"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Mielenkiintoista tässä keskustelussa huomata, kuinka hyvin on sisäistetty viha erilaisuutta kohtaan. Sitä ei edes itse näköjään tajuta, vaan se koetaan loukkaantumisena, toisen erilaisuus on loukkaavaa. Kertoo ehkä huonosta itsetunnosta ja rajattomuudesta, toisen erilaisuus otetaan arvosteluna omaa persoonaa kohtaan. Äitini oli sellainen, hän loukkaantui kun me lapset oltiin erilaisia persoonia kuin hän. Hänelle se tarkoitti että hän ei kelvannut meille koska emme olleet hänen kloonejaan vaan ajattelimme ja tunsimme asioista eri tavalla kuin hän. Ystäviltäni en tällaista enää kaipaa lainkaan.

En ymmärrä miksi se on niin tärkeää saada juuri se introvertti osallistumaan häihin? Niin tärkeää, että juhlat jäävät juhlimatta jos hän ei halua tulla. En tiedä olenko itse intro vai ekstro, ehkä enemmän jälkimmäinen mutta tavoitan silti sen verran hyvin introjen mielenmaisemaa, etten ikinä laskisi jotain isojen juhlien onnistumista juuri hänen varaan. Se on tosi kohtuuton vaatimus ja vastuu. Itsellekin loisi paineita jos juuri minun odotetaan välttämättä osallistuvan johonkin.

Kyllä mä kerään juhlien onnistumiseen vaadittavan porukan niistä jotka on juhlista innoissaan ja kutsun heitäkin sen verran ettei haittaa jos joku ei pääse. Jos sinne sitten tulee lisäksi joku joka ei yleensä kauheasti viihdy väkijoukossa, niin se on vain ekstraa. Esim siskoni vihaa tilanteita joissa on paljon ihmisiä, ja todellakin voisin kuvitella että järkkäisin hänen kanssa jälkikäteen jotkut rääppiäiset joissa syödään pienemmällä porukalla kakkua ja jätetään kaikki virallinen pois.

En siis luota tai edes oleta että siskoni tulisi välttämättä juhliin, enkä laita juhlien onnistumisesta vastuuta juuri hänen niskoilleen. Sen sijaan kun jouduin uudenvuodenyönä sairaalaan, hänelle viestitin koska siihen saatoin luottaa että hän ei ole missään megapartyissa vaan pääsee heti lähtemään. Ystävät ovat erilaisia ja se on rikkaus.

 

Vierailija kirjoitti:

Keskustelua lueskelleena huomautan vain, että tosiaankin ystävyydessä on pari lausetta, joka sen lopettaa minun kohdallani. Ekana se, että puhelu aloitetaan: soittelen tässä taas, kun sustä ei ole mitään kuulunut ja tokana tuo, että mikä siinä nyt on niin vaikeaa lähteä sinne tai tänne.

En tiedä, olenko intro vai extro, mutta äidiltäni olen saanut mm. teini-iän masennuksesta aivan tarpeeksi syyllistämistä, että miksi en ole reipas kuten naapurin tiina on ja muuta pskaa, joten ystäviltäni en enää tätä syyllistämistä ja kasvattamista tarvitse.

Ei tuo ensimmäinen puhelun aloitus ja sinun lapsuutesi kokemukset ole oikein verrattavissa. Jos on traumatisoitunut lapsuudessa, onnistuu tuhoamaan kaikki myöhemmät suhteet tuomalla jatkuvasti lapsuuden traumojaan niihin. Ymmärrän että asiat aktivoituvat silloin ja oikeutetusti, jos kokee uudelleen kaltoinkohtelua, mutta nuo lauseet ei ole sitä. Normaalia elämää, jossa pitää vaan osata pitää puolensa.

