Syitä miksi olet laittanut välit poikki tai ottanut etäisyyttä ystävääsi?

Kaveri on niin kiireinen että luovutin, liian vaikeaa. Vaikka olisi muuten tosi hyvä tyyppi niin jos ei ehdi, ei vaan ehdi.

Voi toki olla että myöhemmin lähennytään uudestaan mutta se vaatii häneltä aktiivisuutta. 

Joka asiasta oli aina pakko olla eri mieltä ja piilov.ttuilla. Yritti myös määräillä. Jos olin ostamassa vihreää puseroa, sanoi että eikun tuo punainen on hienompi, kokeile sitä yms.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni on ollut työttömänä useita vuosia.Hän on perheetön. Itse olen työelämässä vakassa, ja olen 4 lapsen äiti. Tämä ystävä soittaa joka päivä sillä kellonlyömällä kun pääsen töistä. Hän kertoo omia asioitaan, eikä hyväksy jos sanon että lapset tarvitsevat nyt minua. 

Loukkaantuu tästä aina.  Iltatoimien aikaan soittaa minulle joka päivä. Haluaa, että jutellaan pitkään

Nyt olen jättänyt työvuoroni kertomatta. En vastaa aina puhelimeen. Silloin alkaa tekstaripommitus ja kuulemma on huolissaan kun en vastaa. 

Olen sanonut asiasta suoraan, kertonut että perhe ensin. Mikään ei kuitenkaan muutu. Harkitsen nyt ghostaamista pakon edessä. 

 

Sano "ystävällesi", että keskityt perheeseesi ja palaat asiaan kun pystyt. Älä ghostaa häntä, se on julmaa vaikka ymmärtäähän sen kuinka sinua kismittää tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki, jotka lemppaatte ihmisiä ulos elämästänne, niin kertokaa syy ja puhukaa. Tämä on niin perisuomalaista, että ei puhuta. Se hylkääminen voi olla toiselle traumaattista.

Ja voi joskus itse katsoa peiliin. 

Olen samaa mieltä. Ei se toinen ole mikään ajatusten lukija. Ja sit siinä kohtaa kun toinen jo toivottaa hyvää jatkoa, tää toinen jää ihmettelemään että mikä meni vikaan. 

Ihmisiä elämässä tulee ja menee, ei jokaisen kanssa voi pitää henkilökohtaisia kehityspalavereita.

Jos mietityttää miksi joku on etäisempi, olet itse velvollinen ottamaan asian puheeksi. Aika usein nimittäin ihmiset vain liukuvat erilleen ilman suurempaa syytä.

Eri asia tietysti jos on joku 20 vuoden paras ystävä. 

Lemppaa sinä sitten ystäviäsi nurkkaan, kuin rukkasia vaikeuksien tullen. Älä vaan itse yritä tehdä mitään asian hyväksi. Vastavuoroisuutta. Vai kiinnostaako edes niin paljon että vaivautuisit kysymään missä vika, mikä hätänä? 

Vierailija kirjoitti:

Kummalliselta on omaan silmään ja korvaan kuulostanut ihmisten välinen "ystävyys" nykyisin. Olen 50+ eli syntynyt 70-luvulla. 80-luvulla minulla oli ystäviä jotka edelleen ovat elämässäni, vuoroin minulla ja ystävillä ollut haasteita ja vaikeita aikoja elämässä, ei niitä kukaan kokenut "ettei jaksa kuunnella"??

Kysynkin nyt, mikä teitä nuoria vaivaa 😳

Menkää peilin eteen itsekkäät ihmiset ja miettikää miksi olet noin kylmä ja et tue ystävääsi?

Ongelmia on lyhytikäisiä ja pitkäikäisiä, mutta ne kohdattiin ennen yhdessä rintamassa, eikä jätetty ketään yksin.

Elätte nuoruuttanne sairaassa ympäristössä ja ajassa. Tällainen käytös ei ole normaalia. Tukeminen ja juttelu on normaalia, mutta häipyminen ei ole. 

Ystävyys on niiiiin paljon muutakin kuin vain biletystä ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Ei ne ongelmat ole lopun ikäisiä, niitä tulee ja menee, on pientä ja

Minä olen sinua kymmenen vuotta vanhempi. Ja kyllä minun elämässäni on ihmisiä tullut ja mennyt ilman suurta draamaa.

Elämäntilanteen muuttuu, ihmiset muuttavat, ihmiset muuttuvat.

Olen tavannut elämässäni ihania ihmisiä, kohdannut ja edetty taas omiin suuntiin. Aika aikaansa kutakin. Nämäkin ilman mitään erityistä välien poikki laittoa. 

