Minä väitän että yksi suuri syy nykypäivänä lasten pahoinvointiin on vanhempien avioerot

Ihmettelen ylipäätään , että tehdään lapsia, jos ei tunne toista perusteellisesti.  Velvoitettava asumaan yhdessä vähintäin kolme vuotta ennen  ajatustakaan lapsista. Ja naimisiin ei missään nimessä kannata mennä ennen parinvuoden yhdessäasumista.

No,

Vanhempieni erossa kylvettiin siemenet loppuelämän katastrofiin, koulussa kun oli lapsista sillä tavalla tykkäävä maikka.

Vaan eihän tästä puhua saa. Tännekin kun kirjoitellut niin sensuuri syö.

En silti väitä että riitainen avioliitto olisi yhtään eroa parempi. Toisella tavalla vaan iskee tuulettimeen.

Olen samaa mieltä, mutta ilmaisen asian näin: syynä on vanhempien välinen suhde. Oli yhdessä tai ei, niin vanhemmilla on jonkin näköinen ihmmissuhde, tai olematon sellainen.

Lasten pahoinvoinnin syynä on se, ettei perheissä ole enää aikuisia.

Omien vanhempieni välillä ei romantiikkaa ollut, mutta tekivät työnsä, pitivät talon siistinä, puhuivat toisilleen jotain aamiaispöydässä ja eivät juopotelleet. Näin jälkikäteen mietittynä se oli tosi hyvä kasvuympäristö herkälle lapselle.

Jos vanhemmilta puuttuu elämänhallinta, on oikeastaan ihan sama, ovatko yhdessä vai eroavat. Ei se siitä paremmaksi muutu.

Nykyinen avioliittolaki, jossa eron saa helposti, on ihan hyvä. Avioliitossa tai suhteessa muutenkin, ollaan vapaaehtoisesti ja omasta halusta. 

Kuitenkin en voi välttyä ajatukselta, että suhteesta lähdetään joskus liian lyhytjännitteisesti, eikä suhteen ongelmia aina haluta eikä varsinkaan osata työstää. Ei nähdä kestävän liiton hyviä puolia, vaan mieluummin kuvitellaan ruoho aidan takana mehukkaammaksi. Erotaan ja vasta erottua huomataan, mitä menetettiin? Tinderiin ihmettelemään, kun ei täällä ollutkaan sitä parempaa painosta.

Lehdet uutisoivat eroista sillä painotuksella, että hyvä kun päästiin uudelle kierrokselle. Kasvoimme eroon toisistamme. Kun tapasimme ensi kerran, meillä klikkasi heti. Silloin olimme kuitenkin molemmat tahoillamme varattuja. Voi luoja?

Olen huomannut, että ennen eroa monet lapset ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä, mutta eron jälkeen aletaan nopeasti diagnosoimaan ADHD:ta ja muita nepsyhäiriöitä.

Sit pitäiskin enää vain selvittää, että mitkä niiden avioerojen syyt on? Ja miten niihin syihin vaikutetaan. Ja se onkin pikkuisen monimutkaisempi tehtävä.

Vai et kai tosissasi väitä, että kunhan ongelmia selvittämättä liittoja vaan jatkaa vaikka hampaat irvessä ja silmät mustana, niin lapset voi hyvin? 

Jännä, että tämmöiset lausunnot tulevat aina niiltä, jotka eivät itse ole eroperheistä.

Vierailija kirjoitti:

Jännä, että tämmöiset lausunnot tulevat aina niiltä, jotka eivät itse ole eroperheistä.

minä olen itse eronnut, ja toinen lapseni oireili eron jälkeen.

24

Vierailija kirjoitti:

Naiset ottavat eroja kevyin perustein. Emävalhe on se että lapset voivat automaattisesti paremmin kun äippä haluaa elämältään jotain muuta ja ottaa eron. Tilastot osoittavat että ilman isää äidin kanssa kasvavat lapset muodostavat suurimman osan pudokkaista ja kriminaaleista. 

Nykypäivänä eron jälkeen päädytään yleensä yhteishuoltajuuteen. Joten jos lapsi kasvaa ilman isää ja päätyy pudokkaaksi tai kriminaaliksi, herää kysymys että mikä on syy ja mikä seuraus. Miksi isä ei ole lapsen elämässä? Onko kyseessä ehkä toisen polven kriminaali?

Vierailija kirjoitti:

Avioerot pitäisi kieltää lailla.

...jolloin tulos olisi se, ettei niitä enää koskaan solmittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioerot pitäisi kieltää lailla.

...jolloin tulos olisi se, ettei niitä enää koskaan solmittaisi.

Siis niitä avioliittoja.

Minä olen tyytyväinen, että vanhempani erosivat. Isä olisi myrkyttänyt koko perheen ilmapiirin ja perheterapiassa sitten selvittämässä perhesotkuja. Masennus ja ahdistus ovat tulleet enemmän esille. Vaatimukset ovat korkealla. 

