Minkä takia miesten pitää aina korostaa, että heillä on vaimo ja ovat naimisissa?
Tämä on ihan vakavissaan esitetty kysymys. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Saan varmaan paljon alapeukkuja aiheesta, mutta halusin vaan tietää. Olen viime aikoina huomannut, että varsinkin miehet korostavat ihan koko ajan, miten heillä on vaimo. Ei siis minulle suoraan, vaan yleisesti keskustelussa. En ole iskemässä ketään. Hauskinta on, että katsoin kerran englanninkielistä elokuvan arvostelua IMDB:stä ja sielläkin miehet kertoivat arvosteluissaan, miten he olivat katsoneet kyseistä elokuvaa vaimon kanssa. My wife and I, my wife liked the movie jne jne. En ole huomannut monenkaan naisen tekevän ja korostavan naimisissa oloaan koko ajan ja kertoilevan miehestänsä. Vai tunnenko ihan vääränlaisia ihmisiä? Onko vaimo miehelle nykyään joku upea statussymboli vai mitä olen missannut? Kertokaa te minua viisaammat ihmiset. Voi toki myös olla, että olen ainoa ihminen maailmassa, joka kokee tällä tavalla.
Kommentit (143)
Nettikeskusteluissa en ota asiaa esille, jollei ole tarpeen. Tosielämässä tulee otettua esille eri syistä. Esimerkiksi olen huomannut, että jos juttelen naisille, joita en tunne entuudestaan, on parempi antaa heti alkuun piilotettu viesti siitä, että olen naimisissa ja lapsia. Ei siksi, että he yrittäisivät muuten iskeä minua vaan siksi, että he luulevat muuten minun yrittävän iskeä heitä. Usein he tuntuvat hyvin vaivautuneelta aina siihen asti, kunnes olen ilmaissut parisuhdestatukseni,
Minusta taas tuntuu, että miehet eivät ikinä mainitse olevansa naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Ovat nössöjä jotka pitävät naisia arvossa. Ei jatkoon. Ei naisten mielipiteillä ole merkitystä.
T. Katkera ikisinkku
Miehille se nykyisin ehkä onkin statussymboli. Naisille ei niinkään. Ja olen huomannut saman. Miehillä joku tarve se erikseen mainita sellaisissa yhteyksissä joilla ei ole edes mitään merkitystä eikä edes liity mitenkään minkään keskustelun aiheeseen.

Mutta miksi se olisi miehille enemmän statusymboli? Kautta aikojenhan avioliitto on ollut naisille jonkinlainen statussymboli a la olen päässyt naimisiin, joku on halunnut minua.
Koska haluavat olla avoimia ja rehellsiiä omasta tilanteestan. - Mutta eihän avioliitto ole ennenkään estänyt aina mitään. Minusta jopa toisinaan tuntuu. että osa, niin miehistä kuin naisista onnistuu aina löytämään ja kohtaamaan lyhyen ajan kuluessa haluamaansa seuraa riippumatta siitä ovatko parisuhteessa vai eivät kun taas osa ei löydä toiveistaan ja yrityksistään huolimatta itselleen seuraa lainkaan.
Vaimo on miehen elämän tärkein ihminen.
Luulen että se liittyy, ehkä alitajuisesti, siihen, että haluaa tehdä itsestään "vaarattoman". Siis että: hei, olen ihan tavallinen perheenisä. Korostaa että koska olen naimisissa, en ole mitään "yrittämässä" tai että olen ihan ok, kun olen ainakin yhdelle naiselle kelvannut.
Kyllähän naimisissa olo on statussymboli, erityisesti miehelle. Ja erityisesti jos nainen on aivan ihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille se nykyisin ehkä onkin statussymboli. Naisille ei niinkään. Ja olen huomannut saman. Miehillä joku tarve se erikseen mainita sellaisissa yhteyksissä joilla ei ole edes mitään merkitystä eikä edes liity mitenkään minkään keskustelun aiheeseen.
Mutta miksi se olisi miehille enemmän statusymboli? Kautta aikojenhan avioliitto on ollut naisille jonkinlainen statussymboli a la olen päässyt naimisiin, joku on halunnut minua.
Ihmettelen myös miksi on suurempi statussymboli miehelle. Sitä en tiedä miten asia on ollut kautta aikain, veikkaan että sinun "kautta aikain" koskee jotain sukusi yhtä sukupolvea. Minun tietääkseni kunnollisella miehellä on ollut aina perhe.
Olen huomannut. Miehet oikein heiluttelevat kättään, että kaikki huomaavat sormuksen. Itsellä pitkä 18 vuoden suhde ja varmaan kaikki muukin, mitä näillä perheellisillä tila-auton omistaja miehilläkin. Ei ole ollut ikinä mitään tarvetta selvittää työkavereilleni yksityiselämääni. Luulkoot mitä luulevat, jos asia kiinnostaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille se nykyisin ehkä onkin statussymboli. Naisille ei niinkään. Ja olen huomannut saman. Miehillä joku tarve se erikseen mainita sellaisissa yhteyksissä joilla ei ole edes mitään merkitystä eikä edes liity mitenkään minkään keskustelun aiheeseen.
