Lue keskustelun säännöt.
Köyhä lapsuus - seitikeittoa ja juureksia. Voi helvetti 70-luvulla kaikki perheet söi noin.
01.12.2023 |
Jenna on köyhän lapsuuden elänyt äiti
Kun olin lapsi, ruoat olivat hiilaripainotteisia. Oli perunaa ja pastaa. Tuoreita kasviksia ja hedelmiä ei juurikaan ollut. Salaatteja ruoan kanssa ei ollut ikinä.
Kalakeitto oli tehty halvemmasta kalasta. Se oli seitikeittoa ja sekaan laitettiin keittojuureksia. Meillä oli purkkihernekeittoa todella paljon. En terveyssyistä pystynyt syömään sitä.
Meillä oli aina kotona lämmin ruoka kerran päivässä, mutta jos siitä jäi nälkä, söimme leipää.
Kommentit (524)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ei eletään enää missään 70-luvulla
Se on harmi.
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran monelta menee jutun pointti täysin ohi.
On ihan eri asia valita jokin ruoka kuin olla pakotettu syömään sitä.
On ihan eri asia valita jokin tietty elämäntapa kuin olla pakotettu siihen.
Ettekö te oikeasti tajua, miten suuri ja merkittävä asia valinnanvapaus on ihan kaikissa asioissa elämässä?
Mä ymmärrän tuon oikein hyvin. Hintojen ja korkojen nousu on pistänyt myös monet keskituloiset katsomaan ruokakaupassa, mihin rahat oikeasti riittävät. Varsinkin, kun tavallisella työssäkäyvälläkin alkaa se oma työtuoli olla entistä kiikkerämpi hallituksen toteuttaessa uusia suunnitelmiaan. Konkurssit, yt-neuvottelut, irtisanomiset ja lomautukset tulevat koskemaan yhä useampaa suomalaista. En yhtään ihmettelisi, vaikka työttömyys alkaisi koskea myös sote-alan ihmisiä. Niin se koski 1990-luvun laman aikanakin, vaikka silloinkin ajateltiin, että hoitajia nyt aina tarvitaan. Ihmiset eivät lakanneet tietenkään sairastamasta eikä vanhenemasta, mutta kun ei ollut rahaa palkata, niin sitten määräaikaisia ei enää jatkettu, sijaisia ei palkattu eikä eläkkeelle lähtevienkään vakituiset virat tulleet enää samassa määrin auki kuin ennen lamaa. Mulla lähti silloin moni kurssikaveri Ruotsiin, Saksaan, Norjaan ja jopa Saudi-Arabiaan töihin, kun Suomessa ei ollutkaan sairaanhoitajalle töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kaikki uhrautumaan, se on tämän ajan muotijuttu! Minäkään en lapsena saanut koskaan toivomaani rattikelkkaa, yhyy, ja siksi minusta tuli vain tämmöinen kun muuten olisi tullut vaikka mitä!
Perkele! Minäkin haaveilin tuosta Stigasta!
Tämä! Vieläkin kirvelee nyt 53vee.
Kaverin Stigaa sain pari kertaa lainata. Se oli kuin Ferrarin olisi saanut lainaan.
Mä halusin kanssa rattikelkan! Sain tyhmän tavispulkan. Ennen sitä laskin muovikassin kanssa.
En ole koskaan seitikeittioa syönyt -60 luvulla syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi Kekkosen aikaan oltiin laihoja, johtui osittain niistä ruokailutavoista, siitä ruokailukulttuurista. Siis osittain.
Jos ei päivän ruoka kotona tai koulussa ollut mieleen, niin sitten oltiin kokonaan syömättä. Niitä paastopäiviä kertyi.
Ei ollut nykyistä napostelu/välipalakulttuuria, eikä kotona ollut lupa avata jääkaappia. Siitä saisi hyvän teeman johonkin teeveeshouhun, laitettaisiin vaikka kymmenen ihmisen ryhmä syömään valvotusti niin kuin 70-luvulla. Monikohan tippuisi?
Ei muuten tullut ruokajätettä 70 luvulla. Kaikki käytettiin. Vanhoista leivistä äiti teki "Köyhiä ritareita". Mutta ei ollut kyllä puutetta mistään. Isä korjasi sen mikä meni rikki, mm.sukset ja kelkat ja muut lelut. Mikään ei ollut kertakäyttötavaraa kuten nykyään. Itseäni viehättää oma laspuuteni ja se sosiaalinen elämä.mitä vietimme kaupungissa kun pihapiirissä oli todella paljon lapsia. Ainoat harrastukset olivat ehkä pianonsoitto tai yleisurheilu paikallisessa seurassa ja kenenkään ei tarvinnut kuskata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noilla tuloilla joutuu todellakin säästämään ruuastakin, mutta käyhän tuosta ilmi, ettei Jenna ole edes yrittänyt oppia äitinsä virheistä. Lapsuudenkodissa nuukailtiin lämpimän ruuan annoskokojen kanssa ja puputettiin sitten leipää vatsantäytteeksi. Jollei leipä ollut itse leivottua, niin tuli kyllä kalliiksi. Kaikki välipalaruoka on ja on aina ollut suhteessa kalliimpaa kuin kasvisvoittoinen lämmin ruoka.
