Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsellani on ollut erosta lähtien jo vuosia diagnoosina vanhempien avioero/perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia. Kuulemma hyvin yleistä, että psykiatrisella käy eroa oireilevia lapsia. Eihän näistä puhuta julkisesti, kuka nyt oman lapsen asioita toisi ilmi, edes lehdet eivät suostu kirjoittamaan mitään erohaastatteluissa lapsista. 

Lapsen isä (joka otti eron) on edelleen sitä mieltä, ettei lapsi ole reagoinut eroa. Tämä on nyky-yhteiskuntamme Troijan hevonen tai niin kuin keisarin uudet vaatteet. Ei saa puhua. 

Ei ole olemassa sellaista diagnoosia kuin vanhempien avioero tai perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia.

Tämä palstahan on täysin vastuuton, mitä tulee parisuhde/avioliittoneuvoihin. Nehän alkaa ja päättyy "eroa" -kommentteihin.

Oikea ja vastuullinen parisuhdeterapeutti ei ala manipuloimaan, mestaroimaan ja antamaan tuollaisia neuvoja tyhjine lupauksineen, vaikka/koska hän tietää pariskunnan tilanteen n. 100 kertaa paremmin kuin palstahuutelija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No linkatkaa niitä tieteellisiä tutkimuksia. Nimenomaan Suomessa tehtyjä. Tällaisissa asioissa ei voi toisessa kulttuurissa tehtyjä tutkimuksia yleistää Suomeen.

Yksi linkki. Mielenkiintoista luettavaa. Moni erofanaatikko kieltää tämänkon varmaan ja joko vaikenee siitä tai väittää sitä epätieteeksi. Koska totuus sattuu liikaa.

 

https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/pariskunnan-eroriski-o…

Tämäkään tutkimus ei oikeastaan ota kantaa siihen, miten vanhempien ero vaikuttaa lapseen. Tässä on tutkittu vain eroperheiden lasten tilastollista todennäköisyyttä omaan eroon. Selittävänä tekijänä voi ainakin osittain olla myös jokin geneettinen tekijä, kuten adhd. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa toki. Mutta en minä ainakaan eronneena jaksa kuunnella sitä ikiaikaista jankkausta siitä, että ydinperhe on lapselle paras. Kukaan ei ole täydellinen, ei vanhempana eikä muutenkaan. Jokaisella on omat haasteensa elämässä, myös jokaisella lapsella. Osoittaa kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan, sekä elämänkokemuksen puutetta, jos toisen epäonnen kohdalla alkaa jankkaamaan jotain tieteellisiä tutkimuksia siitä mikä ois paras. 

Pitäisikö asiasta sitä vaieta? Jos näin niin miksi pitäisi vaieta?

En ole tuo jota lainasit. Mutta itse eronneena niin etten itse pahemmin erosta voinut päättää, en joka kulmalla haluaisi vielä kuulla hokemista siitä, kuinka lapseni elämä on nyt pilalla ja hän lopullisesti rikki psyykkisesti, eikä asialle voi tehdä yhtään mitään.

Tuntuu suoraan sanoen jo tragedialla mässäilyltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan Suomessa miten yleisesti käytössä se, että lapset asuvat jatkuvasti vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuorottelevat siellä oloa? Sanotaanko sitä linnunpesässä tms? Alkuun kuulosti pähkähullulta mutta kun asiaa mietin niin varmaan voi helpottaa lasten tilannetta kun heidän ei tarvitse liikkua kotien välillä. Tämmöinen järjestely tietysti edellyttää aika siistiä eroa ja yhteistyötä ja haastava vanhempien järjestää.

