"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Minulla on ystävä jolle käytännössä aina minä soitan. Hän laittanut whatsappilla jotain vitsejä niin en ole välittänyt vaikka itse hoidan soitot. Nyt kuitenkaan hän ei laitakaan enää niitä huumoriviestejä ja on aika lyhytsanainen kun soitan. Tiedän että hänellä on ollut matalavirettä ja on käynyt lääkärissäkin. Nyt kuulemma menee paremmin ja ärsyyntyy jos kyselen vointia. Luulen että hänellä on burnout tai masennusta, eikä mene paremmin vaikka sanoo. En nyt tiedä pitäisikö väkisin yrittää pitää yhteyttä ja jutella niitä näitä, laitella viestejä vai antaa olla rauhassa. Ehkä viestien laittaminen on vähiten ärsyttävää mutta osoittaa kuitenkin että olen olemassa jos joskus haluaakin jutella?

Tämä on näkynyt hyvin viesteissäsi, ja siksi mainitsinkin tuon että ei ole järkeä yrittää olla ystävä jos et ole aidosti kiinnostunut näistä ihmisistä vaan haluat vain tyyppejä mukaasi toteuttamaan sinulle kivoja asioita. Siksi en ihmettele etteivät hekään pidä sinusta ja tarvitsevat vuoden toipumisaikaa sinut tavattuaan. Se ei kuitenkaan liity introverttiyteen, vaan siihen että ylipäätään kukaan ei halua ystävää joka ei ole hänestä kiinnostunut, ei introvertti eikä ekstrovertti.

Eikä tietenkään ole pakko. Ystävyys on vapaaehtoista ja sen pitää tuoda elämään iloa, ei taakkaa. Kuitenkin elämässä voi olla muita tilanteita, joissa on haitaksi ellei ole yhtään tottunut ottamaan erilaisuutta huomioon. Jos vaikka aina kuvittelee, että on itse se, jolla on oikeus määrittää mitä terveen ihmisen kuuluu jaksaa ja mitä ei, niin voi ajautua aika hämmentäviin tilanteisiin muissakin asioissa kuin ihmissuhteissa.

 

En tiedä kuinka vanhaksi kuvittelet minut, mutta minä en ole enää vuosiin tarvinnut ketään menemään kanssani yhtään minnekään. Saan kyllä mentyä yksin ihan kaikkialle ilman ongelmia.

Minä haluaisin puhua ihmisten kanssa ja viettää aikaa. Minulle on ihan yksi ja sama istummeko puiston penkillä, jonkun takapihalla tai menemme yhdessä kävelylle tai puhumme puhelimessa. Minua ei kiinnosta alkoholi, enkä tarvitse syömiseen seuraa. Mutta minusta olisi kivaa, jos joskus olisi, että ihmisten kanssa voi tehdä uusia muistoja ja puhua.

Olen epäilemättä hirveä ihminen josta ei pidetä, mutta ei muutkaan ihmiset mitään ihmeellisiä ole. Sen verran monta vuotta on tullut elettyä, että se on tullut todistettua jo monen kertaa.

Minä en ole syy siihen, että introvertti tarvitsee lepo ja palautumisaikaa. Eivät he muutu ekstroverteiksi, vaikka minä katoaisin kokonaan maapallolta. Kuten sanottua se on aika selvä asia, että minä edustan ihmisryhmää, josta introvertit eivät pidä. Eikä se ole minä nyt henkilökohtaisesti, vaan saman kohtalon kokee lukemattomat muutkin ekstrovertit.

En minä nyt sokea ole ja osaan lukea miten meidät kuvataan. Rasittavina, itsekeskeisinä, pälättävinä, keskipisteeseen tunkevina ja nyt sitten annat ymmärtää, että olen itsekäs ja haluan vain muiden seuraa, koska en muka osaa olla yksin. Niin ja tietysti ne ainaiset, ettemme osaa ajatella syvällisesti tai pohtia monia eri näkökulmia, koska suu käy koko ajaan

. 

Minä osaan ottaa kyllä erilaisuutta huomioon, mutta miksi sen hinnan pitää sen maksaa aina ekstrovertti? Sopeudu siihen ja muokkaa itseäsi tähän, Katsos kun se introvertti on niin rasittuvaa lajia. Joten yritä olla soittamatta liikaa ja silti olla se joka pitää yhteyttä. Lähetä viestiä, mutta älä ota itseesi vaikka sinulle ei vastata. Ehdota asia ja tule torjutuksi ihan vaan, kun toinen ei vaan jaksa. Järjestä juhlat, koska haluat juhlia jotain sinulle tärkeää ja introvertit ajattelevat vain ja ainoastaan omia voimiaan ja se mikä on sinulle tärkeää jää juhlimatta. 



Minä myönnän, olen ihan paska ihminen, mutta en menisi kehumaan näiden introverttienkään usein todella itsekästä käytöstä, joka kuitataan kevyesti jollain, en nyt vaan jaksanut ja rasitun kun pitää olla ihmisen seurassa, jota he kuitenkin kutsuvat ystäväkseen, mutta jonka käytöksen perusteella luulisi olevan inhottava naapuri, jota yrittää vältellä. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän kukaan ole sanonut, että ystäville ei saa olla vaatimuksia. Totta kai saa, mutta pitää sitten ymmärtää, että toiset eivät joko halua tai pysty niitä vaatimuksia täyttämään, eivätkä sen vuoksi halua olla vaatimuksen esittäjän ystäviä.

