Minkä takia miesten pitää aina korostaa, että heillä on vaimo ja ovat naimisissa?
Tämä on ihan vakavissaan esitetty kysymys. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Saan varmaan paljon alapeukkuja aiheesta, mutta halusin vaan tietää. Olen viime aikoina huomannut, että varsinkin miehet korostavat ihan koko ajan, miten heillä on vaimo. Ei siis minulle suoraan, vaan yleisesti keskustelussa. En ole iskemässä ketään. Hauskinta on, että katsoin kerran englanninkielistä elokuvan arvostelua IMDB:stä ja sielläkin miehet kertoivat arvosteluissaan, miten he olivat katsoneet kyseistä elokuvaa vaimon kanssa. My wife and I, my wife liked the movie jne jne. En ole huomannut monenkaan naisen tekevän ja korostavan naimisissa oloaan koko ajan ja kertoilevan miehestänsä. Vai tunnenko ihan vääränlaisia ihmisiä? Onko vaimo miehelle nykyään joku upea statussymboli vai mitä olen missannut? Kertokaa te minua viisaammat ihmiset. Voi toki myös olla, että olen ainoa ihminen maailmassa, joka kokee tällä tavalla.
Kommentit (143)
Se on tarkoitettu muita miehiä varten, mä olen NAIMISISSA ja jos lapsia niin sekin korostetaan. Että MULLA on lapsia (kykenen siis lisääntymään).
Tämä oli aika hyvin avattu siinä ketjussa jossa ihmeteltiin äkäisen näköisiä kuvia miesten deittiprofiileissa. Tarkoitus siis on säikäyttää muut miehet pois. Näin kärjistettynä.
Eli ihmiskunnan historiassa ollaan taas palattu sinne mistä lähdetty.
Vierailija kirjoitti:
Korkeammin koulutetut miehet puhuvat vaimostaan, duunarimiehet muijastaan. Mikäli heistä joskus puhuvat. Näin oman kuulemani mukaan.
Muijasta puhuvat kun ovat valmiita hyppäämään toisen naisen matkaan, aivan sama mikä koulutus on, näistä ukoista on kuule runsaasti kokemusta. Hyi olkoot.
Ehkä he ihan oikeasti pitävät vaimoistaan. Joo, villi ajatus, mutta voi olla osalle ihan totta. Moni ihminen myös puhuu paljon arkeensa liittyvistä asioista. Myös kertominen, että on varattu, on viesti että jätä rauhaan, älä koita iskeä. Epäilyttäviä ovat ne, jotka salailevat suhdestatustaan. Ne ovat niitä, jotka koittavat liiveihin yleensä uida. Kokemusta on.
Heteromiehet haluavat aina tyrkyttää omaa seksuaalisuuttaan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Historiallisesti ollut poikkeuksetta naisille statussymboli, ei miehille. Jos sinulle miehet kokevat tarvetta kertoa olevansa naimisissa, kannattaa kiinnittää huomiota siihen kuinka "ystävällisesti" heitä lähestyt.
Ei, minun mieheni on eräässä keskusteluryhmässä, jossa 95% on miehiä ja sielläkin tämä ilmiö tulee esille. Vaimo sitä ja vaimo tätä, eikä kyseessä todellakaan ole, että joku yrittää siellä jotain romanttista. Pikemmin näyttää siltä, että halutaan ehkä tuoda esille, että ovat heteroja.
Tai sitten puhuvat perhe -elämästään paljon, kuten moni tekee. Sillä ei ole mitään tekemistä historian kanssa enivei. Vietät varmaan paljon aikaa YouTubessa, tosta viimeisestä kommentista päätellen.
Mistä päättelet tuolllaisen yhteyden? En osaa sanoa, että miksi jossain harrastusryhmissä miesten kesken tuodaan tasaisesti esille se vaimon reagoiminen asioihin. Miten vaimo reagoi siihen kun ostettiin taas joku uusi tuote esimerkiksi. Mieheni on miesvaltaisella alalla ja sielläkin tuodaan esille tätä asiaa ja siis ihan miesten kesken. Ei jonkun hemaisevan sihteerin.
Vaimo on hyvä tekemään jotain herkkua, vaimo on menossa lasten kanssa jne. Ehkä se sitten on sitä elämästä puhumista tms. Mutta minustakin tuo vaimon mainitseminen on lisääntynyt viime aikoina siinä puheessa mitä mieheni kertoo kollegoistaan. Miehiäni ei ole koskaan edes tavannut näitä vaimoja tai kollegat minua.