Ei asioista ja ihmisistä kannata niin suurta asiaa tehdä, että jää murehtimaan vuosiksi ihmisiä, jotka jäävät taakse. Eteen päin on elävän mieli

"Lemppaa sinä sitten ystäviäsi nurkkaan, kuin rukkasia vaikeuksien tullen. Älä vaan itse yritä tehdä mitään asian hyväksi. Vastavuoroisuutta. Vai kiinnostaako edes niin paljon että vaivautuisit kysymään missä vika, mikä hätänä?"

Aika matttyyrimainen kommentti. Jos sinua vaivaa, mene ja kysy. Älä odota marttyyrina että joku muu hoitaa.

Jos se toinen ei kysy niin häntä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tai ei ole edes huomannut etääntymistä. Voi pitää sinua kaverina tai tuttavana, kun sinä pidät sydänystävänä. 

Tyyppi oli todellinen liimautuja ja suorastaan palvoi minua, vaikka oltiin tunnettu vain vähän aikaa. Jos sitä nyt edes voi tuntemiseksi sanoa. Todella ahdistavaa. Piti meitä joinain sielunkumppaneina, mutta käyttäytyi todella epäasiallisesti muita kohtaan, mm haukkui Facebookin ryhmissä ihmisiä alatyylisesti, jotka ovat millään tavalla hänen kanssaan eri mieltä. Sitten riitti. Eräänä iltana ajattelin, että eiköhän tuonkin voi jo viiden vuoden jälkeen ottaa facen estoitta pois, niin laittoi lähes heti viestiä, että milloin tavataan ja samaa palvontaa kuin ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ostin talon, hän katseli tien toiselle puolelle, miten ihastunut hän on noihin toisiin taloihin. 

Mulla sama. Ei voinut lopettaa naapuritalojen ihastelua ollessaan ekaa kertaa katsomassa uutta kotiamme :D

 

 

 

 

Ehkä hän ihastui tuohon alueeseen ja alkoi haaveilla muutosta naapuriksi tuollaiseen ihanaan taloon?

NIin ja minustakin kuulostaisi todella narsisitiselta että VAIN mun asuntoa saa kehua miten upee on, vaikka vieressä ois mikä tahansa linna, luksustalo tms . arkkitehtuurinen kohde? Narsismia tuo olisi. Outoa. No hyvä että akka lähti, nyt on yksin se nainen omassa linnassaan.

Kaveri otti huomattavastii vanhemman miehen. Tietty miehen kaveripiirikin oli niitä "vanhuksia" jotka jo urallaan edenneitä. Kiipijä tyyppi oli se kaveri. No, miten siinä alkaa mitään "perheystävyyttä" kun itte on köyhä opiskelijasinkku? Ei mua haluttu miihin piireihin selvästikään. Muutenkaan mun jutut ei olisi taatusti heitä kiinnostaneet. Pörssikursseisatko olisin jutellu? Ei ollu tietoa tahi kiinnostusta. Luuletteko tosiaan että jonkun 55 v johtajan kanssa mitään lautapelejä kivasti niinku pelaillaan? Ootte ihan sekasin. Olisin ollu vitsi ja yleinen naurun aihe. Ja olinkin varmasti, köyhällä elämälläni. Nämä oli suihkuseurapiirejä. Te ette tiedä asioista mitään. Niissä piireissä ei lautapelejä pelailla.

Vierailija kirjoitti:

Kummalliselta on omaan silmään ja korvaan kuulostanut ihmisten välinen "ystävyys" nykyisin. Olen 50+ eli syntynyt 70-luvulla. 80-luvulla minulla oli ystäviä jotka edelleen ovat elämässäni, vuoroin minulla ja ystävillä ollut haasteita ja vaikeita aikoja elämässä, ei niitä kukaan kokenut "ettei jaksa kuunnella"??

Kysynkin nyt, mikä teitä nuoria vaivaa 😳

Menkää peilin eteen itsekkäät ihmiset ja miettikää miksi olet noin kylmä ja et tue ystävääsi?

Ongelmia on lyhytikäisiä ja pitkäikäisiä, mutta ne kohdattiin ennen yhdessä rintamassa, eikä jätetty ketään yksin.

Elätte nuoruuttanne sairaassa ympäristössä ja ajassa. Tällainen käytös ei ole normaalia. Tukeminen ja juttelu on normaalia, mutta häipyminen ei ole. 

