Miksi ADHD-keskustelussa nostetaan jatkuvasti esiin muotidiagnoosi, feikkidiagnoosi, tekosyy pirin ostoon yms?

Koska ei tiedetä asiasta mitään ja lauotaan mielipiteitä mutu-tuntumalla. Tällaisia kommentteja esittävät osoittavat muille vain tyhmyytensä.

Outo ongelma että lääke on addiktoiva koska se auttaa vaivaan johon sitä käytetään.

Ennen ajattelin että kai se amfetamiini sitten on vahva huume kun niin toitotetaan. Pientä suurempaa epäilyä tosin aiheutti kuvaukset hyödyistä, esim lentäjäesimerkki. Nyt kun on vuoden käyttänyt lähes päivittäin lääkkeeksi niin vaikea nähdä huumeena. Positiiviset vaikutukset ovat selkeät vaikka monilla ne ovat vielä suuremmat. Mielenkiintoista että minun amfetamiinikuuri näyttää vaikuttavan erittäin positiivisesti myös puolison käytökseen. Alkoholi on puolestaan helppo tunnistaa vahvaksi huumeeksi.

Vierailija kirjoitti:

No kun iso osa näistä on feikkejä, varsinkin kun nyt on jotenkin muodikasta olla neuroepättyypillinen. Eräskin somevaikuttaja keksi silikoneja paremman keinon saada huomioita ja haki autismidiagnoosin.

Tautiluokituksessa mukana on aika monta feikkiä, jos laajennetaan näkökulma koskemaan kaikkia F-koodeja. 

Keksitkö yhtään syytä?

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska joka toinen diagnosoi näitä itselleen vaikka samanlaisia oireita voi esiintyä miljoonasta eri syystä. Palvelut on pullollaan näitä ja sitten suututaan jos lääkäri tai muu ammattilainen on sitä mieltä ettei ole ADHD:sta kyse tai jos kriteerit tutkimukselle ei täyty.

Mistä se lääkäri sitten tietää, mikä niistä miljoonasta syystä on se oikea, jos aikaa on 30-60min? Miksi ei saa suuttua edes siitä, ettei lääkäri ehkä edes selitä miksi ei? Varsinkin jos yrityksistä huolimatta takkuaa asiat? Tunneko pitäisi myös kätkeä ja olla erittäin kiitollinen kukkien kera, ettei tarvisekaan roikkua pitkissä jonoissa? 

Moniko somatiikan puolella riemastuu, jos ei saa verensokerimittauksia, vaikka on oireita? Koska asialla voi olla sen kymmenen muutakin syytä kuin diabetes. 

Miksi muutama mahdollisesti virheellinen diagnoosi tuntuu olevan pahinta mitä voi tapahtua? Niin paha että sen pelossa kännytetään pois apua hakevia ja hoidetaan ihan vääriä oireita. Aika paljon on kertomuksia että vastaanotolla katsotaan taulukosta ymmärtämättä ollenkaan vaivojen todellista luonnetta. Jos on hyvä tuuri niin sattuu kohdalle diagnoosin itse tai perheenjäsenellään omaava hoitohenkilö. Sellainen henkilökunta tunnistaa oireet ja osaa tehdä oikeat kysymykset ilman että katsoo googlella tai laskee ruksit kupongista.

Vierailija kirjoitti:

Koska jotkut luulevat että dg jotenkin vapauttaa jostain.

Mulla ei adhd:ta itselläni tai lähipiirissä, mutta mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja matala ferritiini, lääkäri todennut ja määrännyt tyroksiinin ja rautalisän. Mut muotidiagnoosejahan ne toki vaan on. Jos näitä ei hoidettais saisin varmaan jonkun muun diagnoosin jota sitten yritettäisiin hoitaa.

