Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa toki. Mutta en minä ainakaan eronneena jaksa kuunnella sitä ikiaikaista jankkausta siitä, että ydinperhe on lapselle paras. Kukaan ei ole täydellinen, ei vanhempana eikä muutenkaan. Jokaisella on omat haasteensa elämässä, myös jokaisella lapsella. Osoittaa kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan, sekä elämänkokemuksen puutetta, jos toisen epäonnen kohdalla alkaa jankkaamaan jotain tieteellisiä tutkimuksia siitä mikä ois paras. 

Pitäisikö asiasta sitä vaieta? Jos näin niin miksi pitäisi vaieta?

Kuka sinut on käskenyt vaikenemaan? Eronneet, joille alat selittelemään noita sun yleisen tason juttuja ihan pyytämättä? 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Jos ei kerro tosiasioita niin silloin ei tarvitse triggeroitua tästä ketjusta koska tämä koskee erojen vaikutuksista lapsiin yleisellä tasolla.

Pointti vaan se, etten usko yhdenkään lapsiperhe-eron johtuneen oikeasti siitä, että kasvettiin erilleen. Sellaista ehkä tapahtuu niille, joiden lapset on jo lentäneet pesästä ja sitten kun jäävät kahden, huomaavat, ettei ole enää mitään yhteistä. Lapsiperheissä tapahtuvissa eroissa on aina jotain draamaa taustalla. Joko toinen on pettänyt, mt-ongelmia, riippuvuuksia, väkivaltaa, pahoinvointia. En oikeasti usko, että jos on yhteiset alaikäiset lapset, yhteinen asuntolaina ja ollaan naimisissa, että siitä kukaan huvikseen lähtisi niin kauan, kun lapset on alaikäisiä.

Tämä silloinkin, vaikka joku nyt kysyttäessa sanoo, että kasvettiin erilleen.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliiton ulkopuolella syntyy yli puolet esikoisista ja lähes puolet kaikista lapsista. 

Avioliitossa ei välttämättä synny yhtään lastaan ja avioerot eivät myöskään tapahdu pelkästään pikkulapsiaikana.

Jostain syystä oletat että se avioliitto ja sen päättyminen tai erojen rajoittaminen vaikuttaisi lapsiin yleisesti.

Älä nyt viitsi. Vai väitätkö oikeasti että vanhempien ero olivat he sitten avioliitossa tai avoliitossa ei vaikuttaisi lapsiin. Laitatko linkin jostain tutkimuksesta jossa johtopäätös on että vanhempien ero ei vaikuttaisi yleisellä tasolla negatiivisesi lapseen. Päihde- ja väkivaltatapaukset ovat tietenkin eri asia eikä kukaan puhu nyt niistä joten siihen suuntaan ei tarvitse spinnata.

Väitän, että jos haluaa keskustella vanhempien eron vaikutuksesta lapseen yleisesti niin avioeroista puhuminen on eri asia.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään päiväkodin ulkoilussa kaksi eskarilaista keinuivat vieretysten. Toinen kysyi toiselta:

"Mikä on sun unelma?", johon toinen vastasi,  "että mun vanhemmat palaisi yhteen".

Kuinka oireellista, että joku riensi heti alapeukuttamaan tätä lapsen kokemusta ja vastausta (tai kenties kieltämään koko tapahtuman).

Ko. lapsi vaikuttaa iloiselta ja aktiiviselta, siksi itsekin hämmästyin hänen vastaustaan. Ikinä ei voi tietää, mitä pinnan alle kätkeytyy.

Yleensähän lapset eivät puhu noin syvällisiä keskenään, mutta nämä kaksi ovat ystävystyneet pintaa syvemmälle tasolle.

Alapeukutin. Jos omalta tytöltä kysyy mitä hän toivoisi eniten maailmassa, se olisi joko poni, tai sitten että me isän kanssa palataan yhteen. No, isällä on isoja mielenterveysongelmia, lisäksi pe

Ok. Kiitos selvennyksestä.

