Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi myös kiinnostavaa kuulla, mitä tarkoitetaan "syyttelyllä". Sanaa käytetään tässä ketjussa ja myös tuossa HS:n jutussa. Syyttely tarkoittaisi minun korvaani sananmukaisesti jotakuinkin sitä, että lapsi sanoo äitinsä olevan syyllinen vaikkapa hänen ahdistukseensa. Tarina ei kerro, ovatko lapset oikeasti tehneet näin. Vai ovatko he kertoneet, että heillä on paha olla, ja he haluaisivat sen vuoksi puhua menneisyydestään? Se ei ole syyttelyä, että puhuu omista kokemuksistaan ja tunteistaan. Jos äiti tästä syyllistyy, niin se on eri asia.

No eiköhän se nyt ole aika selvää kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille että syyllistäminen ja syyllistyminen on kaksi aivan eri asiaa ja tässä nimenomaan on kyse siitä että syytetään vanhempia omasta pahasta olosta.

Täytyy sanoa että todella outoa. En ole koskaan kuullut e

Resilienssi kehittynyt. Pitkän tien olet kulkenut ja edennyt. Joskus se vaatii suurta uskallusta.

-sivusta kommentti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on täynnä tunnekylmiä ja etäisiä äitejä. Lienee sotien jäljiltä tullut tämä kehitys. En ihmettele, että moni sairastuu psyykkisesti, kun ei saa mitään emotionaalista tukea tai turvaa ikinä vanhemmiltaan. Se ei riitä lapselle, että kaapissa on puhtaita vaatteita ja ruokaa pöydässä. Tuo ei täytä hyvän vanhemman kriteereitä, että pitää lapsen hengissä ja vaatetettuna.

Nykyään on myös hyväksytympää suojella omaa mielenterveyttään vanhingolliselta kanssakäymiseltä. Ei ole pakko pitää kulissia pystyssä ja olla väkisin väleissä, vaan voi ottaa tarvitsemansa etäisyyden ja käyttää energiansa omaan parantumiseen. Näin pitääkin olla ja näin olen itsekin tehnyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen saanut kokea rauhaa näiden vuosien aikana, kun en ole pitänyt yhteyttä toksiseen äitiini. Olen vihdoin alkanut toipua burn

Jos kumpikin vanhempi on huono, niin enemmän vahinkoa kuitenkin aiheuttaa se joka on fyysisesti ja henkisesti lähempänä jälkikasvua ja pääsee aiheuttamaan enemmän tuhoa. Ja sori vaan, mutta äidithän täällä muka aina on täydellisiä ja osaavat ehkä isiä paremmin puhua itselleen hyvän maineen jonain pyhinä äiti ammoina.

Itselleni kyllä kahdesta huonosta vanhemmasta äiti, joka oli fyysisesti ja henkisesti lähempänä, kompensoi paljon isän aiheuttamaa tuhoa. Toki aiheutti tuhoa itsekin, mutta väitän sen olevan nyt paljon pienempi.

Etenkin noi viiskytlukulaisten äippien nöyrät anteeksipyynnöt ja sen jäkeen jatkuva toksinen mölinä on nähty. Ei mitään itsereflektiokykyä, kaikki muut on aina väärässä koska olette niitä "vanhoja ja viisaita". Oikeasti vanhat ja viisaat pyörittelevät silmiänne teille, luuserit. Siksi kai pitääkin nokkia omia lapsia.

Vi..... mitä paskaa suurin osa. Suosittelen menemään elämässä eteenpäin. Miten jaksatte jauhaa?

Kummallinen ajatussuunta että on kelvollinen vanhempi vasta, kun on käynyt terapiassa. Ellei ole käynyt ei tarvitse pitää yhteyttä sellaiseen äitiin. Sanotaan suoraan, ettei arvosta lastaan eikä itseään ellei käy vieraan kanssa läpi asioitaan. Kiristystähän tuo on jos et tee kuten minä haluan katkeaa välit. 

Ei pysty laimaamaan, mutta joko olet läheisriippuvainen tai sitten sinulla äitisi oli se, jolla oli kuitenkin enemmän tunneälyä. Mulla se oli isä.

"Terapia tuntuu usein aiheuttavan juuri sen, että odotetaan vaan kaikkien muiden ympärillä muuttuvan ja ymmärtävän sekä pyytelevän anteeksi tai jotenkin hyvittelevän terapiassa käyvälle tämän menneisyyttä tmv. sen sijaan että opittaisi käsittelemään omia tunteita ja ottamaan vastuuta omasta elämästä eli itse tekemään jotain oman elämänsä eteen."

