Lue keskustelun säännöt.
Kun mikään huomio ei riitä lapselle?
Kohta kuusi vuotta täyttävä lapsi kaipaa aivan valtavasti ja aivan koko ajan huomiota. Vaikka hänen kanssaan leikkisi hänen tykkäämiä asioita kolme tuntia keskittyen vain siihen ja sen jälkeen pitäisi vartin kahvipaussin, niin hän kiehnää kyljessä koko sen vartin kahvipaussin tai käy kyselemässä koko ajan, että milloin leikitään lisää (syötyään oman välipalansa toki ensin). Kavereiden kanssa leikkii välillä ja tietenkin hoidossa myös, mutta se ei joka päivä ole mahdollista kun ei niitä kavereita tässä lähellä asu. On ainoa lapsi. Ja odottaa kotona koko ajan saavansa äidin huomiota ja äidin aikaa, siis aivan koko ajan, jopa äidin vessassakäynti on sellainen että lapsi seisoo oven takana kyselemäässä koska tulet. Yksin omissa leikeissään ei viihdy. Kuuluuko tuo ikään vai onko joku temperamenttiasia?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisarus tai kavereita leikkimään, kaikki eivät vain viihdy yksin.
Järkevintä olisi opettaa myös, ettei joka hetki ole ole joku viihdyttämässä.
Ainoa lapsi ja kavereita ei lähellä asu, kiva juttu sosiaalisen lapsen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sylettävä aloitus. Miten tuollainen on edes mahdollista? Täysin vanhemman oma syy.
Osittain temperamentti-, osittain vastakysymys. Lapselle on luontaista olla lähellä, mutta nyt kuulostaa siltä että lapsi käyttää valtaansa. Tästä oli supernanny-jaksokin viime kaudella. Siinä ohjattiin, että lapsen leikki laitetaan aluille, sitten jämäkästi vain sanotaan että nyt äiti lähtee omiin touhuihin ja piste.
en aina ymmärrä kasvattajia, jotka kysyvät neuvoa asioihin joissa pitäisi riittää johdonmukainen ja rajat asettava kasvatus? Totta kai se on hankalaa, jos lapsen koko iän lapsi on saanut tahtonsa läpi ja äiti leikittänyt kolme tuntia putkeen. Mitä pidemmälle tilanteen vie, sitä hankalampaa se on. Menee viikkoja/kuukausia, ennen kuin kasvatustyö menee perille. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö sitä pitäisi tehdä.
nyt vain seuraavalla kerralla tiukka ja lempeä linja, että vanhemmilla on muitakin velvollisuuksia kuin lasten leikittäminen. Mieti kun lapsesi lähtee kouluun ja hän ei saa opettajalta jakamatonta huomiota? Voit varautua wilma-viesteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Kerrotko ihan konkreettisesti miten tällaisessa tilanteessa toimitaan?
Ohis, jolla sama pulma hieman nuoremman lapsen kanssa
Minä olen ainakin johdonmukaisesti ohjannut lasta leikkimään yksin, auttanut alkuun niitä yksin leikkejä ja sitten poistunut eri huoneeseen, selittänyt miten äidin pitää yksin tehdä joku tietty asia ja sinun täytyy sillä aikaa leikkiä itse, ohjannut lasta johdonmukaisesti takaisin leikkimään yksin kun kulkee perässäni jne. Ei näillä tunnu olevan vaikutusta huomion kaipuuseen. Päinvastoin. Ei silläkään kun sanon et leikimme yhdessä sen jälkeen kun olen vaikka tehnyt ruoan tms. Elä nämä tavat ei ainakaan toimi.
ap
No älä leiki sen kanssa kokoajan, sillähän se asia ratkeaa. Itsehän kerrot aloituksessa miten paljon olet hänen kanssaan. Lopeta se. Kyllä se lopettaa sen kiehnäämisen ja huomionhaun kun et anna sitä hänelle. Kun hän roikkuu sinussa ja sanot että ruoan laiton jälkeen tulet leikkimään, niin taas hän on saanut tahtonsa läpi.
