Lue keskustelun säännöt.
Kun mikään huomio ei riitä lapselle?
Kohta kuusi vuotta täyttävä lapsi kaipaa aivan valtavasti ja aivan koko ajan huomiota. Vaikka hänen kanssaan leikkisi hänen tykkäämiä asioita kolme tuntia keskittyen vain siihen ja sen jälkeen pitäisi vartin kahvipaussin, niin hän kiehnää kyljessä koko sen vartin kahvipaussin tai käy kyselemässä koko ajan, että milloin leikitään lisää (syötyään oman välipalansa toki ensin). Kavereiden kanssa leikkii välillä ja tietenkin hoidossa myös, mutta se ei joka päivä ole mahdollista kun ei niitä kavereita tässä lähellä asu. On ainoa lapsi. Ja odottaa kotona koko ajan saavansa äidin huomiota ja äidin aikaa, siis aivan koko ajan, jopa äidin vessassakäynti on sellainen että lapsi seisoo oven takana kyselemäässä koska tulet. Yksin omissa leikeissään ei viihdy. Kuuluuko tuo ikään vai onko joku temperamenttiasia?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt jo kolmen vanhasta eteenpäin opettaa olemaan hetkiä yksin ja leikkimään yksin. Meillä ei ole koskaan ollut em. ongelmaa. Olen jättänyt lasta yksin esim. kun olen vienyt roskat, hakenut postin jne. Sitten olen keksinyt sellaista tekemistä, mitä voi tehdä yksin ja johon voi keskittyä myös yksin esim. palapelit, vesiväritys, piirtely, muovailuvahat jne.
Voisi olla myös jokin kausi, mutta jos on aina tehnyt noin, niin on opetettu siihen.
Olen opettanut jo kaksivuotiaasta asti, mutta tuloksetta.
ap
Hei hienoa, sulla sattui tulemaan sellaiset muksut, jotka viihtyvät itsekseen. Siinä sitä on kiva sitten nostaa itseään jalustalle.
Jos sinä latvaroso vetäisit kuuppasi pois pakaroidesi välistä, niin tajuaisit että lapset voivat olla todella eri puusta veistettyjä, myös saman perheen sisällä: toiset viihtyvät yksin ja keksivät valtavasti tekemistä itsekseen, toiset eivät pysty olemaan pientä hetkeäkään itsekseen. Voit koettaa "opettaa ja kouluttaa", mutta ihmiset perusluonnetta tai -tarvetta et pysty liiemmin muuttamaan.
ap: todellakin tunnen syvää sympatiaa. Minulla on kaksi muksua, toinen viihtyy todella hyvin itsekseen ja keksii itselleen jatkuvasti tekemistä. Toinen taas on juuri kuvailemasi kaltainen, jolle ei mikään määrä yhdessäoloa riitä, vaan vessatauko tai kahvikupin hakeminen meinaa olla liikaa "yksinoloa". En ole keksinyt sitä viisasten kiveä, jolla asian ratkaisisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tehtävänä lienee herättää lapsen kiinnostus leikkiin, puuhaan tai askarteluun. Tuon ikäisenä mun poika halusi jo auttaa keittiössä ja muissa askareissa. Hänelle oli myös hankittu mielikuvitusta kehittäviä leluja (joilla itse leikki, kun saatettiin alkuun) ja kirjoja. Itse luin iltaisin satuja.
Vierailija kirjoitti:
Sun tehtävänä lienee herättää lapsen kiinnostus leikkiin, puuhaan tai askarteluun. Tuon ikäisenä mun poika halusi jo auttaa keittiössä ja muissa askareissa. Hänelle oli myös hankittu mielikuvitusta kehittäviä leluja (joilla itse leikki, kun saatettiin alkuun) ja kirjoja. Itse luin iltaisin satuja.
otapa sinäkin se sädekehä pois päästäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt jo kolmen vanhasta eteenpäin opettaa olemaan hetkiä yksin ja leikkimään yksin. Meillä ei ole koskaan ollut em. ongelmaa. Olen jättänyt lasta yksin esim. kun olen vienyt roskat, hakenut postin jne. Sitten olen keksinyt sellaista tekemistä, mitä voi tehdä yksin ja johon voi keskittyä myös yksin esim. palapelit, vesiväritys, piirtely, muovailuvahat jne.
