Miestäni pahoinpideltiin lapsena isänsä toimesta. Säälittää kun mies yrittää kääntää sen niin, että hän ansaitsi sen.

Heikolla psyykeellä varustetut ihmiset eivät kestä raakaa ja rumaa totuutta vanhemmistaan, vaan turvautuvat valheeseen, johon alkavat uskoa. He ovat myös niitä, joita kusetetaan ja käytetään hyväksi aina vaan uudestaan. Siihen ei oikein mikään auta. Ei edes terapia koska nämä ihmiset pelkäävät totuutta liikaa. 

Miehesi on reppana.

Toivottavasti miehesi ei tulevaisuudessa koe samanlaista toimintaa oikeutetuksi lastensa kohdalla. Mieti sitä.

Ajat ja tavat ovat muuttuneet. Eihän se remmin antaminen oikein ole vaikka yleinen tapa aikoinaan olikin. Ennen vanhaan lapsille opetettiin käytöstapoja. Ruokapöydässä maidon kanssa leikkiminen oli kiellettyä. Huomautettiin ensin kerran. Jos leikki ja pelleily jatkui, huomautetiin uudelleen. Ja jos edelleen leikki  kahdesta huomautuksesta huolimatta jatkui ja maidot läikkyin lattialle, tuli seuraamuksia. Nykyisin ruokapöydässä leikkiminen on normaalia ja hyväksyttävää. Vanhemmat sallivat pikkulapsilleen lelut ja älylaitteet ruokapöytään.Taaperosta lähtien ruokapöytä on vain yksi leikkipaikka muiden joukossa. 

Vauva on syntyessään täysin avuton, ja selviytyminen riippuu täysin hoivaajien hyväntahtoisuudesta. Jos hoivaaja satuttaa ja tekee pahaa, niin lapsen psyykkeelle on helpompaa kääntää asia niin, että hoivaajan tahto oli hyvä, ja asiat tehdään lapsen parhaaksi. Sellainen todellisuus, jossa hoivaaja oikeasti ei ole turvallinen, on psyykkisesti liian mahdoton hyväksyä, sillä siinä tapauksessa oma selviytyminen olisi sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät välitä tai ovat jopa vaarallisia. 

Tästä syystä esimerkiksi jotkut silvotut naiset edelleen tekevät tyttärilleen saman. Psyyke ei kestä ajatusta, että joutuminen traumaattisella tavalla omien läheistensä kidutettavaksi, olisi jotakin muuta kuin välittämistä ja hyväntahtoisuutta, joka tehdään uhrin parhaaksi. 

Sen hyväksyminen, että oma vanhempi olisi turvaton ja ei-rakastava, ei ole helppoa. Valitettavasti sen hyväksyminen että näin on ehkä ollut, on lopulta ainoa keino vapautua traumasta ja rakentaa maailmankuva, joka tukee oman identiteetin eheyttä ja hyvinvointia, eli on hienoa että tuet miestäsi siihen. 

Tavallaan ymmärrän miestäsi jossain määrin. Minuakin on pahoinpidelty lapsena, sekä kurinpidollisessa mielessä (tekoihin nähden kohtuuttomasti) että täysin sattumanvaraisesti.

Itse näen asian niin, että pahoinpitelijäni (isä) kärsi mielenterveydellisistä ongelmista sekä päihderiippuvuudesta, jotka johtivat vääriin ja vahingollisiin toimintatapoihin. Samaan aikaan uskon, että isä tästä huolimatta rakasti minua ja halusi minulle hyvää, vaikka aiheuttikin pahaa. Ei vain osannut tai pystynyt toimimaan niin kuin olisi pitänyt.

Minulle ja omalle hyvinvoinnilleni on ollut tärkeää, että en näe tai koe itseäni uhrina. Tiedän, että olen ollut väkivallan uhri, mutta koen itseni pikemminkin väkivallasta selviytyjänä. Olen rakentanut itselleni hyvän elämän, johon kuuluu rakas perhe, hyviä ystäviä, mielekäs työ ja vapaa-ajan harrastuksia.