Olisit lopettamassa ystävyyttä tosi kevyesti. Sinun kaltaisten ihmisten kanssa joutuu elämään munankuorilla kävellen. Itselläni on traumaattinen tausta ja joudun jatkuvasti tekemään töitä, etteivät normaalit asiat muutu omassa päässäni juuri noin mitä sinä kuvailit. Jos en tekisi sitä työtä, kanssani olisi mahdotonta olla kenenkään. Kenenkään ei pidä joutua elämään varpaillaan toisen ihmisen traumojen takia.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista tässä keskustelussa huomata, kuinka hyvin on sisäistetty viha erilaisuutta kohtaan. Sitä ei edes itse näköjään tajuta, vaan se koetaan loukkaantumisena, toisen erilaisuus on loukkaavaa. Kertoo ehkä huonosta itsetunnosta ja rajattomuudesta, toisen erilaisuus otetaan arvosteluna omaa persoonaa kohtaan. Äitini oli sellainen, hän loukkaantui kun me lapset oltiin erilaisia persoonia kuin hän. Hänelle se tarkoitti että hän ei kelvannut meille koska emme olleet hänen kloonejaan vaan ajattelimme ja tunsimme asioista eri tavalla kuin hän. Ystäviltäni en tällaista enää kaipaa lainkaan.

Hyvin kirjoitettu. Mainitsin tuolla aiemmin jo sen, että itse en myös kaipaa ystäviltä syyllistämistä tästä erilaisuudesta, eli justkin jotain kommentteja, että mikä siinä on niin vaikeaa tehdä näin tai noin. Jos mulle on, ja joku  haluaa mun ystävä olla, niin sitten hän hyväksyy sen, että esim. leffassa käynti on mulle ahdistavaa eikä mitään mukavaa puuhaa. SItten hän haluaa tehdä mun kanssa jotain muuta ja onneksi onkin ystäviä, joille käy mennä leffaan muiden kanssa ja mun kanssa tehdä muuta.

Mutta monella tässä tuntuu olevan mukana myös mustasukkaisuus sitten, että ei haluta, että se ystävä tekee muuta itselleen mieluisampaa toisten kanssa. Tai loukkaa jopa se, että ei tee mitään muuta kenenkään muun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelua lueskelleena huomautan vain, että tosiaankin ystävyydessä on pari lausetta, joka sen lopettaa minun kohdallani. Ekana se, että puhelu aloitetaan: soittelen tässä taas, kun sustä ei ole mitään kuulunut ja tokana tuo, että mikä siinä nyt on niin vaikeaa lähteä sinne tai tänne.

En tiedä, olenko intro vai extro, mutta äidiltäni olen saanut mm. teini-iän masennuksesta aivan tarpeeksi syyllistämistä, että miksi en ole reipas kuten naapurin tiina on ja muuta pskaa, joten ystäviltäni en enää tätä syyllistämistä ja kasvattamista tarvitse.

Ei tuo ensimmäinen puhelun aloitus ja sinun lapsuutesi kokemukset ole oikein verrattavissa. Jos on traumatisoitunut lapsuudessa, onnistuu tuhoamaan kaikki myöhemmät suhteet tuomalla jatkuvasti lapsuuden traumojaan niihin. Ymmärrän että asiat aktivoituvat silloin ja oikeutetusti, jos kokee uudelleen kaltoinkohtelua, mutta nuo

Olen eri, mutta ei, ei ole normaalia elämää joutua osaamaan pitää puolensa ystäviensä kanssa. On normaalia, että ystävät pitävät toistensa puolia. Yleensä ihmisistä tulee ystäviä juuri siten, että he avaavat toisilleen herkkiä kohtiaan ja kertovat, miltä ja miksi asiat heistä tuntuvat joltain.

Silloin ei ole munankuorilla kävelemistä, vaan normaalia huomaavaisuutta olla patistelematta toista soittelemaan tai ihmettelemättä, miksi hän kokee jotkut asiat eritavalla tai ylipäätään jollain tavalla. Hänhän on sen sinulle kertonut, jos olette ystäviä. Jos ei ole, ette oikeastaan ole ystäviä, vaan kavereita tai jotain muuta, sillä tämä ihminen ei ole kanssasi päässyt sellaiseen yhteyteen, että hän olisi päästänyt sinua niin lähelle, että kertoisi nuo asiat.

Ei

Aina saapuu sitten juuri joku sinunlainen vastaamaan ja antaa ymmärtää kuinka kaikki ihmiset ovat suunnilleen 24/7 puhelimessa ja tässä syy siihen, että näissäkin kommenteissa on paljon ihmisiä, jotka eivät vastaa puhelimeen.

