Lue keskustelun säännöt.
Lapseni puheet särkee sydämeni, sanokaa jotain.
24.01.2024 |
Esikoiseni 15v taas puhui niin, että mun on vaikea nähdä suuntaa ja jaksaa. Ollaan erottu ja lapset asuneet vuosia minun kanssa, olen aina ollut varsin kaikkeni antava perhekeskeinen ihminen ja panostanut äitinä.
Ehdotin lapsille yhtä tapahtumaa viikonloppuna, että mentäisiinkö (ajatus että mukava juttu yhdessä). Esikoinen "no sä voit mennä ni me mennään isälle". Minä siihen että ei kun on äitiviikonloppu ja tehdään jotain yhdessä, tyttö "ei kyl sä voit mennä tonne iha hyvin ja me isällä". Sanoin että miten kuulostaa kuin haluisit vaan mennä sinne, usein sanot menet vaikka on tarkoitus olla meillä kotona. Esikoinen "no kun niillä on kivempaa, rennompaa ja normaalimpaa. Kukaan ei valita mistään niin ku sä ja tehään kaikkee kivaa yhdessä". Sanoin, että niin minä olen yksin aikuisena lasten kanssa eikä ole puolisoa ja hänen lapsia kuten isällä niin tietysti vähän erilaista mutta minä yritän kaikkeni olla mukavasti yhdessä. Tyttö: "no sä voit hommata itelles uuden miehen ja perheen kans jos haluut mut me ei sen kaa olla vaan me voidaan muuttaa isän luo".
Lähdin töihin itkien. Tuntuu kuin puukko olisi pistetty rintaan, sattuu niin. Mitä minä voin? Luovuttaa lapset sinne elämään uusperhettä jossa on kaksi aikuista, omakotitalo ja resurssit taloudelliseen sekä kahden aikuisen myötä myös toiminnalliseen? Mitä jää minulle. En halua yksinäisyyttä, työtä vaan ja itsekästä sinkkuelämää, vaan äitiyttä ja hyvää arkea perheeni kanssa. Tyttö ei puhunut vihaisesti että olisi ollut jostain suuttunut, vaan aidosti. Se satuttaa niin.
Kommentit (217)
Meillä on ydinperhe ja 16 v tyttö. Vaikka elämme ydinperheessä ja tytön murrosikä on ollut hyvin helppo niin silti on muutaman kerran jotkut tytön kommentit osuneet äidin sydämeen kipeästi. Välillä tyttö vaikka valitti että miksi meillä ei tehdä mitään yhdessä. No kyllä meillä syödään joka päivä porukalla, ja kaksi vanhempaa lasta tekee monenlaisia asioita meidän vanhempien kanssa yhdessä. Esim tehdään polttopuita, korjataan autoa jne. Tyttö oli kuitenkin juuri se joka hautautui omaan huoneeseen yksin eikä innostu tulemaan porukkaan katsomaan leffaa ym kun ehdotetaan tekemistä yhdessä ja sitten valittaa kun ei olla yhdessä.
Alkuun pahastuin mielestäni aiheettomista syytöksistä mutta tajusin sitten että eiköhän tuo ole teinin kipuilua. Toki ehdotin edelleen yhteistä tekemistä ja nyt se on alkanut paremmin kelvata tytölle. Apn tilanteessa vähentäisin valittamista ruutuajasta. Ennemmin pitäisin kiinni riittävästä unen määrästä ja että koulu tulee hoidettua ym. Ja sitten ehdottaisin leipomista, yhteistä kokkailua ym tytölle ja jos saa siihen mukaan niin ruutuaika vähenee automaattisesti valittamatta. Kun meidän teini valitti tylsistä ruuistani niin pyysin etsimään kolme mieleistään reseptiä ja kokkailtiin niitä. Yhteen ihastuttiin ja on syöty sitä jo melkein joka viikko (siinä menee poikkeuksellisen paljon kasviksiakin tälle nirsolle tytölle kun on itse saanut valita reseptin ja muokata sen meille sopivaksi).
Apn tilanteessa kannattaa koittaa erottaa mistä tunteet kumpuavat. Eli ap miettii mitkä johtuu siitä että esim inhoaa exän nyksää. Voisiko sitä tunnetta käsitellä ja päätyä arvostamaan sitä että lapsilla on useita turvallisia aikuisia elämässään. Tsemppiä ap! Muista että tuo teidän tilanne kuuluu murrosikään eikä ole pelkästään kiinni erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samassa tilanteessa olen. Haaveet mennyt rikki. Kaikilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen, että jotain on mennyt pieleen ja olen mokannu vanhemmuudessa tai arjessa kun lapsi kokee näin.