Tasapuolista ystävyys on mielestäni silloin, kun ymmärretään ystävän olevan erilainen, eri ihminen kuin itse. Ei se ole tasapuolisuutta, että toiselta vaaditaan jotain, mitä hän ei jaksa, sillä perusteella, että sinä kyllä jaksat.

Itse en ihmissuhteissa etsikään mitään tasapuolisuutta, sulle mulle, vaan tasapainoa, mä teen tätä ja sä tota. Minä voin ottaa useammin yhteyttä ja toinen joustaa siinä, että yleensä jaksaa tavata.

 

No se on totta, että toiset taitavat olla liian heikkoja, laiskoja tai voimattomia ystävyyssuhteisiin.

Valitettavsti moni tuhlaa aivan turhaan ihan liian monta vuotta tuollaisiin tyyppeihin. Kun ja jos huomaatte, että ystävä

en halua olla ystäväsi jos joudun ikinä itse twkemään yhtään mitään sen eteen? Joo ei tarvitse illa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Kylläpäs nyt ylitulkitset pahasti. "Ystävälle soittaminen on sinulle inhottava velvollisuus" - en sanonut noin. Sanoin, että soittaminen velvollisuudesta on kammottavan väkinäistä. En sanonut, etten soittaisi koskaan. En osaa soitella siten, että "hei, mitä kuuluu, rupatellaanko niitä näitä?", mutta saatan soittaa esim., että "parin viikon päästä olisi kiva konsertti, lähtisitkö mukaan?" Ja sitten kun ihan kasvokkain tavataan, niin voidaan jutella vaikka ihan niitä näitä, siinä syvällisempien asioiden lomassa. Ei toiselle soittaminen mitenkään "kammottava ajatus" ole, mutta moni ystäväni on vuorotyössä, osa perheellisiä tai muuten kiireisiä, ja ajattelen siltä kannalta, ettei se minun asiani nyt niin tärkeä ole, että sillä pitäisi häntä vaivata juuri nyt, kun ei voi tietää, onko hän just nyt työssä, liikenteessä tai muuten vaikeassa paikassa.

Kyllä ystävien asiat minua kiinnostavat, mutta en koe välttämättömäksi rupatella tuon tuostakin. Mun kaikki ystävät on peräisin vuosien takaa, ja asiat on siinä ajassa muuttuneet paljon ja välimatkaa kertynyt, joten emme tosiaan tapaa noin vain emmekä ole aktiivisesti mukana toistemme elämässä. Pidämme yhteyttä pienessä facebook-ryhmässä ja tapaamme silloin tällöin. Paras ystäväni, jonka kanssa soittelemme lähinnä merkkipäivinä, on edelleen paras ystäväni, ja yhtä koronakesää lukuun ottamatta olemme tavanneet joka vuosi. Tämä riittää meille eikä tee meistä yhtään huonompia ystäviä. Kumpikin tietää, että tosi paikan tullen toinen on aina valmis tukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Kylläpäs nyt ylitulkitset pahasti. "Ystävälle soittaminen on sinulle inhottava velvollisuus" - en sanonut noin. Sanoin, että soittaminen velvollisuudesta on kammottavan väkinäistä. En sanonut, etten soittaisi koskaan. En osaa soitella siten, että "hei, mitä kuuluu, rupatellaanko niitä näitä?", mutta saatan soittaa esim., että "parin viikon päästä olisi kiva konsertti, lähtisitkö mukaan?" Ja sitten kun ihan kasvokkain tavataan, niin voidaan jutella vaikka ihan niitä näitä, siinä syvällisempien asioiden lomassa. Ei toiselle soittaminen mitenkään "kammottava ajatus" ole, mutta moni ystäväni on vuorotyössä, osa perheellisiä tai muuten kiireisiä, ja ajattelen siltä kannalta, ettei se minun asiani nyt niin tärkeä ole, että sillä pitäisi häntä vaivata juuri nyt, kun ei voi tietää, onko hän just nyt työssä, liike

Tämä on siis vastaus viestiin nro 411, joka alkaa "Niin, siis mikä tässä on ystävyyttä? Ystävälle soittaminen on sinulle inhottava velvollisuus, ellei sinulla ole ilmoitus tai tietämis asiaa jostain." Jostain oudosta teknisestä syystä en saanut tuota viestiä mukaan tähän vastineeseen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole syy siihen, että introvertti tarvitsee lepo ja palautumisaikaa. Eivät he muutu ekstroverteiksi, vaikka minä katoaisin kokonaan maapallolta. Kuten sanottua se on aika selvä asia, että minä edustan ihmisryhmää, josta introvertit eivät pidä. Eikä se ole minä nyt henkilökohtaisesti, vaan saman kohtalon kokee lukemattomat muutkin ekstrovertit.

En minä nyt sokea ole ja osaan lukea miten meidät kuvataan. Rasittavina, itsekeskeisinä, pälättävinä, keskipisteeseen tunkevina ja nyt sitten annat ymmärtää, että olen itsekäs ja haluan vain muiden seuraa, koska en muka osaa olla yksin. Niin ja tietysti ne ainaiset, ettemme osaa ajatella syvällisesti tai pohtia monia eri näkökulmia, koska suu käy koko ajaan

. 

