Kun mikään huomio ei riitä lapselle?
Kohta kuusi vuotta täyttävä lapsi kaipaa aivan valtavasti ja aivan koko ajan huomiota. Vaikka hänen kanssaan leikkisi hänen tykkäämiä asioita kolme tuntia keskittyen vain siihen ja sen jälkeen pitäisi vartin kahvipaussin, niin hän kiehnää kyljessä koko sen vartin kahvipaussin tai käy kyselemässä koko ajan, että milloin leikitään lisää (syötyään oman välipalansa toki ensin). Kavereiden kanssa leikkii välillä ja tietenkin hoidossa myös, mutta se ei joka päivä ole mahdollista kun ei niitä kavereita tässä lähellä asu. On ainoa lapsi. Ja odottaa kotona koko ajan saavansa äidin huomiota ja äidin aikaa, siis aivan koko ajan, jopa äidin vessassakäynti on sellainen että lapsi seisoo oven takana kyselemäässä koska tulet. Yksin omissa leikeissään ei viihdy. Kuuluuko tuo ikään vai onko joku temperamenttiasia?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt jo kolmen vanhasta eteenpäin opettaa olemaan hetkiä yksin ja leikkimään yksin. Meillä ei ole koskaan ollut em. ongelmaa. Olen jättänyt lasta yksin esim. kun olen vienyt roskat, hakenut postin jne. Sitten olen keksinyt sellaista tekemistä, mitä voi tehdä yksin ja johon voi keskittyä myös yksin esim. palapelit, vesiväritys, piirtely, muovailuvahat jne.
Voisi olla myös jokin kausi, mutta jos on aina tehnyt noin, niin on opetettu siihen.
Olen opettanut jo kaksivuotiaasta asti, mutta tuloksetta.
ap
Jep jep, tuosta tulee hieno työkaveri jollekin jos ees edes menee töihin. Kasvata se pentus!
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Asetettu on, joka päivä ja pidetty niistä kiinni. Se tuntuu vain pahentavan tilannetta. Siis myös pidemmällä tähtäimellä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Kerrotko ihan konkreettisesti miten tällaisessa tilanteessa toimitaan?
Ohis, jolla sama pulma hieman nuoremman lapsen kanssa
Kamalaa, tulisin hulluksi. Olisin opettanut jo pienestä asti, että yksin pitää osata olla myös, enkä palkitse ruikuttamista ja roikkumista huomiolla. Vaikea se tietysti nyt on opettaa kun olet antanut sille periksi, mutta parempi alkaa yrittää edes nyt vähän itsenäistymistä.
Mun tytär oli samanlainen. Oli pakko "vieroittaa" kovilla keinoilla, siis lähtemällä välillä muualle tai keskittymällä omiin juttuihin sanomalla tiukastikin, että ei saa häiritä. Eihän se tyttären perusluonnetta muuttanut, vilkas ja huomionhakuinen hän oli ja on yhä, mutta on ihan ok sanoa välillä, että leikipäs nyt ihan itseksesi.
Meillä on ollut muitakin ongelmia ja nyt perheterapiassa tytär kertoo, kuinka huonosti ja väärin olen häntä kohdellut ja kohtelen yhä. No, tytär on autismikirjolla ja näkee asiat hyvin eri tavalla kuin ns. normaalit. Olen viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa, kuin kahden muun lapsen kanssa yhteensä, mutta tytär muistaa vain nämä "hylkäämiskokemukset".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Kerrotko ihan konkreettisesti miten tällaisessa tilanteessa toimitaan?
Ohis, jolla sama pulma hieman nuoremman lapsen kanssa
Minä olen ainakin johdonmukaisesti ohjannut lasta leikkimään yksin, auttanut alkuun niitä yksin leikkejä ja sitten poistunut eri huoneeseen, selittänyt miten äidin pitää yksin tehdä joku tietty asia ja sinun täytyy sillä aikaa leikkiä itse, ohjannut lasta johdonmukaisesti takaisin leikkimään yksin kun kulkee perässäni jne. Ei näillä tunnu olevan vaikutusta huomion kaipuuseen. Päinvastoin. Ei silläkään kun sanon et leikimme yhdessä sen jälkeen kun olen vaikka tehnyt ruoan tms. Elä nämä tavat ei ainakaan toimi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mun tytär oli samanlainen. Oli pakko "vieroittaa" kovilla keinoilla, siis lähtemällä välillä muualle tai keskittymällä omiin juttuihin sanomalla tiukastikin, että ei saa häiritä. Eihän se tyttären perusluonnetta muuttanut, vilkas ja huomionhakuinen hän oli ja on yhä, mutta on ihan ok sanoa välillä, että leikipäs nyt ihan itseksesi.
