Lue keskustelun säännöt.
Mennäkö "isän" hautajaisiin vai ei?
01.02.2024 |
En suoraan sanoen ole koskaan pitänyt kyseistä henkilöä isänä tekojensa ja käytöksensä vuoksi, joten en haluaisi mennä. Toisaalta, sosiaalinen paine osallistua on aika kova, koska tämän "isän" eräät sukulaiset ja tuttavat pitää jännä ihan loistotyyppinä eivätkä varmasti osaa kuvitellakaan millaista kotona oli silloin aikoinaan. Äidille on ihan ok tein miten tahansa. Veli taas on menossa koska on nuorempi eikä tiedä kaikkea.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Ei meistä kukaan voi valita geenejään ja tuskin on paha huvikseen, sinullakin on selvästi isäsi geenit ja ne tulee esiin kirjoituksessasi ja ehkä ette siksi tulleet toimeen. On ihan se ja sama oletko hautajaisissa vai et, ei isäsikään siellä ole tosin tämä on ainut tilaisuus osallistua, toista ei tule.
No? Saitko hyvän mielen kun kirjoitit tämän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tehnyt kaikille selväksi jo vuosia sitten, kun isä kuolee, en osallistu hautajaisiin saatika mihinkään muistotilaisuuksiin. (En ole kys. henkilön kanssa ollut tekemisissä vuosikymmeniin) Minulle riittää pelkkä ilmoitus, että kuollut ja kuopattu. Enkä osallistu perunkirjoihin. Ei ole minun häpeä, jos tästä joku lähiomainen loukkaantuu. Oma on valintani.
Vierailija kirjoitti:
Ei meistä kukaan voi valita geenejään ja tuskin on paha huvikseen, sinullakin on selvästi isäsi geenit ja ne tulee esiin kirjoituksessasi ja ehkä ette siksi tulleet toimeen. On ihan se ja sama oletko hautajaisissa vai et, ei isäsikään siellä ole tosin tämä on ainut tilaisuus osallistua, toista ei tule.
Semmoset kiukut siellä.
Vierailija kirjoitti:
Ei meistä kukaan voi valita geenejään ja tuskin on paha huvikseen, sinullakin on selvästi isäsi geenit ja ne tulee esiin kirjoituksessasi ja ehkä ette siksi tulleet toimeen. On ihan se ja sama oletko hautajaisissa vai et, ei isäsikään siellä ole tosin tämä on ainut tilaisuus osallistua, toista ei tule.
Juuri näin! Minä olin myös äitini hautajaisissa vaikka hän hylkäsi minut kun olin vauva-iässä. Mukava tilaisuus, pääsin tutustumaan äidinpuolen sukuun joka on ihan jees suku vaikka äiti sattui olemaankin se heikompi astia.
Perunkirjoitukseen ei nykyisin ole pakko osallistua. Tilaisuudessa käy virkatodistuksista ilmi, ketkä ovat vainajan perilliset, olivat he paikalla tai eivät. Alkaako oma osuus perinnöstä kiinnostaa siinä vaiheessa, jos kuolinpesän arvo on huomattava?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ollut lapsena isän hautajaisissa, olin ala-asteella kun isä kuoli. Hänellä oli monenlaisia ongelmia ja hän ei juurikaan ollut elämässäni. Sitten skarppasi hetkeksi ja sitten parin vuoden päästä kuoli. Muistan miten oudolta tuntui olla hautajaisissa, keskellä vieraita ihmisiä. Jos olisin ollut silloin aikuinen tai edes teini, en todennäköisesti olisi mennyt. Ei siellä tapahtunut mitään sellaista korvaamatonta.
Miksi kukaan menisi jonkun vieraan ihmisen hautajaisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Papin kommentti asiaan, kun olen ollut sadoissa hautajaisissa:
Kannustaisin tällaisessa tilanteessa menemään siunaustilaisuuteen kirkkoon/kappeliin, ihan itsesi kannalta. Vaikka vainaja ei olisi ollut sinulle läheinen, niin saisit kuitenkin asialle päätepisteen. En ole kuullut, että kukaan olisi katunut siunaustilaisuuteen osallistumista, vaikka ei vainajan kanssa läheinen olisi ollutkaan. Käyväthän monet esim. etäisten sukulaisten hautajaisissa, vaikka yhteyttä ei juuri olisi ollut.