Voisi olla myös jokin kausi, mutta jos on aina tehnyt noin, niin on opetettu siihen.
Olen opettanut jo kaksivuotiaasta asti, mutta tuloksetta.
apHei hienoa, sulla sattui tulemaan sellaiset muksut, jotka viihtyvät itsekseen. Siinä sitä on kiva sitten nostaa itseään jalustalle.
Jos sinä latvaroso vetäisit kuuppasi pois pakaroidesi välistä, niin tajuaisit että lapset voivat olla todella eri puusta veistettyjä, myös
Minun on vaikea uskoa, että tauottomassa läsnäolon vaatimuksessa on kyse perusluonteesta tai -tarpeesta. Joko kyseessä on erityislapsi tai jokin muu ympäristötekijä tms on vaikuttanut siihen että tällainen tarve on syntynyt. Tuo ei ole normaalia. Kannattaa hakea apua! Ihan vaan mennä juttelemaan jollekin viisaammalle aiheesta.
Ainoan lapsen ongelma.
Minulla on samanlainen miniä, mutta hän on jo 33. Ei pärjää sekuntiakaan yksin. Poikani ei saa nukkua eikä edes sairastaa. Työvuorotkin ovat väärään aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt jo kolmen vanhasta eteenpäin opettaa olemaan hetkiä yksin ja leikkimään yksin. Meillä ei ole koskaan ollut em. ongelmaa. Olen jättänyt lasta yksin esim. kun olen vienyt roskat, hakenut postin jne. Sitten olen keksinyt sellaista tekemistä, mitä voi tehdä yksin ja johon voi keskittyä myös yksin esim. palapelit, vesiväritys, piirtely, muovailuvahat jne.
Voisi olla myös jokin kausi, mutta jos on aina tehnyt noin, niin on opetettu siihen.
Olen opettanut jo kaksivuotiaasta asti, mutta tuloksetta.
apHei hienoa, sulla sattui tulemaan sellaiset muksut, jotka viihtyvät itsekseen. Siinä sitä on kiva sitten nostaa itseään jalustalle.
Jos sinä latvaroso vetäisit kuuppasi pois pakaroidesi välistä, niin tajuaisit että lapse
Minun on vaikea uskoa, että tauottomassa läsnäolon vaatimuksessa on kyse perusluonteesta tai -tarpeesta. Joko kyseessä on erityislapsi tai jokin muu ympäristötekijä tms on vaikuttanut siihen että tällainen tarve on syntynyt. Tuo ei ole normaalia. Kannattaa hakea apua! Ihan vaan mennä juttelemaan jollekin viisaammalle aiheesta.
Minä uskon, että on olemassa perusluonne, joka siihen vaikuttaa. Kasvatuksella tietty luonteenpiirrettä voi vahvistaa, mutta edes kasvatus ei sitä kokonaan poista.
Minä mietin sitä, että jos tällainen lapsi jätetään selviytymään yksin, niin tuleeko hänestä juuri sen takia tarvitseva aikuinen? Lapsena on jäänyt niin iso tarvevaje, että hakee muilta sen täyttämistä.
ohis
Meitä on moneksi. Muistan oman lapsuuteni ja sen että viihdyin tuon ikäisenä jo missä tahansa muualla kuin äitini seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt jo kolmen vanhasta eteenpäin opettaa olemaan hetkiä yksin ja leikkimään yksin. Meillä ei ole koskaan ollut em. ongelmaa. Olen jättänyt lasta yksin esim. kun olen vienyt roskat, hakenut postin jne. Sitten olen keksinyt sellaista tekemistä, mitä voi tehdä yksin ja johon voi keskittyä myös yksin esim. palapelit, vesiväritys, piirtely, muovailuvahat jne.