Minä osaan ottaa kyllä erilaisuutta huomioon, mutta miksi sen hinnan pitää sen maksaa aina ekstrovertti? Sopeudu siihen ja muokkaa itseäsi tähän, Katsos kun se introvertti on niin rasittuvaa lajia. Joten yritä olla soittamatta liikaa ja silti olla se joka pitää yhteyttä. Lähetä viestiä, mutta älä ota itseesi vaikka sinulle ei vastata. Ehdota asia ja tule torjutuksi ihan vaan, kun toinen ei vaan jaksa. Järjestä juhlat, koska haluat juhlia jotain sinulle tärkeää ja introvertit ajattelevat vain ja ainoastaan omia voimiaan ja se mikä on sinulle tärkeää jää juhlimatta. 

Minä myönnän, olen ihan paska ihminen, mutta en menisi kehumaan näiden introverttienkään usein todella itsekästä käytöstä, joka kuitataan kevyesti jollain, en nyt vaan jaksanut ja rasitun kun pitää olla ihmisen seurassa, jota he kuitenkin kutsuvat ystäväkseen, mutta jonka käytöksen perusteella luulisi olevan inhottava naapuri, jota yrittää vältellä. 

No, esimerkiksi minä en introverttinä inhoa ekstroverttejä, vaan kuten olen sanonut, minulla on myös ekstroverttiystäviä. Ystävyys kuitenkin vaatii sitä että molemmat sopeutuvat ja ottavat toisen erilaisuuden huomioon. Minä vastaan viesteihin vaikka väsyttäisi ja lähden seuraksi baariin. Ekstrovertti matkustaa minun luokseni kyläilemään ja lähtee kanssani ajelemaan autolla maaseudun pikkuteitä. En ymmärrä tuota, että hinnan maksaisi aina ekstrovertti. Miten niin? Esimerkiksi itse et ollut aiemmin yhtään halukas sopeutumaan vaan olet haukkunut introvertit pohjamutiin, kuinka valittavia, rasittavia, heikkoja, ruikuttavia ja passiivisia he ovat kun eivät halua samoja aktiviteetteja kuin sinä. Aiemmassa viestissäsi nimenomaan painotit kuinka et koskaan laita viestejä vaikka toinen niin haluaisi, koska pidät soittamisesta. Kerroit että kutsut introvertin nimenomaan elokuviin, vaikka hän todennäköisesti haluaisi jotain muuta. Haluat mennä paikkoihin ja valitat että introvertti on ärsyttävänä jarruna mukana. Tuo on tosi ristiriitaista eikä vaikuta siltä että heidän seuransa ja persoonansa olisi sinulle yhtään tärkeä asia, vaan tärkeää ovat omat tapasi ja mieltymyksesi.

Minä haluan järjestää aikaa ekstroverttikavereilleni koska olen kiinnostunut heistä ihmisinä. He haluavat järjestää minulle mahdollisimman vähän rasittavia tilanteita tavata, koska ovat kiinnostuneita minusta ihmisenä. Eivät he vaadi että tulen heidän juhliinsa vaan järjestävät isot juhlat niiden kanssa jotka pitävät juhlimisesta. Mun kanssa mennään sitten vaikka seuraavana päivänä kallioille juhlien jälkeiselle piknikille kahdestaan kippistelemään. Näin toimii ystävä jolle on tärkeää saada juhlia minun kanssani. Eivät he saa mitään siitä että pakottaisivat minut jonnekin vieraiden ihmisten keskelle pönöttämään, mistä kärsin. Ystävä ei tee sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miks naiset draamailee tämmösist asioista jatkuvasti? Mun mies tapaa omia kavereitaan joitakin kertoja vuodessa ja sopivat kun suurimmalle osalle porukasta sopii, käyvät leffoissa, pelaamassa, lätkämatseissa. Ei kiukutella kuka otti ja milloin yhteyttä? Itse naisena joudun aina kuunnella kun naisystävät märehtii kenen vuoro js muuta hölmöä. En edes jaksa enää osallistua mihinkään keinoihin, sanon vaan että tavataanko vai ei, jos ei käy niin ei. Siitä mitään draamaa tartte aina vääntää. Tsiisus. 

Koska miehet ja naiset OVAT erilaisia,  kuten myös se mitä he haetaan ystävyyssuhteilta. Naiset yleensä luovat syvempiä ystävyyssuhteita koska me haluamme luoda yhteyden toiseen jakamalla ilot ja surut toistemme kanssa. Me yleensä tarvitsemme sekä vaadimme molemminpuolista ystävyyssuhteiden yllpitoa kun taas miehille riittää että tavataan vaikka lätkän/oluen merkeiss

Me lopetettiin vuosi sitten yhteydenpito miehen veljen perheeseen. Aina me kutsuttiin yhteiseen tekemiseen, he eivät koskaan.  Käly on just tälläinen, että hänen ei tarvitse eväänsä liikauttaa mihinkään yhteiseen tekemiseen.

 

Lapsemme, toistensa serkut eivät näe toisiaan, ja heistä ei ole tämän jälkeen (nyt pian 1,5v kuulunut MITÄÄN) vaikka miehet ovat sisaruksia ja asumme samalla paikkakunnalla. Lapsemme on heidän kummilapsi, eivät koskaan soita tai muista tytärtämme. Tyttö ei ole koskaan päässyt heille hoitoon tai leikkimään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole syy siihen, että introvertti tarvitsee lepo ja palautumisaikaa. Eivät he muutu ekstroverteiksi, vaikka minä katoaisin kokonaan maapallolta. Kuten sanottua se on aika selvä asia, että minä edustan ihmisryhmää, josta introvertit eivät pidä. Eikä se ole minä nyt henkilökohtaisesti, vaan saman kohtalon kokee lukemattomat muutkin ekstrovertit.