Siunaustilaisuudessa vieraiden ei ole "pakko" puhua mitään, kukat voi laskea kaikessa hiljaisuudessa. Siunaustilaisuudessa ei myöskään tarvitse keskustella muiden hautajaisvieraiden kanssa, ei kukaan siellä kirkonpenkissä ryhdy isästäsi sinulta kyselemään. Siunaustilaisuuteen voi saapua juuri ennen sen alkamista, niin ei tarvitse eteisessäkään vaihtaa isommin kuulumisia. Sekin on ok, että osallistuu vain siunaustilaisuuteen ja jättää muistotilaisuuden väliin. Sinä et ole muille tilivelvollinen väleistäsi isääsi, eikä sinun tarvitse mennä muistotilaisuuteen aiheesta keskustelemaan.
Voimia sinulle tämän asian kanssa!
En menisi jos perittävää ei ole.Ehkä vain joutuisin maksamaan jostain purkamisista esim.kaamea kämppä.Tontin hinta ei kata sitä.Varsinkin jos isä itse ei ole pitänyt mitään yhteyttä.Turhaa.Tosin en ole rahan kipeä mutta en halua maksaakkaan turhia menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perunkirjoitukseen ei nykyisin ole pakko osallistua. Tilaisuudessa käy virkatodistuksista ilmi, ketkä ovat vainajan perilliset, olivat he paikalla tai eivät. Alkaako oma osuus perinnöstä kiinnostaa siinä vaiheessa, jos kuolinpesän arvo on huomattava?
Ei minua ainakaan alkanut kiinnostaa. Lapsuus ei ole korvattavissa rahalla.
En mennyt biologisen isän hautajaisiin ja mitään juridista yhteyttä meillä ei ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Papin kommentti asiaan, kun olen ollut sadoissa hautajaisissa:
Kannustaisin tällaisessa tilanteessa menemään siunaustilaisuuteen kirkkoon/kappeliin, ihan itsesi kannalta. Vaikka vainaja ei olisi ollut sinulle läheinen, niin saisit kuitenkin asialle päätepisteen. En ole kuullut, että kukaan olisi katunut siunaustilaisuuteen osallistumista, vaikka ei vainajan kanssa läheinen olisi ollutkaan. Käyväthän monet esim. etäisten sukulaisten hautajaisissa, vaikka yhteyttä ei juuri olisi ollut.
Siunaustilaisuudessa vieraiden ei ole "pakko" puhua mitään, kukat voi laskea kaikessa hiljaisuudessa. Siunaustilaisuudessa ei myöskään tarvitse keskustella muiden hautajaisvieraiden kanssa, ei kukaan siellä kirkonpenkissä ryhdy isästäsi sinulta kyselemään. Siunaustilaisuuteen voi saapua juuri ennen sen alkamista, niin ei tarvitse eteisessäkään vaihtaa isommin kuulumisia. Sekin on ok, että osallistuu vain siunaustilaisuuteen ja jättää muistotilaisuuden v
Mikä päätepiste niin sille asialle pitäisi saada ja mitä siunaustilaisuuteen meneminen siihen auttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunkirjoitukseen ei nykyisin ole pakko osallistua. Tilaisuudessa käy virkatodistuksista ilmi, ketkä ovat vainajan perilliset, olivat he paikalla tai eivät. Alkaako oma osuus perinnöstä kiinnostaa siinä vaiheessa, jos kuolinpesän arvo on huomattava?
Ei minua ainakaan alkanut kiinnostaa. Lapsuus ei ole korvattavissa rahalla.
Näin on. Mikään rahasumma ei koskaan voi korvata menetettyä lapsuutta ja rikottua psyykeä jonka yhteenliimamiseen on saanut käyttää verta hikeä ja kyyneleitä, vuosien tuskaa.
Sen rahan otin vastaan vaikka olisin voinut kieltäytyäkin, ihan senkin vuoksi että sain aina kuulla miten "hait hyökkää" rahojen kimppuun kyseisen henkilön kuoltua. Halusin olla se hai!
