Miksi läheisen kuoleman jälkeen ei "saa" elää normaalia elämää?

Saat tehdä mitä haluat ja jaksat, ja saat olla tekemättä. Se että kaverisi peruivat tapaamisen johtui siitä etteivät he kestä suruasi.

Ajattelevia ihmisiä, jotka ei tunne sua tarpeeksi hyvin. Tai olet vieläkin shokissa.

Paha sanoa. Ei ole moista osunut omalle kohdalle vaikka läheisiä on kuollut useita. Jokainen suree tavallaan eikä se kotona mököttäminen sitä ihmistä takaisin tuo.

Surua ja suremista on tutkittu paljon. Suruun ei ole sääntöjä, joten jokainen suree omalla tavallaan. Yksi käpertyy sikiöasentoon sohvan nurkkaan ja toinen päättää juosta maratonin. Vaihtoehtoja on tosi paljon. SIksi kukaan ei saa, eikä voi  määritellä toisen surua hänen puolestaan. 



Omasta kokemuksestani tiedän, että mitä vähemmän ihmisillä on kokemusta surusta sen enemmän he torjuvat sitä juuri kuvailemasi kaltaisella käytöksellä. He eivät uskalla/halua/pysty kohtaamaan sinua ja pelkäävät tunteitasi. Tilannetta auttaisi, jos kerrot mitä nyt tarvitset suruusi(?). Jos se on kavereiden tapaaminen, niin se on sitten kavereiden tapaaminen. Kiellät heitä päättämästä sinun puolestasi, mikä on oma tilanteesi. AIna voit tietysti kysyä pelkäävätkö he sinun saavan jonkun itkukohtauksen tmv? 

Minulla on kuollut kaksi lapsuusperheeni jäsentä, toinen yllättäen ja toinen sairauteen. Kummankin kuoleman jälkeen siinä lähiaikoina oli raskaita hetkiä, jolloin halusin olla yksin, mutta myös hetkiä, jolloin halusin tavata ihmisiä ja nauraa. Olen ajatellut niin, että sitä surua ei kerta kaikkiaan henkisesti kestä, jos vain suree ja suree ja suree ilman mitään taukoa, siksi mieleni väkisinkin kääntyy välillä siihen suuntaan, että haluan jotain hauskaa. Ja sitten jatkan taas suremista. Luulen, että tuo on hyvin yksilöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelevia ihmisiä, jotka ei tunne sua tarpeeksi hyvin. Tai olet vieläkin shokissa.

Mikä tässä on muka nyt hullusti? Ajattelevat, ettei ap jaksa, mutta eivät tunne apt:a kovin hyvin oikeasti, kun eivät ymmärrä. Tai sitten ap käyttäytyy päinvastoin kuin häneltä voisi olettaa.

Se on sillä tavalla että ihmiset eivät pidä siitä että suret oikein kunnolla ja " pidät kiinni" menehtyneestä.

Mutta eivät myöskään siitä että elät normaalisti,  puhut ja kuuntelet  normaalisti jne

Eli mikään ei käy.

Olen joskus miettinyt samaa. Minusta on aina tuntunut vielä oudommalta se että koko muu elämä pysähtyisi, kun eihän se pysähdy. Siskoni äiti kuoli äkillisesti kun kun lapsi. Kyseinen päivä sattui olemaan siskoni syntymäpäivä ja hänelle oli sovittu synttärijuhlat samalle päivälle. Sisko sanoi tyyliin ensimmäisenä että synttärit ainakin pidetään. Ja ne pidettiin. Ei se synttärien peruminen olisi tuonut mitään hyvää siihen tilanteeseen.

Kannattaa jatkaa siten miten itsestä tuntuu parhaalta.

Vierailija kirjoitti:

Saat tehdä mitä haluat ja jaksat, ja saat olla tekemättä. Se että kaverisi peruivat tapaamisen johtui siitä etteivät he kestä suruasi.

Mistä sinä tiedät/näet jonkun surevan? Tapaamisen peruneet "kaverit" eivät ole mitään kavereita. Nykyään edes mustiin pukeutuminen ei ole surun merkki. Juuri eilen kävin paikallisessa kauppakeskuksessa ja varsinkin naiset vaikuttivat olevan menossa hautajaisiin. Mustaa, mustaa ja vielä enemmän mustaa, niin pitkälle kuin näki.

Miksi pitää kanssaihmisistä aina ajatella pahinta ja että "kiusaavat"?

Voivat myös muistella omaa suruaan ja ajatella että olet samanlainen surija kuin he. Halusivat olla yksin.

Käyttäjä44279 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat tehdä mitä haluat ja jaksat, ja saat olla tekemättä. Se että kaverisi peruivat tapaamisen johtui siitä etteivät he kestä suruasi.

Mistä sinä tiedät/näet jonkun surevan? Tapaamisen peruneet "kaverit" eivät ole mitään kavereita. Nykyään edes mustiin pukeutuminen ei ole surun merkki. Juuri eilen kävin paikallisessa kauppakeskuksessa ja varsinkin naiset vaikuttivat olevan menossa hautajaisiin. Mustaa, mustaa ja vielä enemmän mustaa, niin pitkälle kuin näki.