Miten se, että toivoo jonkun, joka on kohdellut huonosti, ymmärtävän tehneensä väärin, pyytävän anteeksi ja opettelevan toimimaan vastaisuudessa paremmin, sulkisi pois sen, että ihminen ottaa vastuun tunteistaan ja elämästään? Sitä vastuutahan siinä juuri otetaan, kun yritetään selvittää ihmissuhteissa ilmenneitä ongelmia. Jos toinen ei kykene näitä ongelmia kohtaamaan, ei siinäkään pääse tunteiden käsittelyä pakoon. Sitten täytyy ymmärtää, hyväksyä ja surra se tosiasia, että tämän ihmisen kanssa ei toivomani kaltainen suhde ole mahdollinen. Ja tottakai siinä eletään muuta omaa elämää samalla, ei sitä terapia sulje pois.

Vierailija kirjoitti:

Kummallinen ajatussuunta että on kelvollinen vanhempi vasta, kun on käynyt terapiassa. Ellei ole käynyt ei tarvitse pitää yhteyttä sellaiseen äitiin. Sanotaan suoraan, ettei arvosta lastaan eikä itseään ellei käy vieraan kanssa läpi asioitaan. Kiristystähän tuo on jos et tee kuten minä haluan katkeaa välit. 

Nämä jalojen äitien defenssit on kyllä ihan omaa luokkaansa. Oikein kaasuvalotusta. Väheksytään kaikki vahinko, mitä on aiheutettu ja vääristellään muiden sanomia asioita ja rajanvetoja. Pthyi

Vierailija kirjoitti:

Vi..... mitä paskaa suurin osa. Suosittelen menemään elämässä eteenpäin. Miten jaksatte jauhaa?

Tämä. Ihan kuin kaikki ketkä on käyneet läpi pitkän terapian olis jotain ylempiä ja viisaampia. Muut on jossain kaukana alempana. Samaa mieltä eletään eteenpäin eikä jauheta jotain menneitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vi..... mitä paskaa suurin osa. Suosittelen menemään elämässä eteenpäin. Miten jaksatte jauhaa?

Tämä. Ihan kuin kaikki ketkä on käyneet läpi pitkän terapian olis jotain ylempiä ja viisaampia. Muut on jossain kaukana alempana. Samaa mieltä eletään eteenpäin eikä jauheta jotain menneitä. 

Jaa. Olen itse terapiassa. Syystä. Ja syyn ovat aiheuttaneet vanhempani. 

En kuitenkaan mitenkään harhaisesti ajattele KAIKKIEN tarvitsevan terapiaa vaan moni osaa nämä asiat ihan ilman terapiaa eikä kaikilla ole traumatiloja, joiden hoitoon tarvitaan terapiaa. 

Sen sijaan todella moni, joka tarvitsisi itse terapiaa näkee asian niin, että vastapuoli tarvitsisi hoitoa/ alistumista. On sanonta siitäkin, että narsisimi on siitä jännä sairaus, että siinä sairas ei juuri koskaan ole hoidossa, mutta hänen läheisensä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa mihinkään muuhun, lasta pitäisi kasvattaa rakkaudella Ja kunnioituksella. Jos tämä ei onnistu, jotain on jo pielessä.

Kyllä ja täydellisessä maailmassa kukaan ei hermostu, sano mitään loukkaavaa tai huuda lapselleen. Kaikkea tätä tapahtuu. Toisaalta jatkuvasti pitäisi ymmärtää lapsien tunnetiloja mutta vanhemmat eivät saisi näyttää mitään omia negatiivisia tunnetilojaan. 

Tarpeeksi hyvässä maailmassa ihminen osaa pyytää anteeksi, kun on satuttanut toista, ja opetella toimimaan paremmin. Ja päinvastoin, vanhemman ei pidä piilotella tunnetilojaan, vaan omalla esimerkillään näyttää lapsilleen, että tunteet ovat hyväksyttyjä ja miten niitä ilmaistaan sekä käsitellään terveellä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ap huoli, lapsesi palaa luoksesi ja asenne muuttuu jos/kun hän saa oman lapsen. Se on oikeastaan ainoa keino, joka saa lapsesi näkemään asiat vanhemman näkövinkkelistä. Mä olin itse se vanhempia syyllistävä lapsi, kunnes poikani syntyi..

Osa havahtuu vanhempansa huonoon käytökseen vasta saatuaan oman lapsen. 

-ohis

Ja yleensä silloin syynä on se, että vanhemmat eivät tottele.