Äärettömän harvinaista tuollainen. Johtuu ihan siitä että harva ero somekiiltokuvista huolimatta on siisti. Tottakai somessa jotkut luovat sellaista valheellista narratiivia että näin olisi muuttumassa. Tosiasia on että ei ole. Tuollaisten väitteiden esittäjillä on itsellään hyvin usein takana useampia omasta syystään äärettömän rumalla ja epäihnimillsellä tavalla toteutettuja eroja takanaan. Siksi narratiiveista haetaan korviketta ettei itse

Tuo vaihtoehto menee hankalaksi siinä vaiheessa, kun tulee uusia puolisoita kuvioihin. Tiedän yhden perheen, joka piti tuollaista alkuun, mutta uusien puolisoiden myötä meni aika mahdottomaksi. Toki lapsetkin olivat sitten jo tottuneet vanhempiensa eroon, että ehkä se muuttokin oli sitten helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Eiköhän se miten ero sujuu ja millaista lasten eläm

Hyvinhoidetut erot ovat valhe. Luonnollisesti ihmiset voi elää valheessa, jos kokevat sen omaksi edukseen.

Ja kyllähän perusteella?

Miksi suhtaudut asiaan noin aggressiivisesti etkä voi uskoa että vanhempien ero voi sujua ihan hyvinkin lasten kannalta?

Vierailija kirjoitti:

Siis jotkuthan tekevät lapsia alunperinkin kumppanuusvanhempina, jossa kahden kodin malli on sovittu jo ennen lapsen saamista, ja tiedänpä sellaisenkin perheen, jossa vanhemmat ovat yhdessä, mutta asuvat silti eri osoitteissa.

En usko, että se kahden kodin osuus on se traumatisoiva asia lapselle, varsinkin, jos vanhemmat asuu lähekkäin ja arki ja viikonloput sujuu molemmista kodeista käsin. Tietysti sekin, että vanhemmat pystyvät kommunikoimaan lapsen asioista, jolloin isä voi viedä harrastukseen silloinkin, kun lapsi on äidillä tai toisinpäin jne.

Uskon, että ne erotraumat johtuu muista seikoista.

- Aiemmin mainituista sosioekonomisen aseman heikentymisestä (mitä ei tapahdu kaikissa eroissa, esim. itse vaihdoin eron aikoihin kovempipalkkaiseen työhön ja kun saan elarit jne., ei se elintaso laskenut),

- vanhempien huonoista väleistä eron jälkeen, siis jos esim. kovasti haukkuvat toisiaan lapsen kuullen ja lapsi ilmeisest

Kyse oli normaaleista ihmisistä, joilla on syntyessään biologinen äiti ja isä, ei mistään hermofrodiiteista tai muista woke-sekoilujen sekoittamista lapsista. Marin näistä hyvä esimerkki, sääliksi käy lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat kun olin 4v. Eroon ei liittynyt päihteitä, väkivaltaa tai muuta draamaa. Heidän tiensä vaan erkanivat, he halusivat elämältä erilaisia asioita jne. En ole koskaan toivonut että vanhempani palaisivat yhteen eikä ero ole ollut minulle mikään trauma.

Aika paatuneelta kuulostaa. Meille perhe on elämän merkityksellisimpiä asioita. Minulle omat vanhemmat, kunnes tuli oma perhe perustettua. 



Jos nää tällaiset sun kertoman mukaiset kokemukset todella pitää paikkansa niin sittenhän  ero on vain venäläistä rulettia, panos joka toisessa pesässä. Joka toisella kertaa pamahtaa, mutta hei - joka toisella kertaa ei. Onneksi vaan omat lapset on kysymyksessä. 

Ei

Koska se ei suju, se on vain eroa haluavan vanhemman propagandaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsellani on ollut erosta lähtien jo vuosia diagnoosina vanhempien avioero/perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia. Kuulemma hyvin yleistä, että psykiatrisella käy eroa oireilevia lapsia. Eihän näistä puhuta julkisesti, kuka nyt oman lapsen asioita toisi ilmi, edes lehdet eivät suostu kirjoittamaan mitään erohaastatteluissa lapsista. 

Lapsen isä (joka otti eron) on edelleen sitä mieltä, ettei lapsi ole reagoinut eroa. Tämä on nyky-yhteiskuntamme Troijan hevonen tai niin kuin keisarin uudet vaatteet. Ei saa puhua. 

Ei ole olemassa sellaista diagnoosia kuin vanhempien avioero tai perheen hajoaminen vanhempien avioeron takia.

 Kyllä on. Z63.5 Ei ns. sairauden diagnoosi, mutta lapsen vahva oireilu perheen hajoamisen vuoksi.

