"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

"Niin, tuossa kuulostaa että toinen miettii mikä hänestä itsestään olisi kivaa, eikä tule ajatelleeksi että jonkun muun mielestä vaikkapa jotkut avajaiset ovat vihoviimeinen asia joka olisi kivaa. Mulla on myös ekstroverttikavereita, enkä olisi noin jyrkkä, että ei sovita yhteen ollenkaan, mutta on se vaatinut työtä. Yksi asia on ollut nimenomaan tuo, että ekstrovertin on usein vaikea nähdä mikä introvertille on kivaa. Jostain syystä introvertit useammin ymmärtävät ekstroverttien tarpeita, mutta päinvastoin harvemmin."

Luulen, että tässä on vähän semmoinen extro-harha usein, että extro tulee ajatelleeksi, että mennään nyt vaan, eihän se haittaa, voi olla kivaakin. Pitää siis erikseen muistaa, että ei, intro ei ajattele näin, vaan haluaa käyttää energiansa semmoiseen, mikä takuulla on kivaa.

Lisäksi ajattelen niin, että koska minä oikeasti nautin molemmista, rauhaisammista tapaamisista kahdestaan tai pienellä porukalla sekä jostain avajaisista, niin miksi olisi ongelma tavata sitten introakin semmoisissa tilanteissa, jotka takuulla ovat hänellekin kivoja? Sinne avajaisiin voin sitten mennä itsekseni tai jonkun semmoisesta innostuneemman kaverin kanssa.

Mitä tulee puheenaiheisiin, kun se on noussut esille, tavallaan kyllä ymmärrän enemmän kantaa, että ystävät puhuvat henkilökohtaisemmista asioista kuin vain harrastuksista tms. Eli kyllä minäkin kaipaan ns. syvällisempää asioiden käsittelyä ja siihenhän introt ovat aivan mahtavaa seuraa! Heillä yleensä riittää kärsivällisyys syventyä asiaan, miettiä useampia puolia jne. Huomaan, että itse extrona olen taipuvainen pistämään asioita pikaiseen pakettiin, mutta introystäväni osaavat herätellä minua ajattelemaan toisia puolia ja semmoista, mikä ei ensimmäisenä ehkä itselle olisi ratkaisuksi tullut mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni. 

Kiinnostaisi tietää, mistä sitten ystäviesi kanssa puhut, jos et henkilökohtaisia asioitasi, kuten vaikkapa huoli terveydentilasta?

Vaikka mistä. Riippuu mitä ympärillä tapahtuu ja mitä maailmassa tapahtuu. Saatan keskustella vaikka superliigan merkityksestä ja Uefan ylimielisestä käytöksestä Euroopan lainsäädännön edessä tai siitä mihin suuntaan trendit ovat siirtymässä koskien ihmisten käyttäytymistä. 

Usein jutteleen juuri siitä mistä kukin haluaa

Oletko koskaan miettinyt miksi tämä kaveri joutuu kokoajaan kyselemään?

Sinä taas kuulostat niiltä, joilta saa suoraan tenttiä, että edes jotain saavat sanottua. Kun kohtaan näitä ihmisiä, joilla ei ole mistään oikein mitään sanottavaa, niin joko se menee tuohon tenttimisen tai hiljaisena olemiseen. Mutta miten tuollaisesta henkilöstä on tullut ystäväsi?

He eivät osaa keskustella, vaan lähinnä sanoa asiansa. He sanovat jonkun asian ja odottavat jonkun vastaavan asian takaisin. Mutta jos sellaista ei ole antaa, niin mitä pitää tehdä? He sanovat, että ovat avioeron partaalla. Mitä siihen pitäisi vastata, jos itse ei ole. En minä vaan ole? Oletteko puheväleissä ja kysyä muita kysymyksiä. Vaihtaa aihetta? Olla hiljaa? Odottaa, että hän jatkaa puhumista, kunnes monologi on ohi? 

Olen elämäni aikana keskustellut satojen ihmisten kanssa ja toisten kanssa se on lähes mahdotonta.

Heitä ei kiinnosta mikään, ei eivät kysy mitään. Olettavat, että osaat lukea heidän ajatuksiaan ja odottavat vain milloin voivat mennä kotiin. Heitä kun ei muut voisi vähempää kiinnostaa, He ovat näitä, jotka eivät halua edes tietää mistään tai kenestäkään mitään.