Itsenäisty sinäkin siitä lapsesta. Ei ole tervettä että tuon ikäinen roikkuu vanhemmassa kokoajan. Sorry, en halua olla ilkeä mutta hiukan provosoida katsomaan peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Sylettävä aloitus. Miten tuollainen on edes mahdollista? Täysin vanhemman oma syy.
Ei ole. Meillä on kaksi lasta, joista toinen on täysin introvertti eikä malttaisi tulla edes syömään omien puuhiensa parista. Toinen taas puhuu taukoamatta ja seuraa vanhempia kuin hai laivaa. Kokee tarvitsevansa jatkuvasti seuraa, eikä osaa leikkiä tai keksiä yksin tekemistä. Jos vanhemmat eivät ole seurana, alkaa härnätä sisarustaan. Joskus kun komensin lapsen keksimään omaa tekemistä siksi aikaa kun tein jotain kotihommaa, lapsi vaan istui keittiön tuolilla tunnin hiljaa ja tuijotti minua. Minkäs tuolle mahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sylettävä aloitus. Miten tuollainen on edes mahdollista? Täysin vanhemman oma syy.
Ei ole. Meillä on kaksi lasta, joista toinen on täysin introvertti eikä malttaisi tulla edes syömään omien puuhiensa parista. Toinen taas puhuu taukoamatta ja seuraa vanhempia kuin hai laivaa. Kokee tarvitsevansa jatkuvasti seuraa, eikä osaa leikkiä tai keksiä yksin tekemistä. Jos vanhemmat eivät ole seurana, alkaa härnätä sisarustaan. Joskus kun komensin lapsen keksimään omaa tekemistä siksi aikaa kun tein jotain kotihommaa, lapsi vaan istui keittiön tuolilla tunnin hiljaa ja tuijotti minua. Minkäs tuolle mahtaa.
Mahtaa. Anna istua vaan. Päivä- ja viikkokaupalla. Totta kai lapset ovat erilaisia. Tämän lapsen kohdalla teidän vaan täytyy keksiä metodit jotka toimii häneen.
supernanny ohjelmia kannatan minäkin. Niissä on ollut vastaavia tapauksia, jotka ovat ratkenneet nimenomaan vanhempien toimilla. Mitenkään muuten tilanne ei ratkea. Valta lapselta vanhemmille!
Hommaa ei pidä perustella sillä että äidin pitää tehdä ruokaa tms. Vaan että aikuisten tehtävä ei ole viihdyttää lasta joka hetki. Lapsen pitää osata olla itsekseen. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä vaikuttaa, että on itsesäätelyn kanssa vaikeaa ja hakee/tarvitsee siihen tueksi koko ajan aikuista. Kun leikki loppuu, niin tulee hankala olo ja hakeutuu uudestaan vanhemman seuraan. Musta ratkaisu ei ole loputtomasti leikkiä lisää (en usko leikin määrän olevan varsinainen ongelma), vaan opettaa sitä miten leikin jälkeen rauhoitutaan ja millaisin keinoin lapsi voi harjoitella itsesäätelyä. Pystyykö puhumaan siitä, miltä tuntuu, kun äiti ei ole saatavilla? Myöskin miettisin kiintymyssuhdemallia, koska tuo esim. vessan oven taakse seuraaminen kuulostaa turvattomasti kiintyneeltä: hakee jatkuvasti varmistusta. Saako fyysistä läheisyyttä, haleja ja silittelyjä? Tietääkö, että voi millon vain tulla tankkaamaan turvallisuudentuntoa sylistä ja sitten mennä leikkimään omiaan?
"jopa äidin vessassakäynti on sellainen että lapsi seisoo oven takana kyselemäässä koska tulet. "
Tuohon nyt viimeistäänn pitäisi puuttua, että on äärimmäisen epäkohteliasta seistä oven takana hoputtamassa, kun toinen on wc-asioilla.
