4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta

254 jakelee lisää omia muistojen kultaamia neuvojaan. Nyt meidän kiljukaula on jo aikuinen ja kiva tyyppi siitä kasvoi, vaikka kyllä murrosikäkin hänen kanssaan oli aika hurjaa aikaa.

Älä ihmeessä skippaa pulkkamäkeä, vaan päinvastoin kannattaa keksiä kaikkea koko perheen mielestä kivaa tekemistä, pyöräretkiä, uimahallikäyntejä, luistelua, mistä te nyt sitten nautittekaan. Meillä kyllä saattoi joku raivari kotiin palatessa silti tulla, mutta sitä ennen oli ollut kivaa, niin itsekin jaksoi sitten paremmin ottaa sen yksittäisen kiukunpuuskan ottaa vastaan.

Ja tarhassa kannattaa antaa muksun nukkua kunnon päiväunet, virkeänä itse kukin on paremmalla tuulella. Meillä mentiin arki-iltoina kahdeksalta iltapesulle ja sen jälkeen kömmittiin sänkyyn, luettiin iltasatu ja ehkä vähän vielä höpöteltiin jotain ja yhdeksään mennessä oltiin unessa. Riittävästi unta auttaa sekä lasta kohtaamaan tunteensa että vanhempaa ottamaan ne vastaan hermostumatta. 

Tajuan, että vanhempien omaa aikaa olisi myös tärkeää olla, mutta pystyisikö sitä järjestämään vaikka mummin, kummin tms hoitaessa lasta.

Omista harrastuksista ja ystävistä kannattaa myös ehdottomasti pitää kiinni. Antakaa puolison kanssa toisillenne aina välillä omaa aikaa, sopikaa vaikka molemmille oma päivä, jolloin on mahdollisuus töistä suoraan mennä johonkin, kun toinen ottaa kopin lapsenhoidosta.

Lapset vaan on kaikki erilaisia, meilläkin muitten kanssa oli paljon helpompaa. Muistakaa huolehtia omasta jaksamisesta ja huomata kaikki se, missä lapsi on taitava ja ihana. Meillä ainakin eskarista ala-asteen loppuun saakka oli ihanan seesteistä (mutta toki temperamenttista) aikaa, ennen kuin murrosikä iski. Ja nyt kun siitäkin on selvitty, moni silloinen kommellus jo huvittaa, vaikka aikoinaan meinaskin hermot pettää.

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu on ap: n kaltainen äiti. Hänellä ollut vaikea lapsuus, ja nyt kun omia lapsia yrittää kaikkensa että kaikki on "täydellistä".

Lapsilla ei saa olla likaa vaatteissaan, menee heti vaihtoon jos vähän likaantuvat. Sävy sävyyn kaikki kamppeet, äidin lempivärejä. Kaikki kolme lasta puettu samalla tavalla, ovat kuin mallinukkeja kun ovat rivissä kuvissa. Mikään ei repsota iloisesti, ei ole saappaat väärissä jaloissa eikä rukkaset maassa ja pipo vinossa....  Kuten meidän nassikoilla joka ikisessä kuvassa. Täydellisyyden tavoite on valtava! Suorastaan ahdistaa seurata vierestä.

 

Jos lapsi ei käyttäydy synttäreillä tai puistossa täysin korrektisti, häntä hävetään. Ja sitten sanotaan ääneen "ei näiden kanssa voi mennä minnekään kun eivät osaa käyttäytyä". Eivät lähde kanssamme esim ravintolaan syömään kun jo ennakko- odotus on etteivät osaa käyttäytyä hyvin(kaikesta tiukasta kasvatuksesta

Mulla oli kanssa tällainen tiukat säännöt ja lasten tarkka kontrollointi - tuttu. Tyttärensä sairastui teini-iässä syömishäiriöön. Ei olla enää kavereita, koska määräili minuakin.

Keksi välillä jotain kivaa tekemistä, äläkä rankaise koko ajan. Lapsi menee sekaisin, jos häntä koko ajan höykyttää ja kertoo kuinka huono ja tottelematon hän on. Tietysti pitää puuttua jos tekee älyttömyyksiä, mutta ei ole pakko draamailla koko ajan. 

Kysy neuvolassa, miten pääsee irti sellaisesta, että kontrolloi ja rankaisee lasta koko ajan. Jotenkin sun on saatava tuo kierre poikki. Olet jo itse huomannut ettei toimi.

