Lue keskustelun säännöt.
Minun täytyy esittää roolia kaikissa suhteissani jotta minut hyväksytään
29.01.2024 |
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Tunnen, että ollakseni hyväksytty ja rakastettu, minun täytyy vetää iloisen ja positiivisen ihmisen roolia. Heti jos se vähän herpaantuu, käytös minua kohtaan muuttuu vastaavasti kylmemmäksi ja tunnen ettei minua hyväksytä. Aika raskas ajatus joutua esittämään kotoa lähtien tuota iloisen ihmisen roolia lopun elämäänsä.
Miten tuosta saisi opittua pois? Onko vastaavassa tilanteessa muita, kuuluuko sosiaalisissa kanssakäymisissä aina vähän esittää, jopa oman aviomiehen kanssa?
En koe, että ilman tuota esitystä minua itseäni rakastettaisiin tai pidettäisiin arvossa. Tästä olen tehnyt huomioita ihan jopa asioidessani eri liikkeissä. Kun olen ollut esittämättä, minua kohtaan ollaan jotenkin tympeitä. Toisaalta kun vedän rooliani, saan palautetta että olen ihanan iloinen ja mukava ihminen. Mikä on tietysti oikein hyvä palaute. Haluaisin vain olla oma itseni enemmän ja toisinaan olla myös huonolla tuulella, mutta kanssaihmiset "eivät anna", kun sanaton palaute on heti niin murskaavaa ja tympeää.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, mistä tuo johtuu, mutta noista kauppareissuista tuli mieleen, että sulla saattaa olla ns. perusilme sellainen, että muut tulkitsevat sen negatiiviseksi. Eli oma olosi on neutraali, mutta muut näkevät yrmeän ilmeen. Jos siitä on kyse, sitä onkin hankala saada korjattua, koska eihän omiin kasvonpiirteisiinsä pysty vaikuttamaan, ainakaan ilman plastiikkakirurgiaa! Mutta niinkuin joku jo sanoikin, noissa satunnaisissa kohtaamisissa voi esittää positiivisempaa kuin on, koska siitä tulee kaikille hyvä mieli. Itse asiassa sinullekin tulee hymyilystä parempi mieli, koska aivosi tulkitsevat hymyn niin, että sulla olisi hyvä olla, vaikkei alunperin ollutkaan.
Mulle huomauteltiin lapsuudenkodista asti yrmeästä perusilmeestä. "Ihmisethän pelkää sinua!" sanoi äiti. No, opettelin sitten hymyilemään aurinkoisesti ja hyväntahtoisesti. Nyt minua kehutaan aina niin hyväntuuliseksi ja mukavaksi ja helposti lähestyttäväksi, mutta kärsin lamauttavista päänsäryistä aina kun joudun menemään ihmisten ilmoille ja pitämään tuota ilmettä kasvoillani. Kasvojeni ja leukojeni lihakset eivät ole luodut sellaiseen. Onneksi edes yksin kotona saa möyröttää suupielet lattiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Fake it till you make it. Minusta on tullut oikeasti iloisempi ja positiivisempi kuin kuusi vuotta sitten. Varsinkin tämän nykyisen työni alussa menin töihin aika synkeissä mietteissä, mutta töihin tullessani vedin kasvoilleni sen iloisen maskin. Kymmenessä kuukaudessa siitä on muokkautunut osa omaa persoonaani, ja sen ansiosta työnteosta on tullut kivaa.
Olen tavallaan asiakaspalvelija, ja ne pienet jutut kun saa "asiakkaan" tyytyväiseksi saa minutkin hyvälle tuulelle.
Minäkin tein tätä, kunnes havahduin vapaa-ajalla liian monta kertaa asiakaspalvelijaroolista. Huomasin siis joutuvani vetämään samaa roolia myös kavereiden illanistujaisissa ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, mistä tuo johtuu, mutta noista kauppareissuista tuli mieleen, että sulla saattaa olla ns. perusilme sellainen, että muut tulkitsevat sen negatiiviseksi. Eli oma olosi on neutraali, mutta muut näkevät yrmeän ilmeen. Jos siitä on kyse, sitä onkin hankala saada korjattua, koska eihän omiin kasvonpiirteisiinsä pysty vaikuttamaan, ainakaan ilman plastiikkakirurgiaa! Mutta niinkuin joku jo sanoikin, noissa satunnaisissa kohtaamisissa voi esittää positiivisempaa kuin on, koska siitä tulee kaikille hyvä mieli. Itse asiassa sinullekin tulee hymyilystä parempi mieli, koska aivosi tulkitsevat hymyn niin, että sulla olisi hyvä olla, vaikkei alunperin ollutkaan.
