Lue keskustelun säännöt.
Kun mikään huomio ei riitä lapselle?
Kohta kuusi vuotta täyttävä lapsi kaipaa aivan valtavasti ja aivan koko ajan huomiota. Vaikka hänen kanssaan leikkisi hänen tykkäämiä asioita kolme tuntia keskittyen vain siihen ja sen jälkeen pitäisi vartin kahvipaussin, niin hän kiehnää kyljessä koko sen vartin kahvipaussin tai käy kyselemässä koko ajan, että milloin leikitään lisää (syötyään oman välipalansa toki ensin). Kavereiden kanssa leikkii välillä ja tietenkin hoidossa myös, mutta se ei joka päivä ole mahdollista kun ei niitä kavereita tässä lähellä asu. On ainoa lapsi. Ja odottaa kotona koko ajan saavansa äidin huomiota ja äidin aikaa, siis aivan koko ajan, jopa äidin vessassakäynti on sellainen että lapsi seisoo oven takana kyselemäässä koska tulet. Yksin omissa leikeissään ei viihdy. Kuuluuko tuo ikään vai onko joku temperamenttiasia?
Kommentit (102)
Tehkää lapselle sisarus tai pari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarus tai kavereita leikkimään, kaikki eivät vain viihdy yksin.
Tällaiseen lapseen ei välttämättä sisarukset auta, kokee ne helposti kilpailijoiksi. Sivusta oon seurannut ja jopa kavereiden aikana välillä tämä lapsi haki isänsä huomiota. Ei ole laitettu rajoja ja pidetty muutenkin lasta kaiken keskipisteenä, tätä se sitten on. Hieman on 9v tilanne rauhoittunut, mutta edelleen vaatii mielestäni epänormaalissa määrin isänsä seuraa ja joskus ihan fyysisesti roikkuu, jos ei muu auta. Hämmentävää, että tämä lapsi on sitä huomiota saanut tosiaan enemmän kuin sisaruksensa tai yksikään tuntemani lapsi, mutta mikään ei tosiaan riitä. Olisin varmaan pimahtanut ja saanut raivarin, jos omat lapseni olisi tehneet samaa. Ehkäpä juuri siksi eivät.
Voi olla ihan luonneasia. Niin ikävää kuin se onkin, olen itse sanonut liian takertuvalle lapselle että nyt jätät mut hetkeksi rauhaan. Mulla on tekemistä. Lapsi kun pyörii jaloissa mun siivotessa tai ruokaa laittaessa niin että tulee törmäiltyä häneen vahingossa. Joskus täytyy sanoa tiukallakin äänensävyllä.
Kasvatuksessa vikaa. Onneksi olkoon, olet epäonnistunut äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se iskä antaisi välillä huomiota ja ohjaisi leikkeihin?
Kun näillä keleillä puuhaa lapsen kanssa 3 tuntia ulkona, hän aivan mielellään myös ulkoilun ja ruuan jälkeen lepäilee ja lueskelee kirjojaan tai katselee lastenohjelmia tv:stä. Myös palapelit ovat hyvää viihdettä.
Ei muuten mene mielellään yksin lueskelemaan tai tekemään palapeliä vaikka oltaisiin oltu viisi tuntia ulkona.
ap
Ei meilläkään. Silti on pakko karjaista lapselle että nyt menet tekemään jotain omia juttuja, ja lapsi sitten vaikka mököttää tuijottaen seinää. Ei pidä tuntea liikaa syyllisyyttä siitä ettei vaan pysty pomppimaan aina lapsen pillin mukaan. Ei ole helppoa, mutta pakko vaan sen verran kovettaa itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On varmaan sekä temperamentti- että tottumiskysymys. Minulla on 9-vuotoas tytär, joka roikkuu minussa enemmän kuin 3-vuotias veljensä. Pikkuveljen totutin ihan vauvasta asti konkreettisesti esim. pötköttämään välillä yksin leikkimatollaan jne. Isompi lakkasi esim. leikkimästä nukeillaan pikkuveljen synnyttyä, kun en ollut koko aikaa leikkimässä mukana. Tyttö on kyllä muuten reipas ja oma-aloitteinen ja ikänsä mukaan hyvin kehittynyt, mutta on siis sellainen äidissä roikkuja.
Mä oon ollut niin huono äiti etten oikein ikinä oo leikkinyt lasteni kanssa. Ei siis ole tottuneet ikinä että yhdessä leikitään kaikkea. Ovat pienestä asti leikkineet yksin ja heillä ollut kaikilla pitkiä ja hyviä leikkejä. Olen tästä vain iloinen eli en ehkä sitten ihan väärin ole toiminut.
Eikä se etten leiki lasteni kanssa tarkoita sitä ettei ikinä mitään tehdä yhdessä. Kohta lähdetään luistelemaan. Eilen pelattiin lautapeliä. Tekeminen on siis sellaista että minäkin siitä tykkään mutta pääsääntöisesti lapaet leikkii keskenään ja minä käyn vain pyynnöstä katsomassa ja ihailemassa aikaansaannoksia.