Ja nyt Jenna jatkaa samaa syömällä nuudeleita ja ranskiksia muka säästääkseen, vaikka kasviskeitot, kiusaukset ym. kunnon kotiruoka tulisi paljon halvemmaksi ja olisi terveellisempää. Ranskisten sijaan voisi laittaa uunijuureksia ja niiden kanssa vaikka broilerinkoipia. Nuudelien sijaan tekisi pastan tomaattipohjaisella kastikkeella. Ja niin edelleen.
Tämä on taas näitä köyhiä, jotka jäävät kiinni siihen, ettei ole varaa syödä sisäfilettä ja nieriää, eivätkä edes yritä miettiä, miten vähille rahoilleen saisi parhaan vastineen. Valitetaan vain. Jopa ylipaino laitetaan jonkun muun syyksi, vaikka tälläkin naisella on ihan omissa käsissä oma hyvinvointi ollut jo monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan seitikeittioa syönyt -60 luvulla syntynyt.
Tämä! En ole minäkään päälle viisikymppinen. Ruuan keveys ei ollut silloin minkäänlainen tavoite, vaan aivan päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas kerran monelta menee jutun pointti täysin ohi.
On ihan eri asia valita jokin ruoka kuin olla pakotettu syömään sitä.
On ihan eri asia valita jokin tietty elämäntapa kuin olla pakotettu siihen.
Ettekö te oikeasti tajua, miten suuri ja merkittävä asia valinnanvapaus on ihan kaikissa asioissa elämässä?
Kyllä mä luulen että suurin osa tuon tajuaa.
luuletko että meillä kaikilla muilla, jotka Leville seitikeittoa, se on nimenomaan "valinta" kun haluamme sitä mielummin kuin vaikkapa sinisimpukoita?
meillä ainakin käytännön pakko tekee valinnat niin että tosiaan arkisin on arkiruokaa ja joskus satunnaisesti syödään "pikkasen parempaa", esim kokonainen lohi uuniin (tarjouksesta, ei itse asiassa mitään hirmu kallista jos kalaa syö vaan kohtuulliset annokset niin kokonaisesta lohesta syödään 2-3 ateriaa 4henkeä)
Kaverin luona yökylässä, vastavalmistuneessa hienossa omakotitalossa 2000-luvun alussa, söimme iltaruoaksi makaronin, jauhelihan ja herne-maissi-paprikan sekoitusta. Se oli mielestäni niin hyvää, että pyysin kotona äitiä tekemään sitä makaronilaatikon sijasta. :D Ja siitä tulikin meille ns. tuttu ja turvallinen kotiruoka vuosiksi eteenpäin.
Meillä syötiin myös seitikeittoa, sekä mm. samassa padassa uunissa tehtyä riisiä ja kanaa, jonka hoksasin aikuisena olleen tehty niistä kaupan halvimmista broilerinkoivista.
Mutten kyllä miellä meidän olleen mitenkään erityisen köyhiä, ihan tavallinen duunariperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi kodinhoitaja kerta viikkoon, siivosi ja teki ostetuista tarpeista jauhelihakeiton.
Ymmärtääkseni tuommoista etuutta ei oikein lapsiperheille enää liikene. Mulla oli äiti siis viikot muualla töissä.
Meilläkin 70-luvun alussa isä oli "yksinhuoltaja" joka teki pitkää työpäivää. Äiti opiskeli toisessa kaupungissa ja kävi 2x kk viikonloppuisin kotona. Isän ruuanlaitotaito oli aika olematon: keitetyt perunat/ pastaa +purkkilihapullakastike/ makkarakastike (seuraavana päivänä paistettuja perunoita) tai purkkihernekeitto tai kaurapuuro.
Kodinhoitajaa ei ollut, ei ehkä etsittykään? Onneksi saimme siskon kanssa valita kaupasta herkkuja, mitä äiti ei olisi antanut ostaa. Ihan hyvin pärjättiin, kun ei paremmasta tiedetty.
