Lue keskustelun säännöt.
Miestäni pahoinpideltiin lapsena isänsä toimesta. Säälittää kun mies yrittää kääntää sen niin, että hän ansaitsi sen.
19.01.2024 |
Miehen isä pahoinpiteli tätä lapsena. Siis "kuritti", eli löi remmillä ja tällaista. Tämä mies on jo kuollut aikoja sitten, joten en häntä tunne. Sääliksi kuitenkin käy mieheni, joka näkee tässä pahoinpitelyssä jonkun isänsä "hyväntahtoisuuden" ja kokee että ansaitsi sen. Mies kuulemma sai selkäänsä jos maitopurkki kaatui pöydässä. "Ei kaatunut toista kertaa", mieheni totesi ja on sitä mieltä että se oli hyvä opetus hänellä. Että hakattiin kun vahingossa teki jotakin, mitä voisi käydä kenelle tahansa. Lisäksi mies idolisoi jo kauan sitten kuollutta isäänsä, luo tähän kaikenlaisia omia kuvitelmiaan, joiden tiedän olevan paikkansapitämättömiä.
En tiedä onko tällainen yleistä. Olen joskus ehdottanut hänelle terapiaa. Mutta sinne hän ei ole valmis menemään, vaan turvautuu mieluummin omaan mielikuvitukseensa.
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain remmistä, mutta en mistään maitolasin kaatamisen kaltaisesta vahingosta. Eikä minua nimitelty vai väheksyttä tai mitään sellaista. Kyse oli yleensä tilanteista, jossa en totellut, vaikka oli sanottu usemman kerran. Ei ne mitään isoja juttuja olleet, olin kuitenkin sellainen aika kiltti ja ujo tyttö aina. Kai kyse oli enemmän periaatteesta, että piti totella. Tekoon nähden rangaistus oli mielestäni aika kova, vaikka tavallaan se olikin aiheesta, niin vyö kuitenkin sattuu ihan hirveästi, ei ollut mikään muodollinen näpsäys, vaan ihan kunnolla kuritettiin. Muistan, että aika isonakin vielä kuritettiin, ehkä 12-vuotiaana vielä, jos oikein muistan.
varmaan aika normaalia vielä 50 vuotta sitten
Ei ollut ainakaan meillä päin, pk-seudulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä tuntuu valitettavasti olevan yllättävän yleistä. Olen joutunut prosessoimaan samaa omalla kohdalla ja toisen kerran alkaessa parisuhteeseen miehen kanssa, joka ei ollut sitä omalla kohdallaan miettinyt.
Haluaisin muistuttaa, että nämä asiat on todella tärkeä käydä läpi, analysoida ja surra ennen kuin aletaan kasvattaa mahdollisia omia lapsia. Ja silloinkin tie saattaa olla pidempi kuin ensin kuvittelisi. Ei riitä, että näkökulman vain kertaalleen vaihtaa, vaan pitää opettaa itsensä suhtautumaan uudestaan jokaikiseen sellaiseen tilanteeseen, jossa lapsena sai maistaa kuria.
Erikseen pitää oppia ymmärtävä ja empaattinen asenne yliväsynyttä, mokannutta, kiukkuista, kapinoivaa, vatsakipuista, surullista, hidastelevaa ja pelleilevää lasta kohtaan. Jos omassa lapsuudessa ainoa työkalu oli väkivalta, niin vaatii todella paljon ajatustyötä oppia kohtaamaan eri tilanteet tarpeen mukaan huumorilla, keskustelemalla tai muuten.
Jos lapsi kapinoi sääntöjä vastaan, pitää ottaa ymmärtävä ja empaattinen asenne? Eli sääntöjäkö ei tarvitse noudattaa? Tai jos lapsi pelleilee väärässä paikassa? Pitää vaan ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Tein päivätyöni lasten kanssa.