"Hyvinhoidetut erot ovat valhe. Luonnollisesti ihmiset voi elää valheessa, jos kokevat sen omaksi edukseen."

Menikö tunteisiin se, että jotkut vanhemmat hoitaa asiat hyvin erosta tai omasta suhdestatuksestaan huolimatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin myös sitä, miksi monet puhuu siitä lapsen vanhempien erosta niin dramaattisesti? Miten nämä ihmiset pärjäisivät yksinhuoltajina esimerkiksi silloin jos lapsen toinen vanhempi kuolisi? Meidän perheessä kävi näin kun olin lapsi.

Se on eri asia. 

Millä tavalla varsinaisesti eri asia? Sitten eletään yhden vanhemman kodissa myös. Ainoa ero on, ettei lähde joka toiseksi viikonlopuksi isälle, mutta ehkäpä joku toinen tulee avuksi, ja niitä viikonloppuja viettää vaikka kummilla, tädillä, isovanhemmilla jne., että äiti saa omaakin aikaa välillä. Lapsen eläke vastannee elaria.

Vierailija kirjoitti:

"Hyvinhoidetut erot ovat valhe. Luonnollisesti ihmiset voi elää valheessa, jos kokevat sen omaksi edukseen."

Menikö tunteisiin se, että jotkut vanhemmat hoitaa asiat hyvin erosta tai omasta suhdestatuksestaan huolimatta?

Vanhemmista kaikki voi tuntua hyvältä, lapsesta ei. Menikö tunteisiin totuus? Lapsi on lojaali vanhemmilleen ja nämä kysymykset tulee esiin vuosikymmeniä myöhemmin. Maksatko lapselle terapian pillun/lkullinhimoistasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai täällä nyt muutenkaan mistään tieteellisestä voi keskustella. Itseäni kiinnostaisi kovasti myös ydinperheen vaikutukset lapsiin. Oma lapduuden perheeni on tunnekylmä ja vanhempien parisuhde loisti poissaolollaan. Paljon rikkinäisempi ja mielenterveysongelmallisempi ihminen minusta tuli kuin ystävistäni jotka ovat eroperheistä. 

Totta.

Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se äidin silloinen mies asui jopa samassa asunnossa. Meillä ei ollut koskaan minkäänlaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Kotona elettiin sen yhden mielialojen mukaan ja inhosin usein kotiin menemistä. Mutta hei, vanhemmathan oli yhdessä, ja elettiin ydinperheenä. Kaikkihan on silloin hyvin.

Sinä et joko ymmärrä yhtään mistä puhut. Puolisoni on tuollaisesta huonosta ydinperheestä ja ongelma on ihan eri mittaluokkaa kuin minulla erolapsena. 

 

Kaikista ongelmista voi tietysti puhua ja senkun alat moralisoimaan huonoja liittoja, jos se on lähellä sydäntäsi. En suosittele silti, että alat markkinoida eroamista ratkaisuna. 



Tai sitten minä en ymmärrä sun tilannetta. Onhan se mahdollista, mutta se että näet isän täysin merkityksettömänä itsellesi kertoo käsittelemättömästä asiasta. Mulle isä on todella tärkeä ja merkityksellinen asia, vaikka toiminta on ollut lapsuudessani täysin selkärangatonta ja vastuutonta eikä suhdetta enää ole ollenkaan. Mutta puolet jäisi kyllä omassa itsessäni hyväksymättä, jos en voisi myöntää, että kysymyksessä on todella minun isäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan Suomessa miten yleisesti käytössä se, että lapset asuvat jatkuvasti vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuorottelevat siellä oloa? Sanotaanko sitä linnunpesässä tms? Alkuun kuulosti pähkähullulta mutta kun asiaa mietin niin varmaan voi helpottaa lasten tilannetta kun heidän ei tarvitse liikkua kotien välillä. Tämmöinen järjestely tietysti edellyttää aika siistiä eroa ja yhteistyötä ja haastava vanhempien järjestää.