Minä en tunne ainoatakaan sinunlaisia puhelin korvaan kasvanutta tyyppiä. Ehkä minulla vaan sattumalta ei ole osunut koskaan kohdalle jossain call Centerissa työskentelevää tyyppiä. Koska sekä sinä, että minä tiedämme kumpikin, että sinä olet pikemmin poikkeus kuin normi, niin siirrytään takaisin tähän yleisellä tasolla keskustelemiseen ja pohtikaamme mielummin, miksi nämä jotka eivät elä luuri kiinni korvassa, kokevat sen vastaamisen niin hirveäksi, ihmisen kohdalla, jota muka kutsuvat ystäväkseen?

 

Ei, emmekä puhu nyt edes näistä, jotka eivät vastaa, koska työaikana ei saa käyttää puhelinta. Näin ihan vaan tarkennuksia heille, jotka ovat jo näppäin kuumana kirjoittamassa tuosta heidän realiteetistä. Lukemattomat ihmiset ovat töissä tai koulutuksissa, jotka ovat ihan alle 40 tuntia viikossa. Usein jopa paljon vähemmän. Nukkuvat sen 7 tuntia yössä ja elävät ihan tavis elämää, ilman 8 lasta ja omaishoitajan toimimista omille vanhemmille. Emmekä puhu edes näistä harvoista tapauksista, jossa joku kaveri soittaa kerran päivässä tai edes kerran viikossa. Kerran viikossa tosin sekään ei minusta nyt ole mitään kauhean paljon, mutta ok, saatan vielä ymmärtää sen, jos niitä kavereita ja soittajia on todella paljon.

Me kaikki tiedämme ettei introverteillä ole mitään kymmenien ihmisten soittajakuntaa häiritsemässä päivittäin normaalisti, kyse on lähinnä selittämisestä ja näitähän kuulee. Tai usein ei edes kuule, koska jos kuulisi, niin niihin olisi helppo vastata ja sanoa, että ihan oikeasti luulet, että muut ovat niin hölmöjä, että uskovat sinun selitykset ettei ollu vaan voimia vastata tai ottaa yhteyttä kertaakaan puolen vuoden sisällä? Mutta jos niin olisi, niin kannattaisiko alkaa miettiä mistä tämän tyyppinen voimattomuus ja rasittuminen aiheutuu?

Useat kirjoittavat myös etten minä hyväksy erilaisuutta. Introverttiys ei ole mikään tauti, vaan reagointitapa ja terveiltä aikuisilta voi jo odottaa edes jonkinlaista sietokykyä. Me emme puhu jostain allergiasta tai yliherkkydestä. Vaikka sellaisena se nyt lähinnä on alettu kuvaamaan. Järjestetään seuraavan päivän erikoisjuttuja, kuten kyseessä olisi joku sieniallergia aikuisille ihmisille, jotka kärsivät niin kauheasti muutaman tunnin hääjuhlissa.

Minä vieläkin kysyisin näiltä tässä pisteessä olevilta introverteiltä, eikä teistä tunnu yhtään nololta tai koe nyöryyttävyyttä edes palotella tuon tyyppistä ajatusta ystävänne kanssa, vaikka itse sitä ehdottatte ja morsian jopa suostuu noihin järjestelyihin?

Menette siivoamaan jonnekin häihin seuraavana päivänä, kun on niin raskasta olla niissä oikeissa juhlissa ja teistä tuo on normaalia ystävyyttä? Tuo on jo henkisiä sisäisiä ongelmia ja minä näin ulkopuolisena näen sen lähinnä oman itsensä arvostuksen puutteena, vaikka kuinka yrittäisi selittää kuinka oikeasti rakastaa siivoamista jne.

Kuten sanottua, minä en olisi koskaan suostunut tuollaiseen järjestelyyn. Koska vaikka moni ei näytä näkevän sitä, niin minusta tuo on nöyryyttämistä ja se on kai lähinnä makuasia kenen näkee sitä tekevän. Siivoaja itse itselleen vai tämä morsian tai sulhanen. Mutta uskotelkaa vaan ,että kyse on ystävyydestä ja toisen erikoistarpeiden huomioimisesta ja jatkakaa samaa rataa. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi se on niin tärkeää saada juuri se introvertti osallistumaan häihin? Niin tärkeää, että juhlat jäävät juhlimatta jos hän ei halua tulla. En tiedä olenko itse intro vai ekstro, ehkä enemmän jälkimmäinen mutta tavoitan silti sen verran hyvin introjen mielenmaisemaa, etten ikinä laskisi jotain isojen juhlien onnistumista juuri hänen varaan. Se on tosi kohtuuton vaatimus ja vastuu. Itsellekin loisi paineita jos juuri minun odotetaan välttämättä osallistuvan johonkin.