En minä nyt sokea ole ja osaan lukea miten meidät kuvataan. Rasittavina, itsekeskeisinä, pälättävinä, keskipisteeseen tunkevina ja nyt sitten annat ymmärtää, että olen itsekäs ja haluan vain muiden seuraa, koska en muka osaa olla yksin. Niin ja tietysti ne ainaiset, ettemme osaa ajatella syvällisesti tai pohtia monia eri näkökulmia, koska suu käy koko ajaan

. 

Minä osaan ottaa kyllä erilaisuutta huomioon, mutta miksi sen hinnan pitää sen maksaa aina ekstrovertti? Sopeudu siihen ja muokkaa itseäsi tähän, Katsos kun se int

Ehkä olet kaksikymppinen, mutta minä olen jo sen ikäinen, että kaikkea on tullut nähtyä ja kuultua. Kai sinäkin ymmärrät ettei jotain häitä järjestetä kahdesti? Mietitään jotain seuraavan päivänä kalliolle istumisen menemistä, kun joku on liian rasittunut istumaan muiden häävieraiden seurassa ?

Jos joku kysyy elokuviin, niin miksei siihen vastata sitten, että menisin mielummin puistonpenkille istumaan? Mutta niin ei vastata, vaan jätetään kokonaan vastaamatta. Kun ahdistaa se liiallinen yhteydenpito.

Niin ja mikä siinä elokuvissa nyt on niin rasittavaa? Ymmärään jopa paremmin rahanpuutteen tai ajalliset haasteet, mutta introvertille on liian raskasta mennä elokuviin? Joo, enpä kysele enää muita tuohonkaan. Kiitos tästä oppitunnista. Onneksi osaan tosiaan istua yksinkin siellä tai puolisoni kanssa tai toisten ekstroverttien, jos on tarvis.

Mitä ihmeen syvällistä ystävyyttä voi edes harrastaa jollain viesteillä? 50 sanan ja neljänkuukauden välein oleva syvällinen ystävyys? Puhelimessa puhuminen kun on niin raskasta. Mutta silti olet kiinnostunut heistä ihmisinä, mutta et jaksa kuunnella heitä?

Oletko varma, että he oikeasti haluavat järjestää sinulle mahdollisimman vähän rasittavia asioita, vai onko kyse siitä, ettet muuten suostu tulemaan ylipäätään? Sinä selvästi ajattelet olevasi hyvä tyyppi, koska sinulle järjestetään yksityinen piknkik seuraavana päivänä, koska olet niin sinä ja sinä rasitut, mutta se rasitus minkä sen järjestämiseen menee heiltä, niin sillähän ei ole väliä?

Koska olethan kiinnostunut heistä ihmisinä ja he sinusta, niin siksi sinun takiasi järjestetään järkyttävä määrä ylimääräistä työtä. Jos olisit hyvä ystävä ja kiinnostunut myös heidän elämänsä helpottamisesta menisit niihin juhliin, etkä edes kuvittelisi tai edes huolisi jotain omia yksityisjuhlia, jotta sinunkin kanssa voisi juhlia jotain heille tärkeää.

Minä en edes kehtaisi ehdottaa jotain seuraavan päivän yksityisjuhlia itselleni, koska minä rasitun niistä oikeista juhlista minne kaikki muut menevät ja mihin on käytetty sekä ehkä paljon aikaa ja rahaa. Et taida edes ymmärtää kuinka paljon sinun ympärilläsi näytetään mukautuvan sinun rasitukseksi vähentämisen ympärillä.

Minua suoraan sanottua hävettäisi tuo käytös. Sinun ystäväsi ovat ystäviä. Sinusta ei voi sanoa samaa. Lähinnä aika itsekäs rusinat pullasta napsiva tapaus, jossa muiden on tehtävä hitosti töitä sen eteen, ettet sinä rasitu ja suostut paikalle. Ja kaikki vaan sen nimissä, että sinä olet kiinnostunut heistä ihmisinä ja kutsut heitä ystäviksi ja voivat viettää aikaa kanssasi. Toivottavasti heräävät näkemään mitä oikeasti olet.

"Mitä ihmeen syvällistä ystävyyttä voi edes harrastaa jollain viesteillä? 50 sanan ja neljänkuukauden välein oleva syvällinen ystävyys? Puhelimessa puhuminen kun on niin raskasta. Mutta silti olet kiinnostunut heistä ihmisinä, mutta et jaksa kuunnella heitä?

Oletko varma, että he oikeasti haluavat järjestää sinulle mahdollisimman vähän rasittavia asioita, vai onko kyse siitä, ettet muuten suostu tulemaan ylipäätään? Sinä selvästi ajattelet olevasi hyvä tyyppi, koska sinulle järjestetään yksityinen piknkik seuraavana päivänä, koska olet niin sinä ja sinä rasitut, mutta se rasitus minkä sen järjestämiseen menee heiltä, niin sillähän ei ole väliä?"