Tunneyhteys lapseen - aikuisena voit pyrkiä samaistumaan siihen, miksi kiukuttelee tai temppuilee? Johtuuko siitä että ahdistuu, jos huomaa että olet itse jo valmiiksi vähän hermona (nyt mennään ettei myöhästyä, nyt tee näin tai käy noin). Lapsi peilaa helposti tunnetiloja ja häntä voi olla vaikea hämätä uskomaan että aikuinen on rauhallinen, vaikka aikuisen naama pysyisi peruslukemilla. Eli mitä stressaantuneempi tai kireämpi olet valmiiksi, tämä voi suoraan vaikuttaa lapseen ja tämän olotilaan sekä tätä kautta toimintaan ennen kuin edes avaat suusi.

Asetu lapsen tasolle, pyri näkemään hänet käytöksensä takana. Seurauksia saa tulla, mutta ei niillä kannata etukäteen painostaa eikä myöskään olettaa että lapsi ilkeyttään käyttäytyy jollain ei-toivotulla tavalla. Anna lapselle varmuutta ja vahvistusta, että haluat viettää aikaa hänen kanssaan etkä heti hylkää häntä, jos homma ei lähde rullaamaan automaattisesti sillä sekunnilla kun annat ohjeen. Lapsi ehkä ahdistuu ja pelkää sitä että taas heität hanskat tiskiin heti ja ehkä testaakin tätä.

 

Ainakin joissain esimerkeissäsi annoit ymmärtää että johdonmukaisuus on sinusta sitä, että annat lapselle yhden ohjeen (+uhkauksen) ja jos tämä ei heti toteudu, jätät lapsen yksin ikävien tunteidensa kanssa ja samalla vielä sysäät vastuun/syyn lapselle. Sen sijaan että lapsi oppisi säätelemään käyttäytymistään sinun ohjaamanasi, hän saa viestin että hänen hankalat tunteensa ovat ei-toivottuja tai kielettyjä ja saavat sinut vetäytymään hänen luotaan. Tämä on tunnesäätelyn kannalta melko tuhoisaa isommillekin lapsille. Lapsen pitää pystyä luottamaan, että hän voi turvautua sinuun etkä jätä häntä yksin, vaan että olette samalla puolella. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä kaava, onko tämä jankkaamista?

Minä: syömään!

Lapsi: hyi yök en syö

Minä: tätä syödään tänään tai sitten ei mitään

Lapsi: työntää lautasen pois

Minä: ai et halua syödä? Selvä, laitetaan sitten ruoka pois etkä saa muuta ennen seuraavaa ateriaa. Korjaan lautasen pois, lapsi alkaa korvia vihlovan huudon ja riehuu, haukkuu tyhmäksi. Jatkan itse rauhallisesti syömistä 

 

Toinen skenaario

Minä: nyt pukemaan ja lähdetään ulos leikkimään

Lapsi: jee, kivaa. Tulee eteiseen mutta pelleilee eikä ala pukea. 

Minä: pue reippaasti, tai emme ehdi pihalle ollenkaan

Lapsi: tekee jotain muuta kuin pukee, vitkuttelee ja alkaa valittaa 

Minä: Okei, sitten ei mennä pihalle kun et suostu pukemaan

Lapsi: alkaa huutaa korvia vihlovasti

Emme lähde pihalle, menen itse lukemaan sohvalle tai häärimään

Sinnikkäästi uhkailet eikä mitään hyvää tapahdu. Lapsihan "tietää" jo, ettei onnistu missään. Jokainen lapsi reagoi noin kun on paha olo.

Vierailija kirjoitti:

Keksi välillä jotain kivaa tekemistä, äläkä rankaise koko ajan. Lapsi menee sekaisin, jos häntä koko ajan höykyttää ja kertoo kuinka huono ja tottelematon hän on. Tietysti pitää puuttua jos tekee älyttömyyksiä, mutta ei ole pakko draamailla koko ajan. 

Kysy neuvolassa, miten pääsee irti sellaisesta, että kontrolloi ja rankaisee lasta koko ajan. Jotenkin sun on saatava tuo kierre poikki. Olet jo itse huomannut ettei toimi.

Jos käyttää tehottomia rangaistuksia niin joutuu rankaisemaan koko ajan eikä se silti toimi. Sen sijaan jos vaihtaa tehokkaisiin rangaistuksiin jotka ovat aito pelote lapselle, niin koettu rangaistus pysyy lapsen mielessä pitkään, ja yleensä pelkkä rangaistuksella uhkaaminen saa jo lapsen tottelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:

 

"Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu."

