Lemmetyiset eivät uskalla haaveilla kolmannesta lapsesta, koska apua ei ole: Olemme juuri ja juuri selvinneet tähän asti

Ihan oikeastiko et ymmärrä mikä merkitys sillä on että läheisiä on myös ydinperheen ulkopuolelta?

Sulla ei varmaan ole lapsia, kun kyselet noin tyhmiä.

Eräs äiti oli kaupassa kiertelemässä ja satuin kuulemaan kun hänen anoppinsa tuli paikalle ja kysyi miksei ollut töissä . Vastaus oli että lapsi on sairaana kotona johon anoppi sanoi että tokihan hän olisi tullut hoitamaan ettei tarvi töistä olla pois .

Vierailija kirjoitti:

Sulla ei varmaan ole lapsia, kun kyselet noin tyhmiä.

Kyllä minulla on lapsi. Meillä on tässä yhteiskunnassa kuitenkin jos jonkinlaista ratkaisua olemassa. On päiväkodit, on lastenvahdit jne. Mihin sitä tukiverkostoa erityisesti ihmiset tarvitsevat niin paljon, että se vaikuttaa lapsilukuun? Ja eikö ylipäätään ole järkevää hankkia sen verran lapsia kuin jaksaa hoitaa ja elättää?

Tukiverkoista on tullut typerä mantra jota laiskat äidit hokevat kun somettaminen ja muu mädätyspaska vie niin paljon aikaa ettei enää omia lapsiakaan muka ehdi ja jaksa hoitaa ihan itse. Tuossakin artikkelissa mainitaan tukiverkko-sana varmaan sata kertaa. Uupuminen on myös taikasana.

Yksinkertainen ratkaisu on käyttää ehkäisyä niin ei tarvitse uhriutua ja märistä.

Tässä se on se lopputulos politiikalle, jonka ansiosta lapset sysätään heti akuisiän saavutettuaan yhteiskunnan harteille. 

Suomessa lapsi on 19 vuotiaana peräkammarin poika, jos ei ole jo "omassa" yhteiskunnan maksamassa yksiössä asumassa, kun italiassa vielä 35 vuotias kotona asuva lapsukainen on vain normaali ilmiö 

Ja mikä ero näiden kahden yhteiskunnan välillä on omalta perheeltä ja suvulta saadusta tuesta. Niinpä 

Toki on järkevintä olla hankkimatta sitä ensimmäistäkään jos ei jaksa hoitaa lastaan itse.

Ei meillä ole tukiverkkoa. Kaksi alle kouluikäistä. Vaatii luovuutta varsinkin kun lapset sairastuu. Etätyöt on pelastus. Tällä mennään, kun eipä se itku markkinoilla auta. Itse on lapset tehty ja keksitään ratkaisut. 

Vierailija kirjoitti:

Tukiverkoista on tullut typerä mantra jota laiskat äidit hokevat kun somettaminen ja muu mädätyspaska vie niin paljon aikaa ettei enää omia lapsiakaan muka ehdi ja jaksa hoitaa ihan itse. Tuossakin artikkelissa mainitaan tukiverkko-sana varmaan sata kertaa. Uupuminen on myös taikasana.

Yksinkertainen ratkaisu on käyttää ehkäisyä niin ei tarvitse uhriutua ja märistä.

Lähde käymään ulkona niin huomaat että lapsilla on kyllä isätkin.

Jokaisen perheen tulisi ajatella juuri noin, montakohan lasta kannattaa hankkia, että heitä jaksaa hoitaa, joissakin perheissä todella ois parempi että lapsia ei olisi ollenkaan,  kun vanhemmilla itsellään on koko elämänhallinta hukassa...

Tässä se on se lopputulos politiikalle, jonka ansiosta lapset sysätään heti akuisiän saavutettuaan yhteiskunnan harteille. 

Suomessa lapsi on 19 vuotiaana peräkammarin poika, jos ei ole jo "omassa" yhteiskunnan maksamassa yksiössä asumassa, kun italiassa vielä 35 vuotias kotona asuva lapsukainen on vain normaali ilmiö 

Ja mikä ero näiden kahden yhteiskunnan välillä on omalta perheeltä ja suvulta saadusta tuesta. Niinpä 

Normaali 19 -vuotias on jo muuttamassa opiskelujen perässä omilleen. Toki jos asuu samalla paikkakunnalla kuin koulupaikka, voi kotona asua. Se on kaiketi lähinnä tuo sossuloisten tapa heittää lapsi pihalle, kun täyttää 18.

Tässäkin perheessä lapset ovat vain 3 ja 6, ei todellakaan lapsia tarvitse niin pienellä ikäerolla tehdä, kolmatta lasta voi hyvin miettiä siinä vaiheessa kun molemmat lapset ovat melko itsenäisiä koululaisia.

Lapsia kannattaa tehdä just sen verran mihin rahalliset tai henkiset rahkeet riittää. Kaikilla ei ole tukiverkkoja eikä jaksamista. Se on pääsääntöisesti selvillä jo lapsia tehdessä. Toinen pyörittää arkea vaikka minkälaisessa myllyssä ja toiselle lankojen käsissä pitäminen on mahdotonta. Aika outoa tulla päivän selvää asiaa julkisuuteen itkemään. Tuli sama tunne kuin pörssisähköstä, et otetaan rusninat pullasta ja sitten loppuaika itketään.