Kyllä mä kerään juhlien onnistumiseen vaadittavan porukan niistä jotka on juhlista innoissaan ja kutsun heitäkin sen verran ettei haittaa jos joku ei pääse. Jos sinne sitten tulee lisäksi joku joka ei yleensä kauheasti viihdy väkijoukossa, niin se on vain ekstraa. Esim siskoni vihaa tilanteita joissa on paljon ihmisiä, ja todellakin voisin kuvitella että järkkäisin hänen kanssa jälkikäteen jotkut rääppiäiset joissa syödään pienemmällä porukalla kak

En yunne tätä verttiä ...intro verttiä   antaa hänen olla kotonaan jos tahtoo.

Kyllä minäkin loukkaantuisin jos joku ystävä sanoisi että mikä siinä nyt on niin vaikeaa lähteä sinne tai tänne. Ilman että se olisi vilpitön kysymys jonka taustalla on halu oppia tuntemaan minua paremmin. On kuitenkin epätodennäköistä että tuollaista keskustelua ei olisi vielä käyty vaikka oltaisiin jo ystävyyden asteella, joten oletan että tuossakaan kirjoittajan esimerkissä kysymys ei ole vilpitön vaan toista vähättelevä. Minulla ei ole mitään traumataustaa eikä kanssani tarvitse kävellä munankuorilla, vaikka vähättelystä loukkaannunkin enkä pidä ystävänä ihmistä joka ei tuon vertaa ymmärrä minua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista tässä keskustelussa huomata, kuinka hyvin on sisäistetty viha erilaisuutta kohtaan. Sitä ei edes itse näköjään tajuta, vaan se koetaan loukkaantumisena, toisen erilaisuus on loukkaavaa. Kertoo ehkä huonosta itsetunnosta ja rajattomuudesta, toisen erilaisuus otetaan arvosteluna omaa persoonaa kohtaan. Äitini oli sellainen, hän loukkaantui kun me lapset oltiin erilaisia persoonia kuin hän. Hänelle se tarkoitti että hän ei kelvannut meille koska emme olleet hänen kloonejaan vaan ajattelimme ja tunsimme asioista eri tavalla kuin hän. Ystäviltäni en tällaista enää kaipaa lainkaan.

Hyvin kirjoitettu. Mainitsin tuolla aiemmin jo sen, että itse en myös kaipaa ystäviltä syyllistämistä tästä erilaisuudesta, eli justkin jotain kommentteja, että mikä siinä on niin vaikeaa tehdä näin tai noin. Jos mulle on, ja joku  haluaa mun ystävä olla, niin sitten hän hyvä

Tässä ei ole kyse millään tavoin vihasta, vaan ystävyydestä ja siitä mitä edes tarvitsee nähdä erilaisuutena siinä ja mikä on vaan ihan jonkun ihmisen totuttua tapaa ja sellaisen roolin ottamista, ettei mitään epämukavaa tarvitse koskaan kestää, milloin milläkin syyllä.

Olen niin erikoinen, että voin jättää kaikki lähiomaisten ja ystävien tärkeät juhlat väliin, koska rasitun kun ympärillä on ihmisiä. Mitenkäs olisi yritys kehittää sitä kestävyyttä? Ei, ei, ei, eihän sellainen sovi. I was born this way. Joten en minä nyt mitään tuntia kenenkään takia kestä epämukavuutta. Miten te olette selvinneet peruskoulun? Joka päivä luokassa monta tuntia?  

Joku ystävä soittaa sunnuntaina ja suuret vihan tunteet nousevat pintaan? Wtf?

Häiden jälkeinen päivä ja mielummin siihen siivoamiseen käytetään tunteja, koska on niin paljon rasittavampaa istua jonkun vieressä juhlasalissa? Ihan oikeasti toivon, että se oli tuo introvertti joka itse kerjäsi tuota järjestelyä, eikä siinä koskaan ollut kyse, että morsian oletti, että se olisi kivempi järjestely introverteille. 

Olen itse vanhemmiten huomannut, että on parempi jättää rauhaan ne ihmiset, jotka vievät minulta energiaa, kun pitää miettiä kovin paljon yhteydenpidon ylläpitämistä, haluaako nyt joku olla rauhassa vai eikö ystävyys vain kiinnosta, mikä kausi nyt on meneillään jne. Yritän ylipäätään pitää omia rajojani enkä liikaa mennä mukaan toisen ihmisen tunnemaailmaan. Minulla on oikeus pitää omat kriteerini. 