Miksi näiden uusavuttomien on aivan pakko päästä lisääntymään elämänhallinnan täydestä puutteesta huolimatta? Työtön pariskunta, joka ei ilmeisestikään osaa huolehtia edes ruokahuollosta, ja sitten on pakko saada vauva vielä kuvioon. Eikö näille ole esim. yläkoulussa pidetty köksäntunteja, vai eikö puhelin pysy sen vertaa kädessä, että osaisi googlailla halpoja ja terveellisiä reseptejä. Joo, on todella ikävää, että lapsena on oltu köyhiä jne, mutta nyt aikuinen ihminen saisi aivan itse alkaa opetella sitä elämänhallintaa, ettei oma lapsi päädy samanlaiseksi avuttomaksi ja kädettömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni asiassa on kaksi monisyistä ongelmaa, jotka molemmat näyttävät räjähtäneen käsiin viime vuosina ja vuosikymmeninä:
1) vertailu ja uhriutuminen; kateuden tunne uhriutumisen toverina, joka entisaikaisen sisuuntumisen sijaan ohjaa ihmisen passivoitumaan: jonkun muun pitäisi hoitaa, jonkun pitäisi auttaa, jonkun muun pitäisi tehdä jotakin
2) mt-ongelmat, joita ei hoideta, sekä elämänhallinnan ongelmat, jotka pääsevät vaikuttamaan liikaa lasten ja nuorten kehitykseen; jonkunlainen sosiaalitoimen seuranta ja tarvittaessa yhteiskunnan kustannuksella marttajärjestön naiset opettamaan perheen aikuisille kodinhoitoa. Riippumatta siitä, ottavatko vanhemmat neuvoista opikseen, lapset ja nuoret ainakin näkisivät yhden toimivan mallin siitä, kuinka vähälläkin rahalla saadaan monipuolista ja riittävää ruokaa.
Nuo molemmat aspektit olivat läsnä tuossa ylen jutussa, joka mielestäni oli virhe toimittajalta, kuten joku kommentaattori ylen sivulla totesikin. Tuo jutun nuori nainen on pahasti traumatisoitunut äitinsä tavasta hoitaa asioita. Se jäi täysin auki, missä määrin kyse oli oikeasti rahapulasta ja köyhyydestä, missä määrin elämänhallinnan ongelmista. Itse olen taipuvainen näissä median ihmisistä tekemissä jutuissa AINA ajattelemaan ensin yleisiä ongelmia elämänhallinnassa, jollei tehdä aluksi aivan selväksi sitä, että kyse ei ole siitä vaan rahapulasta. Koska suurin osa ihmisistä, joilla ei ole elämänhallinnan ongelmia, pystyy tarvittaessa elämään niukalla rahalla terveellisesti. Se on eri kysymys, missä määrin rahapula aiheuttaa mt-ongelmia ja elämänhallinnan ongelmia, ja siitä pitäisi mediassa keskustella enemmän. Tällä hetkellä itse ajattelen, että yleensä ne mt-ongelmat ja elämänhallinnan ongelmat tulevat ensin, ja rahapula seuraa siitä.
Tässäkin tapauksessa vanhemman mt-ongelma ja/tai elämänhallinnan ongelma on traumatisoinut nuoren naisen ja nyt jo itsekin äidin siinä määrin, että kuvittelee muiden syövän salaattia ja lohta joka päivä ja että seiti olisi jotenkin vähäarvoista ravintoa. Todennäköisesti kasvaminen vanhemman ongelmien keskellä on myös johtanut siihen, että on priorisoinut lapsen saamisen pienillä tuloilla (yhteiskunnan tuilla) tärkeämmäksi kuin oman taloudellisen tilanteen kohentamisen ennen perheen laajentamista. Tuolla nuorella aikuisella kuitenkin on sikäli paljonkin toivoa, että hän ymmärtää lapsuudenperheensä tilanteen vaikutukset itseensä ja yrittää ravinnon tasolla tarjota omalle lapselleen parempaa. Mutta ikävä kyllä kysymys ei ole vain tuosta lapsena koetusta nälästä ja koetusta ruoan yksipuolisuudesta vaan huomattavasti syvemmistä asioista, joiden läpikäynti vaatisi terapia-apua, jotta hän ei siirrä tuota lannistuneisuuttaan ja lyhytnäköisyyttään puolestaan omalle lapselleen.
Kun on ongelmia, niitä on yleensä vain harvoin yksi. Ja tästä jutusta nähdään, miten nuo ongelmat ovat siirtymässä jo 3. sukupolvelle. Paljon auttaisi se, että huonommassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa oleville ihmisille jollakin tavalla pystyttäisiin näyttämään konkreettisesti, etteivät heidän kuvitelmansa siitä, että kaikilla muilla on helpompaa ja paremmin ja enemmän rahaa yleensä pidä paikkaansa. Keskituloisissakin perheissä tehdään koko ajan valintoja, mihin rahaa käytetään, ja kaikkein varakkaimmissa sitäkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Kekkosen aikaan oltiin laihoja, johtui osittain niistä ruokailutavoista, siitä ruokailukulttuurista. Siis osittain.