Musta on väri siinä missä muutkin.

Et varmaan sitten paljoa surrut jos joku bileiden peruuntuminen harmittaa. Sinulla ei taida olla mitään kokemusta oikeasta surusta.

Ihmiset haluaa olla sulle empaattisia.  Ajattelevat, että suret kovasti etkä jaksaisi tehdä nyt kaikkea mitä pitäisi, ja teet kuitenkin ja yrität hukuttaa siihen surusi.

Mutta jos sinä kerran pystyt olemaan ihan kuin ei mitään olisikaan tapahtunut, niin ole hyvä ihminen sellainen kuin olet.  Ei sinua kukaan kiellä tekemästä mitä haluat.  

Ikävä nyt sanoa, mutta minulle tuli viestistäsi sellainen tunne, että haluat vain päteä jotenkin tällä asialla.  Että olet niin erinomaisen pystypäinen ihminen ettei sinua läheisen kuolemakaan mitenkään liikauta.  No kuule, ei tätä asiaa ihmiset kauaa muista, kuukauden päästä ei kukaan ihmettele mitään vaikka mitä tekisit.  Eli ohimenevä ilmiö, ehkä nyt jaksat ja kestät sen, eikö niin?

Vierailija kirjoitti:

Et varmaan sitten paljoa surrut jos joku bileiden peruuntuminen harmittaa. Sinulla ei taida olla mitään kokemusta oikeasta surusta.

Ei taida olla itsellänikään kun et tajua ettei suru ole asia joka kaikilla samanlaista ja kullakin tapansa. Tosi vähättelevää sanoa toiselle onko hänen surunsa ja menetyksensä oikeaa ja riittävää.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset haluaa olla sulle empaattisia.  Ajattelevat, että suret kovasti etkä jaksaisi tehdä nyt kaikkea mitä pitäisi, ja teet kuitenkin ja yrität hukuttaa siihen surusi.

Mutta jos sinä kerran pystyt olemaan ihan kuin ei mitään olisikaan tapahtunut, niin ole hyvä ihminen sellainen kuin olet.  Ei sinua kukaan kiellä tekemästä mitä haluat.  

Ikävä nyt sanoa, mutta minulle tuli viestistäsi sellainen tunne, että haluat vain päteä jotenkin tällä asialla.  Että olet niin erinomaisen pystypäinen ihminen ettei sinua läheisen kuolemakaan mitenkään liikauta.  No kuule, ei tätä asiaa ihmiset kauaa muista, kuukauden päästä ei kukaan ihmettele mitään vaikka mitä tekisit.  Eli ohimenevä ilmiö, ehkä nyt jaksat ja kestät sen, eikö niin?

 

Mitä mä taas luin? Jokainen kokee kuoleman omalla tavallaan. Yksi menee ihan hajalle, eikä pysty moneen kuukauteen mihinkään. Toinen jatkaa elämää niin kuin ennenkin. Suru on silti molemmilla yhtä suuri. Se vain koetaan ja ilmaistaan eri tavoin. 

Itse olen niitä surijoita, jotka jatkavat normaalia arkea. Töiden lomassa saattaa tulla kyynel silmään ja sitten itketään, muttei mulla ole mitään halua hautautua jonnekin pimeään huoneeseen nessupaketin kanssa varta vasten suremaan asiaa, jolle ei yhtään mitään voi. Jokainen kuolee, eikä se, että kaipaamaan jääneet hukkuvat ikäväänsä ole vielä ketään takaisin tuonut.

Käyttäjä44279 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat tehdä mitä haluat ja jaksat, ja saat olla tekemättä. Se että kaverisi peruivat tapaamisen johtui siitä etteivät he kestä suruasi.

Mistä sinä tiedät/näet jonkun surevan? Tapaamisen peruneet "kaverit" eivät ole mitään kavereita. Nykyään edes mustiin pukeutuminen ei ole surun merkki. Juuri eilen kävin paikallisessa kauppakeskuksessa ja varsinkin naiset vaikuttivat olevan menossa hautajaisiin. Mustaa, mustaa ja vielä enemmän mustaa, niin pitkälle kuin näki.

Mitä sinä höpötät? Suru ei näy vaatetuksesta, mutta tiedän että suremattomien on niin vaikea olla surevan seurassa. Siksi he jättävät yksin ja odottavat että suru menee ohi ja että sureva itse ilmoittautuu milloin on valmis taas tapaamaan. Yhteydenpitoa ei kuitenkaan ikinä saisi jättää surevan vastuulle.

Tästä tunnistaa oikeat ystävät. Valitettavasti niitä ei ole.

Yleensä ihmiset ottaa vapaata ja peruu menoja läheisten kuoleman vuoksi. Ehkä kaverisi ajatteli että sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset haluaa olla sulle empaattisia.  Ajattelevat, että suret kovasti etkä jaksaisi tehdä nyt kaikkea mitä pitäisi, ja teet kuitenkin ja yrität hukuttaa siihen surusi.