Tiedostan tietysti, että 10% älykkyys on alle 83 ja se tekee omat haasteensa, koska tuolla tasolla ei kykene edes jossittelemaan, mutta jostain syystä pyrin näitäkin auttamaan sillä, että teen niitä yksikertaisia kysymyksiä.

Oletko töissä? Asutko täällä? Miltä tuntuu asua Helsingissä? Jne, 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on "ystävä" joka v*ttuilee koko ajan. Mutta jos tälle heittää jotain niin häipyy tooodella pitkäksi aikaa.

Sama täällä. Kun tulee kotiini suoristaa verhot, tutkii onko pölyt pyyhitty, neuvoo miten pitäisi leipoa pakastimeen, että olisi tarjottavaa kun hän yllättäen tulee vierailulle. Arvostelee harrastuksiani.  Ei nyt ollakaan nähty 3 vuoteen, tosi paljon parani elämäni laatu :) 

Vierailija kirjoitti:

"Niin, tuossa kuulostaa että toinen miettii mikä hänestä itsestään olisi kivaa, eikä tule ajatelleeksi että jonkun muun mielestä vaikkapa jotkut avajaiset ovat vihoviimeinen asia joka olisi kivaa. Mulla on myös ekstroverttikavereita, enkä olisi noin jyrkkä, että ei sovita yhteen ollenkaan, mutta on se vaatinut työtä. Yksi asia on ollut nimenomaan tuo, että ekstrovertin on usein vaikea nähdä mikä introvertille on kivaa. Jostain syystä introvertit useammin ymmärtävät ekstroverttien tarpeita, mutta päinvastoin harvemmin."

Luulen, että tässä on vähän semmoinen extro-harha usein, että extro tulee ajatelleeksi, että mennään nyt vaan, eihän se haittaa, voi olla kivaakin. Pitää siis erikseen muistaa, että ei, intro ei ajattele näin, vaan haluaa käyttää energiansa semmoiseen, mikä takuulla on kivaa.

Lisäksi ajattelen niin, että koska minä oikeasti nautin molemmista, rauhaisammista tapaamisista kahdestaan tai pien

Puhu vaan itsestäsi, minä kyllä osaan oikein hyvin nähdä ja analysoida näin ekstroverttinä erittäin monimutkaisia asioita, monista eri näkökulmista paljon paremmin kun tuntemani introt. Osaan nimittäin tehdä sen sekä päässäni, että myös ilmaista sen. Toisin kun moni intro, joka pyörittää omia ajatuksiaan lähinnä omassa päässä ja ilman ulkopuolista kyseenalaistamista. Moni intron ajatus kun tuodaan esille kohtaa tosielämän realiteetit.

On olemassa sanonta suunnilleen , että kun yrittää niin on mahdollisuus joko onnistua tai epäonnistua, mutta jos ei yritä, niin se on aina100% epäonnistuminen. 

Introjen energiataso on kyllä myöntämättä todella heikolla tasolla, kun kaikki on aina niin raskasta, rasittavaa, väsyttävää ja epämielyttävää ja tarvitaan taas pitkiä palautumisaikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."

Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.

Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään

Siinä se juuri on, kun sille introvertille mikään muu kun se yksin oleminen ei ole oikeasti kivaa. Ajatustasolla ehkä, mutta käytännön tasolla ei. Heistä ajatus, että joku soittaa on kivaa, mutta sitten kun se puhelu tulee, niin ei haluta vastata tai mahdollsimman vähän aikaa puhua.

Introvertti on ihan vihoviimeinen joka aidosti mukautuisi ekstrovertin toiveisiin. Aina siellä takana on se, kuinka he vihaavat sitä mitä he sen ekstrovertin kanssa joutuvat tekemään. Eivätkä tee muuta kun odota päästä kuin yksin kotiin. Tällaista ajatusta ekstrovertit eivät ajattele introverttejen kanssa. He eivät ajattele miten pääsisin tuostakin eroon ja saisin olla rauhassa. Vaan pikemmin kuinka ihanaa kun voitaisiin jutella vielä hetki lisää. 

