Lue keskustelun säännöt.
"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?
Jaksatko itse ottaa aina uudestaan yhteyttä?
Vai oletko itse tuollainen "huono yhteydenottaja"?
Itse ajattelin nyt viimein lopettaa nämä väkinäiset yhteydet. Ehkä se huono yhteydenpitäjä ei oikeasti haluakaan pitää minuun yhteyttä.
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Monelle tämä menee minusta sekaisin, että ajatellaan kuinka ekstrovertit puhuvat vain itsestään. Minä oikeastaan pidän kaikkein vähiten itsestäni puhumisesta. Minä olen ihan tylsä tyyppi, eikä minulle tapahdu mitään kovin ihmeellistä. Mutta muille minusta tapahtuu vaikka mitä kivaa ja minusta oma aivan ihanaa kuunnella heidän matkakertomuksia, huolia ja auttaa heitä ja jos saan vielä heille paremman mielen siksi, niin mikä sen ihanampaa."
Niin, pälättämisenä pidän keskustelua, jossa oikeastaan ei kerrota mitään henkilökohtaista, mikään ei ole itselle (eikä oletettavasti toisellekaan) kovin tärkeää, vaan arkista pälätystä muuten vain. Monesti testattuna (prosenttimäärä 89 %) extroverttina, joka myös nauttii suunnattomasti pälättämisestä, ajatuksien vaihdosta, muuten vaan rupattelusta, jne, kuitenkin erotan - enkä sekoita - tämän siitä kanssakäymisestä, jota minul
Eihän kukaan ole sanonut, että ystäville ei saa olla vaatimuksia. Totta kai saa, mutta pitää sitten ymmärtää, että toiset eivät joko halua tai pysty niitä vaatimuksia täyttämään, eivätkä sen vuoksi halua olla vaatimuksen esittäjän ystäviä.
Tasapuolista ystävyys on mielestäni silloin, kun ymmärretään ystävän olevan erilainen, eri ihminen kuin itse. Ei se ole tasapuolisuutta, että toiselta vaaditaan jotain, mitä hän ei jaksa, sillä perusteella, että sinä kyllä jaksat.
Itse en ihmissuhteissa etsikään mitään tasapuolisuutta, sulle mulle, vaan tasapainoa, mä teen tätä ja sä tota. Minä voin ottaa useammin yhteyttä ja toinen joustaa siinä, että yleensä jaksaa tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täysin selvää, että minun käsitykseni mikä on edes ystävyyttä on täysin eri mikä sinulla ja myös kokemus siitä mitä ekstrovertit ovat on täysin eri asia. Kyllähän noita vuosien varrella on vastaan tullut tyyppejä, jotka kertovat itsestään todella henkilökohtaisia asioita, eivätkä he todellakaan ole minulle ystäviä ja toivon ettei he ajattele minua sellaisina.
Minä koen aika loukkaavana muita ihmisiä kohtaan puhua heidän keskusteluistaan pälätyksenä ellei se ole jotain henkilökohtaista ja intiimiä jakamista omista asioista. Ja kyllä, pälättäminen on aika negatiivisella latauksella varauksella käytetty sana, mutta sitähän koko tekstisi on. Väheksyvää ja halventavaa. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi ja nähdyksi, eikä vaan silloin kun he kertovat jotain henkilökohtaista itsestään. Toiselle se saattaa olla ihan vaan tärkeää pystyä kertomaan ja jakamaan vaikka elokuva, jonka on nähnyt ja jonka koki koskettaneen jotenkin,
Minä en oikeasti koe edes puheen määrää määrittelevänä tekijänä ekstroverttien ja introverttien kohdalla, vaan lähinnä siitä väsyykö ihminen toisten seurassa olemiseen vai ei. Enkä myöskään sanoisi, että ekstrovertit haluavat yleisön ja puhua vain itsestään. Päinvastoin moni introvertti jaksaa juuri sen pienen ja vähäisen kanssakäymisen käyttää juuri ja ainoastaan siitä heistä itsestään puhumiseen. Muut ja se toinen ei todellakaan jaksa kiinnostaa tai siihen riitä voimia. Kun omat asiat on saatu sanottua, niin sen puhelun voikin sitten jo lopettaa.