T. Alapeukkua ihmetellyt ja lapsia kuunteleva aikuinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa kaivatakaan. Tämä, että ovat isällään välillä (mutta asuvat äidillään) on aina ollut hänelle ihan tavallista. 4v nyt muistaa vähän, mutta hän taas joutui todistamaan niitä kauheita riitoja, ja hänen järkyttyneen ilmeensä kesken riidan vuoksi eropäätöskin oli aika helppo. Hän jotenkin jopa ymmärsi, että oli hyvä asia, että muutimme erilleen ja riidat loppui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Jos ei kerro tosiasioita niin silloin ei tarvitse triggeroitua tästä ketjusta koska tämä koskee erojen vaikutuksista lapsiin yleisellä tasolla.

Pointti vaan se, etten usko yhdenkään lapsiperhe-eron johtuneen oikeasti siitä, että kasvettiin erilleen. Sellaista ehkä tapahtuu niille, joiden lapset on jo lentäneet pesästä ja sitten kun jäävät kahden, huomaavat, ettei ole enää mitään yhteistä. Lapsiperheissä tapahtuvissa eroissa on aina jotain draamaa taustalla. Joko toinen on pettänyt, mt-ongelmia, riippuvuuksia, väkivaltaa, pahoinvointia. En oikeasti usko, että jos on yhteiset alaikäiset lapset, yhteinen asuntolaina ja ollaan naimisissa, että siitä kukaan huvikseen lähtisi niin kauan, kun lapset on alaikäisiä.

Tämä silloinkin, vaikka joku nyt kysyttäessa sanoo, että kasvettiin erilleen.

Juuri näin. Todella hyviä ja osuvia havaintoja teet. Siksi näistä asioista tulee keskustella paljon enemmän ilman erojen glorifiointia vaan todellisten taustasyiden kautta.

Pieni tiedepläjäys: Kaliforniassa ero vaikuttaa siten, että lapsella on vähemmän mahdollisuuksia kouluttautua, Norjassa ei. Samalla tavalla pikkusisarus sössii jenkkilässä isomman koulutusmahdollisuudet, täällä pohjolassa ei. Kun soveltelette näitä tutkimuksia, muistakaa raha ja se, missä tutkimus on tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään päiväkodin ulkoilussa kaksi eskarilaista keinuivat vieretysten. Toinen kysyi toiselta:

"Mikä on sun unelma?", johon toinen vastasi,  "että mun vanhemmat palaisi yhteen".

Kuinka oireellista, että joku riensi heti alapeukuttamaan tätä lapsen kokemusta ja vastausta (tai kenties kieltämään koko tapahtuman).

Ko. lapsi vaikuttaa iloiselta ja aktiiviselta, siksi itsekin hämmästyin hänen vastaustaan. Ikinä ei voi tietää, mitä pinnan alle kätkeytyy.

Yleensähän lapset eivät puhu noin syvällisiä keskenään, mutta nämä kaksi ovat ystävystyneet pintaa syvemmälle tasolle.

Alapeukutin. Jos omalta tytöltä kysyy mitä hän toivoisi eniten maailmassa, se olisi joko poni, tai sitten että me isän kanssa palataan yhteen. No, isällä on isoja mielenterveysongelmia, lisäksi pe

Olen kyllä samaa mieltä tästä selityksestä. Minä en koskaan saanut sanoa, että haluan isän. En tosin osannut vielä edes puhua, kun vanhempani erosivat. Mutta tilannetta ei koskaan käsitelty. Enkä tarkoita käsittelyllä sitä, että kaikki selitetään pois.  

Jonkun olisi pitänyt sanoa mun kuultiin, että faija teki paskan tempun ja oli silloin täysi k usipää. Uskon, että se olisi ollut tervehdyttävää kuulla. 



Oikeastaan olin jo naimisissa ja saanut ensimmäisen lapsenkin, kun vasta tajusin, mitä mulle oli tehty. Katsoin omaa lastani ja ymmärsin, ettei mun minäkuva ja kokemus siitä, että olin jotenkin tyhmä lapsena voinut pitää paikkansa, se tuli vain faijan huonosta omastatunnosta eikä äitikään sitä pystynyt kohtaamaan. 