Nyt kyllä kuulostaa siltä, että olet tavannut ihmisiä joiden käytökseen ei ole syynä introverttiys vaan se etteivät he pidä sinusta. Itse introverttinä keksin vaikka kuinka paljon kivaa yhteistä tekemistä enkä todellakaan ajattele että pelkästään kotona yksin istuminen on kivaa (vaikka pidän siitäkin). Minusta kivaa on esimerkiksi se, kun ystäväni tulee käymään luonani, syödään yhdessä ja voidaan juoda viiniä, kuunnella levyjä ja puhua kaikenmaailman asioista. Voidaan muistella 90-lukua ja käydä läpi elämiämme, mitä kaikkea on sattunut ja tapahtunut. Ja kyllä, nyt vähän hymyilyttää koska vastikään puhuttiin tuhannen muun asian joukossa mm. peräpukamista :D Se juuri erottaa ystävän jostain hyvänpäiväntutusta, että hänen kanssaan voi jakaa kaiken mieltä painavan, mistä ei ikinä voisi tai haluaisi avautua kellekään muulle kuin sellaiselle jonka tuntee täysin.

Sitä en tarkoittanut, että introvertit aidosti mukautuisivat ekstrovertin toiveisiin. Se ei varmaan ole edes mahdollista. Itse olen monesti lähtenyt sosiaalisiin tilanteisiin kaveriksi, koittanut olla avoimin mielin. Olen tehnyt sen toisen mieliksi, se vain ei ole ollut kivaa minulle. Tarkoitin sitä, että minä kuitenkin tiedän ja osaan kuvitella tasan tarkkaan mistä ekstroverttikaverini tykkää ja jos haluan häntä ilahduttaa, osaan järjestää hänelle kivan illan. Tuo ei kuitenkaan toimi päinvastoin. Jos hän haluaa järjestää minulle kivan illan, hän ehdottaa jälleen sitä samaa, mikä hänelle itselleen on kivaa, koska hänellä ei ole hajuakaan niistä asioista mistä minä voisin nauttia. Hän ei keksi sellaisia ehdotuksia, koska hän ei osaa ajatella minun tavallani edes minuuttia. Vaikka toiveeni on niin yksinkertainen, että hän jakaisi minulle huomiotaan, seuraansa ja ajatuksiaan ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä ja väkijoukkoja. Sen sijaan ekstrovertti ehdottaa vaikkapa leffaa, joka on minulle aivan älytön yhdessä olemisen muoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."

Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.

Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään

Siinä se juuri on, kun sille introvertille mikään muu kun se

En yhtään epäile sitä, ettei introvertit pidä minusta. Miksi pitäisivät? Edustan kaikkea sitä mitä he inhoavat. Puhun paljon, vietän mielelläni paljon aikaa ihmisten keskellä, ehdotan elokuviin menemistä, matkustamista ja pidän tanssimisesta. Illalla kun paikat sulkee, niin lähden vielä mielelläni jatkoille. Soitan ihan liian usein ja puhun ihan liian pitkiä puheluita. Keskusteluni kuulostaa heistä pälättämiseltä ja turhalta. Väsytän heidät ja sitten heidän on levättävä viikkoja. Ja kaikenlisäksi soitan, enkä lähetä viestejä. 

Mutta itsekeskeinen tai sellainen joka haluaa olla aina keskipiste, niin sitä en ole.

En oikein ymmärrä, etteikö ystävyyteen kuuluisi jonkinsorttinen vastavuoroisuus. Sehän juuri osoittaa, että kokee ystävyyden senverran tärkeäksi, että pitää itsekin omalta osaltaan yhteyttä. En käsitä miten kokemuksia ja elämäänsä pystyy edes jakamaan ja saamaan tunnetta toisen välittämisestä sellaisen ystävän kanssa joka vaikenee tai häipyy elämästä kokonaan ellei aktiivisempi ota yhteyttä. Eihän se paljon auta vaikka joku jossain sinua hiljaa kotonaan ajattelee. Ethän edes sitä tiedä. 