Kunpa ei oltaisi erottu vaan saatettu lapset aikuisiksi yhdessä. Tiedän, turha valittaa :'(
Kyllä, olet ryssinyt. Olet takertunut liikaa lapsiisi ja ollut se pahin marttyyri sitten jeesuksen. Vielä ehdit korjaamaan asian. Etsi itsellesi jotain omaa, esim tuo harrastus.
Uutta miestä ei kannata alkaa etsimään. Läheisriippa harvoin löytää ehjää suhdetta.
Kun ahdistaa ja masentaa, hankitaan harrastus. Hieno ohje, kas kun ei perinteinen "ota itseäsi niskasta kiinni".
Voi, ymmärrän tuskasi niin hyvin. Itselle kävi samoin. Kadun eroa ja kärsin seurauksista loppuikäni. Yksin, rahattomana, kaipaan lapsiani
Vierailija kirjoitti:
Lapsetkin tarvitsee omaa aikaa! Lopeta se lasten kautta eläminen.
Aloita jo tänään. Etsi itsellesi joku kiva harrastus.
Eiköhän tällä naisella ole jo valmiiksi tarpeeksi tekemistä elämässä. Työ, koti ja lapset. Yksin vastuussa kodin kaikista asioista. Vaikuttaa siltä, että ex-mies on paljon varakkaampi ja se "houkuttelee" lapsia, jotka usein ovat hyvin materialistisia. Isän luona saisin enemmän viikkorahaa ja uusia vaatteita ja hän antaa minulle enemmän vapauksia kuin minulla on äidin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on valittanut koko elämänsä. Todella raskasta seuraa. Aina on joku asia huonosti. En jaksa käydä häntä katsomassa, korkeintaan soitan silloin tällöin. Puheluistakin tulen pahalle päälle. Vaikka vuosikausia sanoimme hänelle, että elämäsi on ihan hyvää, miksi aina valitat, ei auttanut. Olkoon nyt yksin.
Harrastus ei poista sitä tuskaa, minkä lasten menettäminen tuo elämään. Typerä ehdotus. Kun menee terveys, työ, parisuhde ja lapset, on koko elämä ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut, että ihmisiä on kahta koulukuntaa. Heitä jotka haluavat surussaan lohduttelua ja yhdessä murehtimista ja heitä jotka miettivät ratkaisuja ja toivovat hyviä neuvoja. Tuohon eroavaisuuteen voi kiteyttää lähes jokaisen väännön tämän palstan keskusteluissa.
Jotenkin ehkä niputtaisin yleisen toivottomuuden keinottomuuteen ja haluttomuuteen pyrkiä itse ratkaisemaan vaikeita tilanteita ja käsittelemään omia vaikeita tunteita. Ja tuo on itseään ruokkiva kierre -kun ongelmat eivät ota ratketakseen, eikä paha mieli väistyäkseen, tulee vaan entistä toivottomampi olo ja usko menee lopulta kokonaan siihen, että omaa elämää voi itse hallita.
Niin uskomattoman helppoa kuin se onkin: oletko tyytyväinen elämääsi? En. -> Tee jotain toisin kuin ennen. Oletko tyytyväinen elämääsi. En. -> tee jotain toisin kuin ennen. Oletko tyytyväinen elämääsi. Olen.
Yksinkertaista. Liian moni antaa oman elämänsä toisten käsiin ja miettii mitä sitten tekisin ja kuinka onnellinen sitten olisin jos tuo ja tuo ja tuo vaan toimisivat /olisivat toimineet toisin.
Lasta ei menetä , vaikka hän viihtyy välillä toisen vanhemman luona enemmän. Voi tulla aika, jolloin taas mieli teinillä kääntyy. Ihmeellistä, turhaa mustasukkaisuutta ja ripustautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsetkin tarvitsee omaa aikaa! Lopeta se lasten kautta eläminen.
Aloita jo tänään. Etsi itsellesi joku kiva harrastus.On mulla ja meillä paljon omia juttujamme, ei roikuta toisissamme. Pikemmin tuntuu että pitäisi jotain yhteistä harrastetta mikä voisi tuoda yhteistä ja nähdä toisemme iloisina eikä vaan kotitöissä. Toki ei tuon ikäistä saa enää.