Mulle huomauteltiin lapsuudenkodista asti yrmeästä perusilmeestä. "Ihmisethän pelkää sinua!" sanoi äiti. No, opettelin sitten hymyilemään aurinkoisesti ja hyväntahtoisesti. Nyt minua kehutaan aina niin hyväntuuliseksi j
Heivaa se äitisi sinuun istuttama sisäinen äänesi ja tee tilaa omalle äänellesi! Etsi self helpiä tai terapiaa.
Se, jolla on terapian myötä hirviöystävä, hän elänee nyt murrosikäänsä, jotta voi luoda itsensä aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen leikitellyt ajatuksella että olisin viikon verran täysin oma itseni, ilmeetön ja varmaankin tylyn perusilmeen omaava matami. Mitähän olisi pahinta, mitä voisi sattua? Onko joku testannut tällaista? Ap
Miettisin sinuna ennemmin, miksi toi on perusolotilasi? Jos mä oon oma itseni se tyyppi on ihan hyvällä tuulella.
Minä tulkitsisin niin, että se tyytyväinen perusilme nyt vain sattuu näyttämään yrmyltä. Joillakin taas on sellainen quokka-eläimen (googlaa) naama, että he näyttävät aina vähän iloisilta ja uteliailta, vaikka eivät hyvällä tuulella olisikaan. Ja sitten on meitä joilla tilanne on toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin terapeutti varmaankin alkoi hakemaan tuota, että ole vain oma itsesi. Kaveri sitten muuttuikin nopeasti omaksi itsekseen eli aggressiiviseksi, väkivaltaiseksi ja valehtelevaksi hirviöksi. Terapeutti on varmaan nyt tyytyväinen, kun hoito tehoaa. Itse en ole enää kaverin kuulumisia kysellyt.
Tuntuu todella oudolta, että joku ryhtyisi valehtelevaksi terapiassa tai vaarallisen väkivaltaiseksi. Ehkä joku persoonallisuushäiriö, jonka on pitänyt maskin alla. Mutta aggressiiviseksi, kyllä.
Terapiassa ylikiltit ihmiset opetetaan löytämään aggressionsa eikä sen harjoittelu mene heti putkeen. Joku toinen on saanut harjoitella nelivuotiaana heittäytymällä kaupan lattialle tai teininä huutamalla ja paiskaamalla oven. On aika viheliäistä opetella näitä aikuisena ja jotta oppi muuttuisi todellisuudeksi, se on pakko tehdä jonkun/joidenkin ihmisen kanssa yhdessä elävässä elämässä.
Lisäksi läheisiä saattaa yllättää ihmisen liian pehmeyden katoaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, mistä tuo johtuu, mutta noista kauppareissuista tuli mieleen, että sulla saattaa olla ns. perusilme sellainen, että muut tulkitsevat sen negatiiviseksi. Eli oma olosi on neutraali, mutta muut näkevät yrmeän ilmeen. Jos siitä on kyse, sitä onkin hankala saada korjattua, koska eihän omiin kasvonpiirteisiinsä pysty vaikuttamaan, ainakaan ilman plastiikkakirurgiaa! Mutta niinkuin joku jo sanoikin, noissa satunnaisissa kohtaamisissa voi esittää positiivisempaa kuin on, koska siitä tulee kaikille hyvä mieli. Itse asiassa sinullekin tulee hymyilystä parempi mieli, koska aivosi tulkitsevat hymyn niin, että sulla olisi hyvä olla, vaikkei alunperin ollutkaan.