Mutta miksi se olisi miehille enemmän statusymboli? Kautta aikojenhan avioliitto on ollut naisille jonkinlainen statussymboli a la olen päässyt naimisiin, joku on halunnut minua.
Sanopa se. Kyllä se on ollut aina niin kun juuri sanoit. Ei miehille statusta siitä tule. Jos on lapsi tulossa niin siitä kyllä.
Olen kolmen pienen lapsen isä, naimisissa vaimoni kanssa ja kimpassa olemme olleet yli 20v. Pidän itseäni sosiaalisena luonteensa, eikä ole hankaluuksia jutella tuntemattomille.
Jos olen lasten kanssa esim leikkipuistossa tms ja siellä on muitakin niin tapanani on ollut harrastaa kevyttä jutustelua muiden aikuisten kanssa. Useimmiten ne aikuiset ovat lasten äitejä.
Monesti keskustelu vaikkapa säästä menee about näin:
Minä: on muuten tosi hyvä ulkoilukeli, kuivaa pakkasta, eipä tuo lapset kuraa sisälle
Nainen: joo, just käytiin MIEHENI KANSSA Prismassa ja sen jälkeen mummolassa..
Onhan tuo huomattu kaikenlaisissa yhteyksissä ja medioissa. Jotkut luennoitsijatkin muistavat aina alkuun tai loppuun mainita perheen ja lapset. Lienee jotain katu-uskottavuuden tai "kunnollisen ja vastuullisen kansalaisen" imagon esittelyä tai statussuojan hakemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille se nykyisin ehkä onkin statussymboli. Naisille ei niinkään. Ja olen huomannut saman. Miehillä joku tarve se erikseen mainita sellaisissa yhteyksissä joilla ei ole edes mitään merkitystä eikä edes liity mitenkään minkään keskustelun aiheeseen.
Mutta miksi se olisi miehille enemmän statusymboli? Kautta aikojenhan avioliitto on ollut naisille jonkinlainen statussymboli a la olen päässyt naimisiin, joku on halunnut minua.
Ihmettelen myös miksi on suurempi statussymboli miehelle. Sitä en tiedä miten asia on ollut kautta aikain, veikkaan että sinun "kautta aikain" koskee jotain sukusi yhtä sukupolvea. Minun tietääkseni kunnollisella miehellä on ollut aina perhe.
Siksi, että nainen yhä harvemmin haluaa sitoutua ja saada lapsia. Miehelle se ei ole itsestäänselvyys, että joku huolii saati sitten sitoutuu. Todella hyvä mies täytyy olla, jos naimisiin pääsee ja suhde kestää.
Mitä ihmettä? Onko tämä aloitus taas sellainen että aloittaja vastailee itselleen kymmeniä kertoja ja keskustelee itsekseen? Ja vieläpä näin tyhmä aihe? Erittäin harvoin olen kuullut kenenkään miehen puhuvan vaimostaan, varsinkaan missään kohtaa mihin se ei oikein kuulu. Mulla on tuttuja miehiä, joista en tiedä edes onko heillä vaimoa tai naisystävää... tai miestä. Lapsista puhumattakaan. Ei kaikki keskity aina puhumaan joka paikassa parisuhteestaan tai perheestään.
Kummalliselta kuulostaa. Itsellä, kun mies jota ei kiinnosta edes kihloihin mennä niin ehkä vähän kateutta herättää moinen. Ajattelen siis, että onpa naisella ollut tuuri kun on löytänyt miehen, joka haluaa sitoutua ja vielä korostaa sitä!
Onko nyt sitten näkyvissä jokin sitoutumistrendi miehillä vai mitä tuosta pitäis ajatella. Minusta ainakin tuntuu, että perinteisesti naiset on naimisiinmenosta enemmän intoilleet.
Vierailija kirjoitti:
Säästyy ahdistelulta kun tekee selväksi että on varattu. Ihan oikeasti.
Tai yrittää säästyä perättömiltä ahdistelusyytteiltä.
Sitä korostetaan toisia miehiä varten. Nuorenpana armeijan käyminen kelpasi myös asiaksi jolla leveillä jos vastapuolella oli sellaisen käymätön mies. Samoin työ jos toinen ei ole työelämässä. Samoin lapset jos toisella pariskunnalla ei ole niitä tai edes parisuhdetta. Miesten maailma on todella raadollinen kilpailuyhteiskunta.
Kertoo sen että ei aijo erota liitosta, vaikka kävisi sinua pa**massa tai jotain sinnepäin. Vakavaa suhdetta ei oo tulossa.