Kerran pikkuiselta kaatui maitomuki, samassa jo kysyi että "mikset sä ala huutamaan". Olin aivan "järkyttynyt" kysymyksestä.
Mulla oli kerran ryhmässä lapsi joka sai hirveän paniikin kun tönäisi vahingossa lasin nurin pöydälle. Täristen ja itkien yritti siivota. Minä rauhoittelemaan ettei mitään hätää ja tästä selvitään pyyhlimällä. Minulle kerrottiin että lapsella oli kovia kokemuksia siitä että vahinko käy. Luuli ressu että minäkin suutun ja sätin. En ikinä.
Ehkäpä ap:n mies on vain jättänyt taakseen tuollaiset asiat eikä ole jäänyt niitä märehtimään?
Miksi pitäisikään velloa vuosikymmenten takaisissa asioissa?
Ja jos hän ei kurita ap:tä, niin miksi tuosta pitää piipittää?
En ehtinyt lukea ketjua. Ihan normaalia CPTSD-lapselle aikuisena. Isä ollut luultavasti narsisti, äiti ei ole suojellut lasta. Hän ei mitenkään "käännä" asiaa vaan se on hänelle todellisuus, koska ei ole käynyt läpi parantavaa prosessia. Häntä ei voi siihen pakottaa, halun täytyy löytyä sisältä. Toki vinkata voi.
Ilmeisesti mies on läheisriippuvaisen lapasen suuntaan kallellaan eikä narsismiin omissa toimissaan? Molemmat vaihtoehdot relevantteja.
Katso Youtubesta kanava Patrick Teahan tai suomalaisista vaikka Ritva Huusko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tuntuu valitettavasti olevan yllättävän yleistä. Olen joutunut prosessoimaan samaa omalla kohdalla ja toisen kerran alkaessa parisuhteeseen miehen kanssa, joka ei ollut sitä omalla kohdallaan miettinyt.
Haluaisin muistuttaa, että nämä asiat on todella tärkeä käydä läpi, analysoida ja surra ennen kuin aletaan kasvattaa mahdollisia omia lapsia. Ja silloinkin tie saattaa olla pidempi kuin ensin kuvittelisi. Ei riitä, että näkökulman vain kertaalleen vaihtaa, vaan pitää opettaa itsensä suhtautumaan uudestaan jokaikiseen sellaiseen tilanteeseen, jossa lapsena sai maistaa kuria.
Erikseen pitää oppia ymmärtävä ja empaattinen asenne yliväsynyttä, mokannutta, kiukkuista, kapinoivaa, vatsakipuista, surullista, hidastelevaa ja pelleilevää lasta kohtaan. Jos omassa lapsuudessa ainoa työkalu oli väkivalta, niin vaatii todella paljon ajatustyötä oppia kohtaamaan eri tilanteet tarpeen mu
Jos lapsi kapinoi sääntöjä vastaan, pitää ottaa ymmärtävä ja empaattinen asenne? Eli sääntöjäkö ei tarvitse noudattaa? Tai jos lapsi pelleilee väärässä paikassa? Pitää vaan ymmärtää?
Käytöstä vastaan voi olla olematta itse lapsen minuutta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ajat ja tavat ovat muuttuneet. Eihän se remmin antaminen oikein ole vaikka yleinen tapa aikoinaan olikin. Ennen vanhaan lapsille opetettiin käytöstapoja. Ruokapöydässä maidon kanssa leikkiminen oli kiellettyä. Huomautettiin ensin kerran. Jos leikki ja pelleily jatkui, huomautetiin uudelleen. Ja jos edelleen leikki kahdesta huomautuksesta huolimatta jatkui ja maidot läikkyin lattialle, tuli seuraamuksia. Nykyisin ruokapöydässä leikkiminen on normaalia ja hyväksyttävää. Vanhemmat sallivat pikkulapsilleen lelut ja älylaitteet ruokapöytään.Taaperosta lähtien ruokapöytä on vain yksi leikkipaikka muiden joukossa.
