Lue keskustelun säännöt.
Köyhä lapsuus - seitikeittoa ja juureksia. Voi helvetti 70-luvulla kaikki perheet söi noin.
01.12.2023 |
Jenna on köyhän lapsuuden elänyt äiti
Kun olin lapsi, ruoat olivat hiilaripainotteisia. Oli perunaa ja pastaa. Tuoreita kasviksia ja hedelmiä ei juurikaan ollut. Salaatteja ruoan kanssa ei ollut ikinä.
Kalakeitto oli tehty halvemmasta kalasta. Se oli seitikeittoa ja sekaan laitettiin keittojuureksia. Meillä oli purkkihernekeittoa todella paljon. En terveyssyistä pystynyt syömään sitä.
Meillä oli aina kotona lämmin ruoka kerran päivässä, mutta jos siitä jäi nälkä, söimme leipää.
Kommentit (524)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli yksinhuoltaja, silti meillä ei koskaan syöty purkkihernaria ja seitiä. Meillä oli ihan hyvät sapuskat 70-80-luvulla. Hedelmiä ja vihanneksia oli. Sunnuntaisin paistettiin kokonainen broileri. Lisäksi jauheliharuokia, perunalaatikkoa, lihakeittoa, makkarakeitto, uunilenkkiä, karjalanpaistia. Hernekeitto valmistettiin itse. Eno oli innokas kalastaja, antoi usein haukia ja ahvenia. Kaupasta ei ostettu kalaa. Jälkiruokana oli erilaisia kiisseleitä ja suklaapuuroa. Tietenkin kauppojen valikoima oli suppeampi.
Sama juttu. Yksinhuoltaja, pienet tulot, ei yhteiskunnan tai muita tukia lapsilisää lukuunottamatta. Ruoka monipuolista ja mm. vielä 80-luvulla eksoottisia hedelmiä kuten kiwiä ja avokadoa toisinaan. Marjat ja sienet kerättiin itse, lapsena jo poimin marjoja myyntiin. Toki asian mahdollisti se, että sukulaisia asui maalla ja äidillä oli auto. Mihinkään ylimääräiseen ei ol
Yritteliäisyys ja ahkeruus on muuttunut saamattomuudeksi. Sisu on paiskattu roskikseen ja tilalle on tullut kauhea valitus ja tuet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, että kaksi ilmeisesti työtöntä nuorta tekee lapsen tuohon tilanteeseen ja sitten valittaa, että lohta pitää olla kun seiti ja pakastevihannekset on köyhäilyruokaa. Kyllä köyhyys on niin suhteellista nykyään.
25 vuotta eteenpäin niin lapsi voi olla puolestaan kertomassa omasta kurjasta lapsuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
V
Vi
Näyttää siltä, että nykyihmisille köyhyys tarkoittaa ihan eri asiaa, kuin niille, ketkä ovat sen kokeneet esimerkiksi 70-80-luvuilla.
Joskus ihmetyttää, että joku valittaa köyhyydestä ja kuitenkin hänellä on esim. kaksi omistusasuntoa, tai muuta omaisuutta, minkä voisi realisoida.
Myöskin asunnon pitäisi nykyään olla niin iso, että jokaisella on oma huone. Mieluiten myös perheen koiralla. Lisäksi lemmikkejä on harkitsematta otettu monta, niiden ylläpito on tunnetusti kallista.
Sitten kun nämä elämisen vähimmäisvaatimukset ei toteudu, niin se onkin äärimmäistä köyhyyttä, josta pitää ihan lehdessä valittaa.Köyhyys on aina suhteellista. Köyhinkin suomalainen elää paremmin kuin ylellisyydestä tunnettu aurinkokuningas muutama sata vuotta sitten. Köyhyys on silti kamalaa.
KALLIS ASUMINEN ON SUOMESSA PAHIN ONGELMA!
Tuo on ihan totta. Asuntojen hinnat ovat kallistuneet muualla kuin muuttotappiopaikkakunnilla aivan järkyttävästi. Lisäksi erilaiset verohuojennukset ym. ovat tehneet asuntojen omistamisesta keinottelua ihmisten perustarpeilla.