Olen sitten vaativa ystävä ja kumppani ilmeisesti. Kommunikoinnin pitää olla kahdensuuntaista ennenkuin se toimii. Ei kellontarkasti mittaamalla, mutta niin, että se on kuitenkin toimivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin, tuossa kuulostaa että toinen miettii mikä hänestä itsestään olisi kivaa, eikä tule ajatelleeksi että jonkun muun mielestä vaikkapa jotkut avajaiset ovat vihoviimeinen asia joka olisi kivaa. Mulla on myös ekstroverttikavereita, enkä olisi noin jyrkkä, että ei sovita yhteen ollenkaan, mutta on se vaatinut työtä. Yksi asia on ollut nimenomaan tuo, että ekstrovertin on usein vaikea nähdä mikä introvertille on kivaa. Jostain syystä introvertit useammin ymmärtävät ekstroverttien tarpeita, mutta päinvastoin harvemmin."

Luulen, että tässä on vähän semmoinen extro-harha usein, että extro tulee ajatelleeksi, että mennään nyt vaan, eihän se haittaa, voi olla kivaakin. Pitää siis erikseen muistaa, että ei, intro ei ajattele näin, vaan haluaa käyttää energiansa semmoiseen, mikä takuulla on kivaa.

Lisäksi ajattelen niin, että koska minä oikeasti nautin molemmi

Sulla on takuulla laaja ja rakastava ystäväpiiri, joka ei malta päästä kuulemaan sun viisauksia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."

Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.

Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään

Siinä se ju

En yhtään epäile sitä, ettei introvertit pidä minusta. Miksi pitäisivät? Edustan kaikkea sitä mitä he inhoavat. Puhun paljon, vietän mielelläni paljon aikaa ihmisten keskellä, ehdotan elokuviin menemistä, matkustamista ja pidän tanssimisesta. Illalla kun paikat sulkee, niin lähden vielä mielelläni jatkoille. Soitan ihan liian usein ja puhun ihan liian pitkiä puheluita. Keskusteluni kuulostaa heistä pälättämiseltä ja turhalta. Väsytän heidät ja sitten heidän on levättävä viikkoja. Ja kaikenlisäksi soitan, enkä lähetä viestejä. 

Mutta itsekeskeinen tai sellainen joka haluaa olla aina keskipiste, niin sitä en ole.

Ehkä voisit joskus kokeilla ajatella toisen kannalta, mistä hän pitää. Et ehdottaisikaan elokuvaa vaan vaikka viinilasillista jossain rauhallisessa pubissa. Et soittaisikaan vaan lähettäisit sen viestin, koska tiedät että hänelle se on luontevampi kanssakäymisen muoto vaikka itse pidät soittamisesta. Viettäisit aikaa ihmisten keskellä silloin kun et ole hänen kanssaan ja kun olet, keskittyisit häneen.

Se toki vaatii, että olet aidosti kiinnostunut juuri tuosta ihmisestä, sen sijaan että olisit kiinnostunut vain hengaamaan kenen tahansa kanssa ettei tarvitse olla yksin. Jos et ole kiinnostunut hänestä ihmisenä, niin sitten tietenkään ei kannata yrittää vaan etsiä ihmisiä joiden erilaisuutta ei tarvitse ottaa huomioon.

Mä ihan aidosti pidän monestakin ekstrovertistä. Ollaan myös ihan hyvin saatu yhteistä tekemistä aikaiseksi. Ekstroverttikaverinikin tulee usein viettämään iltaa mun luokse, tosin jossain kohtaa hän aina haluaa lähteä baariin. Se on mulle ok, ja lähden mukaan, juon juoman ja kun huomaan että hän on löytänyt uutta seuraa, lähden kotiin. Meidän yhteistä tekemistä ovat myös roadtripit, niissä on hänelle tarpeeksi vaihtelevuutta ja minulle tarpeeksi yhdessä jaettua henkilökohtaista aikaa.

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä, etteikö ystävyyteen kuuluisi jonkinsorttinen vastavuoroisuus. Sehän juuri osoittaa, että kokee ystävyyden senverran tärkeäksi, että pitää itsekin omalta osaltaan yhteyttä. En käsitä miten kokemuksia ja elämäänsä pystyy edes jakamaan ja saamaan tunnetta toisen välittämisestä sellaisen ystävän kanssa joka vaikenee tai häipyy elämästä kokonaan ellei aktiivisempi ota yhteyttä. Eihän se paljon auta vaikka joku jossain sinua hiljaa kotonaan ajattelee. Ethän edes sitä tiedä. 