Ystävyys on niiiiin paljon muutakin kuin vain biletystä ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Ei ne ongelmat ole lopun ikäisiä, niitä tulee ja menee, on pientä ja

Jaahas, olen 49 vuotias ja ajattelen, että kaiken ei tarvitse olla pysyvää. Elämään tulee muutoksia ja niin pitääkin. Ei minulla ole ainakaan mikään tarve roikkua menneessä ja hampaat irvessä pitää kiinni jostain sellaisesta, mistä aika on mennyt. Tottakai minullakin on yksi kaveri, jonka kanssa olimme parhaita ystäviä tokasta luokasta aina parikymppisiksi, jolloin lähdimme eri kouluihin. On hän elämässäni vieläkin, mutta ei enää kovin tärkeässä roolissa. Kyllä meillä juttua riittää, kun juttelemme, mutta nykyään elämässäni on muutakin ja muitakin. Samoin tietenkin hänellä ja niin sen pitää mennäkin. Olemme onnellisia yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta nyt on nyt, ei 1980.

Pitäisikö sinun siis hieman tervehdyttää omaa ajatteluasikin ja päästä oudosta katkeruudestasi irti? 

Vierailija kirjoitti:

Täys lokki. Koko ajan pyytämässä jotain. Palveluksia, tule talkoisiin, voisitko vähän jeestata, tuo tullessasi sitä ja tätä, minä maksan kun tuot sen, eli ei maksanut koskaan....pelkkä hyväksi käyttäjä.  Ja jos minä pyysin jotain pientä vastapalvelusta, en saanut koskaan tilalle muuta kuin liudan selityksiä miksi ei nyt just tällä kertaa onnistu.

Tämä. Kyytiä vailla, yöpaikkaa vailla. Koskaan ei maksa. Lokkeilee toisten kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummalliselta on omaan silmään ja korvaan kuulostanut ihmisten välinen "ystävyys" nykyisin. Olen 50+ eli syntynyt 70-luvulla. 80-luvulla minulla oli ystäviä jotka edelleen ovat elämässäni, vuoroin minulla ja ystävillä ollut haasteita ja vaikeita aikoja elämässä, ei niitä kukaan kokenut "ettei jaksa kuunnella"??

Kysynkin nyt, mikä teitä nuoria vaivaa 😳

Menkää peilin eteen itsekkäät ihmiset ja miettikää miksi olet noin kylmä ja et tue ystävääsi?

Ongelmia on lyhytikäisiä ja pitkäikäisiä, mutta ne kohdattiin ennen yhdessä rintamassa, eikä jätetty ketään yksin.

Elätte nuoruuttanne sairaassa ympäristössä ja ajassa. Tällainen käytös ei ole normaalia. Tukeminen ja juttelu on normaalia, mutta häipyminen ei ole. 

Ystävyys on niiiiin paljon muutakin kuin vain biletystä ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Ei ne ongelmat ole lo

No sinä kyllä olet poikkeus-Kenetkähän sinäkin pyydät lapsiesi kummeiksi kun ketään et tunne ja olisi outoa pyytää uusia tuttavuuksia? Tai kenet pyydät häihisi  kaasoksi tai ylipäätään vieraaksi? Kenet syntymäpäivillesi, oletko kenekään kummi? Kaaso? Kuka sulle polttarit järjestää? Näihin ongelmiin törmäät ja jäät yskin vaikeuksissa kun mies lähtee ja lapset lentää pois pesäsätä...sitten itketään voi voi kun kukaan ei soita,..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli liikaa miehensä kautta. Nähdä sopi vain sellaisina viikonloppuina, kun miehellään oli jotain menoa. Saattoi jopa perua tapaamisen jos miehen tapaaminen peruuntui.

Miehet tietysti aina luihuja hyväksikäyttäjiä ja kaveri itse tosi kiltti. 

Minä en rupea elämääni elämään jonkun kaverin miehen kalenterin mukaan. 

Täällä sama tilanne. Lisäksi ystävyys kahden kesken haluttiin vaihtaa pariskunta iltoihin. Heillä oli jopa oma kauppapäivä yhdessä 2 x viikossa, jolloin näkeminen ei sovi. Voi hyvänen aika 

Oon itse kai ikisinkku, eikä miehet määrää elämääni tippaakaan. Olen joskus miettinyt näitä pariskunta -"perheystäviä", että miten se ystvyys voi muka toimia, jos sulla on siin juttujasi kuuntelemassa täysin tuntematon mies. Et sä voi alkaa muistelemaan vaikka

Meinasitko, että perheystävien kanssa ollessa pariskunnat istuvat koko ajan suurinpiirtein sylityksin? Eivät istu, ei ainakaan meillä ja tuskinpa muillakaan. Esimerkiksi yksi pariskunta on ollut ystäväpariskuntamme jo yli 20 vuoden ajan ja tämä rouva on parhaita ystäviäni. Hänen miehensä taas on miehen parhaita ystäviä. Vaikka juttelemme keskenämme, syömme yhdessä ja hengaamme porukassa, niin ystäväni on ystäväni ja meillä on omat juttumme. Tietenkin. Hassua edes ajatella, että joku ikisinkku luulee kaiken jaettavan. 