Mutta jos sinä kerran pystyt olemaan ihan kuin ei mitään olisikaan tapahtunut, niin ole hyvä ihminen sellainen kuin olet.  Ei sinua kukaan kiellä tekemästä mitä haluat.  

Ikävä nyt sanoa, mutta minulle tuli viestistäsi sellainen tunne, että haluat vain päteä jotenkin tällä asialla.  Että olet niin erinomaisen pystypäinen ihminen ettei sinua läheisen kuolemakaan mitenkään liikauta.  No kuule, ei tätä asiaa ihmiset kauaa muista, kuukauden päästä ei kukaan ihmettele mitään vaikka mitä tekisit.  Eli ohimenevä ilmiö, ehkä nyt jaksat ja kestät sen, eikö niin?

 

Mitä mä taas luin? Jokainen kokee kuoleman omalla tavallaan. Yksi menee ihan

Vastasit siis itse omaan aiempaan kysymykseesi.

Miksi kysyit, kun osaat kerran tiedostaa asian kyselemättäkin.

Jokainen kokee asian omalla tavallaan.  Juuri niin.  Toisilla on toiset kokemukset, eikös heilläkin saisi olla?  He haluaa antaa sinulle rauhaa käsitellä menetystäsi ja suruasi.  Sinun pitää ymmärtää heitä yhtälailla, kuin odotat heiltä ymmärrystä.  He luulevat, että tarvitset tätä rauhaa.  Sinä taas luulet, ettet heidän mielestään saisi olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.  Eivät he sinulta mitään ole kieltämässä, haluavat vain olla hienotunteisia.  Etkö sitä käsitä?

Koko aloituksesi oli turha.  

Olet onekas ihmisten suhteen ,pitävät kontakti vaikkka läheinen kuoli. Minun ei pidetty. Korona aika kun pahin ihmisä elämäni kuoli 25kpl.Puhelin soitolla pikainen tieto tuli suhteni kuolema.sisareni kuolema ja veljeni.Muut kylmänä,yksin  asuvana minä tekstiviestinä:siis 22 kpl. Ajatuksilla  anttaa sen rauhassa surra,yksin asuvana,kun kaikki parhaat ystävätkin siltä kuoli. ps,koronaan eivät kuoleet,syöpä,sydis,ymm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset haluaa olla sulle empaattisia.  Ajattelevat, että suret kovasti etkä jaksaisi tehdä nyt kaikkea mitä pitäisi, ja teet kuitenkin ja yrität hukuttaa siihen surusi.

Mutta jos sinä kerran pystyt olemaan ihan kuin ei mitään olisikaan tapahtunut, niin ole hyvä ihminen sellainen kuin olet.  Ei sinua kukaan kiellä tekemästä mitä haluat.  

Ikävä nyt sanoa, mutta minulle tuli viestistäsi sellainen tunne, että haluat vain päteä jotenkin tällä asialla.  Että olet niin erinomaisen pystypäinen ihminen ettei sinua läheisen kuolemakaan mitenkään liikauta.  No kuule, ei tätä asiaa ihmiset kauaa muista, kuukauden päästä ei kukaan ihmettele mitään vaikka mitä tekisit.  Eli ohimenevä ilmiö, ehkä nyt jaksat ja kestät sen, eikö niin?

 

Mitä mä taas luin? Jokai

Vastasit siis itse omaan aiempaan kysymykseesi.

Miksi kysyit, kun osaat kerran tiedostaa asian kyselemättäkin.

Jokainen kokee asian omalla tavallaan.  Juuri niin.  Toisilla on toiset kokemukset, eikös heilläkin saisi olla?  He haluaa antaa sinulle rauhaa käsitellä menetystäsi ja suruasi.  Sinun pitää ymmärtää heitä yhtälailla, kuin odotat heiltä ymmärrystä.  He luulevat, että tarvitset tätä rauhaa.  Sinä taas luulet, ettet heidän mielestään saisi olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.  Eivät he sinulta mitään ole kieltämässä, haluavat vain olla hienotunteisia.  Etkö sitä käsitä?

Koko aloituksesi oli turha. 

Kenelle kommentoit?

Esimerkiksi perjantaina olin yhdessä harrastuksessa ja siellä sain useampaan kertaan kuulla että mitä ihmettä teen siellä, eihän surun keskellä mihinkään liikuntaryhmään pidä osallistua. Ihan kuin se että teen pari tuntia jotain muuta kuin istun kotona olisi määrittämässä sitä miten suren.

Samaa oikeastaan kuullut paljon muutenkin. Kävin perjantaina lahjaostoksilla ja eräs toinen ystävä jonka tapasin kaupungilla ihmetteli mitä teen kaupungilla, sitten oletti minun järjestelevät hautajaisiin liittyviä asioita, vaikka mukana oli pari lelu- ja vaatekaupan kassia.

Ap