Ei, vaan oman lapsen myötä käy uudelleen myös oman lapsuutensa läpi ja ihmettelee miten on voinut tulla kohdelluksi siten. Äidilläni oli outo kilpailuasetelma minuun nähden, kun olin teini ja nuori aikuinen. Havahduin tähän vasta kun oma lapseni oli teini ja olin itse hänestä lähinnä ylpeä. 

Vierailija kirjoitti:

Syyllistäminen ja syyttely? Miksi ei voi vaan rehellisesti olla syyllinen , jos sitä on.? Syyllistä syytetään.Asia ei välttämättä ole monitahoinen.Boomerien olisi aika mennä itseensä...

Äläpä nyt viitsi tunkea niitä boomereita joka paikkaan. Iso osa heistä on niin iäkkäitä, ettei enää pysty menemään itseensä.

Boomereiden lapset (tai oikeastaan vähintään lapsenlapset) ovat niin fiksuja, että yrittävät löytää muutakin kuin yhden ulospääsytien lapsuuden traumoistaan.

Boomereilla ei ollut yleisesti mahdollisuutta vanhempiensa syyttämiseen, heillä ei ollut ulkopuolista apua, saati tarpeeksi henkistä tilaa asioiden käsittelyyn.

Kunhan nyt nuoremmat sukupolvet saisivat riivittyä itsensä ulos sukupolvien ketjusta. Osa onnistuu, osa jää katkeriksi eikä pääse pois. He siirtävät taakkaa mahdollisille lapsilleen tajuamatta omaa rooliaan. Kuten aiemmat sukupolvet. Sama itseensä käpertyminen, sama laulu kaikuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vi..... mitä paskaa suurin osa. Suosittelen menemään elämässä eteenpäin. Miten jaksatte jauhaa?

Tämä. Ihan kuin kaikki ketkä on käyneet läpi pitkän terapian olis jotain ylempiä ja viisaampia. Muut on jossain kaukana alempana. Samaa mieltä eletään eteenpäin eikä jauheta jotain menneitä. 

On se tietysti helpompaa olla kohtaamatta ja ottamatta vastuuta tekemisistään. Paitsi niille, joita on satuttanut.

Vierailija kirjoitti:

"Terapia tuntuu usein aiheuttavan juuri sen, että odotetaan vaan kaikkien muiden ympärillä muuttuvan ja ymmärtävän sekä pyytelevän anteeksi tai jotenkin hyvittelevän terapiassa käyvälle tämän menneisyyttä tmv. sen sijaan että opittaisi käsittelemään omia tunteita ja ottamaan vastuuta omasta elämästä eli itse tekemään jotain oman elämänsä eteen."

 

Miten se, että toivoo jonkun, joka on kohdellut huonosti, ymmärtävän tehneensä väärin, pyytävän anteeksi ja opettelevan toimimaan vastaisuudessa paremmin, sulkisi pois sen, että ihminen ottaa vastuun tunteistaan ja elämästään? Sitä vastuutahan siinä juuri otetaan, kun yritetään selvittää ihmissuhteissa ilmenneitä ongelmia. Jos toinen ei kykene näitä ongelmia kohtaamaan, ei siinäkään pääse tunteiden käsittelyä pakoon. Sitten täytyy ymmärtää, hyväksyä ja surra se tosiasia, että tämän ihmisen kanssa ei toivomani kaltainen suhde ole mahdollinen.

Ongelma on siinä, että toisen kokemusta voi pyytää anteeksi, mutta silloin pyytää anteeksi jotain sellaista, mihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Sinä koet, että sinua on kohdeltu huonosti, koska äiti ei ostanut sinulle omaa hevosta, joten äidin tulee pyytää anteeksi sitä, että sinulla oli lapsena kohtuuttomia vaatimuksia?

Entä jos äiti toivoisi, että aikuinen lapsi ottaisi vastuuta omasta elämästään ja lopettaisi vanhempien syyttelemisen eikä vetoaisi siihen, että syksyinen sade on vanhempien vika, koska he pitävät sateesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on täynnä tunnekylmiä ja etäisiä äitejä. Lienee sotien jäljiltä tullut tämä kehitys. En ihmettele, että moni sairastuu psyykkisesti, kun ei saa mitään emotionaalista tukea tai turvaa ikinä vanhemmiltaan. Se ei riitä lapselle, että kaapissa on puhtaita vaatteita ja ruokaa pöydässä. Tuo ei täytä hyvän vanhemman kriteereitä, että pitää lapsen hengissä ja vaatetettuna.