Ehkä jotkut ovat niin ylpeitä siitä että ovat saaneet naisen. Tiedän näitä miehiä jotka mainitsevat vaimon joka käänteessä, ja sitten niitä jotka eivät puhu vaimostaan halaistua sanaa.
On hyvä nykyaikana korostaa naimisissa oloa. Karkottaa pyrkyrit ja pettäjät pois. Ei naimissa oloa tarvi hävetä, sekin on saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Säästyy ahdistelulta kun tekee selväksi että on varattu. Ihan oikeasti.
Siis kuka siellä IMDB:ssä ahdistelee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Historiallisesti ollut poikkeuksetta naisille statussymboli, ei miehille. Jos sinulle miehet kokevat tarvetta kertoa olevansa naimisissa, kannattaa kiinnittää huomiota siihen kuinka "ystävällisesti" heitä lähestyt.
Ei, minun mieheni on eräässä keskusteluryhmässä, jossa 95% on miehiä ja sielläkin tämä ilmiö tulee esille. Vaimo sitä ja vaimo tätä, eikä kyseessä todellakaan ole, että joku yrittää siellä jotain romanttista. Pikemmin näyttää siltä, että halutaan ehkä tuoda esille, että ovat heteroja.
Ai senkö takia mainitaan. En mä tiedä
Ja jos ei mainita niin olet...mikä. Epäilyttävää! Kerran en maininnut miehestä ja henkilö vähän suuutttui kun ilmeni sitten 3 minuutin keskustelun loppupuolella. No halusin vähän pelleillä.
No kai voit olla mitä tahansa, mutta naimisissa olevana perheellisenä miehenä sinut laitetaan automaattisesti heterokategoriaan ja jos haluaa, että siihen laitetaan, niin mikä sen helpompaa kuin sanoa, että on vaimo ja lapsia.
Ilmeisesti arvostaa puolisoaan eikä ole pettämässä. Kuuluu sivistykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jotkut puhuu koko ajan vaimostaan. Olen itsekin naimisissa mutta en jauha asiaa muille. Sormukset sormessa viestivät hiljaa, että olen varattu, jätä rauhaan.
Sama täällä. Vaimo sitä ja vaimo tätä. Käyttäisivät edes etunimeä. Mutta onhan naisiakin, joiden puhetta kyllästää mun mies -pronomini.
Tai muija sitä muija tätä. Jokaisessa lauseessa sana muija 2-3 kertaa.
Nai-seksi on henkilö nimetty käyttötarkoituksen mukaan. Harvalla sinkkunaisella on miespuolisia kavereita, koska ei pelkkä naisen seura ole minkään arvoista.
Ketä se haittaa ja miksi? Kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Nai-seksi on henkilö nimetty käyttötarkoituksen mukaan. Harvalla sinkkunaisella on miespuolisia kavereita, koska ei pelkkä naisen seura ole minkään arvoista.
Naiseton mies havaittu.
Vierailija kirjoitti:
Niin se on epäilyttävää jos aikuinen mies ei ole onnistunut saamaan vaimoa ja lapsia. Ja muualla maailmassa miehet ovat yhä ylpeitä että ovat perheellisiä. Tosin kuin juntit suomalaiset.
No on tässä se perä, että esim. Japanissa johtajalla on pakko olla vaimo ja perhe, muuten henkilössä on jotain vikaa. Sama homma USAssa siellä tämä on tosin murentumassa.
Monet haluavat tiedottaa, että ovat sentään kelvanneet jollekin, eivätkä ole pahempia pervoja.
Olen jotenkin myönteisellä tavalla kauheen ylpee mun perheestä, vaikka ei ne ole mitään julkkiksia. Iloitsen siitä että olen perheellinen, mutta vähän välttelen sitä että puhuisi liikaa siitä että vaimo sitä ja lapsi tätä.
Kuitenkin joskus tulee mainittua. Ja sormus mulla on aina kun olen ihmisten ilmoilla. Perhe on paras asia mun elämässä.
Hohhoijaa. Eipä voisi vähempää kiinnostaa. Kerran elämässäni olen erehtynyt terapoimaan perhe-elämäänsä leipääntynyttä ukkomiestä ja se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. En halua kuulla sanaakaan kenenkään miehen vaimosta tai perheestä enää.
No sen takia, ettei luulla ruskeen reijän ritariksi.
No minä olen törmännyt tähän vaikka olen konservatiivisesti pukeutuva ja käyttäytyvä. Eli ei se aina ulkonäöstä johdu mutta aika oudon kuvan se miehestä antaa ellei olisi oikeastaan mitään syytä tuoda sitä vaimoa esille.