Voisi olla myös jokin kausi, mutta jos on aina tehnyt noin, niin on opetettu siihen.
Olen opettanut jo kaksivuotiaasta asti, mutta tuloksetta.
apHei hienoa, sulla sattui tulemaan sellaiset muksut, jotka viihtyvät itsekseen. Siinä sitä on kiva sitten nostaa itseään jalustalle.
Jos sinä latvaroso vetäisit kuuppasi po
Varmasti perusluonnekin aina vaikuttaa. Mutta en tosiaan usko, että jos lapsen tarve aikuiselle on aivan tauotonta ja lapsi ei osaa tehdä m i t ä ä n itse, että kyseessä olisi vain luonne. Jotain muutakin on varmastikin taustalla: joko hän on oppinut, että lopulta saa seuraa, hänen kiintymyssuhteensa on turvaton tai jokin erityispiirre, ettei pysty ohjautumaan itse jostain syystä omaehtoiseen toimintaan. Ja siis puhun tässä nyt koko ajan ap:n viestin ikäisestä lapsesta eli eskari-ikäsestä. Aivan eri tavallahan joku 2-vuotias vielä roikkuu lahkeessa kiinni ja sen voi ymmärtää. Mutta nyt puhutaan eskarilaisesta tai koululaisesta, moni ekaluokkalainenhan on 6-vuotias. En ole ikinä kuullut vastaavaa, vaikka laaja lapsiperhe-ystäväpiiri on itsellämme ja olen kasvatusalan ammattilainen.
En myöskään ajattele, että rajojen laittaminen on hylkäämistä. Se on itse asiassa lapselle yleensä hyvin turvallista. Lapsi on (toivottavasti!!) omassa kodissaan aivan turvassa, häntä ei hylätä, hän tietysti saa oleilla kotona muiden seurassa jne. Mutta lapsen on annettava aikuisen keskittyä myös omiin homminsa ja tuon ikäisen lapsen täytyy ymmärtää, että vanhempi ei ole koko ajan käytettävissä. Myös vanhemmilla on omaa aikaa. Tämän vastapainoksi paljon myös läheisyyttä, yhteistä aikaa jne.
Jatkoa: jos lapsi puolestaan on erityislapsi, niin sitten on asia erikseen. Siihen tarvitaan ammattilaista ohjaamaan tilannetta.
Mutta tarvitsevanakin lapsi pitää päästä varpaisiin hyväksyä. Hyväksyä, millainen hän on, hyväksyä hänen tarpeensa ja sanoittaa sekin lapselle ääneen. Että sinä saat olla sellainen, että haluaisit että äiti on aina lähellä ja siinä ei ole mitään pahaa. Mutta se ei vaan onnistu ja tärkeää on oppia leikkimään myös itsekseen jne. jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo itseäsäätelyn haasteet tuli mullakin mieleen. Lähipiirissä on yksi adhd-lapsi, jolla taitaa olla myös autisminkirjoa, ja hän kuulostaa vähän samanlaiselta. Koko ajan jonkun täytyy pitää seuraa, eikä ole ikinä osannut leikkiä ilman että joku aikuinen on siinä jatkuvasti tykönä. Vaikka ohjeistetaan, että nyt pitää leikkiä hetki itsekseen, koska aikuiset juo nyt kahvia ja juttelee, niin on hetken päästä jonkun hihassa roikkumassa, että koska joku tulee hänen kanssaan leikkimään. Eikä ole edes ainoa lapsi.
Toiminnanohjauksen ja tunnesäätelyn haasteita on myös.
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen ongelma.
Minulla on samanlainen miniä, mutta hän on jo 33. Ei pärjää sekuntiakaan yksin. Poikani ei saa nukkua eikä edes sairastaa. Työvuorotkin ovat väärään aikaan.
No ei kyllä liity ainoana lapsena olemiseen, muutamakin tässä ketjussa kertonut vastaavasta ongelmasta sisaruksista huolimatta.