Olen sitten vaativa ystävä ja kumppani ilmeisesti. Kommunikoinnin pitää olla kahdensuuntaista ennenkuin se toimii. Ei kellontarkasti mittaamalla, mutta niin, että se on kuitenkin toimivaa. 

Itselläni tämä johtuu siitä, että on useampia ystäviä. Eli vaikka jostakin ei kuulu vähään aikaan, tai pidempäänkään, ei se haittaa, koska aikaa voi sitten viettää jonkun muun kanssa. Enkä toisaalta saa mitään välittämisen kokemuksia siitä, jos tiedän toisen velvollisuuden tunnosta tai ollakseen vastavuoroinen ottaa yhteyttä. Mieluummin niin, että ottaa sitten joskus, kun siltä tuntuu. Tai sitten niin, että minä otan, kun on aikaa kulunut ja alan miettimään, että mitähän sinne muuten oikein kuuluu.

Toisaalta tiedän, että tapahtuu jotain isompaa, kyllä se ystävä sitten ottaa yhteyttä ja kertoo. No news is good news, siellä menee varmaan ihan tavallisesti ja kohdataan sitten kun on taas sen hetki.

"Mä ihan aidosti pidän monestakin ekstrovertistä. Ollaan myös ihan hyvin saatu yhteistä tekemistä aikaiseksi. Ekstroverttikaverinikin tulee usein viettämään iltaa mun luokse, tosin jossain kohtaa hän aina haluaa lähteä baariin. Se on mulle ok, ja lähden mukaan, juon juoman ja kun huomaan että hän on löytänyt uutta seuraa, lähden kotiin. Meidän yhteistä tekemistä ovat myös roadtripit, niissä on hänelle tarpeeksi vaihtelevuutta ja minulle tarpeeksi yhdessä jaettua henkilökohtaista aikaa."

Olen kyllä pesunkestävä extro, mutta ei mulla ole mitään sitä vastaan, että menen jonkun kotiin ja sieltä ei lähdetä minnekään tai vastaavasti samalla tavalla kusun jonkun omaan kotiini. Kun tiedostan, että ystäväni ei baarissa viihdy, miksi sinne pitäisi aina mennä. Joskus kyllä sitten introystävä tekee palveluksen ja lähtee kanssani ainakin alkuun jonnekin tilaisuuteen. Tätä minä pidän vastavuoroisuutena, siis, että molemmat joskus joustaa tekemisestä.

Mutta kyllä minä tiedän, että introystäväni "kärsii" enemmän siitä hälystä jne kuin minä kivasta illasta jomman kumman luona jutellen (itsestään selvää minusta), joten useimmiten mennään sillä.

En tietenkään haluaisi mitään velvollisuuspuheluita. Päinvastoin, silloin onkin parempi olla hiljaa. En halua ollakenellekään velvollisuus. Mutta juuri niin, että jos ystävyys on molemmille tärkeä ja välittää niin kumpikin ottaa silloin yhteyttä. Suunnilleen vastavuoroisesti. Se ei ole mikään velvollisuus vaan oma halu koska ystävyys koetaan tärkeäksi. 

Ehkä koen sitten juuri niin, että kun toinen vetäytyy niin ei välitä miltä se toisesta tuntuu. Oletan, että aikuinen ihminen on senverran sosiaalinen, ettei muutama omatoiminen yhteydenotto ole ylipääsemätön asia. 

Mikä saa introvertit kuvittelemaan ettei ekstrovertit haluaisi viettää aikaa ihan kahdenkesken? Tottakai he haluavat. Kuten myös monia muitakin asioita. Heille kelpaa puhelut, tekstiviestit, tapaamiset ja mitä nyt voi muuta olla. Ongelma ei koskaan ole se, että toinen ei halua jotain suurtapahtumaa tai vodeopuhelua, vaan pikemmin se kun he eivät halua mitään kun olla ihan yksin omassa kotona, ilman viestejä ja puheluja.. Sinnekään kun ei sovi mennä käymään, eikä puhelinta saisi käyttää heidän tavoittamiseen.