Eli sua sun dg:t ei ole vapauttaneet yhtään mistään? Ja silti roikut lääkärin hihassa tyroksiinin ja raudan toivossa, etkä itse hoitele omalla vastullasi näitä pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska joka toinen diagnosoi näitä itselleen vaikka samanlaisia oireita voi esiintyä miljoonasta eri syystä. Palvelut on pullollaan näitä ja sitten suututaan jos lääkäri tai muu ammattilainen on sitä mieltä ettei ole ADHD:sta kyse tai jos kriteerit tutkimukselle ei täyty.

Mistä se lääkäri sitten tietää, mikä niistä miljoonasta syystä on se oikea, jos aikaa on 30-60min? Miksi ei saa suuttua edes siitä, ettei lääkäri ehkä edes selitä miksi ei? Varsinkin jos yrityksistä huolimatta takkuaa asiat? Tunneko pitäisi myös kätkeä ja olla erittäin kiitollinen kukkien kera, ettei tarvisekaan roikkua pitkissä jonoissa? 

Moniko somatiikan puolella riemastuu, jos ei saa verensokerimittauksia, vaikka on oireita? Koska asialla voi olla sen kymmenen muutakin syytä kuin diabetes. 

30-60 min? Meidän kakaralla prosessi kesti kuukausia. Psykologin testit 3 käyntiä, toimintaterapeutin testin 3 käyntiä, yleisen lääkärin testit, labrat, verenpaineen seuranta jne jne. Menikö siinä koko vuosi pilalle. Sitten vasta päästiin neurologille jossa käytiin useita kertoja.

Lapsilla voi olla hieman eri tutkimukset kuin aikuisilla. Lasten kohdalla kiinnostaa enemmän millaisia tukitoimia tai kuntoutusta tarvittaisiin ja siihen on lisätestit.

Veikkaan että mainittu 30-60 min on esikarsinta jossa päätetään pääseekö jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Outo ongelma että lääke on addiktoiva koska se auttaa vaivaan johon sitä käytetään.

Ennen ajattelin että kai se amfetamiini sitten on vahva huume kun niin toitotetaan. Pientä suurempaa epäilyä tosin aiheutti kuvaukset hyödyistä, esim lentäjäesimerkki. Nyt kun on vuoden käyttänyt lähes päivittäin lääkkeeksi niin vaikea nähdä huumeena. Positiiviset vaikutukset ovat selkeät vaikka monilla ne ovat vielä suuremmat. Mielenkiintoista että minun amfetamiinikuuri näyttää vaikuttavan erittäin positiivisesti myös puolison käytökseen. Alkoholi on puolestaan helppo tunnistaa vahvaksi huumeeksi.

Auttaa ja auttaa. Lääkkeellä voi olla kokemuspohjaisia lyhytaikaisia hyötyjä, mutta myös haittavaikutuksia, jotka pitkällä aikavälillä alkavat vaikuttaa ihmisen terveyteen ja toimintakykyyn. Esimerkiksi vahvoja opioideja ei määrätä yleensä krooniseen selkäkipuun, koska opioidit kyllä lievittävät kipua joillakin potilailla, mutta haittavaikutukset ovat merkittävästi suuremmat kuin mahdollinen vaste kivun kokemukseen. Hyvin tyypillistä on toleranssin kasvu, joka johtuu hermoston adaptaatiosta eli siitä, että hermosto tavallaan heikentää omaa opioidi -tai amfetamiinin tapauksessa  dopamiinijärjestelmäänsä eli endogeenisten välittäjäaineiden eritystä ja/tai reseptorien tiheyttä, mikä tavallaan voi kroonistaa ja vahvistaa alkuperäistä ongelmaa ja aiheuttaa sen, että ihminen ei koe enää pärjäävänsä ilman psykoaktiivista ainetta. Ihminen ei saa enää samanlaista dopamiinivastetta esimerkiksi ympäristön ärsykkeistä, vaan se vaimenee, jolloin ihmisen oma toiminnanohjaus heikkenee, koska heikko dopamiinivaste voi vaikuttaa siihen ettei ihminen koe samalla tavalla mielihyvää ja motivaatiota kuin tavallinen ihminen. Alkoholillakin on addiktoiva vaikutus osin juuri sen lyhytaikaisen päihdyttävän vaikutuksen takia -monet tosiaan kokevat alkoholin todella rentouttavan kehoa ja vievän pois huolia ja murheita. Se on todellinen vaste ns. sairauteen, kuten yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön tai sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Sen vaste on samankaltainen kuin vaikka bentsojen, mutta lyhytvaikutteinen ja haittavaikutukset ovat suuria. Stimulanttina alkoholia ei voi pitää, siksi se ei sovi keskittymisongelmiin, mutta sietämätöntä ahdistusta se hoitaa akuutisti hyvinkin tehokkaasti. 