Mutta ekstrovertti jaksaa kuunnella myös sen hassunhauskaan kertomuksen mitä siellä Tampereen bussissa tapahtui perjantaina, kun hän tuli kotiin töistä ja jaksaa vielä kysyä mitä lapsille ja toisen äidilleni kuuluu ja joko naapurin koira on löydetty. Mutta tuollainen on sinusta sitä pälätystä ja ehkä sitten sitä ekstrovertin tarvetta yleisölle?
Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni.
Olen jotenkin ehkä aina nähnyt ystävyyden siinä, että riität jollekin sellaisena kuin olet. Tulet kuulluksi ja nähdyksi ja mitätönkin asia joka jos se on tärkeää sinulle, on sille toiselle kuulemisen arvoista. Jos soitat, tiedät että äänesi on aina heille ilo kuulla, jos olet hiljaa, hiljaisuuttasi kunnioitetaan, mutta se, että olet näkymätön ja raskas ja vaivaksi ja juttusi on pälätystä, jos se ei ole mieleistä, ei vaan ole koskaan ollut minulle merkki ystävyydestä. Ei vaikka kuinka kertoisin joskus jotain intiimiä toiselle. Ekstrovertti ei vaadi usein kun vastavuoroista yhteidenpitoa. Eikä aina edes sitä tasapuolisesti. Mutta edes joskus ja useammin kuin kerran muutamassa vuodessa.
Mitä enemmän luen ja analysoin näitä tekstejä tulen tulokseen ettei introvertit ja ekstrovertit voi koskaan olla oikeasti ystäviä keskenään,. Tuttavia ehkä ja jopa kavereita, mutta ei koskaan ystäviä. Introvertti tulee aina halveksimaan ja inhoamaan sitä ekstrovertin puhetta ja ekstrovertti kokee itsensä ihmisenä, joka nähdään pälättävänä turhia puhuvansa pellenä, joka ei osaa olla hiljaa ja joka rasittaa muita olemalla oma itsensä ja lopulta hakeutuu omiensa pariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin se ainainen yhteydenpitäjä. Lopulta sanoin, että ensi kerralla saat sinä soittaa... Eipä ole soittoa kuulunut, enkä ole soittanut itse, joten se siitä. Oli aikoinaan paras ystäväni, joka sitten päätti hylätä ystävyytemme, en tiedä miksi. No, omapa on häviönsä!
Sinähän sen hylkäsit. Et pelkästään lakannut pitämästä yhteyttä vaan vieläpä ilkeään sävyyn teit selväksi vaatimuksesi. Ei tuollaiselle mulkulle enää kukaan edes halua soittaa.
Älä käännä tätä toisen laiskuutta kirjoittajan syyksi. Tuo paras ystävä oli puhdas lokki joka odotti vain, että häntä palvellaan. Jopa hyväksikäytetyille tulee jossain raja vastaan ja silloin se ystävyys punnitaan. Eikä esille tullut muuta kuin palvelua odottava tyyppi, jolle aiempi käytäntö sopi niin kauan kun itse ei tarvinnut evästä liikuttaa.
Eihän kukaan ole sanonut, että ystäville ei saa olla vaatimuksia. Totta kai saa, mutta pitää sitten ymmärtää, että toiset eivät joko halua tai pysty niitä vaatimuksia täyttämään, eivätkä sen vuoksi halua olla vaatimuksen esittäjän ystäviä.
Tasapuolista ystävyys on mielestäni silloin, kun ymmärretään ystävän olevan erilainen, eri ihminen kuin itse. Ei se ole tasapuolisuutta, että toiselta vaaditaan jotain, mitä hän ei jaksa, sillä perusteella, että sinä kyllä jaksat.
Itse en ihmissuhteissa etsikään mitään tasapuolisuutta, sulle mulle, vaan tasapainoa, mä teen tätä ja sä tota. Minä voin ottaa useammin yhteyttä ja toinen joustaa siinä, että yleensä jaksaa tavata.