Minä taas en enää ihan aidosti pidä introverteistä. Olen aivan suoraansanottuna kyllästynyt heihin. En jaksa enää yhtään miettiä pitääkö nyt tekstailla vai voiko soittaa ettei joku terve ihminen vaan rasitu liikaa. Innostua itse jostain ja sitten kuulla ettei jakseta, kun tuo introverttiys vie ne voimat.

Kuinka aina miettiä, miten vältellä ihmisryhmiä, kun toinen rasittuu ja valita paikat sen mukaan minne voi mennä. Kuinka joku minun viestiini vastaaminen tuntuu kun kivirekeä vetäisi. Vaikka en käy baareissa, niin pelkkä ajatus, että jos tulisi tilaisuus mennä, niin se intro olisi siinä aina jarruja ärsyttää. 

Minun kiinnostukseni on lopahtanut totaalisesti näitä aina rasittuneita ja akkujaan lataavia ihmisiä kohtaan, jotka eivät koskaan saa otettua yhteyttä ja sitten selittelevät jotain, että mitä väliä sillä kuka ottaa yhteyttä. 

En aio enää koskaan huolia ihmistä, jolla ei ole voimia vastata puhelimen tai viesteihin, elämääni. Ainoastaan vakavissa sairaustapauksissa tulen tekemään poikkeuksen. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aivan KURKKUANI myöten täynnä tälläisiä laskelmoivia oharien tekijöitä. Aivan joka viikkoista naisten ystävyyttä on tehdä ohareita, perua sovittu meno silmän räpäyksessä kun tuleekin joku miellyttävämpi juttu. Sovittu joku yhteinen tekeminen, niin ei sovita yksityiskohtia selvästi. Sit vain tekstari että ei vaiskaan tulikin siihen jotain muuta. Parille pahimmalle olen laittanut että mekin muutettiin suunnitelmaa heidän tärkeän menonsa aikana. Uskomattoman härskiksi on meno mennyt. 

Kyllä mäkin olen antanut samalla mitalla ennen kuin olen itse lopettanut yhteydenpidon heihin. Ja muutenkin toteutan elämässäni viisautta; tee heille kuten he itse ilmaisevat omilla teoillaan heille haluttavan tehdä.

Tällainen kostaminen ei ole ainakaan yhtään mun juttu, vaikka monesti tekisikin mieli antaa toisten maistaa omaa lääkettään. Mutta parempi vain itse toimia ystävällisesti ja järkevästi, vaikka olisi joku todella harmittava peruminen. Esim kaverini juuri perui päivää ennen häitäni tulonsa häihin ja ei ollut kyse sairastumisesta, vaan selitys oli mielestäni sen verran ympäripyöreä että tuli kyllä tekosyy fiilis. No, oli niin tai näin, en lähde kostamaan, vaan annan hänen ottaa seuraavaksi yhteyttä minuun, jos haluaa. Jos hänestä ei mitään kuulu, niin se ystävyys tai "ystävyys" saa puolestani jäädä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aivan KURKKUANI myöten täynnä tälläisiä laskelmoivia oharien tekijöitä. Aivan joka viikkoista naisten ystävyyttä on tehdä ohareita, perua sovittu meno silmän räpäyksessä kun tuleekin joku miellyttävämpi juttu. Sovittu joku yhteinen tekeminen, niin ei sovita yksityiskohtia selvästi. Sit vain tekstari että ei vaiskaan tulikin siihen jotain muuta. Parille pahimmalle olen laittanut että mekin muutettiin suunnitelmaa heidän tärkeän menonsa aikana. Uskomattoman härskiksi on meno mennyt. 

Kyllä mäkin olen antanut samalla mitalla ennen kuin olen itse lopettanut yhteydenpidon heihin. Ja muutenkin toteutan elämässäni viisautta; tee heille kuten he itse ilmaisevat omilla teoillaan heille haluttavan tehdä.

Tällainen kostaminen ei ole ainakaan yhtään mun juttu, vaikka monesti tekisikin mieli antaa

Joku vielä ihan oikeasti pitää tällaista ihmistä ystävänään? Lopeta tuo itsesi nöyryyttäminen. On olemassa ihmisiä joille olet tärkeä ja asiasi ovat heille tärkeitä. Tuolle tyypille et ollut.