 

 

Tehän olette kuin toistenne kopioita sinä ja lapsesi! Ehdottomia. Joustamattomia. Mutta sinun pitäisi jo vähän kehittyä kun olet aikuinen. Lapselta vaadit sellaista mitä et itse tee omassa ehdottomuudessasi.

Useinhan se on vanhemmalle kaikkein vaikein kasvattaa lasta, joka on kovin samanlainen kuin itse.

Vierailija kirjoitti:

Okei, kirjoitan varmaan epäselvästi. Mutta millä pakotan lapsen tekemään asioita joita hän ei suostu tekemään? Esimerkiksi tänään ei suostunut millään pukemaan, ei päivävaatteita, ei ulkovaatteita. Rangaistus oli sitten se, ettei ehtinyt syödä aamiaista kotona, sehän se rangaistus juuri on! Kun hän ei tee niinkuin käsken, jää jokin loogisesti väliin.

Eli: kun ei suostunut pukemaan reippaasti, sanoin ettei sitten ehditä syömään aamiaista kotona (se on yleensä vain banaani tms). Alkoi riehua siitä ja makasi lattialla mutta ei suostunut pukemaan. Lopulta kun sanoin, että nyt menee jokin lelu jäähylle jos ei pue, sai vihdoin vedetyksi vaatteet päälle mutta aikaa kului. Hän huusi koko ajan kiukkuisena ja se jatkui eteisessä, jossa ei suostunut pukemaan ulkovaatteita. Sanoin, että sitten lähdetään ilman ja sulloin kamat kassiin. Huuto vain yltyi ja lopulta sai kuitenkin haalarin puoliksi päälle ja kengät jalkaan ja sitten lähdettiin pu

Nuo lelujäähyt on ihan turhia, koska lapsi ei kykene ymmärtämään syy-seuraussuhdetta riittävästi, minkä itsekin totesit. Toiseksi, miten niin muka millä pakotat? Kyllä normaali aikuinen kykenee nelivuotiaan pukemaan. Oma lapseni inhosi pienenä ulkovaatteiden pukemista, mutta puin hänet silti. Lauloin samalla, koska se auttoi rauhoittamaan sekä omia että lapsen hermoja. Siskon lapsen sain pukemaan, kun tein asiata yhteisen leikin enkä vain komentanut.

Lapsi ei osaa suorittaa kaikkia toimia johdonmukaisesti ja "reippaasti", vaan hän tarvitsee apua. Hän ei myöskään osaa hallita tunneilmaisuaan, vaan tarvitsee siihenkin apua. Uhkailu ei auta, vaan tekee sinusta arvaamattoman vihollisen. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tuon uhkailun tilalle hankkia muita keinoja ja lopettaa uhkailu ihan kokonaan. Esim. sellainen kuin positiivinen kasvatus tarjoaa ihan kursseja tähän. 

Kyllä. Lapsen kanssa voi jutella. Voi tosiaan kysyä tarvitseeko apua, alkoiko väsyttää. Jos sanoo ruualle yäk, siinäkin voi jutella ja kysyä miksi se on yök. Voi nätisti sanoa, että mitäs jos tulee nälkä, kun seuraava ruoka on vasta iltapala. Voi kysyä nätisti, haluaako lapsi viedä lautasen pois vai viekö äiti. Jos kumpikaan ei käy, kysyy mitäs lapsi sitten ehdottaa.

Tärkeintä on: lapsi tulee kuulluksi. Hän ei tunne olevansa huono. Äiti ei ole koko ajan vihainen. Lapsi tuntee olevansa rakastettu, ja äiti ei rankaise koko ajan tunteista. Lapselle voi myös kertoa, että äiti huomasi että äitikin kiukuttelee koko ajan. Ja äiti yrittää lopettaa sen.Kokeile kaksi viikkoa.

Lapsesi ei ole huonosti käyttäytyvä tottelematon lemmikki, vaan elävä ihminen joka ei tunne, että äiti rakastaa häntä. Korjaa omat tapasi, lapsen tavat korjaantuvat siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin joissain esimerkeissäsi annoit ymmärtää että johdonmukaisuus on sinusta sitä, että annat lapselle yhden ohjeen (+uhkauksen) ja jos tämä ei heti toteudu, jätät lapsen yksin ikävien tunteidensa kanssa ja samalla vielä sysäät vastuun/syyn lapselle. Sen sijaan että lapsi oppisi säätelemään käyttäytymistään sinun ohjaamanasi, hän saa viestin että hänen hankalat tunteensa ovat ei-toivottuja tai kielettyjä ja saavat sinut vetäytymään hänen luotaan. Tämä on tunnesäätelyn kannalta melko tuhoisaa isommillekin lapsille. Lapsen pitää pystyä luottamaan, että hän voi turvautua sinuun etkä jätä häntä yksin, vaan että olette samalla puolella. 