No se on totta, että toiset taitavat olla liian heikkoja, laiskoja tai voimattomia ystävyyssuhteisiin.
Valitettavsti moni tuhlaa aivan turhaan ihan liian monta vuotta tuollaisiin tyyppeihin. Kun ja jos huomaatte, että ystävänne on syöppö ja pelkkä ottaja niin jättäkää heidän ja etsikää ystäviä, jotka osaavat arvostaa aikaanne ja vaivaanne mitä heidän eteensä teette olemalla vastavuoroisia.
"Mitä enemmän luen ja analysoin näitä tekstejä tulen tulokseen ettei introvertit ja ekstrovertit voi koskaan olla oikeasti ystäviä keskenään,. Tuttavia ehkä ja jopa kavereita, mutta ei koskaan ystäviä. Introvertti tulee aina halveksimaan ja inhoamaan sitä ekstrovertin puhetta ja ekstrovertti kokee itsensä ihmisenä, joka nähdään pälättävänä turhia puhuvansa pellenä, joka ei osaa olla hiljaa ja joka rasittaa muita olemalla oma itsensä ja lopulta hakeutuu omiensa pariin."
En tiedä, ketkä kaikki ovat asiaa ennättäneet kommentoida, mutta itse sanosin, että jos todella on valmis kunnioittamaan ystävän erilaisuutta, ei ole ongelma, mitä verttejä ollaan.
Kuten sanottua, itseäni ei vaivaa tippaakaan se, että minä otan 9 kertaa kymmenestä yhteyttä ja ehdotan ystävälleni tapaamista. Tiedän, että että hänellä vaan ei ole työpäivän jälkeen energiaa kaivaa sitä puhelinta esiin ja alkaa veivaamaan tapaamista. Tiedän, että hän ei halua keskustella puhelimessa paria tuntia tuosta noin vaan yhtään mistään.
En uhriudu siitä, että tiedän olevani noin yleisesti ottaen puheliaampi kuin hän ja että hän saattaa kokea sen joskus rasittavana. Mutta koska tiedän, että hän saattaa kokea sen rasittavana, puran extroverttiyttäni muualle. Puhun muiden kaverien kanssa, juttelen vieraille. Jään naapurin juttusille. En soita hänelle, enkä ainakaan syyttävään sävyyn, että soittelen, kun susta ei ole taas pitkään aikaan mitään kuulunut.
Tiedän, että hän ei pidä minua pellenä, vaikka kyllä taatusti pitää pälättävänä. Se johtuu siitä, että minä todellakin pidän pälättämisestä, turhien juttulusta, jne. Ei minua hävetä sitä myöntää, että minunkin puheeni usein on justiinsa pälätystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni.
Kiinnostaisi tietää, mistä sitten ystäviesi kanssa puhut, jos et henkilökohtaisia asioitasi, kuten vaikkapa huoli terveydentilasta?
Vierailija kirjoitti:
Niin, pälättämisenä pidän keskustelua, jossa oikeastaan ei kerrota mitään henkilökohtaista, mikään ei ole itselle (eikä oletettavasti toisellekaan) kovin tärkeää, vaan arkista pälätystä muuten vain. Monesti testattuna (prosenttimäärä 89 %) extroverttina, joka myös nauttii suunnattomasti pälättämisestä, ajatuksien vaihdosta, muuten vaan rupattelusta, jne, kuitenkin erotan - enkä sekoita - tämän siitä kanssakäymisestä, jota minulla on ystävieni kanssa.
Jaksan myös kuunnella toisten pohdintaa vaikka kuinka pitkään. Nautin siitä, että istun puheensorinassa, vaikka en kuule edes kokonaisia lauseita, ventovieraiden keskellä. Saan siitä energiaa ja usein rentoudunkin siten, menen kahvilaan hetkeksi raskaan työpäivän jälkeen istahtamaan.