Äärettömän harvinaista tuollainen. Johtuu ihan siitä että harva ero somekiiltokuvista huolimatta on siisti. Tottakai somessa jotkut luovat sellaista valheellista narratiivia että näin olisi muuttumassa. Tosiasia on että ei ole. Tuollaisten väitteiden esittäjillä on itsellään hyvin usein takana useampia omasta syystään äärettömän rumalla ja epäihnimillsellä tavalla toteutettuja eroja takanaan. Siksi narratiiveista haetaan korviketta ettei itse

Niin, se on varmasti totta monen kohdalla Minua vaan näin aikuisenakin ärsyttää kun joutuu ravaamaan monen paikan välillä (reissutyö) niin jotenkin kuvittelisi että kuormittaa lapsia kun saavat olla vaihtamassa paikkaa vähän väliä. Mutta ehkä lapset sopeutuvat paremmin.

Ihmettelen väitettä että vanhemmat ei muka voisi hoitaa lapsen asioita ja omaan eroonsa liittyviä asioita hyvin lapsen kannalta. Mistä tällainen kokemus tulee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai täällä nyt muutenkaan mistään tieteellisestä voi keskustella. Itseäni kiinnostaisi kovasti myös ydinperheen vaikutukset lapsiin. Oma lapduuden perheeni on tunnekylmä ja vanhempien parisuhde loisti poissaolollaan. Paljon rikkinäisempi ja mielenterveysongelmallisempi ihminen minusta tuli kuin ystävistäni jotka ovat eroperheistä. 

Totta.

Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se äidin silloinen mies asui jopa samassa asunnossa. Meillä ei ollut koskaan minkäänlaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Kotona elettiin sen yhden mielialojen mukaan ja inhosin usein kotiin menemistä. Mutta hei, vanhemmathan oli yhdessä, ja elettiin ydinperheenä. Kaikkihan on silloin hyvin.

 

Sinä et joko ymmärrä yhtään mistä puhut. Puolisoni on tuollaisesta huonosta ydinperhees

Sinä olet wt. Sinun panokumppani ei ole lapselle isä, vaikka kuinka sitä toivoisit. Lapsia ei kiinnosta vanhempien alapäätoiminnot, vaikka heidän elämä valitettavasti tuntuu olevan niiden varassa. Säälin nykyisiä lapsia.

On ihmisiä jotka eroilevat heppoisin perustein. Ja rikkovat lapsiaan siinä sivussa. Suuttuvat jos tuon ensimmäisen lauseen kukaan sanoo ääneen. Jotain he pelkäävät. Ehkä loppu viimein itseään?

Siis onko sulla lapsia? Sinulle sivustakatsojana ihan se ja sama tuleeko isi töistä kotiin illalla vai ei tule. 

Järkyttävää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai täällä nyt muutenkaan mistään tieteellisestä voi keskustella. Itseäni kiinnostaisi kovasti myös ydinperheen vaikutukset lapsiin. Oma lapduuden perheeni on tunnekylmä ja vanhempien parisuhde loisti poissaolollaan. Paljon rikkinäisempi ja mielenterveysongelmallisempi ihminen minusta tuli kuin ystävistäni jotka ovat eroperheistä. 

Totta.

Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se äidin silloinen mies asui jopa samassa asunnossa. Meillä ei ollut koskaan minkäänlaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Kotona elettiin sen yhden mielialojen mukaan ja inhosin usein kotiin menemistä. Mutta hei, vanhemmathan oli yhdessä, ja elettiin ydinperheenä. Kaikkihan on silloin hyvin.

 

Sinä et joko ymmärrä yhtään mistä puhut. Puolisoni on tuollaisesta huonosta ydinperhees

Itseasiassa sanoisin että minulla ei ole koskaan ollut isää. Miten voisinkaan, kun ei ollut mitään isyyttä, vaan täysin omissa maailmoissaan elelevä ihminen. Että ihan niin hieno ydinperhe oli.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen väitettä että vanhemmat ei muka voisi hoitaa lapsen asioita ja omaan eroonsa liittyviä asioita hyvin lapsen kannalta. Mistä tällainen kokemus tulee?

Asutte siis eron jälkeen kaikki saman katon alla ja lapsella turvallinen olo molempien vanhempien kanssa vai mitä tarkoitat?