Näinhän se tuntuu olevan. Sitten hoidossa onkin olemista kun ei ruokapöydässä olla miten sattuu ja opetetaan tapoja. Meillä ei syödä tabletin kanssa eikä sotketa tahallaan ja hyöritä. Niiden kohdalla joilla oikeasti on haasteita pysyä ja olla, etsitään keinoja avuksi. Nämä ovat lapsia jotka muutenkin tosi levottomia motorisesti ja keskittyminen vähäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein päivätyöni lasten kanssa.
Kerran pikkuiselta kaatui maitomuki, samassa jo kysyi että "mikset sä ala huutamaan". Olin aivan "järkyttynyt" kysymyksestä.
Mulla oli kerran ryhmässä lapsi joka sai hirveän paniikin kun tönäisi vahingossa lasin nurin pöydälle. Täristen ja itkien yritti siivota. Minä rauhoittelemaan ettei mitään hätää ja tästä selvitään pyyhlimällä. Minulle kerrottiin että lapsella oli kovia kokemuksia siitä että vahinko käy. Luuli ressu että minäkin suutun ja sätin. En ikinä.
Miten nykypäivän varhaiskasvatusyksiköissä on hoidettu kurinpito ruokailutilanteissa? Onko se vielä sitä, että huonokäytöksinen lapsi joutuu pois ruokapöydästä jäähylle niin kuin entisajan tarhoissa toimittiin?
Vierailija kirjoitti:
Tein päivätyöni lasten kanssa.
Kerran pikkuiselta kaatui maitomuki, samassa jo kysyi että "mikset sä ala huutamaan". Olin aivan "järkyttynyt" kysymyksestä.
Tämä! Ennenkuin minulla oli lapsia näin ystäväni perheessä tällaisen "maitolasi kaatui vahingossa" -tilanteen ja sen miten ystäväni ei hermostunut asiasta vaan pyyhkii tyynesti maidot ja poisti lasinsirut lattialta. Olin ihan ymmälläni tästä rauhallisesta suhtautumisesta.
Meillä lapsuudenkodissa ei reagoitu näin. Silloin ymmärsin jotain. Ja itse olen suhtautunut vastaavaan rauhallisesti. Mutta on toki tilanteita, kun olen hermostunut ja huutanutkin. Ehkä minun on vaikea tunnistaa tilanteita, joissa pitäisi pitäisi olla hermostumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehen äitì hylkäsi hänet vastasyntyneenä jouluaattona lastenkodin rappusille. Sanoo vain, että "En minä vihaa häntä. Olen vain surullinen." Minusta tuntuu, että koko elämänsä kestänyt syvä depressio johtuu tästä.
.
Pitäisiköhän sinun, ap, alkaa käydä terapiassa asian takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein päivätyöni lasten kanssa.
Kerran pikkuiselta kaatui maitomuki, samassa jo kysyi että "mikset sä ala huutamaan". Olin aivan "järkyttynyt" kysymyksestä.
Tämä! Ennenkuin minulla oli lapsia näin ystäväni perheessä tällaisen "maitolasi kaatui vahingossa" -tilanteen ja sen miten ystäväni ei hermostunut asiasta vaan pyyhkii tyynesti maidot ja poisti lasinsirut lattialta. Olin ihan ymmälläni tästä rauhallisesta suhtautumisesta.
Meillä lapsuudenkodissa ei reagoitu näin. Silloin ymmärsin jotain. Ja itse olen suhtautunut vastaavaan rauhallisesti. Mutta on toki tilanteita, kun olen hermostunut ja huutanutkin. Ehkä minun on vaikea tunnistaa tilanteita, joissa pitäisi pitäisi olla hermostumatta.