Parien pitäisi jo ennen avioliittoa käydä parisuhdeneuvonnassa. Jos yhteen mennään heppoisin syin ja sitten siihen vielä lapsia tehdään, niin lähtökohdat ovat jo vinksallaan.

Vierailija kirjoitti:

On teillä surkea parisuhdehistoria, kun olette noin katkeroituneet.

Lapset voivat huonosti, jos vanhempien suhde voi huonosti. Ja niinhän se voi, jos pitää pakottaa puoliso olemaan kanssaan. Muistuttaa ihan Talebanin ajatusmaailmaa tuollainen.

Eikä teillä näy olevan omaksuttuna onnellisen parisuhteen mallia lapsuudenkodistannekaan. 

Onnellisen parisuhteen malliin ei kyllä kuulu sekään, että rakastutaan, tehdään lapset, ja sitten erotaan, kun kotona on niin painostavaa ja kamalaa ja vanhemmat vain riitelevät.

Hämmästyttävän vähän näkee keskustelua siitä, miten suhteita voitaisiin parantaa ja perheitä tukea. Eroaminen nähdään ainoana tienä onneen.

Miettikääpä nyt pientä lasta, joka syntyy kahden vanhemman perheeseen. Sen hajoaminen rikkoo lapsen perusturvallisuuden ja pakottaa olemaan vähintään puolet ajasta erossa toisesta vanhemmasta. Vaikka puoliso olisi minkälainen latvaroso, niin se lapsi on ohjelmoitu rakastamaan häntä.

Itse olen eroperheen lapsi, ja ero oli täysin perusteltu päihde- ja mielenterveyssyiden vuoksi. SILTI se rikkoi koko perusturvallisuuteni. Bonuksena äitini uusi puoliso ahdisteli humalassa minua, kun olin teini, ja niitä jälkiä korjataan vielä neljännesvuosisata myöhemmin.

Minun tapaukseni on äärimmäinen, mutta välillisesti vanhempieni ongelmat ja avioero maksoivat minulle mielenterveyteni ja kykyni terveisiin ihmissuhteisiin.

Voin olla jäävi puhumaan, mutta en missään tapauksessa kannata avioeroa ensimmäiseksi ratkaisuksi ongelmiin. Seuraukset voivat olla ennalta-arvaamattomia.

24 jatkaa: ja niin, olimme 10 vuotta naimisissa ennen esikoisen syntymää.

Tilasto ei itsessään osoita syy-seuraussuhdetta. Jos auto-onnettomuuksissa on yliedustettuna mustiin farkkuihin pukeutuneet, voidaanko tästä päätellä, että mustat farkut aiheuttavat onnettomuuksia?

Jättäkää hyvät ihmiset johtopäätösten tekeminen asioissa, joihin ymmärrys ei riitä.

Ennen ei välttämättä ollut huonommin tai paremmin, eri lailla kuitenkin.

Ja some kun aikuiset on puhelimella ja koneella ja lykkää ne myös lasten käteen eikä vietä aikaa lastensa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Tottahan se. Sitä vaan ei saa sanoa ääneen. Hyvin hoidettu ero ei vielä ole ongelma vaan se, että tuodaan siihen uusia rakkaita ja pahimmillaan aletaan tekemään uusia rakkaudenhedelmiä, kun vanhemmat lapset  vielä sopeutuvat eroon. Pahin mahdollinen tilanne on teinipoika, jolle tehdään pikkusisarusta kotona. Isän lapset ei haittaa, mutta se vaan on fakta, että teinipoika on sen verran oidipaalinen tapaus, ettei kestä äidille uusia lapsia. Ei oikein edes ydinperheessä, mutta varma tapa saada poika sekoamaan on äidin ja uuden miehen lapsi. 

Sitten on ihan se käytännönkin näkökulma: Kahden vanhemman perheessä on paremmin rahaa ja jaksamista kasvattaa. Jos tulee ongelmia, kahdella vanhemmalla on paremmin voimavaroja taisteluun. 

 

kommenti ylläolevaan:

Olen samaa mieltä. Osa eroista varmasti parantaa perheen tilannetta, ja on ydinperheitä, joissa asiat levällään.

Mutta ero aiheuttaa vääjämättä lisähaasteita. Itse tiedän useamman eroperheen pojan, jotka hautautuvat tietokoneelle, ja vanhemmat eivät oikein jaksa taistella. Syytetään tilannetta ja koetaan että toisessa kodissa kuitenkin tehdään näin tai noin. 

 

Jos vanhempien välit erosta huolimatta hyvät ja sävelet kasvatuksen suhteen ovat selvät, niin ongelmaa ei ole. Mutta kuinka monilla näin oikeasti on?

Minusta syy on siinä, että tehdään lapsia ensimmäisen vastaantulijan kanssa ja pahimmillaan monen kanssa  eikä malteta etsiä oikeasti sopivaa kumppania.

Enemmän se lapse kärsii siitä huonosta parisuhteesta.