Toisaalta taas, jos historiaa katsotaan, niin vielä 1970-luvulle asti asuntopula oli Suomessa kaupungeissa huutava. Kaikki opiskelijat (lukuunottamatta onnekkaita, jotka pääsivät opiskelija-asuntoihin) joutuivat asumaan Helsingissä alivuokralaisina. Ylipäätään alivuokralaisuus oli sotien jälkeen tuonne 1970-luvulle asti hyvin yleistä. Sitä voisi jokainen miettiä, millaista olisi asua vaikkapa jonkun perheen kodin yhdessä huoneessa, tai ottaa omaan perheeseen asumaan joku tuntematon yhteen huoneeseen. Sitä en tiedä, miten ruokailut tuolloin järjestettiin. Oliko se B&B-tyyppistä, että perheenäiti ruokki sen alivuokralaisenkin, todennäköisesti.
Tuo on muuten asia, josta ei nyt köyhyyskeskusteluissa puhuta ollenkaan. Tuota vaihtoehtoa ei ole enää kenellekään, missään, olemassakaan. Asuminen yksin/perheen kanssa vain omassa käytössä olevassa asunnossa (omassa tai vuokralla) on tullut meille ilmeisesti ihmisoikeudeksi. Itse asiassa hyvin kiinnostavaa.
Köyhyys tosiaan on suhteellista.
Ilmeisesti asumisen (oletettu) laatu on myös laskettu niin tärkeäksi kriteeriksi, että sen perusteella tehdään taloudellisesti typeriäkin päätöksiä.
Se on sitten ihan muiden keskustelujen aihe, missä määrin täysin yhteiskunnan tukien varassa elävillä ihmisillä tulee olla oikeus päättää, missä kaupungissa ja missä kaupunginosassa he haluavat elää. Asumistuet myös vääristävät hintoja etenkin pääkaupunkiseudulla. Mutta se on tosiaan eri ketjujen aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli 2000 luvun kokemus, ei 70-luvun.
En tiedä mitä teidän mielestä köyhän lapsen elämä saisi olla. Tosiasia on se, että 2000 luvun lapset on saaneet monipuolista ruokaa eikä ole tarvinnut olla nälässä eikä ole tarvinnut haaveilla paprikasta. Toisin on tällä Jennalla.
Teille ei toki. Ikään määrä köyhyyttä ole tarpeeksi köyhää. Aina voi verrata pula-aikaan.
Höpöhöpö, minä olen elänyt lapsuuden samaan aikaan kuin Jenna ja kuulostaa aivan normaalilta ruokavaliolta. Mun vanhemmat tienasi keskimääräistä enemmän.
No onpa outoa. 2000 luvun lapsuus etkäsaabut tarpeeksi ruokaa. Yksipuolusta ja niukkaa ruokaa. Ei salaattia eikä hedelmiä eikäleivän äälle edes paprikaa. Ja vain yksi ruoka päivässä.
Kyllä todella vanhempasi ovat säästäneet väärästä pääs
Nykyiset kolmekymppiset eivät sisäistä, että ennen ei mässäilty ruoalla. Syötiin vain kohtuudella.
Voi vee! Onpa köyhää! Meillä syödään edelleen seikeittoa, eikä tunnu yhtään köyhiltä, vaikka pienituloisia ollaan. En edes suostuisi syömään jotain teurasjätteistä leivottuja nugetteja, kerran maistoin, riitti.
Samaa mieltä, että voisivat haastatella jotakuta oikeasti köyhää, pieneläkeläistä, jolla on kalliit lääkkeet, sairaalapäivämaksuja tms.. Heillä on tiukkaa, ei toimintakykyisellä aikuisella.
Mua pienituloisena ärsyttää nämä jutut. Itse elän oikeasti vaatimattomasti, mutta sillä keinoin pärjään kyllä, oikein hyvin jopa. Mutta mulla ei näin ollen ole tarvetta valittaakaan. Suomessa on (toistaiseksi) hyvä sosiaaliturva. Tietysti, jos itse sotkee asiansa, niin voihan sitä kuseen joutua, mutta elämä on valintoja. Senkin tiedän, että aina ei voi valita, mutta silloin kun voi, niin kannattaa valita viisaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purkkihernekeitto oli herkkua ja samoin jossain vaiheessa oli sellaisia lihasäilykkeitä. Niitä käytettiin mökeillä eväänä, kun ei ollut kylmälaitteita muun lihan säilyttämiseen.