Minulla kävi toisin päin. Ystäväni suuttui lapselleen. Olin järkyttynyt. Olisi tehnyt mieli lohduttaa lasta.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen äitì hylkäsi hänet vastasyntyneenä jouluaattona lastenkodin rappusille. Sanoo vain, että "En minä vihaa häntä. Olen vain surullinen." Minusta tuntuu, että koko elämänsä kestänyt syvä depressio johtuu tästä.
.
Niinhän se johtuu. Koskaan ei ole myöhäistä. Tuo voi meinaan joskus vielä eskaloitua pahemmaksi. Käyn nyt itse viisikymppisenä hoitamassa traumatisoinutta lapsuuttani tai siis sen aiheuttamia oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä oli nimenomaan se hienovarainen varautuminen.
Ymmärrän sen ajan kasvatusmetodeja mutta en niitä jotka käyttivät tekosyynä päästä purkamaan omia patoutuneita tunteita hakkaamalla penskojaan sillä, että oikeutettiin vahingonkin rankaiseminen piiskalla/risulla.
Sehän on just päinvastanen tapa miten olisi pitänyt reagoida.
Ei kukaan vahingolle voi mitään niin ei siitä pitäisi rankaista.
Meillä isä ymmärsi sen asian sen jälkeen, kun olin tarpeeksi vanha (patoutuneena nämä turhista saadut piiskaukset) ja kun hän itse kaatoi maitopurkin niin kävin vetäsemässä turpaa sitä. Sit kysyi miksi tein niin ja sanoin, että itekkin antoi minulle piiskaa jos vahingossa kaadoin maitopurkin lapsena, että kyllä siitä pitää sit rankaista kaikkia tasapuolisesti.
Ap:ta harmittaa rankasti, että joku ei ajattele olevansa viaton uhri ja vieläpä kunnioittaa isäänsä.
Jaxuhalit sulle!
Arvostan aloittajan miestä. Ei lähde vinkumaan marttyyrikruunu päässään ja vihaamaan vanhempiaan, välit katkaisten.
"Se ei ole mitään "hakkaamista" vaan se on ruumiillista kuritusta joka on yksi rangaistuskeino. Useimmissa maissa ruumiillinen kuritus on täysin laillista. Lukuisissa paikoissa (kuten USA:ssa) ruumiillinen kuritus on käytössä kouluissakin vaihtoehtona jälki-istunnolle."
Voinko ystävällisesti kysyä, että miksi sinulla on tällä tavalla tarve vähätellä sitä? Itsellä kuritus oli nimenomaan sitä, että housut alas ja nahkavyöllä lyötiin/hakattiin. Miksi tämä ei olisi mitään hakkaamista?
- nro 39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei varmasti ole USA:n kouluissa ruumillista kurittamista. Joissain osavaltioissa ilmeisesti saa edelleen kotona vanhemmat kurittaa, mikä on aika pöyristyttävää, toisaalta onhan tuossa kivikautisessa maassa myös kuolemanrangaistus käytössä.
Kaikissa osavaltioissa ruumiillinen kuritus on laillista kodeissa. Kouluissa sen sijaan vain osassa osavaltioita.
Mietipä suomalaista sossua lomamatkalla USA:ssa. Kulkee esim. leikkipuiston ohi ja pöyristyy kaikista vanhemmista jotka täysin avoimesti tukistavat lapsiaan. Eikä pysty tekemään sille yhtään mitään, koska USA:ssa kurinpito ei ole lasun paikka.
Palstamamman painajainen. Lentäisi traumatisoituneena kotiin kyyneleitään pyyhkien, terapia-aikaa varaten.
Yritän ymmärtää aloittajaa, vaikka vaikeata se on. Olen myös saanut ruumiillista kuritusta lapsena, enkä todellakaan ilman syytä.
Aikuisena jopa kiitin isääni siitä. Rauha hänen muistolleen.
Nämä lässyttäjävanhemmat ovat itse väkivaltaa kokeneita, koska haluavat mennä toiseen ääripäähän. Niinhän siinä usein käy.