Nyt oli kyse siitä, että ymmärrän ystävääni, tai oikeammin, useampia ystäviä, siinä suhteessa, että he eivät ole lainkaan samanlaisia. Vaan ovat itse asiassa aivan päinvastaisia. Sen vuoksi en oleta, että he soittavat minulle ja pohtivat kaksi tuntia
Täytyy sanoa, että vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä ja mahtavalta ystävältä. Mulle on tässä kommentteja lukiessani tullut yllätyksenä, kiinnostavana sellaisena, miten eri tavoin ihmiset kokee ja määrittelee ystävän. Sä olet näissä parissa kommentissa jotka tunnistan saman kirjoittajan kirjoittamiksi, kuvannut ystävyyttä tosi lähelle samanlaisena kuin itsekin sen ajattelen.
En itse tiedä olenko introvertti vai ekstrovertti, varmaan vähän kumpaakin, mutta mulle on tosi vieras ajatus että ystävä olisi se jonka kanssa puhutaan eniten mutta sitten ei kuitenkaan haluta edes omia gyneongelmia hänelle jakaa. Mä ajattelen ihan päinvastoin. Nautin ihmisten seurasta ja keskustelusta - johonkin rajaan asti. Olen asiakaspalvelutyössä ja saan paljon antoisia kohtaamisia päivän aikana. Työpäivän jälkeen en kuitenkaan saa mitään siitä että jatkaisin samaa juttelua jonkun ystävän kanssa viestimällä. Jonkun kohdan jälkeen en enää saa ihmisistä virtaa vaan päinvastoin.
Ystäväni kanssa sen sijaan istun aina silloin tällöin alas ja jaan juuri ne kipeimmätkin ajatukset, pelot, väsymykset ja myös ilot jotka noissa kevyissä kohtaamisissa jäävät sanomatta. Minulla on avain hänen asuntoonsa ja hänellä minun, ja kumpikin tietää että hädän hetkellä voi sitä myös käyttää. Hän on se, jonka pyydän mukaan kun menen lääkärille saamaan huolestuttavia uutisia ja se, kenen huonekasvien takia jaksan pyöräillä toiselle puolelle kaupunkia kun hän on matkoilla.
Sillä, kuinka paljon puhumme ja viestittelemme arjessa, ei ole MITÄÄN väliä. Se ei toisi mitään lisäarvoa ystävyyteemme, että viestittelisimme mitä kuuluu, eipä tässä mitään, juuri laitoin perunat kiehumaan -viestejä arjessa. Päinvastoin, se todellakin kuormittaisi ystävyyttä kun noita asioita tulee jo jaettua niiden vähemmän läheisten ihmisten kanssa. Ja jos joku ystävä alkaisi vaatia tai laskea montako yhteydenottoa pitää olla kummankin puolelta... en usko että silloin ystävyys voisi enää toimia. Sellainen ei vain kuulu ystävyyteen, sellaisena kuin minä sen käsitän. Ehkä jossain tutustumisvaiheessa se voi olla tärkeää, mutta sitten kun tuntee toisen läpikotaisin, tärkeää on vain se että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, ei tuomitse häntä mistään ja ymmärtää myös sen, jos hän sattuu olemaan erilainen yhteydenpitäjä kuin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."
Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.
Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään. Ehkä he puhuvat 10 minuuttia, mutta se on lähinnä heistä ja heidän tunteistaan. Ehkä 95%. Ekstrovertit puhuvat ehkä 50%, mutta tietysti jos he puhuvat 2 tuntia, niin se tekee tunnin, Jos soitat introvertille hän aloittaa sanomalla, kuinka on ollut sitä ja tätä ja on vähän kuormittunut ja ei ole aikaa ja ei ehkä jaksa jne. Ekstrovertti puhuu, että lähtisit nyt. Siellä olisi kivaa, ovat avanneet uuden paikan. Kiinnostaisiko ehkä sitten joku toinen juttu. Miten olisi ensiviikolla jne.