Mulle huomauteltiin lapsuudenkodista asti yrmeästä perusilmeestä. "Ihmisethän pelkää sinua!" sanoi äiti. No, opettelin sitten hymyilemään aurinkoisesti ja hyväntahtoise
Suski. Se että sä suostut elämään suhteessa joka toimii tasan niin kauan kun Janne muistaa tuoda sulle viinitonkan ei tarkoita että mun pitäisi haluta samaa. Etkö ollenkaan lue Tompan exän tekemää somepäivitystä? Toihan jätkä seilas pitkin Suomea. Piti kontaktilistallaan alaikäisiä. Hylkäsi omat lapsensa.
Tähän ketjuun toivoisi lisää asiallisia pohdintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin tutulta kuulostaa.
Erikoisinta tässä on se, että silloin kun olen oma itseni, minua pidetään teennäisenä. Mutta sitten kun vedän roolia, tullaan sanomaan, että kiva kun sinäkin uskallat rentoutua ja olla oma itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Jos jonkun omana itsenään oleminen tarkoittaa negatiivista, tympeää, valittavaa, vähän vihamielistäkin olemista, niin eihän se mikään ihme ole, että muut eivät viihdy tuollaisen seurassa. Ei muilla ihmisillä ole velvollisuutta kantaa tuollaista taakkaa sinun puolestasi.
Joten sitten ei ole vaihtoehtoina muuta kuin esittää positiivisempaa tyyppiä tai olla yksin. Toki ne aggressiot voisi käsitelläkin, mutta harva siihen kykenee.
Jos jonkun omana itsenään olemista pidetään outona, jää hän helposti yksin. Siinä ei auta mikään määrä hymyä eikä ystävällisyyttä. Jos haluaa pitää ihmisiä lähellään, täytyy selvittää mitä muut pitävät outona ja yritettävä olla niinkuin "normaalit" Ihmiset.
Niiltä "normaaleiltä" hyväksytään kyllä negatiivisuus, yrmeys ja valittaminenkin. Surullistahan se on ettei kaikkia hyväksytä omana itsenään.
Jotkut onnistuvat löytämään itsensä kaltaisia ystäviä jossain vaiheessa elämäänsä, mutta ei se helppoa ole.
Omalla kohdalla silmiä avaava hetki oli kun katsoin 'rakkautta autismikirjolla" ja huomasin, että ohjelman päähenkilöt muistuttivat ystäviäni. Yksi heistä oli samanlainen kun itse olin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalisuus uuvuttaa täysin. Jotenkin sitä menee ylikierroksille. Kunpa oppis kuunteleen itseä ja sääteleen elämää se mukaan.
Pitää esittää reipasta, iloista, huomioivaa, pärjäävää, toimeliasta. Sitten on sopiva muille, mutta itse on ihan loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin tutulta kuulostaa.
Erikoisinta tässä on se, että silloin kun olen oma itseni, minua pidetään teennäisenä. Mutta sitten kun vedän roolia, tullaan sanomaan, että kiva kun sinäkin uskallat rentoutua ja olla oma itsesi.
Olen huomannut, että perusluonteeltaan pohdiskelevia ja asiallisia ihmisiä pidetään joskus helposti teeskentelijöinä ja pönöttäjinä. Jostain syystä moni ihminen olettaa, että vain huoleton vitsiniekka tai filtteriä vailla oleva suorasuu on "rento oma itsensä". Mietteliäisyys, vakavuus ja harkitsevuus eivät ilmeisesti voi joidenkin mielestä olla omana itsenään olemista.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisuus uuvuttaa täysin. Jotenkin sitä menee ylikierroksille. Kunpa oppis kuunteleen itseä ja sääteleen elämää se mukaan.
Minä muutin pari vuotta sitten tosi pienelle paikkakunnalle ja käyn oikeastaan vain töissä. Kaikki sosiaalisuus jäi entiselle paikkakunnalle. Enkä voi käsittää miten tyytyväinen olen nyt! Töissä tulee ihan tarpeeksi työkaverisuhteita ja sosiaalisuutta, ja vapaa-ajalla on ensimmäistä kertaa virtaa huolehtia kunnolla itsestä ja kodista ja puuhastella mielekkäitä asioita. Kai ihmiset eivät vain ole minua varten.
