Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa aika mielenkiintoinen kysymys, miksi joku lapsi traumatisoituu vanhempiensa erosta ja joku ei?

Ainakin se, että puolet ihmisistä on sisältäpäin ohjautuvia ja puolet ulkoapäin. Tällaiselle ulkoapäin ohjautuvalle on helppo tehdä paljon pahaa ilman, että hän pystyy torjumaan sitä. Sisältäpäin ohjautuvalla toisten iskut osuu aina muuriin ja saa välittömän reaktion aikaiseksi, jolloin se heti käsitellään. Ei se kyllä sitä tarkoita, että siitä ei mitään pahaa enää myöhemmin aiheutuisi, vaan kipu on siinä hetkessä, mutta voi vähitellen muuttaa ihmisen omaa suhtautumista asioihin eli vaikuttaa moraaliin jne pidemmällä jaksolla ellei tule jotain muita syitä pitää kiinni synnynnäisestä  oikeudentunnostaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Niin siis nämä eron dramatisoijat on näitä, jotka ovat täysin riippuvaisia puolisostaan ja pelkäävät kuollakseen puolisonsa menettämistä ja näin ollen lasten kautta dramatisoivat eron todella negatiiviseksi. Jos on ollut ihan pieni eron aikaan, ei ero aiheuta sellaista muutosta, mitä välttämättä edes varsinaisesti myöhemmin muistaa ja elämä eron jälkeen on hyvää ja vakaata, vaikkei vanhemmat asukaan samassa osoitteessa, niin mikäpä siinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

Jos kumpikin vanhemmista osaa ajatella muitakin kuin itseään, jää oikeastaan hyvin vähän syitä erota.

-eri.

Miksi on niin mahdoton ajatus, että eron jälkeen lapsella olisi kotonaan turvalliset ja vakaat olot?

Varmaan siksi, että valtaosalla täällä kommentoivista ei ole mitään tieteellistä koulutusta, jonka pohjalta voisivat sellaista keskustelua käydä, eli käyttävät vain mututuntumaa ja jotain valikoituja tutkimuksia tukemaan omaa argumenttiaan. Ja sitten se, että vaikka eroilla tietysti voi olla todella pitkäkantoiset ja kivuliaat seuraukset lapsille, niin se voi siitä huolimatta monessa tapauksessa olla paljon parempi vaihtoehto, kuin avioliiton jatkuminen. Esimerkkinä perheväkivalta ja päihteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

Juuri siksi, että on erottu. En ole kuullut erosta, joka aiheutuu siitä, että ajattelee toista ja kantaa vastuuta. 

Mietin myös sitä, miksi monet puhuu siitä lapsen vanhempien erosta niin dramaattisesti? Miten nämä ihmiset pärjäisivät yksinhuoltajina esimerkiksi silloin jos lapsen toinen vanhempi kuolisi? Meidän perheessä kävi näin kun olin lapsi.

No mitä siinä on keskustelemista? Ero on joku hyvä tai huono tai neutraali, riippuu ihan katsojan kulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi, että valtaosalla täällä kommentoivista ei ole mitään tieteellistä koulutusta, jonka pohjalta voisivat sellaista keskustelua käydä, eli käyttävät vain mututuntumaa ja jotain valikoituja tutkimuksia tukemaan omaa argumenttiaan. Ja sitten se, että vaikka eroilla tietysti voi olla todella pitkäkantoiset ja kivuliaat seuraukset lapsille, niin se voi siitä huolimatta monessa tapauksessa olla paljon parempi vaihtoehto, kuin avioliiton jatkuminen. Esimerkkinä perheväkivalta ja päihteet.

Ilman muuta väkivalta ja päihteet ovat lapselle pahasta. Mutta nyt ei ole kyse tuollaisista syistä johtuvista eroista.