Vanhempi on auktoriteetti ja lapsen kuuluu oppia, että auktoriteettia tulee totella silloinkin, kun ei haluaisi. Pohjimmiltaan vanhemman tulee toki olla samalla puolella kuin lapsi ja toivoa lapselle kaikin puolin hyvää, mutta se ei tarkoita sitä, että tulisi olla pitämättä kuria lapselle jos lapsi kapinoi kuria vastaan. Tasapainoiseen kasvatukseen kuuluu sekä se, että lasta pidetään hyvänä että kuri. Molemmilla on oma paikkaansa ja omat tilanteensa missä niitä sovelletaan. Ne eivät siis kumoa toisiaan vaan sen sijaan täydentävät toisiaan.

Lapsen todellisia tai sanoitettuja tunteita ei pidä nostaa jalustalle, vaan tunnenäkökulma on vain yksi monista piirteistä jotka lapseen vaikuttavat. Jos lähdetään pelaamaan tuollaisilla ajatuksilla kuten, että lapselle pitäisi antaa jatkuvasti huomiota koska muuten lapsi jää yksin vaikeiden tunteidensa kanssa niin se johtaa todella pahasti harhaan. Siinä ollaan hyvin lähellä sitä ajatusta, että lapsi menee psyykkisesti rikki lähes kaikesta, ja että vanhemman tehtävä on silottaa lapsen tie kaikilta ikäviltä kokemuksilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keksi välillä jotain kivaa tekemistä, äläkä rankaise koko ajan. Lapsi menee sekaisin, jos häntä koko ajan höykyttää ja kertoo kuinka huono ja tottelematon hän on. Tietysti pitää puuttua jos tekee älyttömyyksiä, mutta ei ole pakko draamailla koko ajan. 

Kysy neuvolassa, miten pääsee irti sellaisesta, että kontrolloi ja rankaisee lasta koko ajan. Jotenkin sun on saatava tuo kierre poikki. Olet jo itse huomannut ettei toimi.

Jos käyttää tehottomia rangaistuksia niin joutuu rankaisemaan koko ajan eikä se silti toimi. Sen sijaan jos vaihtaa tehokkaisiin rangaistuksiin jotka ovat aito pelote lapselle, niin koettu rangaistus pysyy lapsen mielessä pitkään, ja yleensä pelkkä rangaistuksella uhkaaminen saa jo lapsen tottelemaan.

Olet harvinaisen oikeassa! Tiedätkö mikä on tehokkain rangaistus, minkä olen keksinyt?

Uhkaan kiukuttelevaa lasta halauksella. Halaan ja hymyilen, sanon että hän on ihana ja rakastan häntä. Kutitan (jos lapsi ei kiellä). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tuon uhkailun tilalle hankkia muita keinoja ja lopettaa uhkailu ihan kokonaan. Esim. sellainen kuin positiivinen kasvatus tarjoaa ihan kursseja tähän. 

Kyllä. Lapsen kanssa voi jutella. Voi tosiaan kysyä tarvitseeko apua, alkoiko väsyttää. Jos sanoo ruualle yäk, siinäkin voi jutella ja kysyä miksi se on yök. Voi nätisti sanoa, että mitäs jos tulee nälkä, kun seuraava ruoka on vasta iltapala. Voi kysyä nätisti, haluaako lapsi viedä lautasen pois vai viekö äiti. Jos kumpikaan ei käy, kysyy mitäs lapsi sitten ehdottaa.

Tärkeintä on: lapsi tulee kuulluksi. Hän ei tunne olevansa huono. Äiti ei ole koko ajan vihainen. Lapsi tuntee olevansa rakastettu, ja äiti ei rankaise koko ajan tunteista. Lapselle voi myös kertoa, että äiti huomasi että äitikin kiukuttelee koko ajan. Ja äiti yrittää lopettaa sen.Kokeile kaksi viikkoa.