Jos jonkun on kovin vaikeaa pitää minun mittapuullani normaalia yhteyttä tai olla mukana normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä, niin asia selvä. En enää jaksa itse olla se joka ottaa yhteyttä, luovii, ymmärtää, muuttaa omia suunnitelmiaan kun toisen mieli muuttuukin tai kun oikein mikään ei onnistu luontevasti tai täytyy paljon miettiä mahtaako onnistua kuitenkaan. 

Minulla on omat luonteenpiirteeni ja tapani elää ja joillakin on omat. Ne vain eivät sovi oikein hyvin yksiin ja olen sen nyt ymmärtänyt. Kumpikin saavat olla sellaisia kuin ovat ja hyvä niin. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi se on niin tärkeää saada juuri se introvertti osallistumaan häihin? Niin tärkeää, että juhlat jäävät juhlimatta jos hän ei halua tulla. En tiedä olenko itse intro vai ekstro, ehkä enemmän jälkimmäinen mutta tavoitan silti sen verran hyvin introjen mielenmaisemaa, etten ikinä laskisi jotain isojen juhlien onnistumista juuri hänen varaan. Se on tosi kohtuuton vaatimus ja vastuu. Itsellekin loisi paineita jos juuri minun odotetaan välttämättä osallistuvan johonkin.

Kyllä mä kerään juhlien onnistumiseen vaadittavan porukan niistä jotka on juhlista innoissaan ja kutsun heitäkin sen verran ettei haittaa jos joku ei pääse. Jos sinne sitten tulee lisäksi joku joka ei yleensä kauheasti viihdy väkijoukossa, niin se on vain ekstraa. Esim siskoni vihaa tilanteita joissa on paljon ihmisiä, ja todellakin voisin kuvitella että järkkäisin hänen kanssa jälkikäteen jotkut rääppiäiset joissa syödään pienemmällä porukalla kak

Et taida sitten yhtään nähdä sitä puolta, ettei sinun juhliasi koeta mitenkään tärkeiksi, kun ihmiset jättävät ne väliin? Ne jotka arvostavat ja saapuvat paikalle ovat heitä, joille sinun juhlimisesi on tärkeää. Muut jollain seuraavan päivän siivoamisella yrittävät vain näyttää vähän paremmilta, että jättivät juhlat väliin ja jäivät mielummin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista tässä keskustelussa huomata, kuinka hyvin on sisäistetty viha erilaisuutta kohtaan. Sitä ei edes itse näköjään tajuta, vaan se koetaan loukkaantumisena, toisen erilaisuus on loukkaavaa. Kertoo ehkä huonosta itsetunnosta ja rajattomuudesta, toisen erilaisuus otetaan arvosteluna omaa persoonaa kohtaan. Äitini oli sellainen, hän loukkaantui kun me lapset oltiin erilaisia persoonia kuin hän. Hänelle se tarkoitti että hän ei kelvannut meille koska emme olleet hänen kloonejaan vaan ajattelimme ja tunsimme asioista eri tavalla kuin hän. Ystäviltäni en tällaista enää kaipaa lainkaan.

Hyvin kirjoitettu. Mainitsin tuolla aiemmin jo sen, että itse en myös kaipaa ystäviltä syyllistämistä tästä erilaisuudesta, eli justkin jotain kommentteja, että mikä siinä on niin vaikeaa tehdä näin tai noin. Jos mulle on, ja joku&nb

Suuren vihan tunteita? Sinulleko hermojen kiristyminen tarkoittaa suuren vihan tunteita? No kieltämättä, kirjoituksistasi päätellen. Joita syydät kyllä kuin extrovertti loputonta pälätystä. Tuo siivoamisesta kirjoittanut lisäksi kirjoitti, että ystävät tulivat sinne yllätyksenä. Tämä kertoo, että ei voinut olla kyse siitä, että hän olisi heitä sinne pyytänyt. Kunnon extrovertin tapaan et jaksa lukea, mitä muut sanovat, vaan pälpätät omaa totuuttasi kovaan ääeen.

miksi nämä jotka eivät elä luuri kiinni korvassa, kokevat sen vastaamisen niin hirveäksi, ihmisen kohdalla, jota muka kutsuvat ystäväkseen?

