla mitata eikä millään korvata. Koko elämä on pilalla.
Tässä on yksi osa-aikainen siivooja, tienaan kk:ssa alle tonnin, kutakuinkin 800€:oon jää bruttotulot, lisäksi saan ansiosidonnaisen joka vaihtelee 30-400€: välillä, enimmillään on kutakuinkin 450€, vähimmillään 330€ ja kun lomarahat maksetaan niin en saa anssia ollenkaan. Joten kyllä se tonnikin aika tiukassa on. Nyt mediassa
Ja täällä yksi keikkaileva sairaalahuoltaja, joka todella toivoo, että te alalta kokemusta omaavat tulisitte pahoinvointialueelle töihin. Olen nimittäin aivan rikki lukiolaisten kanssa työskentelyyn, en ehdi, jaksa, halua enkä aio enää olla lapsenvahtina oman työni ohella. Muita ei vaan ole tarjolla. Talon kirjoillakin saa tehdä niin paljon töitä kuin haluaa alk 2175/kk + kokemusvuosilisät +vuorolisät. Kuka sitä enää jaksaa, on eri juttu. Minä en. Ja ps. Älkää hyvät ihmiset koskeko sairaalassa mihinkään, mihin ei ole välttämätön pakko.
En kommentoi kenenkään muun töissä käymistä, mutta itsellä on kokemusta myös työkokeiluista ym palveluista ja osa-aikainen palkkatyöni voittaa 100-0. Vastaavaan palveluun takaisin päätyminen on riittävä pelote töissä käyntiin.

Kuvailisitko itseäsi pakkotyöläiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jää käteen osa-aikatöistä 1300 euroa, mitenköhän muuttuu että onko enää sit kannattavaa vai täytyykö ottaa loparit
Sun täytyy sit pärjätä sillä palkalla. Asumistuki pienenee 200-300 €/kk ja soviteltua saat jatkossa muutaman kympin, jos sitäkään. Riippuu sun vuokrasta/vastikkeesta. Omistusasujat eivät saa asumistukea jatkossa lainkaan. Jos vuokrasi on 300€ jossain korvessa, osa-aikatyö kannattaa. Helsingissä se ei tosiaan kannata.
Onko tottta että noin pakjon pieneee? :o
Helsinki on kusessa, kun kassat, tarjoilijat, lastenhoitajat ym. pienipalkkaiset pakenevat joukolla Orpo-Purran hirmuvaltaa. Odottavat, että Salosta tai Lahdesta tulee omalla kustannuksella väkeä keikkatöihin, vaikka työmatkakulut ovat enemmän kuin päivän palkka, ja palkka pienentää vielä työttömyyskorvausta 50%.
No toi on sellasta tyhjää lätinää " jo muinaiset roomalaiset hyötyivät työnteosta" tyyppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jää käteen osa-aikatöistä 1300 euroa, mitenköhän muuttuu että onko enää sit kannattavaa vai täytyykö ottaa loparit
Sun täytyy sit pärjätä sillä palkalla. Asumistuki pienenee 200-300 €/kk ja soviteltua saat jatkossa muutaman kympin, jos sitäkään. Riippuu sun vuokrasta/vastikkeesta. Omistusasujat eivät saa asumistukea jatkossa lainkaan. Jos vuokrasi on 300€ jossain korvessa, osa-aikatyö kannattaa. Helsingissä se ei tosiaan kannata.
No miun asumistuki on jo tuo, eli en saisi mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse onkin siitä kannattaako tehdä töitä jos sen tekemiseen kuluu enemmän rahaa kuin sen tekemättä jättämiseen. Tietenkin jos työpaikka on ihan vieressä ja sinne pääsee kaurapuuron voimalla niin miksikäs ei mutta aika harvalla se niin on. Jos työ ei palkitse tarpeeksi niin oman ajan myymisellä ei ole mitään perustetta. Työ sinällään ei ole mikään itseisarvo toisin kuin jotkut kuvittelevat vaan sen tekee houkuttelevaksi vain raha. Sosiaaliturvan taso on Suomessa niin matala ettei sitä enää voi alentaa ilman että siitä tulee seuraamuksia jotka maksavat yhteiskunnalle enemmän. Eli elämme mielenkiintoisia aikoja äärioikeiston hallinnan alla.
Kuka sinä olet sanomaan että palkkatyö ei ole itseisarvo?
Missä vaiheessa porukka on alkanut arpomaan palkan ja tukien välillä? Ei ennen näin ollut.
Siinä vaiheessa, kun työstä ei enää maksettu asiallista palkkaa, työssä ei ole voinut edetä, työn sisältöön ei ole pystynyt itse vaikuttamaan jne. Eli pätkä- ja silpputyön yleistymisen myötä, josta hyötyvät lähinnä vuokrafirmat.
Vierailija kirjoitti:
Työstä pitää saada minimipalkka eli n. 890 e että se kelpaa työssäoloehtoon. Jos tuo ei täyty, ansiosidonnaiselle ei voi päästä. Tätä on euroistaminen. Joku voi saada tämän vaik kahdessa viikossa kun toisen täytyy huonompi palkkaisena puristaa koko kuukauden. Eli mitä parempi palkka, sitä helpommalla pääsee.
Euroistamisen vaikutuksista on puhuttu yllättävän vähän. Paitsi että siinä on tuo minimipalkkaraja per kuukausi, joka muuten taitaa olla tänä vuonna vielä korkeampi, koska se nousee indeksitarkistuksen vuoksi, niin vielä pahempaa seuraa, jos sitä ei saavuta. Jos tulot jää alle tuon rajan, mutta ovat kuitenkin vähintään puolet siitä, eli n. 450 e kuukauden aikana, se kerryttää työssäoloehtoa puoli kuukautta, mutta ei ollenkaan ansiosidonnaista. Pahimmillaan osa-aikatyö, sijaistukset tai keikat voivat johtaa siihen, että lopulta työssäoloehto täyttyy noista puolikkaista kuukausista ja saa ansiosidonnaista, mutta se on vain peruspäivärahan suuruinen. Syyskuusta eteenpäin epätyypilliset työsuhteet eivät siis todellakaan kannata, ellei ole täysin varma, että kalenterikuukaudessa maksetaan vähintään tuon euroistamisen minimin verran, koska tuota ns. puolen kuun työssäoloehtoa kannattaa välttää kaikin keinoin. Keikka- tai osa-aikatyöläiset eivät läheskään aina voi vaikuttaa siihen, paljonko heille tarjotaan työtunteja, palkanmaksuajankohdasta puhumattakaan. Kannattavaa on siis enää kokoaikainen vakityö tai ainakin vuoden määräaikaisuus, mutta sitähän Orpo, Purra ja kumppanit halusivatkin.
Jep, kuten minut. Ei yksinkertaisesti kannata tehdä osa-aikatöitä.
Kokopäivätöitä olen kyllä aina hakenut mutta ei ole tärpännyt, siksi nuo osa-aikatyöt.
Tai ehkä siirryn pimeisiin hommiin.