Pohjoismaiden yleisin kiintymussuhdetyyli sisältää tuota. Lasta kasvatetaan varhain olemaan reipas, itsenäinen ja hymyilevä ja piilottamaan "negatiiviset" tunteet. Oikeastihan mitään negatiivisia tunteita ei ole, kaikki tunteet on tärkeitä.
Minulle sanoi työkaveri (psykologi), kun olin nuori ja vasta työelämään astunut, että ei aina tarvitse olla reipas ja hymyillä. Tämän jälkeen aloin sattumalta opiskella kiintymyssuhdeasioita ja tunnistin tämän kaavan omassa itsessäni; jotta tulisin hyväksytyksi, pitää olla reipas ja hymyileväinen. Ei saa olla millään tavalla vaivaksi.
Käyn terapiassakin, mutta jo ennen sitä aloin opetella pois tuosta roolista ja kyllä se on ollut vaikeaa! Olen miettinyt onko minulla se resting bit ch face vai pelkäänkö itse näyttäväni vihaiselta yrmyltä. Selkärangasta aina puskee päälle se pirtsakka tekohymy ja heti, kun tunnistan sen, rentoutan naamani ja kehoni enkä hymyile, jos se ei tule luonnostaan. En tiedä yhtään mitä muut ajattelevat, saatan vaikuttaa oudolta, kun yhtäkkiä lopetan hymyilemisen, mutta en jaksa välittää. :D Olen niin kauan pitänyt tuota roolia ja se on niin kuormittavaa, että en vain jaksa enkä halua sitä enää. Toistaiseksi ei ole kukaan sanonut mitään.
Toiveissa ehkä selkäytimen vaatimana hymyillessäni, että joku viimeinkin joskus sanoisi minulle/minusta jotain hyvää. Aina joutuu täyttymättömin toivein jatkamaan. Turha toivo. Olen uupunut ja kyllästynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mieti, haluatko todella tuhlata tämän ainutkertaisen elämäsi siihen että et voi olla oma itsesi? Eikö se ala jo kalvamaan sinua sisältäpäin?
Harmittaahan se, kun ihmisten suhtautuminen muuttuu heti, jos en ole iloinen, positiivinen ja nauravainen vaan joskus hiljaisempi tai vakavampi. Tunnen silloin että minulta odotetaan jotain muuta. Ap
Tuo kuulostaa siltä että että suhtaudut itse kriittisesti itseesi. Ole kohtelias mutta oma itsesi ja kaikki on ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mieti, haluatko todella tuhlata tämän ainutkertaisen elämäsi siihen että et voi olla oma itsesi? Eikö se ala jo kalvamaan sinua sisältäpäin?
Harmittaahan se, kun ihmisten suhtautuminen muuttuu heti, jos en ole iloinen, positiivinen ja nauravainen vaan joskus hiljaisempi tai vakavampi. Tunnen silloin että minulta odotetaan jotain muuta. Ap
Vastuutat tilanteestasi muita vaikka ainoa joka voi muuttaa elämääsi olet sinä itse. Valheellisella käytöksellä (miellyttämisellä) on juuri se hinta että haalit lähellesi juuri niitä ihmisiä jotka eivät kestä muiden negatiivisia tunnetiloja.
Miehesi kanssa olet vain koska pelkäät äärimmäisen paljon yksinoloa etkä usko omana itsenäsi löytäväsi ketään joka voisi rakastaa sinua. Se miten tuosta suosta pääsee ylös ja eteenpäin, siihen ei ole mitään yksinkertaista, kaikenkattavaa neuvoa.
Tiedätkö miksi naiset joutuivat entisaikaan kiskomaan rauhoittavia tai vetämään viinipullon illassa? Just ton takia. Mua syö aivan suunnattomasti nuorten naisten popitus kotirouvuuden osalta. Jotkut jopa syyttää mummojaan vaateliaisuudesta. Oikeasti kuvottavaa. Miettii miten paljon meidän edeltäjät joutu kokemaan päästäkseen kuulemaan omilta lapsenlapsiltaan turhasta niuhotuksesta. Tähän loppuun: #sinkkuus