Joskus siitä säilykelihastsas oli muotia valmistaa Vorsmakkia (marskin lempiruokaa), siihen sekoitettiin muistaakseni valkosipulia ja anjovista. (oikea tehdään kai jostain lampaanlihasta ja paistetaan päiväkausia).
Nötkötti! Nötkötti on hyvää. Ruisleivän päälle kun laittaa, niin vie kyllä makumuisto lapsuuden marjametsiin ja nuoruuden partioreissuille. Se on myös käsittämättömän energiatehokasta, huomasin kun reilun vuosikymmenen tauon jälkeen päätin kokeilla. 1/4 purkista ja pari palaa ruisleipää riittää lounaaksi. Se vain, että jos yksinään syö, niin se purkin loppuosa tahtoo jäädä pakkosyönniksi. Ei viitsi neljänä päivänä peräkkäin oikein samaa lounasta syödä, en
Meillä tehtiin lihakeittoa joskus nötkötistä ja se oli oikein helkkarin hyvää. Porkkanaa, pottua, selleriä ja palsternakkaa, sipulia ja persiljaa, joskus purjoakin ja olisiko ollut 400 g nötköttipurkki. Vanhemmat ja kaksi lasta. Hyvää oli tuokin lihakeitto vaikka yleensä tehtiin soppalihasta ja luista liemi, iso kattilallinen buljonkia tuli ja sitä sai juoda sellaisenaankin iltapalaksi ruisleivän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Voi vee! Onpa köyhää! Meillä syödään edelleen seikeittoa, eikä tunnu yhtään köyhiltä, vaikka pienituloisia ollaan. En edes suostuisi syömään jotain teurasjätteistä leivottuja nugetteja, kerran maistoin, riitti.
Samaa mieltä, että voisivat haastatella jotakuta oikeasti köyhää, pieneläkeläistä, jolla on kalliit lääkkeet, sairaalapäivämaksuja tms.. Heillä on tiukkaa, ei toimintakykyisellä aikuisella.
Mua pienituloisena ärsyttää nämä jutut. Itse elän oikeasti vaatimattomasti, mutta sillä keinoin pärjään kyllä, oikein hyvin jopa. Mutta mulla ei näin ollen ole tarvetta valittaakaan. Suomessa on (toistaiseksi) hyvä sosiaaliturva. Tietysti, jos itse sotkee asiansa, niin voihan sitä kuseen joutua, mutta elämä on valintoja. Senkin tiedän, että aina ei voi valita, mutta silloin kun voi, niin kannattaa valita viisaasti.
Puhut ihan asiaa muuten mutta hyvä, kun teurasjätteetkin menee ravinnoksi vaikka sulle ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina nää artikkelit on samanlaisia. Miksei koskaan haastatella jotain vähävaraista joka olisi ns. tehnyt kaiken voitavansa oikein eikä ole mitään elämänhallinnan ongelmia.
Kohta alkaa taas jutut joissa joulukeräyksiin osallistuvat "köyhät" tarvitsevat iPhonen.
Samaa mieltä monen kirjoittajan kanssa. Puute on niistä elämänhallintataidoista. Olen kahden 90-luvulla syntyneen lapsen äiti.
Olemme hyvätuloisia (kiitos mieheni) olleet varmaan siitä asti kun esikoinen täytti 3 vuotta. Meillä syötiin silti perusruokaa, toki salaattia ja tuoreita hedelmiä oli. Seikeitto ja purkkihernari tulivat myös lapsille tutuksi. Viikonloppuisin tehtiin vähän parempaa, kun aikaa oli enemmän, lohta ym.
Lapsilla oli alkuun Tarjoustalon talvihaaarit, tulotason parannuttua metsästin aina toppavaatteet seuraavalle vuodelle alennusmyynneistä, samoin kengät. Lapset saivat isompana itse vaikuttaa vaatehankintoihin, pysyimme silti pitkälti ketjuliikkeiden vaatteissa (Lindex, Kappahl). Kirppareita ja sukulaisasten vaatteita hyödynnettiin myös. Juhlavaatteisiin saatettiin satsata, mutta esim.kaikki pojan juhliin tarvittavat puvut hankittiin Dressmannilta, ei mistään Stokkalta tai Haloselta. Urheiluvaatteita löytyi yleensä Stadiumilta tai Budget Sportista.