Onkohan Suomessa miten yleisesti käytössä se, että lapset asuvat jatkuvasti vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuorottelevat siellä oloa? Sanotaanko sitä linnunpesässä tms? Alkuun kuulosti pähkähullulta mutta kun asiaa mietin niin varmaan voi helpottaa lasten tilannetta kun heidän ei tarvitse liikkua kotien välillä. Tämmöinen järjestely tietysti edellyttää aika siistiä eroa ja yhteistyötä ja haastava vanhempien järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Mietin myös sitä, miksi monet puhuu siitä lapsen vanhempien erosta niin dramaattisesti? Miten nämä ihmiset pärjäisivät yksinhuoltajina esimerkiksi silloin jos lapsen toinen vanhempi kuolisi? Meidän perheessä kävi näin kun olin lapsi.

Se on eri asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Eiköhän se miten ero sujuu ja millaista lasten elämä eron jälkeen on riipu ihan niistä eronneista va

Ja tuosta olet ylpeä? Tuollaista luvassa sun lapsille. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

 

Juuri siksi, että on erottu. En ole kuullut erosta, joka aiheutuu siitä, että ajattelee toista ja kantaa vastuuta. 

Eli siis kotona ei voi olla lapsella vakaat, turvalliset ja hyvät olot ihan vaan siitä syystä että vanhemmat on eronneet?

Voi hyvänen aika mikä väite. Voi olla yllätys tuollaisessa ajattelussa, mutta moni eronnut kantaa vastuun lapsista ja näiden hyvinvoinnista ihan siitä riippumatta onko vanhemmat eronneet vai ei.

Omalla lapsellani on ollut erosta lähtien jo vuosia diagnoosina vanhempien avioero/perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia. Kuulemma hyvin yleistä, että psykiatrisella käy eroa oireilevia lapsia. Eihän näistä puhuta julkisesti, kuka nyt oman lapsen asioita toisi ilmi, edes lehdet eivät suostu kirjoittamaan mitään erohaastatteluissa lapsista. 

Lapsen isä (joka otti eron) on edelleen sitä mieltä, ettei lapsi ole reagoinut eroa. Tämä on nyky-yhteiskuntamme Troijan hevonen tai niin kuin keisarin uudet vaatteet. Ei saa puhua. 

Mulle ainakaan se ero ei ollut erityisen traumaattisia, vaan se kun vanhemmat oli vielä yhdessä ja tappelivat. Elämä parani suunnattomasti, kun viimein erosivat. Tuntuu, että ihmiset, jotka on onnellisista perheistä, eivät tajua sitä. Luullaan lapsellisesti, et se yhdessä pysyminen ois lapselle paras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Eiköhän se miten ero sujuu ja millaista lasten eläm

Ja tuosta olet ylpeä? Tuollaista luvassa sun lapsille.

Siis kuka ylpeä ja mistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi, että valtaosalla täällä kommentoivista ei ole mitään tieteellistä koulutusta, jonka pohjalta voisivat sellaista keskustelua käydä, eli käyttävät vain mututuntumaa ja jotain valikoituja tutkimuksia tukemaan omaa argumenttiaan. Ja sitten se, että vaikka eroilla tietysti voi olla todella pitkäkantoiset ja kivuliaat seuraukset lapsille, niin se voi siitä huolimatta monessa tapauksessa olla paljon parempi vaihtoehto, kuin avioliiton jatkuminen. Esimerkkinä perheväkivalta ja päihteet.

Ilman muuta väkivalta ja päihteet ovat lapselle pahasta. Mutta nyt ei ole kyse tuollaisista syistä johtuvista eroista.

Se ei ollut mitenkään spesifioitu otsikossa. Eli haluat vain puhua hyvin pienestä osasta eroja, joiden taustalla on jokin sinun huonona pitämäsi syy? Mistä sinä tiedät, mikä siellä eron taustalla on, ja kuka sinä olet kertomaan muille mille pareille ero on hyvä tai huono päätös? Oletko selvinnäkijä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

Jos kumpikin vanhemmista osaa ajatella muitakin kuin itseään, jää oikeastaan hyvin vähän syitä erota.

-eri.