Nykyään on myös hyväksytympää suojella omaa mielenterveyttään vanhingolliselta kanssakäymiseltä. Ei ole pakko pitää kulissia pystyssä ja olla väkisin väleissä, vaan voi ottaa tarvitsemansa etäisyyden ja käyttää energiansa omaan parantumiseen. Näin pitääkin olla ja näin olen itsekin tehnyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen saanut kokea rauhaa näiden vuosien aikana, kun en ole pitänyt yhteyttä toksiseen äitiini. Olen vihdoin alkanut toipua burnoutistani, kun ei tarvitse olla hänelle vanhempi ja

Tämä on typerä olkiukko. En ole isänkään kanssa ollut tekemisissä. Ollut kymmeniin vuosiin. Se ei poista sitä faktaa, että äitini on ollut yhtä kamala vanhempi, jonka ei olisi pitänyt koskaan tehdä yhtäkään lasta. Älkää tehkö lapsia, jos teillä ei ole resursseja huolehtia niistä. Huonoista valinnoista voi katsoa peiliin ja lakata tuollaisen uhriutumisen.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Kannattelin vanhempaani emotionaalisesti 20 vuotta oman kasvuni ja hyvinvointini kustannuksella. Sori, mutta se ei ole lapsen tehtävä. Vanhempi voi itse mennä terapiaan, jos ei selviä tunteidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vi..... mitä paskaa suurin osa. Suosittelen menemään elämässä eteenpäin. Miten jaksatte jauhaa?

Nimenomaan olenkin mennyt elämässä eteenpäin ja jättänyt paskan taakseni, mutta sekään ei marttyyriäitylille kelpaa. Sitten itketään, kun hänet on hylätty. En voi mitään sille jos hän kykenemätön kehittymään ja parantumaan. Aika monelta puuttuu se itsereflektiokyky, jota tuohon tarvittaisiin. Mutta oma olo helpotti kummasti, kun lopetti kivireen väkisin raahaamisen eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Terapia tuntuu usein aiheuttavan juuri sen, että odotetaan vaan kaikkien muiden ympärillä muuttuvan ja ymmärtävän sekä pyytelevän anteeksi tai jotenkin hyvittelevän terapiassa käyvälle tämän menneisyyttä tmv. sen sijaan että opittaisi käsittelemään omia tunteita ja ottamaan vastuuta omasta elämästä eli itse tekemään jotain oman elämänsä eteen."

 

Miten se, että toivoo jonkun, joka on kohdellut huonosti, ymmärtävän tehneensä väärin, pyytävän anteeksi ja opettelevan toimimaan vastaisuudessa paremmin, sulkisi pois sen, että ihminen ottaa vastuun tunteistaan ja elämästään? Sitä vastuutahan siinä juuri otetaan, kun yritetään selvittää ihmissuhteissa ilmenneitä ongelmia. Jos toinen ei kykene näitä ongelmia kohtaamaan, ei siinäkään pääse tunteiden käsittelyä pakoon. Sitten täytyy ymmärtää, hyväksyä ja surra se tosiasia, että tämän ihmisen k

Ongelma on siinä, että toisen kokemusta voi pyytää anteeksi, mutta silloin pyytää anteeksi jotain sellaista, mihin ei ole itse voinut vaikuttaa. Sinä koet, että sinua on kohdeltu huonosti, koska äiti ei ostanut sinulle omaa hevosta, joten äidin tulee pyytää anteeksi sitä, että sinulla oli lapsena kohtuuttomia vaatimuksia?

Entä jos äiti toivoisi, että aikuinen lapsi ottaisi vastuuta omasta elämästään ja lopettaisi vanhempien syyttelemisen eikä vetoaisi siihen, että syksyinen sade on vanhempien vika, koska he pitävät sateesta.

Entäpä, jos lapsi kertoo, että hän on joutunut olemaan itse itselleen aikuinen jo pienestä lapsesta asti. Hän ei ole saanut henkistä tukea vanhemmaltaan. Hän on joutunut luovimaan yksin maailmassa, kohtaamaan pelkonsa yksin, tekemään ratkaisuja yksin, opettelemaan asioita yksin, koska hänen vanhempansa on ollut emotionaalisesti etäinen eikä ole pystynnyt näkemään lapsen tarpeita eikä vastaamaan niihin. 

Suurin osa vanhemmista, jotka noin toimivat, ovat niin pihalla omien ihmissuhdetaitojensa kanssa, etteivät edes ymmärrä, mitä lapsi kertoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Kannattelin vanhempaani emotionaalisesti 20 vuotta oman kasvuni ja hyvinvointini kustannuksella. Sori, mutta se ei ole lapsen tehtävä. Vanhempi voi itse mennä terapiaan, jos ei selviä tunteidensa kanssa.

Minulla sama. Jatkossa jos haluaa terapeutin, niin saa maksaa sellaisesta ja hän kyllä olisikin vahvasti ammattiavun tarpeessa.