Jos ei päivän ruoka kotona tai koulussa ollut mieleen, niin sitten oltiin kokonaan syömättä. Niitä paastopäiviä kertyi.
Ei ollut nykyistä napostelu/välipalakulttuuria, eikä kotona ollut lupa avata jääkaappia. Siitä saisi hyvän teeman johonkin teeveeshouhun, laitettaisiin vaikka kymmenen ihmisen ryhmä syömään valvotusti niin kuin 70-luvulla. Monikohan tippuisi?
Ilmoittautuisin heti!
Turhaan Jenna omaa äitiään morkkaa, jos mietitään, millaisissa olosuhteissa on lapsensa kasvattanut. Kolmen lapsen yh, jolla luottotiedot menneet, välillä työttömänä ja varmaan ulosottokin vienyt osansa palkkatuloista. Ja nyt aikuinen lapsensa julkisesti valittaa, kun ei saanut leivän päälle kuin halvinta juustoa ja joutui syömään kalakeittoa ja joskus pääsi kiinalaiseen ravintolaan.Itse olisin aika käärmeissäni ja miettisin, missä meni vikaan, kun kasvatin kiittämättömän lapsen.
Ja en vertaa Jennan lapsuutta omaani vaan oman samaa ikäluokkaa olevan lapseni lapsuuteen ja ystäväperheisiin yleisesti noihin aikoihin. Meillä kaikilla oli työttömyyttä, asuntovelkaa, pieniä palkkoja ym. eikä kukaan ostanut arkiruuaksi mitään tuon kummoisempaa. Ravintolassakaan ei käyty kovin usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Kekkosen aikaan oltiin laihoja, johtui osittain niistä ruokailutavoista, siitä ruokailukulttuurista. Siis osittain.
Jos ei päivän ruoka kotona tai koulussa ollut mieleen, niin sitten oltiin kokonaan syömättä. Niitä paastopäiviä kertyi.
Ei ollut nykyistä napostelu/välipalakulttuuria, eikä kotona ollut lupa avata jääkaappia. Siitä saisi hyvän teeman johonkin teeveeshouhun, laitettaisiin vaikka kymmenen ihmisen ryhmä syömään valvotusti niin kuin 70-luvulla. Monikohan tippuisi?
Ilmoittautuisin heti!
Mä voisin ilmoittautua kans
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni asiassa on kaksi monisyistä ongelmaa, jotka molemmat näyttävät räjähtäneen käsiin viime vuosina ja vuosikymmeninä:
1) vertailu ja uhriutuminen; kateuden tunne uhriutumisen toverina, joka entisaikaisen sisuuntumisen sijaan ohjaa ihmisen passivoitumaan: jonkun muun pitäisi hoitaa, jonkun pitäisi auttaa, jonkun muun pitäisi tehdä jotakin
2) mt-ongelmat, joita ei hoideta, sekä elämänhallinnan ongelmat, jotka pääsevät vaikuttamaan liikaa lasten ja nuorten kehitykseen; jonkunlainen sosiaalitoimen seuranta ja tarvittaessa yhteiskunnan kustannuksella marttajärjestön naiset opettamaan perheen aikuisille kodinhoitoa. Riippumatta siitä, ottavatko vanhemmat neuvoista opikseen, lapset ja nuoret ainakin näkisivät yhden toimivan mallin siitä, kuinka vähälläkin rahalla saadaan monipuolista ja riittävää ruokaa.
Nuo molemmat aspektit olivat läsnä tuossa ylen jutussa, joka mielestäni oli virhe toimittajalta, kuten joku k
Oletko sä sellainen "lestamamma", joita tällä palstalla on kuulemma paljon? Tai jonkinlainen uskovainen ainakin? Tämä on sellaista ylimielistä ja alentuvaa ajattelua, joka on hyvin tyypillistä näille "jumalan valituille". LOL.
5 kk ikäisen vauvan ruokaan ei tarvisi panna euroakaan, voisi olla vielä täysimetyksellä tai saada jotain perunaa... Mutta joo, pisti kyllä silmään miten monta kertaa voi sanan "lohi" tunkea yhteen haastatteluun.
Väkivaltaa ja tappoja oli minun lapsuudessani monikertaisesti verrattuna nykypäivään. Mutta saahan sitä pelätä vaikka omaa pieruaan jos haluaa.