Ja olihan siitä paljon iloa, sain hieman hemmotella itseäni mm. ulkomaanmatkoilla. Eihän se raha mitään korvaa, ei rakkauden ja välittämisen ja kiintymyksen ja turvalllisuuden tunnetta voi korvata millään rahalla. Kylmä raha on kylmää rahaa. Rahan kylmä syleily.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En menisi jos perittävää ei ole.Ehkä vain joutuisin maksamaan jostain purkamisista esim.kaamea kämppä.Tontin hinta ei kata sitä.Varsinkin jos isä itse ei ole pitänyt mitään yhteyttä.Turhaa.Tosin en ole rahan kipeä mutta en halua maksaakkaan turhia menoja.
Hautajaisiin osallistuminen ei ole ehto perinnön saamiselle. Ap on vieläpä rintaperillinen.
Mietin tänään asiaa ja syitä miksi en menisi. Tuntuisi raskaalta olla surevan roolissani vaikka en voi millään tavalla hyvällä omallatunnolla sanoa surevani. Stressaa ihmisten osanottojen vastaanottaminen ja tekokiitokset, ja etenkin se kaikki "isän" hyvien asioiden vatvominen. Tuntuisi niin tekopyhältä kuunnella näiden muiden juttuja siitä miten mukava ja hauskaa seuraa tämä oli. En pystyisi miettimään muuta kuin että nämä eivät sitten onnekseen joutuneet tutustumaan siihen todelliseen, ei niin mukavaan puoleen.
Tämä asia konkretisoitui minulle kun pappi kyseli siunausta varten hyviä muistoja tästä. En siis vaan keksinyt yhtään mitään. Siis mitään positiivisia asioita.
Toisaalta, nyt ilmeisesti veljen vaimo ja muutaman muut olettaa minun osallistuvan hautajaisiin. Miten voin enää kieltäytyä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mietin tänään asiaa ja syitä miksi en menisi. Tuntuisi raskaalta olla surevan roolissani vaikka en voi millään tavalla hyvällä omallatunnolla sanoa surevani. Stressaa ihmisten osanottojen vastaanottaminen ja tekokiitokset, ja etenkin se kaikki "isän" hyvien asioiden vatvominen. Tuntuisi niin tekopyhältä kuunnella näiden muiden juttuja siitä miten mukava ja hauskaa seuraa tämä oli. En pystyisi miettimään muuta kuin että nämä eivät sitten onnekseen joutuneet tutustumaan siihen todelliseen, ei niin mukavaan puoleen.
Tämä asia konkretisoitui minulle kun pappi kyseli siunausta varten hyviä muistoja tästä. En siis vaan keksinyt yhtään mitään. Siis mitään positiivisia asioita.
Toisaalta, nyt ilmeisesti veljen vaimo ja muutaman muut olettaa minun osallistuvan hautajaisiin. Miten voin enää kieltäytyä?
Ap
Ihan oikeasti, voit vain mennä virran mukana ja jäädä noroviruksessa kotiin vasta samana aamuna. Kukaan, jolla on sydän, ei moiti sinua tuosta. Säästät kaikkien vaivaa, kun ei tarvitse keskustella, miksi et halua tulla.
Paljon tsemppiä sinulle!
Minulla on senverran itsekunnioitusta että en menisi. Enkä ole mennytkään.
Lämpimiä ajatuksia aloittajalle!
Ei ole yhtä läheinen, mutta olen itse joutunut työn takia osallistumaan sellaisen ihmisen hautajaisiin, joka toimi todella pahansuovasti minua kohtaan. Minulle kuului kukkalähetyksen laskeminen ja muistosanojen lausuminen.
Tuo henkilö oli mm. haukkunut minut useaan otteeseen julkisesti ja valehdellut minusta toimittajille. Onneksi ei ollut yhteyksiä mihinkään isompaan mediaan, mutta aika ilkeän jutun radioon saivat aikaiseksi :0
Uralleni ei lopulta koitunut mitään haittaa. Hautajaisissa ajattelin, että varmistan näin itselleni, että tyyppi on takuulla kuollut.
Itse joko menisin ikään kuin päätöksenä asialle (en kuitenkaan muistotilaisuuteen, jos siellä on ikäviä sukulaisia) tai peruisin sairauden takia samana aamuna. Näin ei tulisi edes puheita.