Omalle lapselle opetin heti kun osasi itsenäisesti wc:ssä käydä, että jokaiselle annetaan vessarauha, eli sinne ei tulla juttelemaan ja huseeraamaan kun toinen on asioillaan, eikä myöskään jäädä oven taakse kolkuttelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot, että nyt leikit itseksesi. Äiti lepää, tekee ruokaa..Ei ole hyvä opettaa lasta pomottamaan tuohon malliin.
Älä anna sitä aikaa niin paljon, sovitaan että nyt leikitään tuntia, sitten äiti juo kahvit.
Aluksi saa tietysti raivarit kun ei ole tähän aiemmin opetettu.
Mutta sä oot aikuinen ja määräät mihin aikaa käytetään ja miten paljon.
Lapsi ei kuole vaikka se itkee ja joutuu olemaan yksin, eikä saa edes traumoja siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kun nää kaiken huomion saaneet lapset kasvavat aikuiseksi, ai että ne ovat raskasta seuraa, aina vaan puhutaan itsestään ja omista tarpeista, ei yhtään huomioida muita, jopa pikku lapsille ollaan kateellisia huomiosta... joo ihan pari tälläistä tunnen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sylettävä aloitus. Miten tuollainen on edes mahdollista? Täysin vanhemman oma syy.
Ei ole. Meillä on kaksi lasta, joista toinen on täysin introvertti eikä malttaisi tulla edes syömään omien puuhiensa parista. Toinen taas puhuu taukoamatta ja seuraa vanhempia kuin hai laivaa. Kokee tarvitsevansa jatkuvasti seuraa, eikä osaa leikkiä tai keksiä yksin tekemistä. Jos vanhemmat eivät ole seurana, alkaa härnätä sisarustaan. Joskus kun komensin lapsen keksimään omaa tekemistä siksi aikaa kun tein jotain kotihommaa, lapsi vaan istui keittiön tuolilla tunnin hiljaa ja tuijotti minua. Minkäs tuolle mahtaa.
Mahtaa. Anna istua vaan. Päivä- ja viikkokaupalla. Totta kai lapset ovat erilaisia. Tämän lapsen kohdalla teidän vaan täytyy keksiä metodit jotka toimii häneen.
supernanny oh
Niin me annetaankin lapsen vaan istua siinä tylsistymässä. Joka kerta. Lapsi ei silti keksi itse tekemistä (tai ei halua tehdä mitään itsekseen). Lapsi ei onneksi vedä raivareita siitä, että käskemme hänet välillä omiin oloihin. Ei ole moksiskaan käskyttämisestä. Menee vaan sitten istumaan hiljaa jonnekin ja odottamaan. Hänen käytöksensä ei ole muuttunut vuosien aikana yhtään, vaikka olemme johdonmukaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samanlainen lapsi mullakin on. Sama tilanne myös että ainoa lapsi eikä kavereita asu lähellä. Päivittäin on hoidossa. Aika suohan tämä on tarpoa mutta en ole huolissani lapsen kehityksestä tai muusta sosiaalisesta puolesta (koska lapsi saa tosiaan muita kontakteja joka päivä ja leikkiä muiden kanssakin päivittäin).
Minä leikin aikani ja sitten sanon että nyt äiti tekee sitä tai tätä tai vain on, ettei aikuisten kuulu viihdyttää lasta vaan että sinun pitää nyt leikkiä yksinään. Marisee ja vinkuu aikansa (joskus pitkäänkin) mutta aina se itsenäinen leikkiminen lopulta sohvalla istuskelun lopulta voittaa
Eli tsemppiä ja jämäkkyyttä. Anna istua toimeettomana vaikka tuntikausia, jossain vaiheessa lopulta kyllästyy ja lähtee keksimään tekemistä itsekseenkin.
Minä tein aikanani niin, että piirsin lapsille ajankäytön ympyrän. Laitoin siihen äidin oman ajan, ja näytin siitä.
kuusivuotias ymmärtää jo kellon, eikö? Laita ajastin päälle, jotta hän näkee ajan kulumisen. Näin se ei jää liian abstraktiksi.