 

Minä inhoan sitä että mulle soitetaan, eikä sillä ole mitään tekemistä työn, persoonan, tai muun vastaavan kanssa. Mä inhoan sitä siksi, että inhoan keskeytyksiä. Inhoan keskeyttää kirjan, tv-ohjelman, lenkin, imuroinnin, kaupassa käynnin yms. sen takia että joku soittaa. Joo, soittajalle voi sanoa, että nyt on huono hetki, soitan sulle takaisin kun tästä pääsen. Mutta yleensä sitten siinä kohtaa kun soittaa takaisin, sillä toisella on jo siinä kohtaa huono hetki. Ei mun ystävät päivystä puhelimen vieressä odottamassa että koska mä soitan takaisin, he lähtee puuhaamaan omia hommiaan odotellessa. Ja sitten mä keskeytän heidät ja sama rumba heidän päässä, huono hetki.

Me viestitellään, viesteillä sovitaan tapaamiset. Tapaamisen ollessa ajankohtainen, sitten voidaan nopsaan soittaa jos tarpeen, että mä lähden nyt ajeleen sinne päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelua lueskelleena huomautan vain, että tosiaankin ystävyydessä on pari lausetta, joka sen lopettaa minun kohdallani. Ekana se, että puhelu aloitetaan: soittelen tässä taas, kun sustä ei ole mitään kuulunut ja tokana tuo, että mikä siinä nyt on niin vaikeaa lähteä sinne tai tänne.

En tiedä, olenko intro vai extro, mutta äidiltäni olen saanut mm. teini-iän masennuksesta aivan tarpeeksi syyllistämistä, että miksi en ole reipas kuten naapurin tiina on ja muuta pskaa, joten ystäviltäni en enää tätä syyllistämistä ja kasvattamista tarvitse.

Ei tuo ensimmäinen puhelun aloitus ja sinun lapsuutesi kokemukset ole oikein verrattavissa. Jos on traumatisoitunut lapsuudessa, onnistuu tuhoamaan kaikki myöhemmät suhteet tuomalla jatkuvasti lapsuuden traumojaan niihin. Ymmärrän että asiat aktivoituvat silloin ja oikeutet

Sori, mutta kenen mielestä on normaalia aloittaa keskustelu sanomalla, että soittelen nyt kun susta ei taaskaan ole kuulunut mitään? Tai kenestä on normaali tingata toiselta, miksi jonkin asian tekeminen on niin vaikeaa? Mun käsityksen mukaan normaalia on aloittaa sanomalla, että hei tulit mieleen niin aattelin soitella tai että ai sä et halua mennä tuonne, olisko muuta, mitä voitais tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi se on niin tärkeää saada juuri se introvertti osallistumaan häihin? Niin tärkeää, että juhlat jäävät juhlimatta jos hän ei halua tulla. En tiedä olenko itse intro vai ekstro, ehkä enemmän jälkimmäinen mutta tavoitan silti sen verran hyvin introjen mielenmaisemaa, etten ikinä laskisi jotain isojen juhlien onnistumista juuri hänen varaan. Se on tosi kohtuuton vaatimus ja vastuu. Itsellekin loisi paineita jos juuri minun odotetaan välttämättä osallistuvan johonkin.

Kyllä mä kerään juhlien onnistumiseen vaadittavan porukan niistä jotka on juhlista innoissaan ja kutsun heitäkin sen verran ettei haittaa jos joku ei pääse. Jos sinne sitten tulee lisäksi joku joka ei yleensä kauheasti viihdy väkijoukossa, niin se on vain ekstraa. Esim siskoni vihaa tilanteita joissa on paljon ihmisiä, ja todellakin voisin kuvitella että järkkäisin hänen kanssa jälkikäteen jotkut rääppi

Et taida sitten yhtään nähdä sitä puolta, ettei sinun juhliasi koeta mitenkään tärkeiksi, kun ihmiset jättävät ne väliin? Ne jotka arvostavat ja saapuvat paikalle ovat heitä, joille sinun juhlimisesi on tärkeää. Muut jollain seuraavan päivän siivoamisella yrittävät vain näyttää vähän paremmilta, että jättivät juhlat väliin ja jäivät mielummin kotiin.