 

Itse kyllä yläpeukutin tota päikynpihakommenttia, koska siinä sentään oli keskiössä lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa kaivatakaan. Tämä, että ovat isällään välillä (mutta asuvat äidillään) on aina ollut hänell

Useat vanhemman avioerot taaperona, kouluikäisenä ja teininä ovat varmasti lapselle hyvin traumoja luova ympäristö kasvaa. Millainen vanhempi luo tahallaan, jos avioliitoissa ei ole ollut väkivaltaa tai päihteitä, tuollaisen kasvuympäristön lapselleen. Turvattoman ja epävakaan väitän minä.

Koska se pelkkä ero itsessään ei vaikuta lapsiin vaan ne eron syyt ja olosuhteet ennen eroa ja eron jälkeen.

Yleistäminenkin on ihan turhaa, koska tilanteita on yhtä paljon erilaisia kuin on erojakin.

Vierailija kirjoitti:

Koska se pelkkä ero itsessään ei vaikuta lapsiin vaan ne eron syyt ja olosuhteet ennen eroa ja eron jälkeen.

Yleistäminenkin on ihan turhaa, koska tilanteita on yhtä paljon erilaisia kuin on erojakin.

Äläpä sinäkään yleistä, ettei ero itsessään vaikuta lapsiin. Kyllä se vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Pieni tiedepläjäys: Kaliforniassa ero vaikuttaa siten, että lapsella on vähemmän mahdollisuuksia kouluttautua, Norjassa ei. Samalla tavalla pikkusisarus sössii jenkkilässä isomman koulutusmahdollisuudet, täällä pohjolassa ei. Kun soveltelette näitä tutkimuksia, muistakaa raha ja se, missä tutkimus on tehty.

Suomessa tehty tutkimus aiheesta osoittaa kiistatta että eroperheiden lapset eroavat enemmän kuin ydinperheiden lapset. Eli väiiteer että ydinperheet ovat aina kulissia ja lapselle pahasta ovat urbaania somelegendaa joka ei saa tukea kuin tarinoista.

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se pelkkä ero itsessään ei vaikuta lapsiin vaan ne eron syyt ja olosuhteet ennen eroa ja eron jälkeen.

Yleistäminenkin on ihan turhaa, koska tilanteita on yhtä paljon erilaisia kuin on erojakin.

Äläpä sinäkään yleistä, ettei ero itsessään vaikuta lapsiin. Kyllä se vaikuttaa.

No ei vaikuta. Toki jotkut kiukuttelee vanhempien eroa vielä läpi aikuisuuden, mutta yleensä siihen liittyy jotain muuta ongelmaa kuin vanhempien ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa kaivatakaan. Tämä, että ovat isällään välill

Taaperovaiheen eroissa riskeinä ovat mm. uusperheiden "ihanuudet".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa kaivatakaan. Tämä, että ovat isällään välillä (mutta asuvat äidillään) on aina ollut hänell

Minä olen traumatisoitunut vanhempieni erosta, vaikka se tapahtui, kun olin n. vuoden vanha. Mulla on ollut tosi huono itsetunto, masennusta, syömishäiriö, jne. Koulussa syrjittiin myös aina, kunnes opin vasta lukiossa vähän pelaamaan. Se syrjiminen johtui ihan varmasti siitä, että itsekin pidin itseäni ylimääräisenä aina. 

 

Toivottavasti toi jaettu kokemus eli sisaruus auttaa sun lapsia. 

Kommentti 69

On tärkeää, että lapsi saa ilmaista omia tunteitaan eroon liittyen. Ja aikuiset ei saa olla määrittelemässä suuntaan tai toiseen, mitä ne tunteet saa olla. Lapsen tunne voi olla, että palaisivatpa vanhemmat yhteen, tai se voi olla, että onpa helpotus, kun ne vihdoin erosi. Jokainen ero ja jokainen lapsi on erilainen, me ei tiedetä taustoista, ei sitä miten lapsi on asiat kokenut, myös lapsen temperamentti ja luonne vaikuttaa mm. siihen miten hän sopeutuu elämään eron jälkeen.