Vierailija kirjoitti:

tai amfetamiinin tapauksessa  dopamiinijärjestelmäänsä eli endogeenisten välittäjäaineiden eritystä ja/tai reseptorien tiheyttä, mikä tavallaan voi kroonistaa ja vahvistaa alkuperäistä ongelmaa ja aiheuttaa sen, että ihminen ei koe enää pärjäävänsä ilman psykoaktiivista ainetta. Ihminen ei saa enää samanlaista dopamiinivastetta esimerkiksi ympäristön ärsykkeistä, vaan se vaimenee, jolloin ihmisen oma toiminnanohjaus heikkenee, koska heikko dopamiinivaste voi vaikuttaa siihen ettei ihminen koe samalla tavalla mielihyvää ja motivaatiota kuin tavallinen ihminen.

 

ADHD:ssa se toiminnanohjaus on jo heikentynyt ja lääkityksellä haetaan siihen korjausta.

Traumaperäinen stressihäiriö voi näyttäytyä adhd:n kaltaisena tilana. Olen tällaista ymmärtänyt. Ei ollut pitkä aika, kun luin professori Riitta-Kerttu Kaltialan kertoneen, että mm. päihteiden runsas käyttö ja huono fyysinen kunto voivat aiheuttaa samantyyppisiä oireita, mitä adhd:ssa on. Rupesi itseänikin pelottamaan miettiessäni huonoa fyysistä kuntoani, joka voinee selittää yli 25-vuotiaana ilmenneet nykimisliikkeet, keskittymiskyvyttömyyden jopa mielenkiintoisiin asioihin ja tuohon keskittymiskyvyttömyyteen on todennäköisesti syynä Sjögrenin syndroomasta johtuva valonarkuus. Pystyin vielä yläasteella tuijottamaan hyvin kirkasta tietokoneen näyttöä, mutta en enää.

Olen taas toisaalta miettinyt, että voisiko minulla on erittäin lievä adhd. Olen kuitenkin nainen, joten ei kukaan osannut edes ajatella koko asiaa ollessani lapsi. Onhan diagnoosihistoriani aika kirjava, ja nykyinen diagnoosini on autismi. Olen löytänyt tietoa, että autistisilla voi olla niin häilyviä ne adhd:n oireet, ettei ihan diagnoosiin asti pääse, vaan on siinä rajalla. Välillä ajattelen, että ehkä on jotain oiretta, mutta en pääsisi diagnoosiin asti, mutta sitten mietin olevani hyvin lievä adhd-oireinen, joka pärjää lääkkeittä. Tai sitten mahdollisesti älypuhelinaikakauteen siirtyminen on luonut minulle kultakalan hermot.