Selitän tämän toisen asian kanssa, koska siitä esimerkki: Tein samaa lomamtkoilla sen suhteen, mitä tehdään. Selotin, että lapset saavat päättää joka toisen tekemisen, aikuiset joka toisen. Muista, kunn menimme johonkin museoon tms., ja kuopus marmatti, niin esikoinen sanoi, että nyt on äidin ja isän vuoro päättää.
Opetelkaa kellotaulu. Sitten pikkuhiljaa lapsen oman leikin / äidin oman ajan pidennystä.
Sanoit, että parin minuutin päästä tulee huoneestaan. Kellosta voi ensin harjoitella 15 min.
Tai aluksi pehmeästi keittiön pöydän ääressä. Sinä teet ruokaa, hän jotain itsekseen ja kello näyttää, kuinka pitkään pitää vielä itsekseen puuhata. Sitten kehut.
Voit antaa lapsen valikoida tekemisensä. Anna muutama vaihtoehto, mistä saa valita mieleisensä.
Kun sinun pitää siivota, ota lapsi mukaan, anna rätti käteen. Siinä vaiheessa oma leikki saattaa houkuttaa enemmän. Jos ei, sitten siivoatte yhdessä.
On yksi takuuvarma keino, millä lapsen saa olemasn yksin: leffa tai tabletti.
Lopeta tuntikausien leikkiminen ja tehkää yhdessä jotain hyödyllistä. Eli kotitöitä. 6v lapsi osaa, pyyhkiä pöydän, tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, ripustaa pyykkejä narulle ja ottaa kuivuneet vaatteet sieltä pois. Lapsen voi jo hyvin opettaa imuroimaankin. Ota lapsi mukaan laittamaan ruokaa ja kattamaan pöydän. Yhdessä voitte myös siivota kaappeja yms. Vessanpöntön ja lavuaarin pesu onnistuu tuon ikäiseltä oikein hyvin. Jos ei ole koskaan aiemmin joutunut tekemään, näytät kerran ja sen jälkeen osaa. Siivotkaa yhdessä samaa huonetta, niin lapsi ei tunne olevansa yksin. Yhdessä voitte myös mennä tamppaaman matot ulos. Samalla kun teette yhdessä kotitöitä, voitte jutella ja näin lapsi oppii niin tekemään kotitöitä kuin senkin, että kaikki tekeminen elämässä ei ole aina erityisen hauskaa, mutta tehtävä ne silti on.
Täällä hyviä ehdotuksia. Suosittelen kellottamista: piirrä kello, ja siihen äidin oma aika ja yhteinen leikkiaika.
Loppuaika tee kotitöitä ja sano lapselle, että voi tehdä yhdessä, siivoa vaikka kaappeja, leivo yms.
Eikä ole pahasta istuttaa lasta tv:n eteen.
Minusta on oikeasti aika järkyttävää, jos joku vanhempi leikkii lapsensa kanssa vaikka kolme tuntia putkeen. Sanoisin teille vanhemmille, joilla on tällainen ongelma (etteivät lapset osaa olla yksin), että antakaa lastenne sitten vaan olla ja kertakaikkiaan tylsistyä. Vanhemman ei todellakaan tarvitse päivän jälkeen leikkiä lapsensa kanssa, kun lapsi on koko päivän jo leikkinyt ja ollut ohjatussa toiminnassa muutenkin. Ja vaikkei aina olisikaan. Antakaa makoilla, laahustaa, marista ja tylsistyä. Vasta sitten lapsen oma luovuus ja mielikuvitus saa alkaa itää ja kasvaa. Kieltäytyä yksinkertaisesti leikkimästä. Ei se ole aikuisen hommaa. Mutta tietenkin tulee olla läsnä, antaa läheisyyttä, jutella, tehdä jotain asioita yhdessä.
Tuntikausien leikkiminen ja lapsen ehdoilla meneminen ei ole tervettä ja normaalia.