En tiedä lohduttaako tämä Ap:tä yhtään, mutta aika usein teini-ikäiset ovat kriittisiä omia vanhempiaan kohtaan. Jotkut tytöt ottavat rajusti yhteen äidin kanssa (joissakin perheissä isän uuden puolison kanssa). Muistan elävästi, etten tietyssä iässä kauheasti halunnut lähteä mihinkään äidin kanssa. Eräs vanha sukulaistäti kertoi kerran, että kun hän nuorena seisoskeli ulkona kylän raitilla toisten nuorten kanssa ja oma äiti kulki ohi, niin teeskenneltiin, ettei nähdä tätä. Hänen äitinsä oli asiallisesti käyttäytyvä maatalon emäntä eikä tyttärellä ollut mitään syytä hävetä äitiään.
Lapset ovat todella ilkeitä hormonihirviöitä eikä varmaan tyttösi tarkoittanut tuota. Jos tarkoittikin, hän on sinun lapsesi vaikka haluaisi asua missä, niin lapsen on paras olla äitinsä kanssa. Ei sinun nyt lastasi tarvitse antaa pois siksi että isällä on enemmän rahaa.
Miten lapset, koirat ja hölmöt aina suosivatkin miehiä joka asiassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hyvin tutulta muutaman vuoden takaa. Lapsesi ovat tulleet teini-ikään. Meillä oli hyvin samanlaista, vaikka emme olekaan eronneet. Olen kuitenkin aina ollut se, joka on keksinyt yhteisiä juttuja ja huolehtinut lapsista. Mies on tehnyt paljon omia juttujaan. Ja kuitenkin lapset alkoivat pyytää isää mukaan jne. Minua ei ole koskaan pyydetty mihinkään. Auts.
Sitten päätin, että keskityn kolikon toiseen puoleen. Lasi on puoleksi täynnä. Sen sijaan, että pitäisin itseäni itsekkäänä, yritin nauttia omasta ajasta. Helppoa se ei aluksi ollut. Työn lisäksi minulla ei ole ollut mitään omia juttuja tai kavereita. Sosiaaliset kuvioni ja vapaa-aika olivat pelkästään lapsiin liittyvää.
Korona-ajan jälkeen aloitin muutamia uusia harrastuksia. Otin yhteyttä vanhoihin tuttuihin. Tajusin olevani muutakin kun äiti.
Lapsillesi on hyvä ottaa eroa sinusta ja itsenäistyä. Miehesi on helppo olla rento, jos hän kantaa vähemmän vastuuta. Löysää nyt hihnoja. Älä tee sitä marttyyrinä ja uhrautuen, vaan koita oikeasti löytää tapoja viettää aikaa ilman lapsiasi. Huomaat, etteivät lapsesi mihinkään katoa.
Ja vielä yksi sana. Koira. Jos olet yhtään eläinihminen ja sinulla on mahdollisuus huolehtia lemmikistä, ota koira. Saat niin paljon rajatonta rakkautta, kun vaan pystyt vastaanottamaan. Jos valitset seurallisen rodun, saat samalla huikean määrän ihmiskontakteja ja mahdollisesti kivoja harrastuksia samalla.
Nauti elämästä, sinulla ja lapsillasi on siihen oikeus.
Ehkä lapset pyrkii irtautumaan. Jos he kokee äitisuhteen velvoittavana tai olla äidin kaverina ja seurana, niin ne haluaa siitä irti, aika tyypillistä se on tuon ikäiselle. Mutta harmillista sinulle. Pitäis pystyä löysäämään sitä mukaa kun toinen haluaa irtautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrastus ei poista sitä tuskaa, minkä lasten menettäminen tuo elämään. Typerä ehdotus. Kun menee terveys, työ, parisuhde ja lapset, on koko elämä ohi.
Onko? eli kun synnyit sinulla oli parisuhde, työ ja lapset?
Joku erityinen syy miksi et voisi saada vaikk kaikkea tuota uudestaan kun olet ne jo kerran saavuttanut ihan itse?
Voin sitä paitsi taata, ettei lapsiaan (monikossa) menetä vain siksi, että toisella vanhemmalla on enemmän rahaa ja löysempi kasvatusfilosofia. Minkälaisina te omia lapsianne oikein pidätte? olisitteko itse myyneet toisen vanhempanne jostain farkkurahoista tai myöhäisistä nukkumaanmenoajoista. Haloo.