Oma lapseni on ainoa lapsi, ja omannut pienestä asti vilkkaan mielikuvituksen, jonka avulla lähtenyt luomaan leikkejä. Toisaalta en myöskään ole ollut joka hetki viihdyttämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sillä lapsella sitten ollut jotenkin epävakaa varhaislapsuus? Esim että isä hakannut äitiä tai jotain?
Pakko mainita, että muutamassa vastaavassa tietämässäni tapauksessa lapselle on puhuttu aikuisista lähes joka käänteessä sanalla leikkikaveri. Äiti/isä on tänään leikkikaverinasi, Liisa-täti tulee kylään leikkikaveriksi, lapsenvahti tulee tänään leikkikaveriksi.
Olen siis joskus itse mennyt kylään perheen aikuista tapaamaan, ja minustakin on puhuttu "X tuli kylään leikkikaveriksi, eikö ole kiva".
Jää sellainen mielikuva itselle, että tuostahan voi jäädä lapselle se kuva, että aikuiset ovat aina lapsen leikittäjiä, sen sijaan että äidille tulee tänään vieras, ja sen aikaa tulisi leikkiä itsenäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisen on hyvä oppia olemaan myös yksin. Se voisi olla harjoittelun aihe lapsellesi ja tärkeä taito kaikille.
täällä hyviä ideoita paljon, harjoittelemaan vaan, lapsellesi hyväksi vaikka kuinka varmaan ensin vinkuu ja marisee. Saavutetuista eduista ei kukaan halua luopua.
Laita tarrataulu. Kerro, että 6-vuotiaam taitoihin kuuluu osata leikkiä yksin ja nyt aletaan opettelemaan. Tehkää ideataulu, mihin yksin leikittäviä puuhia ja joka päivä samaan aikaan 30min yksin leikkiä. Ja siitä tarra. Viidestä tarrasta lapsi saa valita aikuisen kanssa mieluisen puuhan.
Onko varma ettei ole kirjolla? Sellaisen voi olla vaikea eriyttää itseään vanhemmasta. Meillä lapsi koki olevansa minun kanssani ikään kuin yhtä, eikä siihen auttanut muu kuin murrosikä 😁 Hän ei siis viihtynyt yhtään yksin, ja vaikka olisi tehnyt yksin jotain juttuaan, niin jos poistuin huoneesta niin hän jätti juttunsa ja tuli perässä. Ei myöskään nukkunut yksin, ja jos nukahtikin omaam huoneeseen, niin aamulla löytyi vierestä.
meillä kyllä myös opetettiin olemaan yksin, ja se onnistuikin hienosti silloin kunnhän oli yksin kotona, esim koulun jälkeen, mutta heti kun tulin kotiin alkoi perässä kulkeminen.
nykyään on reilu parikymppinen. Ei kulje perässä enää😁
Vierailija kirjoitti:
Laita tarrataulu. Kerro, että 6-vuotiaam taitoihin kuuluu osata leikkiä yksin ja nyt aletaan opettelemaan. Tehkää ideataulu, mihin yksin leikittäviä puuhia ja joka päivä samaan aikaan 30min yksin leikkiä. Ja siitä tarra. Viidestä tarrasta lapsi saa valita aikuisen kanssa mieluisen puuhan.
Niin no, tuossakin taas toisaalta aikuinen ideoi lapselle tekemiset, joskin vain etukäteen. Lapsen olisi hyvä saada vain tylsistyä ilman, että on aikuisen luomaa ohjelmaa koko ajan. Siitä se mielikuvitus lähtee kasvanaan kun on pakko keksiä itselleen jotain mieleistä puuhaa.
Hän järjestää isona omat linnan juhlien jatkot ja ottaa kuvia Instaan.
Ihan käsittämätöntä, että joku leikkii lapsen kanssa kolmekin tuntia! Ei todellakaan ole normaalia. Ei ihme, ettei se lapsiedesole oppinut leikkimään yksin, kun äiti on aina leikkinyt kaverina.
Tästä syystä moni tekee useamman lapsen. Meilläkin esikoinen huomionkipeä mutta niin vaan pikkusisarukset pitävät kiireisenä.