Mistä sitten olen päätellyt olevani mahdollisesti adhd? Luin minua koskevia potilaskertomuksia 15 vuoden takaa, ja viidennellä luokalla minulla oli motorista levottumuutta. Tiedä sitten todellista syyllistä tähän, ehkä syyllisenä oli dysfasia tai sitten autismi, ehkä liika tietokoneen äärellä istuminen ja valvominen teki minusta sellaisen. Niin tai näin, en uskaltaisi oikein lääkitystä edes harkita, jos se tekisi minun kohdalla samoin kuin ei-adhd-oireisella ihmisellä. Tai sitten olen add, mutta sellaista diagnoosia ei nykypäivänä anneta. Niin vaikeaa sanoa, olenko ad(h)d vai ei. Jos olen ollut monien mielestä tarkka ja yksityiskohtainen, niin siitä muistan, että se ei oikein adhd:hen sovi. Eikä minusta ole tekemään montaa asiaa samaan aikaan, se on huomattu tässä nykyisessä multitaskauksen yhteiskunnassa, millaiseksi älylaite on minut todennäköisesti muovannut.

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla voi olla hieman eri tutkimukset kuin aikuisilla. Lasten kohdalla kiinnostaa enemmän millaisia tukitoimia tai kuntoutusta tarvittaisiin ja siihen on lisätestit.

Veikkaan että mainittu 30-60 min on esikarsinta jossa päätetään pääseekö jatkoon.

Mun kohdalla esikarsinta (45 min) tarkoitti sitä että täytin kuponkeja jotka oli tulostettu netistä n.10 min. Sitten psyko katsoi ne läpi (2 min). Sitten psyko haukkui minut pystyyn kaikilla eri tavoilla. Sen (en käytä hänestä sanaa hän) kirjoittama lausunto on estänyt minua siitä lähtien pääsemättä edes minkäänaiseen arviointiin.

ADHD:ssa on ne kolme ilmenemismuotoa joista tarkkaamaton vastaa entistä ADD:tä. Traumperäiset yms. kaltaiset tilat voivat muistuttaa mutta kyllä osaava pystyy ne erottelemaan. Tunnetila on aika selvästi erilainen siellä taustalla ja muistuttavat ominaiduudetkin rajautuvat aika kapeasti.

ADHD ja Autismin kirjon diagnosoiduilla on usein ominaisuuksia myös toisesta. Voi myös olla molemmat diagnoosiksi saakka. Näistä saa sitten loputtoman määrän erilaisia yhdistelmiä ja jos tunnet yhden niin tunnet vaan sen yhden.

Vierailija kirjoitti:

Traumaperäinen stressihäiriö voi näyttäytyä adhd:n kaltaisena tilana. Olen tällaista ymmärtänyt. Ei ollut pitkä aika, kun luin professori Riitta-Kerttu Kaltialan kertoneen, että mm. päihteiden runsas käyttö ja huono fyysinen kunto voivat aiheuttaa samantyyppisiä oireita, mitä adhd:ssa on. Rupesi itseänikin pelottamaan miettiessäni huonoa fyysistä kuntoani, joka voinee selittää yli 25-vuotiaana ilmenneet nykimisliikkeet, keskittymiskyvyttömyyden jopa mielenkiintoisiin asioihin ja tuohon keskittymiskyvyttömyyteen on todennäköisesti syynä Sjögrenin syndroomasta johtuva valonarkuus. Pystyin vielä yläasteella tuijottamaan hyvin kirkasta tietokoneen näyttöä, mutta en enää.

Olen taas toisaalta miettinyt, että voisiko minulla on erittäin lievä adhd. Olen kuitenkin nainen, joten ei kukaan osannut edes ajatella koko asiaa ollessani lapsi. Onhan diagnoosihistoriani aika kirjava, ja nykyinen diagnoosini on autismi. Olen löytänyt tietoa, että aut

Ihmisellä voi olla ADHD-tyyppistä oireilua, jota ei diagnosoida. Diagnoosiin vaaditaan, että oireilu aiheuttaa vaikeuksia usealla eri elämänalueella. Vaikka oireilu ei ole diagnostisesti merkitsevää, niin ADHD:n lääkkeettömiin hoitokeinoihin tutustuminen on erittäin suositeltavaa! Monelle diagnosoidullekaan ne lääkkeet eivät sovi, sitten on opeteltava lääkkeettömiä keinoja. Tsemppiä!