Ei. Eikö halua pitää enää yhteyttä. Ei välttämättä ajattele sinusta mitään pahaa. Usein elämässä ihmisiä vain putoaa matkan varrelle. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat erilleen. Älä haikaile vanhan ystävän perään. Hän on muuttunut ja jo kaukana sinusta. Muistele kivoja hetkiä hänen kanssaan ja panosta nykyhetkeen. Tee uusia muistoja uusien ihmisten kanssa. Kaikki eivät tule elämääsi jäädäkseen,mutta se ei tarkoita etteikö ne jaetut hetket olisi hyviä.

Olen jättänyt monia ystäviä taakseni. Olen kiitollinen hetkistä joita jaoimme, mutta olen muuttunut niin paljon etten koe, että heidän kanssaan olisi muuta kuin muistot. 

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en enää ihan aidosti pidä introverteistä. Olen aivan suoraansanottuna kyllästynyt heihin. En jaksa enää yhtään miettiä pitääkö nyt tekstailla vai voiko soittaa ettei joku terve ihminen vaan rasitu liikaa. Innostua itse jostain ja sitten kuulla ettei jakseta, kun tuo introverttiys vie ne voimat.

Kuinka aina miettiä, miten vältellä ihmisryhmiä, kun toinen rasittuu ja valita paikat sen mukaan minne voi mennä. Kuinka joku minun viestiini vastaaminen tuntuu kun kivirekeä vetäisi. Vaikka en käy baareissa, niin pelkkä ajatus, että jos tulisi tilaisuus mennä, niin se intro olisi siinä aina jarruja ärsyttää. 

Minun kiinnostukseni on lopahtanut totaalisesti näitä aina rasittuneita ja akkujaan lataavia ihmisiä kohtaan, jotka eivät koskaan saa otettua yhteyttä ja sitten selittelevät jotain, että mitä väliä sillä kuka ottaa yhteyttä. 

En aio enää koskaan huolia ihmistä, jolla ei ole voimia vast

Tämä on näkynyt hyvin viesteissäsi, ja siksi mainitsinkin tuon että ei ole järkeä yrittää olla ystävä jos et ole aidosti kiinnostunut näistä ihmisistä vaan haluat vain tyyppejä mukaasi toteuttamaan sinulle kivoja asioita. Siksi en ihmettele etteivät hekään pidä sinusta ja tarvitsevat vuoden toipumisaikaa sinut tavattuaan. Se ei kuitenkaan liity introverttiyteen, vaan siihen että ylipäätään kukaan ei halua ystävää joka ei ole hänestä kiinnostunut, ei introvertti eikä ekstrovertti.

Eikä tietenkään ole pakko. Ystävyys on vapaaehtoista ja sen pitää tuoda elämään iloa, ei taakkaa. Kuitenkin elämässä voi olla muita tilanteita, joissa on haitaksi ellei ole yhtään tottunut ottamaan erilaisuutta huomioon. Jos vaikka aina kuvittelee, että on itse se, jolla on oikeus määrittää mitä terveen ihmisen kuuluu jaksaa ja mitä ei, niin voi ajautua aika hämmentäviin tilanteisiin muissakin asioissa kuin ihmissuhteissa.