Ystävyys on monipuolinen asia. Minulla on yksi hyvä ystävä jonka kanssa olemme säännöllisen epäsäännöllisesti yhteydessä. Välillä saattaa mennä vuosi näksemisten välissä (asuu 10 km päässä), välillä nähdään viikoittain. Ei se pitkä väli tahallista ole. Elämä vaan menee niin vauhdilla eteenpäin että yhtäkkiä huomaakin että oho, on mennyt puoli vuotta kun viimeksi oltiin yhteydessä, herrajjumala mihin aika oikein katoaa? Tämä ei ole kummallekaan ongelma. Tällä ystävällä on muitakin ystäviä keiden kanssa pitää yhteyttä, mulla ei ole enkä enempää kaipaa. Kavereita mullakin kyllä on jokunen keiden kanssa käydään vaikka välillä lenkillä. Näiden kavereidenkin kanssa voin puhua henkilökohtaisia asioita, tiettyyn rajaan saakka, mutta en koe heitä ystävikseni.
Nuorempana mulla oli pari muutakin ystävää, joiden kanssa yhteydenpito vain jäi. En laske heitä enää ystävikseni, mutta tunnetasolla ajattelen heistä lämpimästi, mielelläni kuulen facen tai yhteisten tuttavien kautta heidän elämästään, ja toivon heille kaikkea hyvää. Tämä eroaa satunnaisista tuttavista siinä, että satunnaisten tuttavien asiat eivät samalla tavalla kiinnosta, enkä erityisesti ajattele heitä lainkaan. Esimerkiksi jos kuulen entiselle ystävälleni käyneen jotain ikävää, tunnetason reaktio on että voi ei, miten hän jaksaa, toivottavasti asiat selviää parhain päin. Satunnaiselle tuttavalle jos kuulen käyneen saman asian, mietin lähinnä että no voi, onpa harmi, ja sitten unohdan koko asian.
Ja tuota minä tarkoitan myös sillä kun sanon, että ystävyys on myös ajatus ja tunne. En ole mikään erityisen empaattinen ihminen, ja ero emotionaalisessa suhtautumisessa kavereiden, satunnaisten tuttavien, ja ystävien välillä on selkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ystäväni asuvat todella kaukana, joten pidämme yhteyttä harvakseltaan, muutaman kerran vuodessa. Vain yksi ystävä asuu lähellä ja näemme töissä päivittäin, mutta varsinaisesti siellä ei tule "hoidettua ystävyyttä" vaan työasioita. Ystävyysmerkeissä näemme jonkun kerran kuussa kahvilla, konsertissa tai teatterissa mutta viestittelemme lähes päivittäin. Meillä on kummallakin oma perhe ja erillinen elämä perheen kera, joten on selvää, että ei tässä nyt keski-ikäisenä enää pysty ihossa kiinni olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni.
Kiinnostaisi tietää, mistä sitten ystäviesi kanssa puhut, jos et henkilökohtaisia asioitasi, kuten vaikkapa huoli terveydentilasta?
Vaikka mistä. Riippuu mitä ympärillä tapahtuu ja mitä maailmassa tapahtuu. Saatan keskustella vaikka superliigan merkityksestä ja Uefan ylimielisestä käytöksestä Euroopan lainsäädännön edessä tai siitä mihin suuntaan trendit ovat siirtymässä koskien ihmisten käyttäytymistä.
Usein jutteleen juuri siitä mistä kukin haluaa jutella. Jos he haluavat jutella miehestään tai lapsestaan, niin juttelen heistä. Joskus he haluavat kertoa työpaikkojensa valtataistelusta ja keskustelen siitä ja valtataisteluista yleensä ja ehkä jotain omista kokemuksista. Saatan puhua matkakohteista ja eri maista ja miten esimerkiksi joku kaupunkiin vertautuu minusta johonkin toiseen kaupunkiin. Kuuntelen mielelläni missä muut ovat olleet ja mikä oli hyvää ja huonoa siellä. Ehkä juttelen ruuanlaitosta tai leipomisesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Saatan jutella politiikasta ja hengellisyydestä ja ihmissuhteista.