Meillä on ollut muitakin ongelmia ja nyt perheterapiassa tytär kertoo, kuinka huonosti ja väärin olen häntä kohdellut ja kohtelen yhä. No, tytär on autismikirjolla ja näkee asiat hyvin eri tavalla kuin ns. normaalit. Olen viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa, kuin kahden muun lapsen kanssa yhteensä, mutta tytär muistaa vain nämä "hylkäämiskokemukset".
Mitä lapsen mielestä sinun olisi sitten pitänyt tehdä toisin?
ap
Jos se iskä antaisi välillä huomiota ja ohjaisi leikkeihin?
Kun näillä keleillä puuhaa lapsen kanssa 3 tuntia ulkona, hän aivan mielellään myös ulkoilun ja ruuan jälkeen lepäilee ja lueskelee kirjojaan tai katselee lastenohjelmia tv:stä. Myös palapelit ovat hyvää viihdettä.
Eikö lapsesi ole kiinnostunut mistään? Eikö hänellä ole mitään harrastusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Kerrotko ihan konkreettisesti miten tällaisessa tilanteessa toimitaan?
Ohis, jolla sama pulma hieman nuoremman lapsen kanssa
Esimerkiksi esittelee "äidin ajan", jolloin ei saa häiritä. Tänä aikana jättää lapsen ns huomiotta. Mikäli lapsi silti häiritsee, voi kokeilla rangaistusta, että jokainen häiritty minuutti on pois yhteisestä leikkiajasta ja "äidin aika" jatkuu, kunnes on saanut olla sen oman esim vartin rauhassa.
Lasta on suotavaa ohjata mielekkäiden itsenäisten puuhien pariin. Varmasti jokaiselle löytyy joku. Voi myös aloittaa yhdessä ja sitten antaa lapsen tehdä enemmän ja enemmän itse, kunnes se on itsenäinen juttu.
Tämä vain yksi mahdollisuus ja esimerkki.
Omasta hetkestä täytyy myös pitää kiinni, ettei anna yhteisen ajan vuotaa siihen taas mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tytär oli samanlainen. Oli pakko "vieroittaa" kovilla keinoilla, siis lähtemällä välillä muualle tai keskittymällä omiin juttuihin sanomalla tiukastikin, että ei saa häiritä. Eihän se tyttären perusluonnetta muuttanut, vilkas ja huomionhakuinen hän oli ja on yhä, mutta on ihan ok sanoa välillä, että leikipäs nyt ihan itseksesi.
Meillä on ollut muitakin ongelmia ja nyt perheterapiassa tytär kertoo, kuinka huonosti ja väärin olen häntä kohdellut ja kohtelen yhä. No, tytär on autismikirjolla ja näkee asiat hyvin eri tavalla kuin ns. normaalit. Olen viettänyt hänen kanssaan enemmän aikaa, kuin kahden muun lapsen kanssa yhteensä, mutta tytär muistaa vain nämä "hylkäämiskokemukset".
Mitä lapsen mielestä sinun olisi sitten pitänyt tehdä toisin?
ap
Olisi pitänyt viihdyttää koko ajan. En tietenkään voinut kaikkea aikaani häneen käyttää, minulla oli muitakin velvollisuuksia, mutta kaikki liikenevät hetket käytin tyttäreni kanssa olemiseen. Sama kuvio kuin sinullakin, että mikään määrä huomiota ei vain riittänyt. Vaikka olisin ollut tyttären kanssa kolme tuntia, niin yhä kaipasi huomiota. Myös sisarukset kärsivät tästä, koska myös hekin saivat osansa tästä seuranpuutteesta.
