Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa

 

Nuo uusperheen ihanuudet joo. Ensin taaperona joudut uusperheeseen jonka oma vanhempi rikkoo salasuhteellaan kuten ydinperheenkin. Siitä sitä on hyvä ponnistaa elämään kun pohjan rikkoo oma vanhempi. Tahallaan ja tietoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa kaivatakaan. Tämä, että ovat isällään välill

 

Siis miksi kasvuympäristö eron jälkeen olisi jotenkin turvaton ja epävakaa? Nythän ei tarvitse katsella vanhempien riitelyä, meillä on kaikki kunnossa. Jäimme asumaan samaan asuntoon, isä vain muutti pois. Päiväkoti, naapurikaverit, kaikki pysyi samana. Olen hyvätuloinen nainen, lapsilla on varaa harrastaa ja tehdä vaikka mitä. Lasten isäkin on hyvätuloinen ja maksaa elarit säntillisesti (ja sen lisäksi ylimääräistäkin harrastuksiin liittyen jne.). Kyllä hän ne isäviikonloput varmasti ihan kunnialla hoitaa ja joskus tarvittaessa viikollakin. Asuu lähellä. 

En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten tämä olisi jotenkin turvatonta ja epävakaata lapsille? Päin vastoin, silloin kun olimme yhdessä, se todellakin oli sitä.

Itseasiassa aika mielenkiintoinen kysymys, miksi joku lapsi traumatisoituu vanhempiensa erosta ja joku ei?

Itse asiassa uskon, että taloudelliset seikat ja sosioekonominen asema vaikuttaa myös aika paljon lapsen kokemukseen eron vaikutuksista. Jos eron myötä esim. toisen tai molempien vanhempien elintaso romahtaa, esim. muutetaan pienituloisen äidin kanssa hyvältä omakotitaloalueelta rupuyksiöön kaupungin vuokrakämppään, ei enää ole varaa harrastuksiin jne., niin vaikutus on toki hyvin erilainen verrattuna siihen, ettei elintaso tai ehkä kotikaan muutu eron myötä ollenkaan.

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Vastauksena 81lle. Kuvasit täysin vastuuttoman vanhemman tuossa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

No linkatkaa niitä tieteellisiä tutkimuksia. Nimenomaan Suomessa tehtyjä. Tällaisissa asioissa ei voi toisessa kulttuurissa tehtyjä tutkimuksia yleistää Suomeen.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa uskon, että taloudelliset seikat ja sosioekonominen asema vaikuttaa myös aika paljon lapsen kokemukseen eron vaikutuksista. Jos eron myötä esim. toisen tai molempien vanhempien elintaso romahtaa, esim. muutetaan pienituloisen äidin kanssa hyvältä omakotitaloalueelta rupuyksiöön kaupungin vuokrakämppään, ei enää ole varaa harrastuksiin jne., niin vaikutus on toki hyvin erilainen verrattuna siihen, ettei elintaso tai ehkä kotikaan muutu eron myötä ollenkaan.

Vieläkö Keravan radan varsi on yh:ien keskittymä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Ai, miksi? Tai millä tavalla? Ja mikä pointtisi edesnyt siis on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa

 

Kaks noin hienoo ihmistä ei pysty asumaan yhdessä. Joku päivä sun lapset tekee omat johtopäätökset. Sisimmässä toi ero on jo totta ja haavoittavaa. 

Vierailija kirjoitti:

No linkatkaa niitä tieteellisiä tutkimuksia. Nimenomaan Suomessa tehtyjä. Tällaisissa asioissa ei voi toisessa kulttuurissa tehtyjä tutkimuksia yleistää Suomeen.

Ei me tutkita tämmöisiä asioita.

Sosiaalipseudotieteen shuwakit.

Ei kai täällä nyt muutenkaan mistään tieteellisestä voi keskustella. Itseäni kiinnostaisi kovasti myös ydinperheen vaikutukset lapsiin. Oma lapduuden perheeni on tunnekylmä ja vanhempien parisuhde loisti poissaolollaan. Paljon rikkinäisempi ja mielenterveysongelmallisempi ihminen minusta tuli kuin ystävistäni jotka ovat eroperheistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Eiköhän se miten ero sujuu ja millaista lasten elämä eron jälkeen on riipu ihan niistä eronneista vanhemmista.

Meillä vanhemmat jatkoi vanhemmuutta eron jälkeenkin ja lisäksi hoitivat meihin lapsiin liittyvät asiat hyvin ja asiallisesti. Vanhemmat oli myös paljon tekemisissä keskenään eron jälkeenkin ja tulivat toimeen hyvin, kuten ystävät yleensäkin.

Me halutaan, että meidän vankiloihin riittää jatkossakin asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

No linkatkaa niitä tieteellisiä tutkimuksia. Nimenomaan Suomessa tehtyjä. Tällaisissa asioissa ei voi toisessa kulttuurissa tehtyjä tutkimuksia yleistää Suomeen.

Yksi linkki. Mielenkiintoista luettavaa. Moni erofanaatikko kieltää tämänkon varmaan ja joko vaikenee siitä tai väittää sitä epätieteeksi. Koska totuus sattuu liikaa.

https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/pariskunnan-eroriski-o…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

Jos kumpikin vanhemmista osaa ajatella muitakin kuin itseään, jää oikeastaan hyvin vähän syitä erota.

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai täällä nyt muutenkaan mistään tieteellisestä voi keskustella. Itseäni kiinnostaisi kovasti myös ydinperheen vaikutukset lapsiin. Oma lapduuden perheeni on tunnekylmä ja vanhempien parisuhde loisti poissaolollaan. Paljon rikkinäisempi ja mielenterveysongelmallisempi ihminen minusta tuli kuin ystävistäni jotka ovat eroperheistä. 

Totta.

Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se äidin silloinen mies asui jopa samassa asunnossa. Meillä ei ollut koskaan minkäänlaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Kotona elettiin sen yhden mielialojen mukaan ja inhosin usein kotiin menemistä. Mutta hei, vanhemmathan oli yhdessä, ja elettiin ydinperheenä. Kaikkihan on silloin hyvin.