Jaa, olisipa nähnyt sen "isän" hoitohommissa. Piti hakea perjantaina "töitten jälkeen", lapsi odottaa repun kanssa.

Kun soittaa niin kuuluu vaan kilikili...Tuli kivempaa puuhaa.

Oli ihan aikuisen oikeasti pakko pärjätä yksin. Mummot sun muut asuivat viidensadan kilsan päässä.

Onnekis oli työ semmoinen ettei pomo nalkuttanut poissaoloista.

Oli ihan pakko selvitä ilman "tukiverkkoja" ja olla uupumatta tai sairastamatta.

Kun 3.s lapsi syntyi, silloin 1.n kerran tajusin pitää tehdä jotain.

Otin yhteyttä MLL.ään ja muutaman vikatikin jälkeen löysimme tosi kivan nuoren pojan.

Tulee meille joka kuun 2.n tiistai ja menemme mieheni kanssa 3 h treffeille. 

 

Kalenterisuunniittelu ja pienetkin metatyöt ylös.

Kummatkin tehdään tarvittaessa etää. 

 

Kaikilla ei ole näin, mutta meillä on

Lapset on pyramidihuijaus, jota isovanhemmat ylläpitää hehkuttaen, kuinka ihanaa se oli silloin aikanaan pienten kanssa. Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat päässet irti tästä oravanpyörästä.

Nykyään ei uskalla enää luottaa mihinkään. Muutimme 70-luvulla Helsinkiin ja tuki verkot jäivät parinsadan kilsan päähän. Muuttoa seur päivänä menin lasten kanssa puistoon ja siellä oli samassa tilanteessa monta muutakin äitiä.

Tutustuimme ja saimme tukiverkon. Olimme aina valmiita tilapäiseen apuun ihan puistokavereille, joista muutama on edeleen pysynyt ystävänä, vaikka olemme kaikki nykyään eri paikkakunnilla. 

Herättääpä tämä suuria tunteita. Meillä on neljä lasta ja kyllä esimerkiksi oman tai puolison työmatkan aikana on suuri siunaus, että on niitä tukiverkkoja, jos vaikka yksi lapsista sairastuu ja pitää lähteä sairaalaan.

Mielestäni kaikki jutussa haastatellut ihmiset tulivat toimeen ilmankin niitä tukiverkkoja, mutta ymmärsivät samalla, miten hienoa niitä olisi omata. Missä vaiheessa Suomesta tuli yhteiskunta, jossa jokainen elää vain omaa elämäänsä vähät välittäen muista? 



Tämänkin ketjun vastaukset kertovat aikamoisesta pahoinvoinnista, jota sitten puretaan kiukuttelemalla. Ehkä kaikilta siis tosiaan puuttuu se läheinen ihminen tai ne läheiset ihmiset, joiden kanssa arkea iloineen ja suruineen jakaa. Ei se ainakaan kovin auvoisalta elolta kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla ei varmaan ole lapsia, kun kyselet noin tyhmiä.

Kyllä minulla on lapsi. Meillä on tässä yhteiskunnassa kuitenkin jos jonkinlaista ratkaisua olemassa. On päiväkodit, on lastenvahdit jne. Mihin sitä tukiverkostoa erityisesti ihmiset tarvitsevat niin paljon, että se vaikuttaa lapsilukuun? Ja eikö ylipäätään ole järkevää hankkia sen verran lapsia kuin jaksaa hoitaa ja elättää?

 

Kaikki ei halua laittaa ihan pientä lasta päiväkotiin. Minunkin lapset meni vasta 3-4 v sinne. Sitä ennen ja senkin jälkeen tukiverkkoja olisi tarvinnut useasti. Esim jos molemmat vanhemmat on sairaana. Tai halutaan mennä käymään jossain viettämässä parisuhdeaikaa. Tai lasten koulussa on vanhempainilta tai taloyhtiössä talkoot. En usko, että kaikilla on varaa palkata lastenvahtia kotiin, vai oliko sinulla? 40 e/h on kallista lystiä. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä se on se lopputulos politiikalle, jonka ansiosta lapset sysätään heti akuisiän saavutettuaan yhteiskunnan harteille. 

Suomessa lapsi on 19 vuotiaana peräkammarin poika, jos ei ole jo "omassa" yhteiskunnan maksamassa yksiössä asumassa, kun italiassa vielä 35 vuotias kotona asuva lapsukainen on vain normaali ilmiö 

Ja mikä ero näiden kahden yhteiskunnan välillä on omalta perheeltä ja suvulta saadusta tuesta. Niinpä 

Tämä! Tuhat kertaa tämä! Puhumattakaan siitä, kuinka Suomessa jätetään lapset kasvattamatta alaikäisinäkin, annetaan teinien haistatella kun odotellaan että heidät voisi potkaista ulos omilleen vanhempiaan ärsyttämästä.

Lopputuloksena on toistaitoisia aikuisia. Entisaikaan sentään vielä työelämä kasvatti. Mentiin kotiapulaiseksi tai juoksupojaksi muutamaksi vuodeksi ennen ammattiopintoja. Siellä viimeistään opittiin kädestä pitäen olemaan ihmisten kanssa, jos omat vanhemmat eivät osanneetkaan.

Meillä sitten työharjoittelussa ihmetellään, miten nämä asiantuntijoiksi koulutetut isot lapset eivät osaa edes päivää sanoa.