Pakko kertoa vielä tällainen että annoin nuorimman lapsen pelata joskus tabletilla. Pari kuukautta hän sillä pelasi päivittäin. Koukuttui siihen ja vaati tablettia itselleen ja sillä kiristi. Lopulta totesin että pelaaminen loppuu nyt. Varmaan pari kuukautta meidän elämä oli ihan helv#ttiä! Lopettamisen jälkeen siis. Sitten elämä rauhoittui ja lapsi alkoi taas leikkiä itsekseen. Piiruakaan ei annettu periksi pelaamisen suhteen ja usko meinasi loppua ja käytin kerran hänet jo psykologillakin mutta sitkeys palkittiin ja lapsi rauhoittui. Elämäni paras päätös! Olisin toki päässyt helpommalla jos sen tabletin olisin käteen vaan antanut.
Eli toimisiko ap tämä sama kikka teillekin? Eli sitkeästi vaadit häntä leikkimään yksin vaikka tuntuukin ettei siitä tule mitään? Lopussa ihan varmasti kiitos seisoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisarus tai kavereita leikkimään, kaikki eivät vain viihdy yksin.
Järkevintä olisi opettaa myös, ettei joka hetki ole ole joku viihdyttämässä.
Vierailija kirjoitti:
On varmaan sekä temperamentti- että tottumiskysymys. Minulla on 9-vuotoas tytär, joka roikkuu minussa enemmän kuin 3-vuotias veljensä. Pikkuveljen totutin ihan vauvasta asti konkreettisesti esim. pötköttämään välillä yksin leikkimatollaan jne. Isompi lakkasi esim. leikkimästä nukeillaan pikkuveljen synnyttyä, kun en ollut koko aikaa leikkimässä mukana. Tyttö on kyllä muuten reipas ja oma-aloitteinen ja ikänsä mukaan hyvin kehittynyt, mutta on siis sellainen äidissä roikkuja.
Itse jopa vähän huolestuisin, jos lapsi lopettaa leikkimiset kokonaan siksi, ettei ole leikkikaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ihan yksinkertaisesti alat sanoa, että nyt on äidin oma aika ja sinä keksit muuta tekemistä.
Käy tätä ennen hänen kanssaan rauhallinen keskustelu, jossa selität, että lapsen tulee osata leikkiä myös itsekseen -ja tuossa iässä todellakin eniten itsekseen. Vanhemman tehtävä ei ole olla pääsääntöisesti lapsen leikkikaveri. Kerro, että se voi tuntua hankalalta, mutta se ei haittaa, hän oppii kyllä puuhailemaan itsekseen ja vaikka se voi tuntua kurjalta ja yksinäiseltä, niin se ei ole vaarallista, vaan on ihan hyvä asia. Hänen oma mielikuvituksensa pääsee vasta sitten liikkeelle ja lapsen on opittavat olemaan myös erossa vanhemmistaan. Sitten alat sanoa tosiaan suoraan, että nyt on äidin oma aika ja käsket hänet pois. Hänen on mentävä eri huoneeseen. Voi tuntua tylyltä, mutta kokeilisin näin, enkä antaisi periksi. Sen vastapainoksi paljon läheisyyttä ja yhdessäoloa myös.
Ap, olisi mielenkiintoista tietää, miten itse suhtaudut kun lapsi kiehnää koko ajan kyljessä. Osaatko käskeä, pitää rajat ja olla tarvittaessa tyly, jos lapsi ei tottele ja jatkuvasti vaatii seuraa? Vai tuntuuko sinusta pahalta torjua lapsi? Ja siksi annat hänelle seuraa vaikka et itse jaksaisi ja haluaisi. Se on kyllä inhimillistä! Kuulisin mielelläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, olisi mielenkiintoista tietää, miten itse suhtaudut kun lapsi kiehnää koko ajan kyljessä. Osaatko käskeä, pitää rajat ja olla tarvittaessa tyly, jos lapsi ei tottele ja jatkuvasti vaatii seuraa? Vai tuntuuko sinusta pahalta torjua lapsi? Ja siksi annat hänelle seuraa vaikka et itse jaksaisi ja haluaisi. Se on kyllä inhimillistä! Kuulisin mielelläni.
Osaan kyllå käskeä ja pitää rajat. Tylykin osaan olla, tosin en yleensä koskaan ole lapselle tyly, koska en halua antaa mallia tylystä kohtelusta. Jämäkkä ja suora olen kyllä. Eikä tunnu pahalta ohjata tai käskeä lapsi yksin leikkimään omiin leikkeihinsä. Sillä vaan ei ole mitään vaikutusta vaikka käsken, sillä lapsi menee kyllä, mutta on vain puoli minuuttia ja sitten taas on kerjäämässä huomiota. Jolloin käsken taas. Ja on taas puoli minuuttia ja tulee kerjäämään huomiota. Osaan minä suuttuakin jos täytyy, mutta ei silläkään ole vaikutusta kuin hetkeksi ja sen vartin päästä taas sama meno jatkuu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olisi mielenkiintoista tietää, miten itse suhtaudut kun lapsi kiehnää koko ajan kyljessä. Osaatko käskeä, pitää rajat ja olla tarvittaessa tyly, jos lapsi ei tottele ja jatkuvasti vaatii seuraa? Vai tuntuuko sinusta pahalta torjua lapsi? Ja siksi annat hänelle seuraa vaikka et itse jaksaisi ja haluaisi. Se on kyllä inhimillistä! Kuulisin mielelläni.