Mielestäni media tuottaa vääristynyttä sisältöä. Monet avustusryhmien avunhakijoista pysyvät avunhakijoina vuodesta toiseen lapsiluvun vain kasvaessa. Jos opinnot on aloitettu, niitä ei saada loppuun, ei sitä ammattitutkintoakaan. Masennus vaivaa, mutta tehdään tosiaan lapsia ja otetaan terapiakoira tai kaksi. Aina, aina on pula lasten talvivaatteista ja ruuasta.Toinen toistaan säälittävämpiä tarinoita. Olen monta kertaa avustanut perheitä, joissa "vanhemmat ovat nälässä, jotta lapset saavat ruokaa". Ruokakassin on parkkipaikalta hakenut useammin kuin kerran erittäin ylipainoinen vanhempi rööki toisessa suupielessä. Silloin ei voi olla ajattelematta, että jotain tässä systeemissä mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme hyvätuloinen perhe eikä lapsemme harrasta mitään. Toinen lukee paljon ja toin
Teillä noin. Tuo on oma valintanne. On eri asia, jos ei haluakaan harrastaa mitään, kuin se, jos elämässä jokaikinen toive on aina mahdoton rahattomuuden takia.
Tässä tullaan kiinnostavasti jo aika lähelle noin vuosi sitten leimahtanutta suurta "joulupuu-kiistaa" tällä palstalla. Eli ihmeteltiin sitä, miten sinne hyväntekeväisyysyhdistyksen joulupuuhun oli tullut aivan käsittämättömiä lahjatoiveita. Sellaisia, joita kahden korkeastikoulutetun hyvätuloisen ydinperheen vanhemmillakaan ei ole mahdollisuutta täyttää.
Yhtäältä on äärimmäisen tärkeää, että on haaveita. Mutta puutteen kokemus voi johtaa ja näköjään johtaakin siihen, että toiveet, haaveet ja kuvitelmat voivat muuttua järjettömiksi.
Lieneekö yksi pikavippikierteiden taustatekijä se, että ihminen, joka joutuu pinnistelemään arjessaan rahojen riittävyyden kanssa, alkaa kehittää mielessään jotain "oikeutuksen" tunnetta ja ajatusta siitä, että kyllä hänenkin pitää saada kun muillakin on. Ja että kun on "pihistelty" niin pitkään - koettu, että pitää pihistellä, kun omien toiveiden ja reaalimaailman välinen ero on niin suuri - niin jossakin kohtaa painekattila sitten räjähtää ja sitten ihminen tekee ihan objektiivisesti typeriä hankintoja.
Se lienee osa aikuistumista, että niitä omia toiveita ja haaveita pitää opetella skaalaamaan realiteettien mukaisiksi. Tällöin ei oikeastaan voi olla tilannetta, jonka tuo edellinen kommentaattori totesi, "jos elämässä jokaikinen toive on aina mahdoton rahattomuuden takia".
Jos tuo on tilanne, oikeasti, niin sitten niissä toiveissa on parantamisen varaa.
En sano sitä, että pienten lasten pitää olla kiitollisia siitä, että he eivät ole sairaita tai orpoja, mutta ei tuollainen ihan koulussa opetettu kiitollisuus ole kuitenkaan kovin monen vuosikymmenen takana. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli lastenkirjoja, joissa tosiaan oli lapsia mitä surkeimmissa olosuhteissa ja silti he saattoivat pärjätä ja olla jopa onnellisia. Kyllä itse muistan lapsena noita lukiessani, että ne lisäsivät tunnetta siitä, että pahemminkin voisi olla kuin että en nyt saa jotain haluamaani lelua, ja varmaan sitten myös kiitollisuutta, vaikka minusta tuntuu, että tuo sana oli kyllä yhdistynyt mielessä lähinnä koulujen tai seurakunnan kerhon johonkin rukouksiin, ruokarukoukseen ehkä.
Ei mitään jeesustelua tarvita, mutta johtuuko kaikenlainen "kontekstin puute" lapsilla ja nuorilla siitä yksinkertaisesta ja tutkimuksin todistetusta seikasta, että nykylapset ja nuoret eivät enää lue kirjoja?