Minä toisena extrona vastaan tähän. Minä itse en harrasta ystävyyttäni sen enempää puheluilla kuin pitkillä viesteilläkään, sillä kommunikoin puhelimessa (luurit päässä teamsissa), chatilla ja spostilla koko päivän. Kun olen vapaalla, laitan mielelläni kaikki luurit kiinni, myös wa-viestitulvan. Toisin sanoen: minulle puhelimessa puhuminen on niin raskasta. En tykkää soitella kavereiden kanssa, vaikka ymmärrän, että välillä se on ainut vaihtoehto. Silloin mielelläni sovin soittoajan. Kaikkein mieluiten sovin tapaamisia napakoilla wa-viesteillä. Hermoni kiristyvät äärimmilleen, kun puhelimeni soi sunnuntaina klo 17.30. Vastaan tietysti, mutta en valitettavasti juurikaan ilahdu soitosta.

Mitä tulee juhlimiseen: niin extrona minun ei ole tarvinnut juhlia häitäni, viiskymppisiä, uutta työpaikkaa koskaan yksin tai kahdestaan mieheni kanssa. Olen aina saanut tarpeeksi ihmisiä kutsua, joten jos 1-5 introystävääni kokee, että ei nyt jaksa juhlia, se on ihan fine. Yleensä ongelma on siinä, että ei voi kutsua kaikkia, jotka haluaisivat tulla. Minä aidosti ymmärrän, että etenkin juuri joku häiden tapainen tiukasti ohjelmoitu juhla satapäisen vierasjoukon kanssa, josta suurin osa on aivan ventovieraita, on yhtä tuskaa heille. Miten siis minun hääjuhlaani parantaisi tieto, että siellä he minun takiani nyt kärvistelevät, näin sitä välittämästä osoitetaan?

Sen sijaan ai että arvostin, että hääpäivää seuraavana päivänä introystäväni ilmaantuivat hääpaikalle siivoamaan. Kaksi heistä jäi siivoamaan ja yksi vei minut ja mieheni nimenomaan kippistelemään kalliolle katetulle piknikille. Sinulla on siis käsitys, että extron täytyisi itse nähdä vaivaa järjestääkseen introlle uudet juhlat, no, näin ei minun kaveripiirissäni todellakaan koskaan ole ollut. Päinvastoin, intro itse on keksinyt ja järjestänyt jonkun kivan jipon, joka on antanut minulle bonusjuhlan!

Kenties siis ystävissäsi ei olekaan ongelmana heidän introutensa, vaan se, että kumpikaan teistä ei oikeastaan halua tehdä toisen puolesta mitään tai jotain kivaa edes yhdessä, saati toiselle. Siltä ainakin tekstisi kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen on kovin huono ottamaan yhteyttä niin eipä hänelle silloin ole kovin helppoa jutella asioitaan tai hakea tukea tai neuvoja. Koska se yhteydenottamattomuus tekee etäisyyden tunteen. Minua kyllä itseäni joskus vaivaa jos otan yhteyttä yksipuolisesti. Vaikka toinen vastaakin, niin tulee tunne haluaako silti, etten soittaisi. Puhutaan siis monien viikkojen ja kuukausien välin pitämisestä. Usein juttu liikkuu yleisissä asioissa. Joskus on niinkin, että "ystävä" kyllä kuuntelee mitä minä juttelen, muttei sitten kerro oikeastaan mitään omasta elämästään ja  tapahtumisista. 

Minusta nämä yhteyttä ottamattomat ovat ikäänkuin vapaamatkustajia. Antavat toisen hoitaa yhteydenpidon, ottavat kyllä vastaan, mutteivat itse näe vaivaa. Jos ei oikein koskaan ehdi tai jaksa eikä saa aikaiseksi soittaa niin silloin kylöä kiinnostus ystävään on aika olematonta. Sehän on sama kuin seurustelusuhteessakin. Jos on kovin yksipuolista niin tu

Mua ei kyllä mikään motivoi ehdottamaan tapaamista niiden kanssa, jotka jauhaa vain itsestään. On aika alentavaa lähteä johonkin kilpahuutoon, että saa suunvuoron, saatikka sanoa toiselle, että saanko kertoa välillä oman asiani. Jos sinne jutun väliin saakin ujutettua itsensä, niin toinen kyllä tehokkaasti onnistuu kääntämään puheen takaisin itseensä.

Mitä jos kokeilisit seuraavan kerran sellaista, että et ollenkaa ala puhua itsestäsi ja omista asioistasi? Annat sen ehkä hitaammin lämpenevän kaverisi, joka ei ole tottunut puhumaan itsestään syystä että sinä olet aina äänessä, ihan rauhassa päästä vauhtiin. Ja tätä pystyt tukemaan kyselemällä hänen asioistaan, kuuntelemalla kärsivällisesti, oikein pinnistelet ja ponnistelet ja keskityt, ettet käännä juttua ja ala jauhaa itsestäsi. Kerrankin olet sinä se, joka tapaamisen jälkeen on vähän hölmistynyt, että mitä tapahtui, minähän en saanut suunvuoroa ollenkaan.

Seuraavalla kerralla voit jo sitten kokeilla, että onnistuisiko vastavuoroinen keskustelu, jossa molemmat pääsee ääneen, mutta edelleenkin sinä pidättelet hieman itseäsi, ettet unohdu jauhamaan vain itsestäsi. :) 

Keskustelua lueskelleena huomautan vain, että tosiaankin ystävyydessä on pari lausetta, joka sen lopettaa minun kohdallani. Ekana se, että puhelu aloitetaan: soittelen tässä taas, kun sustä ei ole mitään kuulunut ja tokana tuo, että mikä siinä nyt on niin vaikeaa lähteä sinne tai tänne.