Osaan kyllå käskeä ja pitää rajat. Tylykin osaan olla, tosin en yleensä koskaan ole lapselle tyly, koska en halua antaa mallia tylystä kohtelusta. Jämäkkä ja suora olen kyllä. Eikä tunnu pahalta ohjata tai käskeä lapsi yksin leikkimään omiin leikkeihinsä. Sillä vaan ei ole mitään vaikutusta vaikka käsken, sillä lapsi menee kyllä, mutta on vain puoli minuuttia ja sitten taas on kerjäämässä huomiota. Jolloin käsken taas. Ja on taas puoli minuuttia ja tulee kerjäämään huomiota. Osaan minä suuttuakin jos täyty
Annat varmaan lopulta kuitenkin periksi?
En anna lopulta periksi. Miksi sellaista oletat?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olisi mielenkiintoista tietää, miten itse suhtaudut kun lapsi kiehnää koko ajan kyljessä. Osaatko käskeä, pitää rajat ja olla tarvittaessa tyly, jos lapsi ei tottele ja jatkuvasti vaatii seuraa? Vai tuntuuko sinusta pahalta torjua lapsi? Ja siksi annat hänelle seuraa vaikka et itse jaksaisi ja haluaisi. Se on kyllä inhimillistä! Kuulisin mielelläni.
Osaan kyllå käskeä ja pitää rajat. Tylykin osaan olla, tosin en yleensä koskaan ole lapselle tyly, koska en halua antaa mallia tylystä kohtelusta. Jämäkkä ja suora olen kyllä. Eikä tunnu pahalta ohjata tai käskeä lapsi yksin leikkimään omiin leikkeihinsä. Sillä vaan ei ole mitään vaikutusta vaikka käsken, sillä lapsi menee kyllä, mutta on vain puoli minuuttia ja sitten taas on kerjäämässä huomiota. Jolloin käsken taas. Ja on taas puoli minuuttia ja tulee kerjäämään huomiota. Osaan minä suuttuakin jos täyty
Kuulostaa tosi raskaalta! Ja toimintasi jämptiltä. Ehdotan tosiaan että juttelet lapselle, käy asiaa läpi ja kehität säännöt, joista pidät poikkeuksetta kiinni. Onnistuisiko hänen kohdallaan esim. joku tarrataulu-systeemi? Että saa joka päivä tarran kun rauhassa on keksinyt tekemistä itsekseen (ennalta määrätyn ajan), eikä juokse äidin luokse koko ajan? Ja tarraa ei tule jos homma toimi. Ja kun on tarpeeksi tarroja niin hän saa jonkun mieluisen palkinnon. Tsemppiä ap!! Sinuna hakisin ulkopuolista apua tilanteeseen myös välittömästi.
itsellä sama tilanne 4vuotiaan tytön kanssa. hän myös jatkuvasti seuraa ja pyörii jaloissa ja tarvitsee huomiota jatkuvasti. ei leiki yksin koskaan. joskus yritän saada piirtelemään ja värittämään värityskirjaa, iin että ensin yhdessä aloitetaan värittämään.. ja sitten lähden tekemään muita asioitani. mutta heti kun nousen pöydästä, niin lapsi seuraa keittiöön jossa teen ruokaa ja haluaa että tuolen hänen kanssaan värittämään tms...
jos hänelle sitten sanoo ettei nyt kerkeä, niin lapsi menee makaamaan sohvalle, mutta ei leikkimään tai jatkamaan sitä väritystä joka yhdessä aloitettiin.
toki tykkään että lapsi tykkää yhdessä leikkiä jne, mutta välillä olen huolissani että miksei osaa tehdä yksin mitään.
kyllä päiväkodissa leikkii muiden lasten kanssa, mutta tuntuu että hän vain haluaa äidin tai isän huomiota jatkuvasti kotona ollessaan.
Vierailija kirjoitti:
En anna lopulta periksi. Miksi sellaista oletat?
ap
Ihan kirjoituksestasi tein olettamuisen. Kerroit että kolmen tunnin yhteisen leikkimisenkin jälkeen lapsi kiehnää ja kaipaa sinusta leikkiseuraa. Näinkö ei siis olekaan eli et leiki hänen kanssaan enää ja kauanko olet niin toiminut?
Minulla oli 90-luvulla ensimmäisessä oikeassa työpaikassa tällainen työkaveri.
Olisi pitänyt saada olla huomion keskipiste koko ajan.
Kun ei muuten saanut huomiota, kepposteli ja ilveili koko ajan kovenevin panoksin. Työpaikkansa menetti kun ei ehtinyt pelleilyltään töitä tekemään.
En tiedä, miten on sittemmin pärjännyt elämässä.