Joskus rikoksista ja joskus eläimistä. Joskus asunnoista ja asuntomarkkinoista. Taloudesta ja lääketieteestä yleensä. Varsinkin jos joillain heillä on joku tauti mistä he itse haluavat puhua kuuntelen ja yritän valaa uskoa ja toivoa, mutta en ota koskaan aihetta itse esiin. Saatan puhua miten minua tai heitä on kohdeltu, väkivallasta tai mitä naapurini on tehnyt. Puhun myös paljon musiikista heidän kanssaan joita musiikki kiinnostaa. Ja sitten muistelen ystävien kanssa vanhoja juttuja nuoruudesta tai lapsuudesta.
Mutta jos on jokin mistä en koskaan juttele ystävieni kanssa, niin se on seksi ja henkilökohtaiset intiimiasiat. Sellaista hetkeä ei ole tullut, että kerran vuodessa joku soittaa ja alkaisin kertoa jotain peräpukamista tai epämääräisistä vuodoista. Sellaisia ystäviä minulla ei ole, enkä ole koskaan jäänyt siihen pisteeseen, että niistä jatkettaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."
Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.
Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään. Ehkä he puhuvat 10 minuuttia, mutta se on lähinnä heistä ja heidän tunteistaan. Ehkä 95%. Ekstrovertit puhuvat ehkä 50%, mutta tietysti jos he puhuvat 2 tuntia, niin se tekee tunnin, Jos s
Apua näitä jotka alkaa tinkaamaan, että lähtisit nyt kun toinen sanoo, että ei jaksa ja vielä jankkaa, että hauskaa siellä on, kun musta siellä olisi hauskaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni.
Kiinnostaisi tietää, mistä sitten ystäviesi kanssa puhut, jos et henkilökohtaisia asioitasi, kuten vaikkapa huoli terveydentilasta?
Vaikka mistä. Riippuu mitä ympärillä tapahtuu ja mitä maailmassa tapahtuu. Saatan keskustella vaikka superliigan merkityksestä ja Uefan ylimielisestä käytöksestä Euroopan lainsäädännön edessä tai siitä mihin suuntaan trendit ovat siirtymässä koskien ihmisten käyttäytymistä.
Usein jutteleen juuri siitä mistä kukin haluaa jutella. Jos he haluavat jutella miehestään tai lapsestaan, niin juttelen heistä. Joskus he haluavat kertoa työpaikkojensa valtataistelusta ja keskuste
Eiköhän nyt nuo intiimiasiat olleet tuossa esimerkki. Mutta muutoin kyllä itse katson, että ei ole ystävyyttä, jos ei kerrota mitään henkilökohtaista, vaan puhutaan vain yleisesti sellasista asioista, joita nuo listaamasi ovat = asioita, joita helposti voisin puhua myös hieman pitkäaikaisempien työkaverien kanssa kahvipöydässä.
Kyllä ystävä minulla erottuu ystäväksi juuri sillä, että minäkin olen valmis puhumaan omista asioistani, hankalista ja kipeistäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."
Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.
Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään. Ehkä he puhuvat 10 minuuttia, mutta se on lähinnä heistä ja heidän tunteistaan. Ehkä 95%. Ekstrovertit puhuvat ehkä 50%, mutta tietysti
Kuten sanottua. Ekstrovertit eivät sovi introverttien kaveriksi. Toinen miettii kuinka kivaa olisi lähteä yhdessä ja toinen miettii omassa päässään, että apua kuinka hirveä jankkaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni.
Kiinnostaisi tietää, mistä sitten ystäviesi kanssa puhut, jos et henkilökohtaisia asioitasi, kuten vaikkapa huoli terveydentilasta?
Vaikka mistä. Riippuu mitä ympärillä tapahtuu ja mitä maailmassa tapahtuu. Saatan keskustella vaikka superliigan merkityksestä ja Uefan ylimielisestä käytöksestä Euroopan lainsäädännön edessä tai siitä mihin suuntaan trendit ovat siirtymässä koskien ihmisten käyttäytymistä.