Lapsesi ei ole huonosti käyttäytyvä tottelematon lemmikki, vaan elävä ihminen joka ei tunne, että äiti rakastaa häntä. Korjaa omat tapasi, lapsen tavat korjaantuvat siinä samalla.

Rangaistuksia ja niiden uhkaa käytetään siksi, että pelkkä puhe ei aina toimi.

Tunnekasvattajien ajatus siitä, että lapsi on yhtä kuin joku tunne on todellisuudesta vieraantunut. Todellisuudessa lapsella on oma tahto ja oma harkinta, ja käsitykset asioiden syy- ja seuraussuhteista.

Nuo lelujäähyt on ihan turhia, koska lapsi ei kykene ymmärtämään syy-seuraussuhdetta riittävästi, minkä itsekin totesit. Toiseksi, miten niin muka millä pakotat? Kyllä normaali aikuinen kykenee nelivuotiaan pukemaan. Oma lapseni inhosi pienenä ulkovaatteiden pukemista, mutta puin hänet silti. Lauloin samalla, koska se auttoi rauhoittamaan sekä omia että lapsen hermoja. Siskon lapsen sain pukemaan, kun tein asiata yhteisen leikin enkä vain komentanut.

Tuo leikiksi pistäminen toimi myös omilla lapsilla. Esim. pukemisesta tehtiin urheilutapahtuma. Lapset pukivat kilpaa ja minä toimin selostajana. Tyyliin Matilla on jo toinen sukka jalassa, mutta Maija kirii kirii kovaa. Nyt ollaan tasoissa. Onpa jännittävää. Kuinka tässä käykään.

Itse olin lapsena tosi huono syömään. Käänteinen psykologia toimi tässä. Isä sanoi, että et kyllä varmaan syö ja oli muka ihan kauhuissaan, kun aloin lappaamaan. Lautanen tyhjeni yleensä viimeistä murua myöden naurun räkätyksen saattelemana. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee liikuntaa, menkää pulkkamäkeen, se rauhoittaa, kun lapsi raivoaa ota syliin ja pidä niin kauan siinä että hän rauhoittuu. Aluksi siinä voi todella kestää kauan yli tunnin omankin lapsen kanssa mennyt joskus pahassa uhmassa, kun lapsi oppii että sylistä ei pääse muuten pois kun lopettamalla täyttä kurkkua huutamisen, potkimisen yms se aika pienenee ja lopulta lapsi oppii ihan itsekin siihen että ei voi suuttuessa lyödä ja raivota loputtomiin. Siinä kestää vaan. Lapsi ei kehity niin nopeasti kun vaikka koiranpentu, vaan vaatii toistoja ihan todella paljon.

Tosi hienoa opettaa, että syli on rangaistus. Sylin tulisi olla turva, ja paikka johon on mahdollisuus päästä. Joillekin rauhoittuminen on mahdotonta, ellei saa omaa tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kirjoitan varmaan epäselvästi. Mutta millä pakotan lapsen tekemään asioita joita hän ei suostu tekemään? Esimerkiksi tänään ei suostunut millään pukemaan, ei päivävaatteita, ei ulkovaatteita. Rangaistus oli sitten se, ettei ehtinyt syödä aamiaista kotona, sehän se rangaistus juuri on! Kun hän ei tee niinkuin käsken, jää jokin loogisesti väliin.

Eli: kun ei suostunut pukemaan reippaasti, sanoin ettei sitten ehditä syömään aamiaista kotona (se on yleensä vain banaani tms). Alkoi riehua siitä ja makasi lattialla mutta ei suostunut pukemaan. Lopulta kun sanoin, että nyt menee jokin lelu jäähylle jos ei pue, sai vihdoin vedetyksi vaatteet päälle mutta aikaa kului. Hän huusi koko ajan kiukkuisena ja se jatkui eteisessä, jossa ei suostunut pukemaan ulkovaatteita. Sanoin, että sitten lähdetään ilman ja sulloin kamat kassiin. Huuto vain yltyi ja lopulta sai kuitenkin haalarin puoliksi

Juuri näin. Lapselle voi myös kertoa satuja. Aloittaa ennen pukemista, pitää taukoa ja sanoo laitapa jalka lahkeeseen, jatkaa satua ja auttamista. Menee se pari viikkoa, ja sitten voi vähentää fyysistä tukea. Lapsi on yhteistyökykyisempi ja iloisempi. Kaksi viikkoa voi olla äidille pitkä aika, jos hän on hätäinen ja hermostunut.