Koska lapsella ei ole yhtä kotia, on äidin  ja isän koti uusperheineen, jossa entinen lapsi on aina ulkopuolinen tunkeilija ja heittopussi. Tällä viikolla täällä, ensi viikolla tuolla. Miksi et itse muuta joka toinen viikko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Eiköhän se miten ero sujuu ja millaista lasten elämä eron jälkeen on riipu ihan niistä eronneista va

Hyvinhoidetut erot ovat valhe. Luonnollisesti ihmiset voi elää valheessa, jos kokevat sen omaksi edukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan Suomessa miten yleisesti käytössä se, että lapset asuvat jatkuvasti vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuorottelevat siellä oloa? Sanotaanko sitä linnunpesässä tms? Alkuun kuulosti pähkähullulta mutta kun asiaa mietin niin varmaan voi helpottaa lasten tilannetta kun heidän ei tarvitse liikkua kotien välillä. Tämmöinen järjestely tietysti edellyttää aika siistiä eroa ja yhteistyötä ja haastava vanhempien järjestää.

Äärettömän harvinaista tuollainen. Johtuu ihan siitä että harva ero somekiiltokuvista huolimatta on siisti. Tottakai somessa jotkut luovat sellaista valheellista narratiivia että näin olisi muuttumassa. Tosiasia on että ei ole. Tuollaisten väitteiden esittäjillä on itsellään hyvin usein takana useampia omasta syystään äärettömän rumalla ja epäihnimillsellä tavalla toteutettuja eroja takanaan. Siksi narratiiveista haetaan korviketta ettei itseään ja omia tekojaan sekä niiden vaikutuksia lapsiinsa tarvitsisi kohdata. Se on pakenemista. Itseltään.

Siis jotkuthan tekevät lapsia alunperinkin kumppanuusvanhempina, jossa kahden kodin malli on sovittu jo ennen lapsen saamista, ja tiedänpä sellaisenkin perheen, jossa vanhemmat ovat yhdessä, mutta asuvat silti eri osoitteissa.

En usko, että se kahden kodin osuus on se traumatisoiva asia lapselle, varsinkin, jos vanhemmat asuu lähekkäin ja arki ja viikonloput sujuu molemmista kodeista käsin. Tietysti sekin, että vanhemmat pystyvät kommunikoimaan lapsen asioista, jolloin isä voi viedä harrastukseen silloinkin, kun lapsi on äidillä tai toisinpäin jne.

Uskon, että ne erotraumat johtuu muista seikoista.

- Aiemmin mainituista sosioekonomisen aseman heikentymisestä (mitä ei tapahdu kaikissa eroissa, esim. itse vaihdoin eron aikoihin kovempipalkkaiseen työhön ja kun saan elarit jne., ei se elintaso laskenut),

- vanhempien huonoista väleistä eron jälkeen, siis jos esim. kovasti haukkuvat toisiaan lapsen kuullen ja lapsi ilmeisesti kokee olevansa osa kumpaakin vanhempaa, jolloin sama kuin haukkuisi lasta, mutta jotkut osaavat käyttäytyä eron jälkeen hyvin jne.

Tiedänpä sellaisenkin tapauksen, jossa teini sai tietää, että äidillään oli 10 vuotta ollut suhde toiseen mieheen ja isänsäkin oli kaikki ne vuodet ollut tietoinen asiasta, mutta olivat sopineet, että pitävät kulissit pystyssä, kunnes lapset on tarpeeksi vanhoja. Eivät sitten odottaneet riittävän kauan. 16-vuotiaalle kerrottiin, että koko sun elämäsi on ollut yhtä kulissia. Hän alkoi vihata äitiään ja hänellä oli henkisesti todella vaikeaa. Että siinäkin tapauksessa olisi varmaan kannattanut erota jo, kun tuo lapsi oli 6v, eikä kokonaan romuttaa lapsen uskoa muihin ihmisiin. Olisi siinä iässä saattanut jopa hyväksyä äidin uuden puolison ja nähnyt heidän rakkautensa, eikä elänyt sitä kylmää kotia. Sanoi jälkikäteen monesti miettineensä, että miksi hänen vanhempansa ovat aina niin jäykkiä ja kodissa ns. kylmä tunnelma.