Usein jutteleen juuri siitä mistä kukin haluaa jutella. Jos he haluavat jutella miehestään tai lapsestaan, niin juttelen heistä. Joskus he haluavatTietysti voin puhua henkilökohtaisia asioita, kuten vaikka muuttamisen tai että olen aloittanut harrastamisen. Ehkä voisin puhua, vaikka jos olen ollut onnettomuudessa tai synnytyksestä tms, mutta minä en halua kuulla muiden erittäin henkilökohtaisia kertomuksia jostain peräpukamista, vuodoista tai seksikerroista. Enkä siksi kertoisi mitään tuontyyppistä itsekään muille. Enkä todellakaan sellaiselle, joka ottaa yhteyttä joka kolmas vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."
Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.
Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään. Ehkä he puhuvat 10 minuuttia, mutta se on lähinnä heistä ja heidän tunteistaan. Ehkä 95%. Ekstro
Kuten sanottua. Ekstrovertit eivät sovi introverttien kaveriksi. Toinen miettii kuinka kivaa olisi lähteä yhdessä ja toinen miettii omassa päässään, että apua kuinka hirveä jankkaaja.
Niin, tuossa kuulostaa että toinen miettii mikä hänestä itsestään olisi kivaa, eikä tule ajatelleeksi että jonkun muun mielestä vaikkapa jotkut avajaiset ovat vihoviimeinen asia joka olisi kivaa. Mulla on myös ekstroverttikavereita, enkä olisi noin jyrkkä, että ei sovita yhteen ollenkaan, mutta on se vaatinut työtä. Yksi asia on ollut nimenomaan tuo, että ekstrovertin on usein vaikea nähdä mikä introvertille on kivaa. Jostain syystä introvertit useammin ymmärtävät ekstroverttien tarpeita, mutta päinvastoin harvemmin.
Itselleni jokin tuollainen avajaisjuttu olisi painajainen. Voisin totta kai keskustella tuntemattomien kanssa niitä näitä, mutta se ei ole se miten haluan viettää aikaa ystäväni kanssa. Todennäköisesti ilta menisi niin, että ekstroverttikaveri liihottaisi tutustuen ihmisiin, minä kävisin keskusteluja jotka eivät merkitse mitään ja kun kyllästyisin niihin, hengaisin yksikseni ja ihmettelisin miksi ystävä pyysi tuonne jos kerran halusi viettää aikaa minun kanssani. Vai halusiko sittenkään? Monesti kun voi olla niinkin että ekstrovertti pyytää kaverin mukaan vain siltä varalta, että ei löydäkään muita joiden kanssa sosialiseerata, mutta jos löytää niin se mukaan hätävaraksi otettu kaveri unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikeastaan edes taida ymmärtää sitten mitä se ystävyys on, koska minä en taas jotenkin ikinä jakaisi noita henkilökohtaisia asioita muiden kanssa. Gynekologiset ongelmat kuuluvat minun ja lääkärini välille, ei ystävilleni.
Kiinnostaisi tietää, mistä sitten ystäviesi kanssa puhut, jos et henkilökohtaisia asioitasi, kuten vaikkapa huoli terveydentilasta?
Vaikka mistä. Riippuu mitä ympärillä tapahtuu ja mitä maailmassa tapahtuu. Saatan keskustella vaikka superliigan merkityksestä ja Uefan ylimielisestä käytöksestä Euroopan lainsäädännön edessä tai siitä mihin suuntaan trendit ovat siirtymässä koskien ihmisten käyttäytymistä.
Usein jutteleen juuri siitä mistä kukin haluaa jutella. Jos he haluavat jutella miehestään tai l
Ilmeisesti otat nyt tuon esimerkin aika kirjaimellisesti, tuskin tarkoitettiin noin. Muutot ja harrastuksien aloittamiset taas ovat semmoista wa-tavaraa itselleni, eli saattaisin jossain yhteisessä ryhmässä mainita tai työkavereille kertoa. Ystävien kanssa puhutaan sitten syvällisemmin, tunnepuolesta siis enemmän kuin käytännön asioista. Elämässä on muutakin intiimiä kuin seksi tai peräpukamat, myös tunnetason asiat voivat sitä olla. Kuten vaikkapa vaikeudet perheessä tai muu vastaava.