Jos tilanne on se, että lapsella ja nuorella "elämässä jokaikinen toive on aina mahdoton rahattomuuden takia", kyllä sanon, että jotakin on mennyt pieleen. Eikä välttämättä yhteiskunnan puolelta vaan sen lapsen tai nuoren kasvatuksen osalta. Vanhemman pitää pystyä perustelemaan lapselle, miksi kaikkia toiveita ei voi toteuttaa - edes siinä tilanteessa, että lapsen kavereiden perheissä nuo toiveet pystytään toteuttamaan - ja kehitellä yhdessä uusia toiveita, jotka voidaan toteuttaa. Siinä on kysymys vanhemman kyvystä asettua lapsensa asemaan ja auttaa lasta selviämään tilanteessa. Jos siis vanhempi ei itse millään pysty muuttamaan tilannetta ja toteuttamaan lapsensa toivetta.
Jos tähän ei vanhempi pysty tai ei halua tehdä (on esim. sitä mieltä, että on yhteiskunnan syy ja vika, jos hänen lapsensa ei saa kaikkea mitä haluaa), niin auttaako tuohon enää mikään rahakaan?
Vierailija kirjoitti:
Kouluruokailusta otettiin juustokolmio tinapaperissa taskuun ja näkkileipää. Koulun jälkeen jaksoi sitten pelata ulkona kavereiden kanssa.
Ne ihanat maukkaat juustot, joita myytiin läpinäkyvässä pyöreässä pakkauksessa. Aah!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli yksinhuoltaja, silti meillä ei koskaan syöty purkkihernaria ja seitiä. Meillä oli ihan hyvät sapuskat 70-80-luvulla. Hedelmiä ja vihanneksia oli. Sunnuntaisin paistettiin kokonainen broileri. Lisäksi jauheliharuokia, perunalaatikkoa, lihakeittoa, makkarakeitto, uunilenkkiä, karjalanpaistia. Hernekeitto valmistettiin itse. Eno oli innokas kalastaja, antoi usein haukia ja ahvenia. Kaupasta ei ostettu kalaa. Jälkiruokana oli erilaisia kiisseleitä ja suklaapuuroa. Tietenkin kauppojen valikoima oli suppeampi.
Sama juttu. Yksinhuoltaja, pienet tulot, ei yhteiskunnan tai muita tukia lapsilisää lukuunottamatta. Ruoka monipuolista ja mm. vielä 80-luvulla eksoottisia hedelmiä kuten kiwiä ja avokadoa toisinaan. Marjat ja sienet kerättiin itse, lapsena jo poimin marjoja myyntiin. Toki asian mahdollisti se, että sukulaisia asui maalla ja ä
Kyselin tuolla aiemmin, mikä on muuttunut suomalaisessa yhteiskunnassa ja etenkin suomalaisten ajattelussa noin 30 viime vuoden aikana. Tuossa annettiin yksi vastaus:
"Yritteliäisyys ja ahkeruus on muuttunut saamattomuudeksi. Sisu on paiskattu roskikseen ja tilalle on tullut kauhea valitus ja tuet."
Kiitos siitä. Ei tuo ole tietenkään koko totuus, ja joku voisi olla päinvastaista mieltä. Mutta jos ja kun yritetään tätä asiaa yhdessä pohtia - ja mahdollisesti miettiä, mitä sille voisi tehdä - niin joka ikinen näkökulma on tärkeä.
Olen tietyin varauksin samaa mieltä. On lannistuttu, masennuttu, passivoiduttu. Siinä, missä aiempina vuosikymmeninä suomalainen kirjaimellisesti sisuuntui - suuttui ja kanavoi suuttumuksensa eteenpäin vieväksi voimaksi - nyt käperrytään sisäänpäin. Ulostuloja tehdään vain tällaisissa median jutuissa. Joissa hyvin usein se oman vastuun ja velvollisuuden tiedostaminen loistaa poissaolollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, että kaksi ilmeisesti työtöntä nuorta tekee lapsen tuohon tilanteeseen ja sitten valittaa, että lohta pitää olla kun seiti ja pakastevihannekset on köyhäilyruokaa. Kyllä köyhyys on niin suhteellista nykyään.