Itse pyysin kolme kertaa,ellei toivottua tulosta niin sitten yhdessä, eli sitten puettiin yhdessä, kerättiin lelut yhdessä, mentiin ruokapöytään yhdessä ym.

Koittakaa tehdä ruokailuista kivoja koko perheen hetkiä. Ei mitään nopeaa tankkausta heti kotiin tultua, vaan rauhallinen illallinen, josta kaikki nauttii.

Kotimatkalle tarhasta voi varata lapselle jonkun mieluisan pikku evään, jugurttijuoman, rusinoita tai vaikka mandariinin, mistä lapsi nyt tykkääkään. Sen avulla kotiin todennäköisesti päästään ilman kiukuttelua ja pikkukakkosta katsoessa voi napsia vaikka kurkun tai porkkanan paloja, kun aikuinen laittaa ruokaa.

Sitten lapsi voi auttaa kattamisessa tai vaikka valita lautasliinat. Sitten vaan istutte pöytään, syötte hitaasti ja juttelette ja nauratte toistenne hauskoille jutuille ilman, että kiinnitätte lapsen syömiseen huomiota. Kannattaa miettiä ateriat niin, että pöydässä on aina jotain lapselle mieluisaa ruokaa uusien makujen rinnalla.

Jos ruokailutilanne on mukava, ei lasta tarvitse houkutella pöytään ja hän varmaankin syö sen verran kuin on nälkä.

Lapset tykkää yleensä rutiineista  joten jonkin ajan kuluttua lapsi ei enää edes kyseenalaista täytyykö pöytään tulla, kun tottuu, että sama toistuu joka ilta.

Rangaistuksia käytetään vasta, jos se puhe, lempeys, houkuttelu, hämääminen ym. tunnekasvatus ei toimi ja kaikkia näitä keinoja on oikeasti ja pitkäjänteisesti kokeiltu. Rankaisemiseen lähteminen on useimmiten tunnetaidoiltaan kehittymättömän aikuisen puuhaa, sellaisen joka ei kykene keksimään niitä muita keinoja saada lasta tottelemaan. Toki sitten jos lapsi vaikka satuttaa muita tai itseään tai rikkoo paikkoja tai tekee muuta vaarallista, pitää ottaa tiukemmat keinot käyttöön heti. 

Jotkut lapset ovat hyvin vahvatahtoisia. Ja vaikka sanotaan, että lapselle ei saa antaa periksi, se ei aina toimi lapseen, joka ei anna periksi vaikka mikä olisi. Varsinkin, jos vanhempana ei satu olemaan täydellinen viilipytty jolla on aina loppumattomat hermot.

Noiden lasten kanssa pitää osata valita taistelunsa. Mitkä asiat ovat niitä, joissa on oikeasti pidettävä kiinni periaatteista? Ja ne loput: Voiko niitä kiertää, jotta tahtojen taisteluun ei tarvitse päätyä? (Koska ei kannata aloittaa taistelua ja antaa sitten periksi.)

Voisiko ruoan kanssa todeta, että tässä on ruokaa, jos ei maistu nyt, voi syödä myöhemmin? Tai tehdä vähän aikaa lapsen lempiruokia? Tai antaa syödä joskus leipää ja riittää, että maistaa? Tai pitää joskus rennon illan ja syödä koko perhe sohvalla, jos pöydän ääressä syöminen on se mikä nostaa lapsella karvat pystyyn.

Tai jos hanskat ovat vaikeat, ei edes ehdota niiden laittamista sisällä, vaan ottaa mukaan ja kertoo, että ne saa käteen vähän myöhemmin ulkona. 

Ei toki kannata kaikessa lepsuilla, mutta valituissa aiheissa voi kannattaa, jotta pääsee eroon jatkuvasta taistelusta ja saa omia hermojaan lepuutettua.

Kerroin tuosta tutustani jolla tiukat systeemit ja lapset kuin mallinukkeja. 

Myös koti on tiptop. Pienten lasten koti eikä mitään sotkua ja leluja missään! Me tavallaan ihailemme että äiti niin tarmokas vaikka pikkulapsiarki ja paljon riittää puuhaa lasten hoidossa. Mutta kun ihminen on sisäisesti turvaton niin ulkoiset asiat saatava täydellisiksi. Lapset kuitenkin oireilevat. Ja sanottava että  aika uupuneita ovat vanhemmat koko ajan. On kehoitetty ottamaan rennosti. Mutta jostain syystä se epäjärjestys on liian ahdistavaa heille.