En tiedä, olenko intro vai extro, mutta äidiltäni olen saanut mm. teini-iän masennuksesta aivan tarpeeksi syyllistämistä, että miksi en ole reipas kuten naapurin tiina on ja muuta pskaa, joten ystäviltäni en enää tätä syyllistämistä ja kasvattamista tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet kaksikymppinen, mutta minä olen jo sen ikäinen, että kaikkea on tullut nähtyä ja kuultua. Kai sinäkin ymmärrät ettei jotain häitä järjestetä kahdesti? Mietitään jotain seuraavan päivänä kalliolle istumisen menemistä, kun joku on liian rasittunut istumaan muiden häävieraiden seurassa ?

 

Todellakin, mulla on mahtavia ystäviä :D Jotain olen tehnyt oikein, koska heitä on paljon ja olen pystynyt säilyttämään vuosikymmeniä kestäviä ystävyyssuhteita sekä introverttien että ekstroverttien kanssa. Eivätköhän he ole siinä ajassa heränneet näkemään mitä oikeasti olen :)

Tämä keskustelu on saanut aikaan valtavan ylpeydentunteen ystävistäni. Minulla on ihmisiä jotka aidosti välittävät minusta ja minä heistä. Ei ole mikään vaiva ottaa toista huomioon ja sopeutua kun pohjalla on se aito kiinnostus toista kohtaan.

Yksi parhaista ystäväni tosiaan on kutsunut minut juhlimaan kanssaan kahden kesken isojen sukujuhliensa jälkeisenä päivänä! Hän on tehnyt niin, koska tuntee minut, pitää minusta ja tietää, etten olisi sukulaistensa ja muiden vieraiden ihmisten joukossa tuntenut oloani mukavaksi. Totta kai olisin voinut sinnekin mennä, mutta ei ystäväni saa mitään siitä että näkisi minut epämukavassa tilanteessa. Ilmeisesti hän ei myöskään koe hirveäksi vaivaksi tavata minua kahden kesken, kuten sinä kokisit vaivalloiseksi kutsua oman ystäväsi juhlien jälkeen syömään tähteitä ja kippistämään sinulle tärkeää asiaa. 

Jostain syystä kuvittelet heti että olisin suorastaan vaatinut tuota järjestelyä. Mietin että miksi. Todennäköisesti ajatuksesi johtuu siitä että sinulle itsellesi ei olisi tullut edes mieleen pyytää introverttiystävääsi juhlistamaan kahdestaan, koska haluat että asiat jotka ovat sinulle helppoja, ovat sitä myös muille. Jos eivät ole, niin se on turhaa ja ärsyttävää ruikuttamista. Kokisit sen ylimääräiseksi vaivaksi etkä mukavaksi, intiimiksi tapaamiseksi ihmisen kanssa josta välität ja jonka kanssa haluat jakaa tärkeän asian? Koko keskutelun aikana et ole osoittanut pienintäkään halua joustaa ja tehdä jotain introvertin huomioonottamiseksi häntä pilkkaamatta ja halventamatta. Se asenne epäilemättä näkyy myös niille ystävillesi jotka sinua välttelevät. Tuskinpa kukaan olisi edes tullut tuolla asenteella järjestettyihin jälkibileisiin. Mun kaveri järjesti nuo, koska itsekin nauttii kahdenkeskisestä seurastani ja meillä olikin tosi hauskaa ja rentoa.

Todellakin odotan ystävyydeltä, että molemmat ajattelevat toisen hyvinvointia ja toiveita. Se ei ole ylimääräinen vaiva vaan se on perusasia ja niin tehdään vapaaehtoisesti koska halutaan olla ystäviä. Kaikkea ei tarvitse voida tehdä juuri yhden ja saman ystävän kanssa. En minäkään vaadi että juuri ekstrovertti lähtee kanssani erämaahan vaellukselle kun tiedän että hän vain kärsisi siellä. Otan hänen persoonansa huomioon ja tapaan häntä ympäristöissä joista molemmat voivat nauttia. 

Sinun ongelmasi tuntuu olevan se ettet ihan oikeasti ymmärrä erilaisia ihmisiä. Väität ymmärtäväsi mutta et ymmärrä etkä halua ymmärtää. Vaikutat lähinnä halveksivan erilaisuutta ja pilkkaavan ihmisiä joilla on erilaiset tarpeet ja voimavarat kuin sinulla itselläsi. 

"Minä osaan ottaa kyllä erilaisuutta huomioon, mutta miksi sen hinnan pitää sen maksaa aina ekstrovertti? Sopeudu siihen ja muokkaa itseäsi tähän, Katsos kun se introvertti on niin rasittuvaa lajia. Joten yritä olla soittamatta liikaa ja silti olla se joka pitää yhteyttä. Lähetä viestiä, mutta älä ota itseesi vaikka sinulle ei vastata. Ehdota asia ja tule torjutuksi ihan vaan, kun toinen ei vaan jaksa. Järjestä juhlat, koska haluat juhlia jotain sinulle tärkeää ja introvertit ajattelevat vain ja ainoastaan omia voimiaan ja se mikä on sinulle tärkeää jää juhlimatta. "

Vastaan vielä tähänkin koskien omaa kokemustani introystävieni kanssa.

En koe maksavani mitään hintaa.