Välini molempiin vanhempiini ovat aikuisena hyvät, ja isäni mielenterveys on parantunut. Kokemani väkivalta on edelleen tabu enkä voi keskustella siitä isäni kanssa, sillä hänen psyykensä ei kestäisi asian kohtaamista. Tämän olen hyväksynyt, enkä koe tarvetta käsitellä asiaa isäni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vauva on syntyessään täysin avuton, ja selviytyminen riippuu täysin hoivaajien hyväntahtoisuudesta. Jos hoivaaja satuttaa ja tekee pahaa, niin lapsen psyykkeelle on helpompaa kääntää asia niin, että hoivaajan tahto oli hyvä, ja asiat tehdään lapsen parhaaksi. Sellainen todellisuus, jossa hoivaaja oikeasti ei ole turvallinen, on psyykkisesti liian mahdoton hyväksyä, sillä siinä tapauksessa oma selviytyminen olisi sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät välitä tai ovat jopa vaarallisia. 

Tästä syystä esimerkiksi jotkut silvotut naiset edelleen tekevät tyttärilleen saman. Psyyke ei kestä ajatusta, että joutuminen traumaattisella tavalla omien läheistensä kidutettavaksi, olisi jotakin muuta kuin välittämistä ja hyväntahtoisuutta, joka tehdään uhrin parhaaksi. 

Sen hyväksyminen, että oma vanhempi olisi turvaton ja ei-rakastava, ei ole helppoa. Valitettavasti sen hyväksyminen että näin on ehkä ollut, on lopulta ainoa kein

Me, joilla on ollut vaikeasti traumaattinen lapsuus emme ole tyhmiä. Emme kuvittele, että se kaikki paha ja kamala olisi ollut vanhemman välittämistä. Saati rakkauden osoitus. Emme rakentele pilvilinnoja, Niitä ei koskaan edes ollut. 

Tein päivätyöni lasten kanssa.

Kerran pikkuiselta kaatui maitomuki, samassa jo kysyi että "mikset sä ala huutamaan". Olin aivan "järkyttynyt" kysymyksestä.

Olen lapsena saanut vitsasta ja tukkapöllyä.  Ei jäänyt pahoja muistoja, ihan ansaittuja olivat.  Mm. se että kiipesimme naapurin tytön kanssa n. 9 vuotiaina kerrostalon katolle...asia tuli selväksi että ei enää kiivetty.

Vierailija kirjoitti:

Vauva on syntyessään täysin avuton, ja selviytyminen riippuu täysin hoivaajien hyväntahtoisuudesta. Jos hoivaaja satuttaa ja tekee pahaa, niin lapsen psyykkeelle on helpompaa kääntää asia niin, että hoivaajan tahto oli hyvä, ja asiat tehdään lapsen parhaaksi. Sellainen todellisuus, jossa hoivaaja oikeasti ei ole turvallinen, on psyykkisesti liian mahdoton hyväksyä, sillä siinä tapauksessa oma selviytyminen olisi sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät välitä tai ovat jopa vaarallisia. 

Tästä syystä esimerkiksi jotkut silvotut naiset edelleen tekevät tyttärilleen saman. Psyyke ei kestä ajatusta, että joutuminen traumaattisella tavalla omien läheistensä kidutettavaksi, olisi jotakin muuta kuin välittämistä ja hyväntahtoisuutta, joka tehdään uhrin parhaaksi. 

Sen hyväksyminen, että oma vanhempi olisi turvaton ja ei-rakastava, ei ole helppoa. Valitettavasti sen hyväksyminen että näin on ehkä ollut, on lopulta ainoa kein

Hyvä viesti.

💔😢

No sehän hakkaa teidän lapset sitte kun niille käy vahinkoja. Älä hanki lapsia tuon kansa!! Lähde.

Lastenkasvatus oli ennen erilaista. Silloin uskottiin siihen, että jos lapsi ei totellut niin lapselle piti aiheuttaa pahaa oloa. Keinot tähän olivat moninaiset: kotiaresti, piiska, jäähy, tukistus, jälki-istunto, nurkassa seisominen, viikkorahan poisto ja näin edelleen.

En lähtisi liikaa syyttämään tuon ajan vanhempia ja opettajia, koska siihen aikaan ei vielä tiedetty tunnetaidoista eikä positiivisen vahvistamisen merkityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vauva on syntyessään täysin avuton, ja selviytyminen riippuu täysin hoivaajien hyväntahtoisuudesta. Jos hoivaaja satuttaa ja tekee pahaa, niin lapsen psyykkeelle on helpompaa kääntää asia niin, että hoivaajan tahto oli hyvä, ja asiat tehdään lapsen parhaaksi. Sellainen todellisuus, jossa hoivaaja oikeasti ei ole turvallinen, on psyykkisesti liian mahdoton hyväksyä, sillä siinä tapauksessa oma selviytyminen olisi sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät välitä tai ovat jopa vaarallisia. 

