Miksi läheisen kuoleman jälkeen ei "saa" elää normaalia elämää?

Saa elää miten voi. Läheisen kuolema on niin suuri trauma että itselläni meni sumussa koko kesä.

Ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt että mistä edes tulee sanonta että päästä yli surusta. Outo käsite. En minä ainakaan ole koskaan kokenut edes tarvetta ajatella tai määritellä olenko päässyt yli surusta vai en.

 

Niinpä. Siskon kuolemasta alkaa olla lähemmäs 10 vuotta aikaa, mutta en silti ajattele olenko päässyt yli vai en. Koska mitä merkitystä sillä on?

 

Eikö sitä ajattelemattakin tiedä, onko vai ei? 

Miksi sitä pitäisi määritellä, onko vai ei?

 

Ei pidä, mutta mä tunnen sen kuten tunnen jalkani. Siksi en saa kiinni tuosta, että kyse olisi jostain ajattelem

En. Kun ilmeisesti se sitten on jo lahja itsessään. 

Joka tapauksessa  se kuollut ei halua, että läheiset melkein pilaavat elämänsä suremalla liikaa. Kun mietitte omaa kuolemaa niin tajuatte, että taatusti ette toivo että suru murtaa läheiset pitkäksi aikaa. Surua on monenlaista ja tekemällä työtä ja elämällä normaalia elämää surukin muuttaa muotoa. Jää kaipaus jäljelle.

Katsoin kerran yhtä sarjaa jossa kuollut oli haamuna entisen miehensä mukana kunnes sai mahdollisuuden päästä takaisin ihmisenä. Loppujen lopuksi oli aika lähteä uudestaan ja tämä joka oli kuollut sanoi että suuri tuska oli nähdä miten hänen miehensä ei jatkanut elämää koska suri häntä.

Vaikka tuo sarja oli tottakai täyttä fiktiota niin haluan ajatella että kuolleet läheisemme näkee meidät ja haluaa että suru ei pilaisi meidän elämäämme. Tuo ajatus auttoi kun menetin äkillisesti mieheni.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin kerran yhtä sarjaa jossa kuollut oli haamuna entisen miehensä mukana kunnes sai mahdollisuuden päästä takaisin ihmisenä. Loppujen lopuksi oli aika lähteä uudestaan ja tämä joka oli kuollut sanoi että suuri tuska oli nähdä miten hänen miehensä ei jatkanut elämää koska suri häntä.

Vaikka tuo sarja oli tottakai täyttä fiktiota niin haluan ajatella että kuolleet läheisemme näkee meidät ja haluaa että suru ei pilaisi meidän elämäämme. Tuo ajatus auttoi kun menetin äkillisesti mieheni.

Kuulostaa surun kieltämiseltä. Toki kaikki me yritämme parhaamme selvitä raskaista asioista. Mutta mielikuvitusmaailmaan uppoutuminen voi olla haitallista 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin kerran yhtä sarjaa jossa kuollut oli haamuna entisen miehensä mukana kunnes sai mahdollisuuden päästä takaisin ihmisenä. Loppujen lopuksi oli aika lähteä uudestaan ja tämä joka oli kuollut sanoi että suuri tuska oli nähdä miten hänen miehensä ei jatkanut elämää koska suri häntä.

Vaikka tuo sarja oli tottakai täyttä fiktiota niin haluan ajatella että kuolleet läheisemme näkee meidät ja haluaa että suru ei pilaisi meidän elämäämme. Tuo ajatus auttoi kun menetin äkillisesti mieheni.

Kuulostaa surun kieltämiseltä. Toki kaikki me yritämme parhaamme selvitä raskaista asioista. Mutta mielikuvitusmaailmaan uppoutuminen voi olla haitallista 

Kuka muka nyt on kieltänyt surunsa? Kysehän oli fiktiosta ja tv-sarjasta.

Minusta on oikeastaan tosi outo neuvo, että menetyksen kokeneen pitäisi ns. olla rauhassa. Ei kaikki halua sellaista.

Mitä yli pääseminen sitten oikein tarkoittaa? Varmasti eri asioita eri ihmisille. Minulle se ei tarkoita oikein mitään, on vain sellaista sanahelinää.

Puolison kuolemasta on aikaa 5 vuotta, mutta edelleen ikävöin ja kaipaan, suren menetettyä aikaa ja sitä ettei lapset saaneet tutustua isäänsä kunnolla. Elämä on kyllä jatkunut, olen töissä ja lapset koulussa.

Läheiseni kuoli muutama vuosi sitten. Kuolema oli odotettu ja vainaja saattohoidon aikana oli itsekin jo hyväksynyt lähtönsä. Niinpä kuolema ei ollut yllätys. Tietenkin surin, koska ikävöisin läheistäni. Vaan elämän piti jatkua. Sepä ei tuntunut sopivan joillekin. Sain kuulla vihjailuja siitä, että etten välitä, koska en sure dramaattisesti viikkokausia. Toisaalta sanotaan, että jokaisen suru on yksilöllinen. Käytännössä ei.

No, tuo aika on ohi. Samalla se näytti, ketkä oikeasti välittivät minusta. Ei moni. Vaan mitä tuosta. Draamaa kyllä voi luoda taroeertomasti. Vaan lopulta - elämän on jatkuttava. Ennemmin tai myöhemmin.

Olet aika vastenmielinen tyyppi. Aika harva todellisuudessa pystyy elämään IHAN VAAN KUIN MITÄÄN EI OLISIKAAN tai NORMAALIA elämää mikäli juuri läheinen on kuollut ja paino sanalla läheinen. Todella vastenmielinen aloitus ja niin taidat olla sinäkin.