 

Ööh, todellakin näen ja minulle on täysin itsestäänselvää ettei esim siskoni koe jotain satapäisiä juhlia ja vieraiden ihmisten joukossa patsastelua yhtään tärkeänä. Hänelle sellainen on varmaan vähiten tärkeä asia maailmassa ja jättää ne mieluiten väliin ja jää kotiin. Hyväksyn sen täysin. Sen sijaan minä olen hänelle tärkeä ja sitä siskoni osoittaisi tuollaisessa tilanteessa kauniisti tulemalla vaikka auttamaan minua siivoamisessa tai viemällä minut piknikille juhlan aiheeni kunniaksi. 

Itse taas tykkään juuri ystävistä, jotka on huonoja pitämään yhteyttä koska itsekkin olen. Koen sellaiset ystävät ahdistaviksi ja menen sellaisista ihmisistä ihan lukkoon, joille pitäisi heti vastata viesteihin ja olla kokoajan näkemässä jne tai muuten loukkaantuvat. Se on paljon rennompaa olla sellaisten ystävien kanssa, jotka ovat harvoin yhteydessä, koska molemmat ymmärtävät toisiaan, eikä ole painetta näkemisestä ja viestien laittamisesta. 

Me kaikki tiedämme ettei introverteillä ole mitään kymmenien ihmisten soittajakuntaa häiritsemässä päivittäin normaalisti, kyse on lähinnä selittämisestä ja näitähän kuulee. Tai usein ei edes kuule, koska jos kuulisi, niin niihin olisi helppo vastata ja sanoa, että ihan oikeasti luulet, että muut ovat niin hölmöjä, että uskovat sinun selitykset ettei ollu vaan voimia vastata tai ottaa yhteyttä kertaakaan puolen vuoden sisällä? Mutta jos niin olisi, niin kannattaisiko alkaa miettiä mistä tämän tyyppinen voimattomuus ja rasittuminen aiheutuu?

On tiedossa ihan mistä johtuu. Sun kaltasista ihmisistä, jotka ovat ilkeitä, vastaavat todella inhottavasti aivan asiallisiin viesteihin, joissa sulle on yritetty selittää asian toista puolta, joka selkeästi on sulta aivan hukassa ja tyystin käsittämätön asia. Oon aivan hämmästellyt näiden parin jaksamista sun kanssa, mutta eivät taida enää vastaillakaan.

Mikä sut saa luulemaan, että ihmiset haluavat kertoa sulle lisää asioita, joiden perusteella pääset natkuttamaan helppoja vastauksiasi.

Mutta vielä enemmän kiinnostaa, mikä ihmeen tarve sulla on soitella ihmisille, joita selvästi halveksit ja joille haluat vain vttuilla?

kannattaisiko alkaa miettiä mistä tämän tyyppinen voimattomuus ja rasittuminen aiheutuu?

Mä tiedän ihan tasan tarkkaan mistä tuo voimattomuus ja rasittuminen aiheutuu. Monessa tutkimuksissa on todettu, että introverttien sisäinen maailma on rikas, introt ikään kuin elävät oman päänsä sisällä. Ekstrot taas elävät oman päänsä ulkopuolella. Ja ei, kysymys ei ole vastakkainasettelusta, että introt olisivat jotenkin sisällökkäämpiä kuin ekstrot, kyse on vain siitä, että se sisältö tulee eri paikoista.

On tehty ihan tutkimuksia siitä, että introt usein kiinnittävät huomiota ympäristöönsä, voimakkaammin kuin ekstrot. Introt aistivat herkemmin tunnelmia, mielialoja, lukevat mikroilmeitä, ja tämä kaikki kuormittaa luonnollisesti ketä tahansa. Pään sisällä kulkee jatkuva erilaisten pienten vihjeiden analyysi. Introt usein ottavat paljon enemmän aistiärsykkeitä vastaan ulkopuolisesta maailmasta kuin ekstrot, ja silloin aivot joutuvat tekemään paljon enemmän töitä 24/7 analysoidakseen ja määritelläkseen ärsykkeiden merkittävyyttä. Introille se informaatiotulva on tästä syystä ihan koko ajan paljon suurempi kuin ekstroille. Ja sen takia introt väsyy kaikesta ylimääräisestä, mitä enemmän ihmisiä, sen enemmän informaatiota kulkee korvista ja silmistä aivoihin käsiteltäväksi.