25 vuotta eteenpäin niin lapsi voi olla puolestaan kertomassa omasta kurjasta lapsuudestaan.
Niinpä. Mainitaankohan siinä jutussa, että taustalla oli mummon luottotietojen menetys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienosti ihmiset jumittaa seitikeittoon ja nohevasti ohitetaan esim. keittoa ei saanut syödä vatsaansa täyteen, vaan sitä säännösteltiin. Onhan tuossa tilanteessa ollut rahat tiukilla ja eletty köyhyydessä.
Tietenkin sen vauvan olisi voinut tehdä, parempaan taloudelliseen tilanteeseen...
Suomi ei ole koskaan ollut mikään gastronomian aarreaitta. Meri tuossa välissä ja Venäjän alusmaana oltu. Suola ja rasva on olleet ne mausteet. Pippuri taisi tulla joskus 1800-luvun alussa Intian kautta. En minä kyllä laske noita karvakäsimestojakaan miksikään herkkuravinteliksi. Juopoille ja junteille tuntuu uppoavan eineskebab ja rasvaiset paskaranut.
Eun myöt tänne on saatu chilejä, nuudeleita ja meksikolaista. Silti kukaan ei kykene avaamaan kunnon ravintolaa vaan tarjoaa einespaskaa. Ei ole taitoa, tahtoa ja intohimoa.
Vierailija kirjoitti:
Hienosti ihmiset jumittaa seitikeittoon ja nohevasti ohitetaan esim. keittoa ei saanut syödä vatsaansa täyteen, vaan sitä säännösteltiin. Onhan tuossa tilanteessa ollut rahat tiukilla ja eletty köyhyydessä.
Tietenkin sen vauvan olisi voinut tehdä, parempaan taloudelliseen tilanteeseen...
Huomasitko sen kohdan, missä Jenna toteaa, että hän ei halua mitään seitikeittoa syöttää lapselleen vaan pitää olla kunnon kalaa.
Samanlaista se on ollut myös muualla teollisuusmaissa. Englannissa söivät purkitettua paskaa 70-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli yksinhuoltaja, silti meillä ei koskaan syöty purkkihernaria ja seitiä. Meillä oli ihan hyvät sapuskat 70-80-luvulla. Hedelmiä ja vihanneksia oli. Sunnuntaisin paistettiin kokonainen broileri. Lisäksi jauheliharuokia, perunalaatikkoa, lihakeittoa, makkarakeitto, uunilenkkiä, karjalanpaistia. Hernekeitto valmistettiin itse. Eno oli innokas kalastaja, antoi usein haukia ja ahvenia. Kaupasta ei ostettu kalaa. Jälkiruokana oli erilaisia kiisseleitä ja suklaapuuroa. Tietenkin kauppojen valikoima oli suppeampi.
Sama juttu. Yksinhuoltaja, pienet tulot, ei yhteiskunnan tai muita tukia lapsilisää lukuunottamatta. Ruoka monipuolista ja mm. vielä 80-luvulla eksoottisia hedelmiä kuten kiwiä ja avokadoa toisinaan. Marjat ja sienet kerättiin itse, lapsena jo poimin marjoja myyntiin. Toki asia
Sinänsä erikoinen väite, kun Suomi oli paljon säännellympi maa, jossa kaikki oli rajoitettua vielä 70- ja 80-luvulla.
Esimerkiksi kaupat, elokuvateatterit, ravintolat ja muut huvit olivat auki lain määräyksestä paljon vähemmän kuin nykyään. Lauantai-iltapäivästä maanantaiaamuun ei päässyt kauppoihin. Pääsiäispyhät piti kärvistellä, kun elokuvatkin oli kielletty huvi.
Vapaa yritteliäisyys oli hyvin kaukana Kekkoslandiasta.
Onko nykyisin koulussa kotitaloustunteja, joissa opetellaan esim. siivouksen perusasiat, ruuanlaittoa, talousbudjetin tekoa jne?
Meillä oli aikanaan 3 tunnin pituinen kotitaloustunti, siellä oppi kyllä monenlaisia asioita. Kotonakaan ei ilmeisesti joku sukupolvi oppinut tekemään ruokaa.