Minä otan huomioon vain sen, että intro on rasittuvaa lajia. Kuten hän ottaa huomioon, että minä olen pälättävää lajia. Ja tosiaan, miksi soittelisin koko ajan, kun voin vain viestiä ehdotusta tapaamisesta, kun otan tuon huomioon. En keneltäkään ota itseeni, jos ei vastata, sillä oletukseni on, että nyt on jotain muuta meneillään. Sattuu sitä extroillekin, että viesti menee ohi. Katellaan myöhemmin, laitan viestiä sitten jollekin toiselle kaverille, jos haluan seuraa jonnekin.

Jos haluan järjestää juhlat, niin teen, ja introystäväni tekevät päätöksen, tulevatko mukaan. Se, mikä minulle on tärkeää, ei todellakaan jää juhlimatta tämän vuoksi. He vain eivät ehkä osallistu. Jos osallistuvat, kiva.

Tärkein kuitenkin on tuo boldaamani: jos ehdotan asiaa ja introlle ei käy, koska hän ei vaan jaksa, en minä ole tullut torjutuksi. Hän ei vaan jaksa. Sama kuin kutsuisi jalkansa katkaisseen ystävän kilpajuoksuun ja loukkaantuisi ja tuntisi itsensä torjutuksi, kun hän ei pysty tulemaan.

Otin monta vuotta kontaktia entisiin tuttuihin yksipuolisesti kunnes kyllästyin. Nyt en itsekään ole yhteydessä heihin ja eipä ole tullut yhteydenottoja sieltä päin... Eli kuka tässä on "ghostannut" ketä? En ole ymmärtänyt koko asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan tottako sulla ei olisi mitään vaikeutta alkaa puuhumaan vanhalle tarhakaverille elämäsi vaikeista asioista, kriiseistä, ratkaisua vaativista jutuista, jne? Alkaiset pälättää heti, miten pelkäät, kun odottelet gynen vastausta papa-kokeesta tai että mietit, mitä teet, kun miehesi kanssa on mennyt vähän huonommin tässä pari viime vuotta? Teinisi aiheuttamasta huolesta, taaperon kehitysviiveestä?

Vastaan vielä tähän oikein erikseen kysymyksellä.

Te jotka siis puhutte, kuinka vuosienkin taukojen jälkeen muka hyvän ystävän, kanssa jatkatte siitä mihin jäitte, niin aloitatteko ihan oikeasti tämäntyyppisillä keskustelunaiheilla? Teidän teiniaikojen paras kaveri tulee sattumalta vastaan tai soittaa  ja alatte kertomaan omasta gynekologisesta ongelmasta?

 

 

No ei. Kyse on siitä syvästä henkisestä yhteydestä, joka on joskus jossain aiemmassa elämänvaiheessa syntynyt. Kun toisen tietää ja tuntee niin, että ihan kuin olisi eilen viimeksi tavattu, vaikka aikaa olisi kaksi vuotta. Ei siinä tietenkään aleta hölistä mistään gynekäynnistä ensimmäiseksi, ei siinä "jatketaan siitä mihin jäätiin" tällaisesta ole kyse, vaan siitä henkisestä yhteydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Niin ja mikä siinä elokuvissa nyt on niin rasittavaa? Ymmärään jopa paremmin rahanpuutteen tai ajalliset haasteet, mutta introvertille on liian raskasta mennä elokuviin? Joo, enpä kysele enää muita tuohonkaan. Kiitos tästä oppitunnista. Onneksi osaan tosiaan istua yksinkin siellä tai puolisoni kanssa tai toisten ekstroverttien, jos on tarvis.

 

Poimin tuolta vielä erikseen tämän. On hyvin kuvaavaa, että kysyt tuota minulta vaikka sinulla on ollut introverttiystäviä ennen kuin he lopettivat sinulle vastaamisen kokonaan. 

Sinulla on ollut introverttiystäviä ja silti sinulla ei ole pienintäkään hajuakaan mikä vaikka elokuvissa voisi olla tyypilliselle introvertille se, mikä ei välttämättä tee siitä samanlaista nautintoa kuin tyypilliselle ekstrovertille. Mistä se kertoo? Se kertoo että sinua ei ole kiinnostanut, vaan olet vain tuominnut ja pilkannut mielessäsi, kuinka elokuviinkin meno on niin raskasta, miten voi olla koska eihän minulle ole raskasta vaan mukavaa!

Vertaan vähän. Kuvitellaan että sä olet päiväihminen ja mä yöihminen. Jos haluat seuraani, valvotan sinua aina aamuun. Jos sinua alkaa väsyttää, ärsyynnyn ja pilkkaan ja valistan kuinka terve ihminen kyllä kestää valvomista. Sanon, ettei se minua haittaa enkä siis ymmärrä miksi haittaisi sinunkaan.

Luulen että jossain kohtaa lopettaisit vastaamisen minulle ja tarvitsisit pitkän toipumisajan "ystävyydestämme".