Muutoin kuulostat yhdeltä kaveriltani: on kova "kuuntelemaan", eli kyselee kyllä asioita, mutta ei koskaan kerto mitään omista asioistaan. Sekin tuntuu etäännyttävältä, vaikka usein yhteyttä ottaakin. Samalla tuntuu vaivaannuttavalta.
Ystävälle ei saisi olla vaatimuksia, joka on jo itsessään vaatimus. Tai sitten pyyntö, ihan kuin sekin toive että ystävyys olisi tasapuolista
Miksi ihmeessä ystävyyden pitäisi olla tasapuolista? Jos joku on minulle ystävä ja minä olen hänelle kaveri, mutta molemmat saavat ihmissuhteesta sen mitä kaipaavat, mitä ihmeen vikaa siinä silloin on? Jos joku on mun paras ystävä ei se tarkoita että mun pitää olla hänen paras ystävä. Jos mä olen lapseton sinkku jolla on kaksi ystävää ja sillä toisella on ystäviä 20, kolme pientä lasta ja huonokuntoiset vanhemmat, ei ystävyys voi olla tasapuolista mitenkään. Ei vaan kerta kaikkiaan voi, ei molemmilla ole yhtä paljon aikaa toiselle vaikka kuinka kiukuttelisi ja vaatisi.
Hyväksikäyttäjät ja välinpitämättömät ihmiset on asia erikseen, mutta ei kukaan vaan voi vaatia toiselta mitään. Ystävyys ei ole mikään velkasuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"sanoin, että usein he kaipaavat yleisöä, henkilöitä, jotka juuri viihdyttävät heitä, kertovat asioistaan ja niin, pälättävät. Mistä vaan, kunhan ääntä tulee ja saa olla seurassa. Se on monelle introvertille ahdistavaa ja he taas kokevat, että koska eivät ole yhtä aktiivisia, eivät kelpaa. Tai että heidän sijassaan voisi olla kuka vaan, kuka extrovertille pälättää matkakokemustaan."
Introverttina allekirjoitan tämän. Tosin on sanottava tällä 40+ vuoden elämänkokemuksella, että ekstrovertit ovat huomattavan paljon useammin egosentrisiä ja puhuvat lähinnä itsestään, kuin introvertit.
Päinvastoin se on introvertit jotka puhuvat lähinnä itsestään. Ehkä he puhuvat 10 minuuttia, mutta se on lähinn
Siinä se juuri on, kun sille introvertille mikään muu kun se yksin oleminen ei ole oikeasti kivaa. Ajatustasolla ehkä, mutta käytännön tasolla ei. Heistä ajatus, että joku soittaa on kivaa, mutta sitten kun se puhelu tulee, niin ei haluta vastata tai mahdollsimman vähän aikaa puhua.
Introvertti on ihan vihoviimeinen joka aidosti mukautuisi ekstrovertin toiveisiin. Aina siellä takana on se, kuinka he vihaavat sitä mitä he sen ekstrovertin kanssa joutuvat tekemään. Eivätkä tee muuta kun odota päästä kuin yksin kotiin. Tällaista ajatusta ekstrovertit eivät ajattele introverttejen kanssa. He eivät ajattele miten pääsisin tuostakin eroon ja saisin olla rauhassa. Vaan pikemmin kuinka ihanaa kun voitaisiin jutella vielä hetki lisää.
Näin minäkin teen. Ystävät ja perhe nyt vain ovat minulla sellaisia että toisiin pidetään molemminpuolista yhteyttä. Silti esim viime kesänä nautin suunnattomasti useisiin tunteihin venyneestä yllättävästä kohtaamisesta uppo oudon tyypin kanssa puiston penkillä. Nauttia voi ihmisten seurasta vaikka he eivät perhettä tai ystäviä olisikaan.