Mulla oli kerran tuommoinen kaveri, joka valitteli vuodesta toiseen kuinka on huono pitämään yhteyttä. Meni hermo siihen valitteluun ja siihen että minä tein aina aloitteet näkemiseen ja viestittelyyn. Synttäriviestin sain häneltä. Ja niinhän siinä kävi, että kun aloin kyllästyä että minä olin aina se joka matkusti hänen luokseen ja tein aloitteen kuulumisten vaihtoon ja aloin soveltaa hänen metodiaan lopettamalla yhteydenotot niin se kaveruus jäi siihen. Kuivui kasaan. Hän ei palannut asiaan. Ja sitä että haluaako se kaveri kuitenkaan itse nähdä vaivaa suhteen ylläpitoon ei voi tietää ennen kuin testaa; mun mielestä on ihan oikein kokeilla tätä metodia jos epäilyttää et mikä juttu. Ihmiset voi olla vieraskoreita että vastailevat kohteliaasti kyllä viesteihin tai lähtevät syömään tai yksille kun joku sitä ehdottaa ja järjestää, se voi olla heille ihan ok ajan kulua, mutta se ei ole vielä tae että he ovat oikeita kavereita. Jos se aktiivinen osapuoli jostain syystä ei enää toimisikaan kuten aiemmin, hän vaikka uupuisi sairastuisi väsyisi niin tosikaveruudessa niin kyllä sit sellainen "laiskanpuoleinenkin" kaveri ottais yhteyttä vaikka ois kuinka introvertti ja saamaton. Siis edes joskus. Toki ihmisillä on eri tahtisuutta, joku haluais nähdä viikoittain, joku kerran vuodessa. Mutta mielestäni se on molemminpuolista ja itse kokeilisin antaa sitä palloa välillä toiselle, ja jos hänestä ei enää koskaan mitään kuulu niin sittenhän se on siinä. Olettaen et tietää ettei kyse ole mistään mt-ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kerran tuommoinen kaveri, joka valitteli vuodesta toiseen kuinka on huono pitämään yhteyttä. Meni hermo siihen valitteluun ja siihen että minä tein aina aloitteet näkemiseen ja viestittelyyn. Synttäriviestin sain häneltä. Ja niinhän siinä kävi, että kun aloin kyllästyä että minä olin aina se joka matkusti hänen luokseen ja tein aloitteen kuulumisten vaihtoon ja aloin soveltaa hänen metodiaan lopettamalla yhteydenotot niin se kaveruus jäi siihen. Kuivui kasaan. Hän ei palannut asiaan. Ja sitä että haluaako se kaveri kuitenkaan itse nähdä vaivaa suhteen ylläpitoon ei voi tietää ennen kuin testaa; mun mielestä on ihan oikein kokeilla tätä metodia jos epäilyttää et mikä juttu. Ihmiset voi olla vieraskoreita että vastailevat kohteliaasti kyllä viesteihin tai lähtevät syömään tai yksille kun joku sitä ehdottaa ja järjestää, se voi olla heille ihan ok ajan kulua, mutta se ei ole vielä tae että he ovat oikeita kavereita. Jos se akti

Tekisin myös noin, mutta sillä erotuksella, että kertoisin kaverille että olen kyllästynyt olemaan se joka aina ottaa yhteyttä ja matkustaa. Sanoisin, että voidaan olla ystäviä jos hän jatkossa osallistuu myös.

Ilman keskustelua en yhteydenpitoa lopettaisi, koska jos ihmissuhteessa on totuttu johonkin toimintatapaan, ei toinen välttämättä tajua ollenkaan mitä toinen hakee yhtäkkisellä mykkäkoululla. Todennäköisesti luulee vain että toinen on jostain suuttunut ja jos on vähänkään arempi niin jää odottamaan että toinen leppyy.

Mulla on paljon ystäviä ja jokaisen kanssa on vähän eri tavat muodostuneet. Joihinkin pääasiallinen yhteydenpitäjä olen minä, joissakin suhteissa taas se toinen. Tuli mieleen yksi vanha kaverini, jonka kanssa ystävyys on vuosikymmeniä ollut sitä, että hän ottaa yhteyttä silloin kun hän on kaupungissa, silloin kun hänellä ei ole kiirettä, silloin kun hänellä ei ole perhettä kotona tai silloin kun hänelle ylipäätään sopii. Tämä on mennyt näin koska hän vaan on 100 x kiireisempi kuin minä, ja aikoinaan kun minä ehdotin jotain, hänelle ei koskaan käynyt. Se oli varmaan kiusallista hänellekin. Tämän takia tavat muodostuivat sellaisiksi, että hän ottaa yhteyttä kun hänelle sopii, ja minulle useimmiten sopii silloin myös. Molemmat ovat tyytyväisiä. Ainakin tietääkseni. Jos hän lopettaisi yhtäkkiä yhteydenpidon täysin, niin en osaisi olettaa sitä mielenosoitukseksi minun vähäisiä yhteydenottojani kohtaan vaan ajattelisin ettei hänellä ole aikaa ja lopulta ajattelisin, että hän ei vaan enää pidä minusta.