Nyt teininä tytär jo pystyy olemaan yksin, mutta on aika lailla ripustautunut minuun. Sitä tuolla terapiassa nyt käsitellään, että nuori itsenäistyisi. Inhottavaksi asian tekee se, että aikaisemmin minua on suorastaan painostettu (perheneuvolasta)viettämään aikaa tyttäreni kanssa ja tytär on tosiaan ottanut siitä ilon irti. Vaikka olen joka paikassa yrittänyt selittää, että tytär on hyvin vaativa, niin ei uskottu, vaan vika on äidissä, joka ei ole tarpeeksi läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Jos se iskä antaisi välillä huomiota ja ohjaisi leikkeihin?
Kun näillä keleillä puuhaa lapsen kanssa 3 tuntia ulkona, hän aivan mielellään myös ulkoilun ja ruuan jälkeen lepäilee ja lueskelee kirjojaan tai katselee lastenohjelmia tv:stä. Myös palapelit ovat hyvää viihdettä.
Ei muuten mene mielellään yksin lueskelemaan tai tekemään palapeliä vaikka oltaisiin oltu viisi tuntia ulkona.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vanhemman tehtävistä on asettaa rajat. Jämäkästi, ja pitävästi.
Kerrotko ihan konkreettisesti miten tällaisessa tilanteessa toimitaan?
Ohis, jolla sama pulma hieman nuoremman lapsen kanssa
Minä olen ainakin johdonmukaisesti ohjannut lasta leikkimään yksin, auttanut alkuun niitä yksin leikkejä ja sitten poistunut eri huoneeseen, selittänyt miten äidin pitää yksin tehdä joku tietty asia ja sinun täytyy sillä aikaa leikkiä itse, ohjannut lasta johdonmukaisesti takaisin leikkimään yksin kun kulkee perässäni jne. Ei näillä tunnu olevan vaikutusta huomion kaipuuseen. Päinvastoin. Ei silläkään kun sanon et leikimme yhdessä sen jälkeen kun olen vaikka tehnyt ruoan tms. Elä nämä tavat ei ainakaan toimi.
ap
Miksi se lapsi ei voi sun kanssa jutella, kun teet ruokaa? Tai mitä muuta tahansa? Välillä ohjaat keskustelua niihin töihin ja tekemisiin. Pyydät lasta auttamaan jne. Jos lapsi haluaa mennä ennemmin leikkimään tai yrittää säätää omiaan häiritsevästi, niin palautat lapsen itse asiaan. Todennäköisesti haluaa kohta häipyä omiin leikkeihin tai jos se äidin seura on todella tarpeen, niin touhuaa siinä sitten mukana. En noin pientä vielä käskisi mihinkään yksinään. Jos haluat vain olla yksin, niin sen aika on sitten, kun lapsi nukkuu. Parin vuoden päästää lapsi haluaa jo omaa aikaa.
Onko tätä pikkutakiaista tutkittu, ettei vaan löydy jotain psyykkistä vaivaa?
Entä sellainen, että hommaisi väritys-/ tehtäväkirjoja ja kynät, ja laittaisi ne keittiön pöydän
äreen, ja lapsi saisi niitä tehdä siinä ja jutella kanssasi, kun teet ruokaa. Edes yksi kuva kerrallaan värittää, ja sitten katsot ja kehut. Vähän kerrallaan. Tai annat tehtäviä ruuanlaitossa.
Kyllä se lapsi lukkiutuu huoneeseensa teininä. Sitten en järin enää ehdi häntä arkisin edes näkemään häntä.
Olisi pitänyt jo kolmen vanhasta eteenpäin opettaa olemaan hetkiä yksin ja leikkimään yksin. Meillä ei ole koskaan ollut em. ongelmaa. Olen jättänyt lasta yksin esim. kun olen vienyt roskat, hakenut postin jne. Sitten olen keksinyt sellaista tekemistä, mitä voi tehdä yksin ja johon voi keskittyä myös yksin esim. palapelit, vesiväritys, piirtely, muovailuvahat jne.
Voisi olla myös jokin kausi, mutta jos on aina tehnyt noin, niin on opetettu siihen.