Jos on joku johon haluan säilyttää edes jonkinlaisen yhteyden mutta joka ei ole itse aktiivinen, otan yhteyttä ja ehdotan tapaamista noin kymmenen välein, jos hän on aiemmin suostunut tapaamisiin ja jos hän asuu tarpeeksi lähellä. En ole suunnitellut pitäväni niin pitkiä taukoja mutta näin se vain minulla menee jos toinen ei ole aktiivinen. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tottako sulla ei olisi mitään vaikeutta alkaa puuhumaan vanhalle tarhakaverille elämäsi vaikeista asioista, kriiseistä, ratkaisua vaativista jutuista, jne? Alkaiset pälättää heti, miten pelkäät, kun odottelet gynen vastausta papa-kokeesta tai että mietit, mitä teet, kun miehesi kanssa on mennyt vähän huonommin tässä pari viime vuotta? Teinisi aiheuttamasta huolesta, taaperon kehitysviiveestä?

Vastaan vielä tähän oikein erikseen kysymyksellä.

Te jotka siis puhutte, kuinka vuosienkin taukojen jälkeen muka hyvän ystävän, kanssa jatkatte siitä mihin jäitte, niin aloitatteko ihan oikeasti tämäntyyppisillä keskustelunaiheilla? Teidän teiniaikojen paras kaveri tulee sattumalta vastaan tai soittaa  ja alatte kertomaan omasta gynekologisesta ongelmasta?

 

 

No ei. Kyse on siitä syvästä henkisestä yhteydestä, joka on

Lisään omasta puolestani vielä, että jos todella pelkäisin esim. syöpäuutista gyneltä, niin kyllä minä hyvän ystävän tavatessani/häneen yhteydessä ollessani koko lailla ensimmäisinä asioina kertoisin sen, vaikka olisikin pidempi tauko yhteydenotossa.

Ystävien kesken kun kysymys "mitä kuuluu" on juuri sillä lailla erilainen kuin tuttavien kanssa, että siihen voi vastata rehellisesti ja suoraan, kertoa just siitä, mikä on nyt mielen päällä eniten, oli se kurjaa tai kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen on kovin huono ottamaan yhteyttä niin eipä hänelle silloin ole kovin helppoa jutella asioitaan tai hakea tukea tai neuvoja. Koska se yhteydenottamattomuus tekee etäisyyden tunteen. Minua kyllä itseäni joskus vaivaa jos otan yhteyttä yksipuolisesti. Vaikka toinen vastaakin, niin tulee tunne haluaako silti, etten soittaisi. Puhutaan siis monien viikkojen ja kuukausien välin pitämisestä. Usein juttu liikkuu yleisissä asioissa. Joskus on niinkin, että "ystävä" kyllä kuuntelee mitä minä juttelen, muttei sitten kerro oikeastaan mitään omasta elämästään ja  tapahtumisista. 

Minusta nämä yhteyttä ottamattomat ovat ikäänkuin vapaamatkustajia. Antavat toisen hoitaa yhteydenpidon, ottavat kyllä vastaan, mutteivat itse näe vaivaa. Jos ei oikein koskaan ehdi tai jaksa eikä saa aikaiseksi soittaa niin silloin kylöä kiinnostus ystävään on aika olematonta. Sehän on sama kuin seuru

No niin, tulihan se taas sieltä. Tämä ylimielinen ja ennakkoluuloinen asenne, että ekstrovertit huutavat, puhuvat vain itsestään, eivätkä osaa kuunnella muita. Kukaan muu ei ole niin ei kuunteleva, kuin hän joka ei edes vastaa puheluun. Ihminen joka ei väsy muiden seurasta, ei vältämättä puhu koskaan itsestään. Tuo on ihan jonkun yksittäisen ihmisen ominaisuuksia, eikä sillä ole mitään tekemistä onko ihminen intro vai ekstro. Sen lisäksi sanoisin, että ihmisellä, jolla ei ole vaikeuksia puhua muille on paljon enemmän kokemusta keskustelemisesta ja siten myös usein paljon paremmat taidot siinä. Ehkä joku 16 vuotias vilkas tapaus, ei osaa ottaa muita huomioon, mutta kyllä aikuiset ihmiset hallitsevat jo vastavuoroisen keskustelun oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on näkynyt hyvin viesteissäsi, ja siksi mainitsinkin tuon että ei ole järkeä yrittää olla ystävä jos et ole aidosti kiinnostunut näistä ihmisistä vaan haluat vain tyyppejä mukaasi toteuttamaan sinulle kivoja asioita. Siksi en ihmettele etteivät hekään pidä sinusta ja tarvitsevat vuoden toipumisaikaa sinut tavattuaan. Se ei kuitenkaan liity introverttiyteen, vaan siihen että ylipäätään kukaan ei halua ystävää joka ei ole hänestä kiinnostunut, ei introvertti eikä ekstrovertti.

Eikä tietenkään ole pakko. Ystävyys on vapaaehtoista ja sen pitää tuoda elämään iloa, ei taakkaa. Kuitenkin elämässä voi olla muita tilanteita, joissa on haitaksi ellei ole yhtään tottunut ottamaan erilaisuutta huomioon. Jos vaikka aina kuvittelee, että on itse se, jolla on oikeus määrittää mitä terveen ihmisen kuuluu jaksaa ja mitä ei, niin voi ajautua aika hämmentäviin tilanteisiin muissakin asioissa kuin ihmissuhteissa.

 

<

No nyt oli uutta...uhriutuva ekstrovertti :D

Minua ei introverttinä rasita ekstrovertin seura, jos ihminen on muuten mukava. Kaikkea sopivina annoksina. Mutta uhriutuvia, valittavia ja itsekeskeisiä ihmisiä en jaksa yhtään. Ja nyt oli ehkä hetkeen rasittavinta ja itsekeskeisintä tekstiä mitä olen lukenut.