Tästä syystä esimerkiksi jotkut silvotut naiset edelleen tekevät tyttärilleen saman. Psyyke ei kestä ajatusta, että joutuminen traumaattisella tavalla omien läheistensä kidutettavaksi, olisi jotakin muuta kuin välittämistä ja hyväntahtoisuutta, joka tehdään uhrin parhaaksi. 

Sen hyväksyminen, että oma vanhempi olisi turvaton ja ei-rakastava, ei ole helppoa. Valitettavasti sen hyväksyminen että näin on ehkä ollut, on lopulta ainoa kein

Lapsi tarvitsee sekä hoivaa että kuria. Ihan niin kuin yhteiskunta tarjoaa kansalaisille sekä tukea että rangaistuksia. Jos tarjotaan vain jompaa kumpaa niin homma menee pieleen.

Sääli onkin oikein oivallinen tapa nostaa sitä omaa egoaan. 

Vierailija kirjoitti:

Lastenkasvatus oli ennen erilaista. Silloin uskottiin siihen, että jos lapsi ei totellut niin lapselle piti aiheuttaa pahaa oloa. Keinot tähän olivat moninaiset: kotiaresti, piiska, jäähy, tukistus, jälki-istunto, nurkassa seisominen, viikkorahan poisto ja näin edelleen.

En lähtisi liikaa syyttämään tuon ajan vanhempia ja opettajia, koska siihen aikaan ei vielä tiedetty tunnetaidoista eikä positiivisen vahvistamisen merkityksestä.

Kerro mitkä olisivat hyvät keinot auttaa lasta joka tekee pahaa?

Minun mielestä koulukiusaajille voisi antaa vaikka jäätelöä, jos se lopettaisi kiusaamisen ja hakkaamisen... Hipit...

Rangaistukset on keksitty ihan syystä niin lapsille kuin aikuisille. Jotkut ihmiset ovat myös sosio- tai psykopaatteja (yllättävän moni) ja heihin ei tepsi lepertely. 

Sinun miehesi on elänyt aika hiton monta päivää oppien heti aivan pikkupojasta saakka kaikki perheensä tavat ja uskomukset. 

Ihmisen ydin syntyy siellä lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittyttämään niitä on pirun vaikea korjata myöhemmin. 

Pahoinpiteli!! Kun totuus on kuritti. Sä oot kyllä naurettava ja epärehellinen ap

Vierailija kirjoitti:

Heikolla psyykeellä varustetut ihmiset eivät kestä raakaa ja rumaa totuutta vanhemmistaan, vaan turvautuvat valheeseen, johon alkavat uskoa. He ovat myös niitä, joita kusetetaan ja käytetään hyväksi aina vaan uudestaan. Siihen ei oikein mikään auta. Ei edes terapia koska nämä ihmiset pelkäävät totuutta liikaa. 

P*skanmarjat se mistään heikosta psyykestä johtuu. Ihan normaali psyyken reaktio vakavaan kaltoinkohteluun lapsena, kun tukena ei ole yhtään aikuista. Ilmeisesti miehen äitikin on katsellut toimintaa vain sivusta.

Ironisesti altteimpia traumatisoitumaan ovat ne, jotka oppivat nopeasti  ja joiden muistiin jää heti jälki - jopa kerrasta. Ja myös traumaattisesta tapahtumasta.

Sellainen, joka ei opi mistään kokemastaan eikä sitä myöskään myöhemmin muista, on vähemmän altis traumatisoitumaan.

Sitä voi jokainen miettiä keskenään, onko huonoissa ja hyvissä ominaisuuksissa myös ne kääntöpuolensa.

Lasten pahoinpitelyssä  käytettiin samaa hokemaa,  mitä  yleensä pahoinpitelijä  käyttää: "En halunnut  lyödä  sinua,  mutta  sinä  teit  sitä tai  tätä  ja pakotit  minut".  Lapsi ei  ymmärrä asioita  ja  uskoo  että asia on näin.