Ex miehesi tekee tuon varmaan kiusallaan, jos lapset asuisivat hänellä, tuskin veisi joka viikonloppu jonnekin. Äiti on aina rakkain lapselle, ei sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä 2v sitten tämä sama tyttö oli äidin tyttö enemmän kuin sisarukset, temparamenttisin ja herkin lapsista, mutta selkeästi sanoi että äiti on hänen tärkein ihminen. Nyt olen se, kuka kaikkein ikävin eikä minun kanssa välitä olla lainkaan. Ap
Niin. Valmistauduppa mielessäsi jo siihen, että 3 vuoden päästä lapsi muutta pois kotoa opiskelemaan. Vaikutat siltä että kun mies läksi, lasten pitäisi pitää sulle seuraa ja olla sulle tukena ja perheenä, ettet Sinä Olisi Yksin.
Kun teillä on Sinun Viikonloppu, saako lapset mennä minnekään itsekseen, kavereille tai harrastuksiin? Vai oltava Äidin Kanssa Kun Nyt On Meidän Aikaa?
Lapset on lainassa ja menevät minne menevät. 15v saa valita lainkin mukaan missä asuu.
Meillä yksi lapsi ihaili isäänsä ylenmäärin. Oikeudessa katsottin, että on hyvä asua äidin luona. Lapsi oli lomilla isän luona. Aikuisena hän on syyttänyt minua siitä, että päästin hänet isää tapaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsetkin tarvitsee omaa aikaa! Lopeta se lasten kautta eläminen.
Aloita jo tänään. Etsi itsellesi joku kiva harrastus.
Eiköhän tällä naisella ole jo valmiiksi tarpeeksi tekemistä elämässä. Työ, koti ja lapset. Yksin vastuussa kodin kaikista asioista. Vaikuttaa siltä, että ex-mies on paljon varakkaampi ja se "houkuttelee" lapsia, jotka usein ovat hyvin materialistisia. Isän luona saisin enemmän viikkorahaa ja uusia vaatteita ja hän antaa minulle enemmän vapauksia kuin minulla on äidin luona.
Mullakin on. Koti, josta vastaan yksin. Mökki, josta vastaan kesää lukuun ottamatta yksin. Koira josta vastaan yksin. Lapsi josta vastaan yksin joka toinen viikko. Ja silti mulla on nopeasti laskettuna 5 säännällistä harrastusta, joista kaksi vie joka viikko useampia tunteja. Lapsen ollessa poissa olenkin sitten koko ajan metsässä koiran kanssa, salilla, hiihtämässä ja/ tai vaikka saunomassa kavereiden kanssa. Tai rassaamassa sitä mökkiä, viikonloppuna toki, koska arkena työskentelen 7:30-17:30 välillä.
Jos ryhtyy marttyyriksi, se on teineille kuin myrkkyä. Muista tämä.
Vierailija kirjoitti:
Hän on luonteeltaan herkkä, ailahteleva ja tällä hetkellä ykkösaiheet ovat pojat, meikkaus ja kiinnostaisi shoppailu. Isällä puitteet on paremmat ja ihailee. Myös isä ei puutu esim kännyllä oloon kuten minä ehdotan, että pelataan/katsotaan leffaa/jutellaan ja laitetaan laitteet syrjään. Kiellän valvomasta kännykällä ja tyttö vihaa tätä valittamista. Isän luona kuulemma kukaan ei valita.
Laita kahden viimeisen lauseen viimeiseen sanaan a:n tilalle ä.
Se on vanhemmalle tosi helppoa olla välittämättä jos näkee vain pari viikonloppua kuussa.
Mitä niitten kotona ollessaan sitten pitäisi tehdä? No läksyjä joo, mutta vapaa-ajan vietteenä? Tottakai jokainen vanhempi toivoo, että nuori lukisi kirjaa, mutta vaikeaa se on useimmille tänä päivänä. Toisaalta oma poika on kännykän selaimesta käsin opetellut mm huoltamaan mopoja ja asentamaan tietokoneelle uusia osia. Että ei se välttämättä pelkkää hölmöjen videoiden katselua ole. Selailen itsekin nettiä koneelta, kai se on sitten eri asia kun se media on läppäri.
Käsi sydämelle sitäpaitsi, montako kertaa viikossa me itse nuorena pelattiin vanhempien kanssa lautapelejä tai käytiin lenkillä? kerran puolessa vuodessa ehkä. Meidän nuoruudessa oltiin aina jossain kylillä. No, nyt se kylä on siinä kännykässä.