Eron syitä on myös hyvä lapselle avata, ikätasoon sopivalla tavalla. Oma tyttöni (se joka toivoo ponia tai isin ja äidin yhteenpaluuta) on vasta 8-vuotias, eikä minusta olisi sopivaa sanoa, että isä teki p*skasti äitille. Etenkin kun tämä isä kuitenkin on lasten elämässä kaikesta huolimatta ja isä on lapsille tärkeä. Olen siis sanonut, että isällä ja äidillä oli paljon riitoja, joista ei enää pystytty sopimaan ja sitten rakkaus loppui. Että aikuisten kesken niin voi joskus käydä, mutta me vanhemmat ei ikinä lakata rakastamasta heitä. Ja että minä toivon isälle silti kaikkea hyvää, vaikka ollaan erottu. Kun lapset kasvaa aikuisiksi, jos he haluaa tietää tarkemmin eron syistä, voin niitä avata, jossain määrin. Ei heidän mitään yksityiskohtia kuitenkaan tarvitse ikinä tietää. Ne on vanhemman kannettava, hautaan saakka.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että moni erolapsi toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Etenkin silloin, kun perheessä ei ole päihteitä tai väkivaltaa, vaan ero tulee muista syistä, kuten pettämisestä.

Ei pieni lapsi ymmärrä tällaisia aikuisten välisiä juttuja ja vanhemmat myös peittävät ongelmat lapsiltaan. Ero on tällöin aina lapselle iso shokki.

Ja tuo shokki muuntuu traumaksi todella usein. Varsinkin jos vastuuta ei vanhempi tai vanhemmat kanna. Jotkut oikein pakenevat sitä vastuutaan. Koko. Elämänsä.

Jos kyse on pienistä lapsista, niin en usko, että on mitään ongelmaa. Esim. itse erosin kun lapset oli 4v ja 1v. Nuorimmainen ei siis edes muista aikaa, kun olimme exän kanssa yhdessä, joten ei sellaista osaa kaivatakaan. Tämä, että ovat isällään välillä (mutta asuvat äidillään) on aina ollut hänell

Toiset oireilee ns. näkyvästi vasta teini-iässä tai jopa vasta aikuisena. Ei niin näkyviä oireita on esimerkiksi ylikiltteys ja ylitunnollisuus. Esimerkiksi kympin tytöt on monta kertaa niitä, jotka janoaa hyväksyntää ja saavat sitä koulumenestyksen kautta. Ja tällaistahan pidetään monta kertaa positiivisena asiana ja suorittamisesta lähinnä kehutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Jos ei kerro tosiasioita niin silloin ei tarvitse triggeroitua tästä ketjusta koska tämä koskee erojen vaikutuksista lapsiin yleisellä tasolla.

Pointti vaan se, etten usko yhdenkään lapsiperhe-eron johtuneen oikeasti siitä, että kasvettiin erilleen. Sellaista ehkä tapahtuu niille, joiden lapset on jo lentäneet pesästä ja sitten kun jäävät kahden, huomaavat, ettei ole enää mitään yhteistä. Lapsiperheissä tapahtuvissa eroissa on aina jotain draamaa taustalla. Joko toinen on pettänyt, mt-ongelmia, riippuvuuksia, väkivaltaa, pahoinvointia. En oikeasti usko, että jos on yhteiset alaikäiset lapset, yhteinen asuntolaina ja ollaan naimisissa, että siitä kukaan huvikseen lähtisi niin kauan, kun lapset on alaikäisiä.

Tämä silloinkin, vaikka joku nyt kysyttäessa sanoo, että kasvettiin erilleen.

Jatkuvasti on naistenlehdissä näitä voimaantuneiden eronneiden haastatteluja, jotka itkevät onnesta kun vihdoin pääsevät omaan yksiöön eroon perheestä ja saavat sitä kuuluisaa omaa aikaa. Puolen vuoden päästä ollaan kihloissa uuden kanssa. Nämä normalisoivat eroamista: "Saako erota, jos kaikki on ns. hyvin? Saa! Lapsi kyllä sopeutuu." Hyvä, että siitä vihdoin puhutaan, että ei se lapsi voi hyvin vaikka näennäisesti sopeutuu. Äidin uusi onni ei ole lapsen onni ja lapsen saatuaanne omat halut on vaan pakko laittaa sivuun siksi aikaa kun lapsi on alaikäinen, jos ei halua aiheuttaa lapselle vahinkoa.