Ystävä ei tuntunut ystävältä. Olimme ehkä liiankin erilaisia. Olin löytänyt hyvän miehen ja tietysti kun suhde oli vuosia vakaa ja sama unelma perheestä päätin kertoa parhaalle ystävälle, että olemme ajatelleet alkaa perustamaan perhettä, yritämme. Kaverini töksäytti heti ensimmäisenä "ei teillä olisi kiire minnekään. Meillä ei ainakaan ole kiire minnekään"... Sitten kun kerroin odottavani ystäväni sanoi "en ole vielä valmis tähän" ... No, vauva syntyi ja kun lapseni oli 1,5v meidän välit katkesi. Hän aina lupaili kaiken näköistä, en jaksanut enää. 

Ystävä oli kateellinen. Se harmitti itseäni, koska hän ei myöntänyt, mutta kyllä se vain paistoi. Oli kateellinen muista ystävistäni, lapsesta, miehestä, jopa meidän talosta. 

Alkoi pelaamaan vielä härskiä peliä, alkoi kaveeraamaan minun hyvien ystävien kanssa. Ja minulle ei sitten ollutkaan aikaa. Oli jotenkin epävakaa?

Erään ystävän kanssa meni välit poikki, joka hengaili tuon kaverini kanssa. Vaha epäilys, että ex ystäväni mustamaalasi minua. Tarina ei kerro. Mut kyllä muuten on parempi olla!

Vierailija kirjoitti:

"Lemppaa sinä sitten ystäviäsi nurkkaan, kuin rukkasia vaikeuksien tullen. Älä vaan itse yritä tehdä mitään asian hyväksi. Vastavuoroisuutta. Vai kiinnostaako edes niin paljon että vaivautuisit kysymään missä vika, mikä hätänä?"

Aika matttyyrimainen kommentti. Jos sinua vaivaa, mene ja kysy. Älä odota marttyyrina että joku muu hoitaa.

Jos se toinen ei kysy niin häntä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tai ei ole edes huomannut etääntymistä. Voi pitää sinua kaverina tai tuttavana, kun sinä pidät sydänystävänä. 

Sinähän sen tiedät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lemppaa sinä sitten ystäviäsi nurkkaan, kuin rukkasia vaikeuksien tullen. Älä vaan itse yritä tehdä mitään asian hyväksi. Vastavuoroisuutta. Vai kiinnostaako edes niin paljon että vaivautuisit kysymään missä vika, mikä hätänä?"

Aika matttyyrimainen kommentti. Jos sinua vaivaa, mene ja kysy. Älä odota marttyyrina että joku muu hoitaa.

Jos se toinen ei kysy niin häntä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tai ei ole edes huomannut etääntymistä. Voi pitää sinua kaverina tai tuttavana, kun sinä pidät sydänystävänä. 

Sinähän sen tiedät. 

Sinähän tässä aloitit toisten elämästä tietämisen. Nyt vaan rohkeasti puhelin käteen. 

Vierailija kirjoitti:

Loputtomat alapääjutut, pippelihihhihhii-huumori keski-ikäisen miehen pääpuheenaihe ja jatkuva tissuttelu. Lisänä uutisotsikoitten triviaali  kommentointi ja manspleinaus. Joskus oli ihan hauskaa ja luulin, että koulutettu aikuinen mies olisi kivaa seuraa edes hauskanpitoon. Olin väärässä. 

Joo, semmoset puheet omistaa keskenkasvuinen mies....

Olin serkkuni kanssa todella läheisissä väleissä lapsuuteni ajan. Mutta jossain 14-15 vuoden iässä hänen käytöksensä muuttui ivalliseksi. Minun olisi pitänyt muuttaa ulkonäköäni ja käytöstäni. Vanhempieni eron jälkeen hän kommentoi heidän uusia suhteitaan ja muutenkin puhui todella törkeällä tavalla heistä. Olin vain niin tottunut hänen käytökseensä, mutta tietyssä vaiheessa tajusin, että vaikka meillä oli ollut kivaa ja hauskaa paljonkin, niin en koskaan kelvannut hänelle virheineni. Harmittaa kun vietin monta vuotta hänen kanssaan, kun olisin voinut löytää parempia ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli liikaa miehensä kautta. Nähdä sopi vain sellaisina viikonloppuina, kun miehellään oli jotain menoa. Saattoi jopa perua tapaamisen jos miehen tapaaminen peruuntui.

Miehet tietysti aina luihuja hyväksikäyttäjiä ja kaveri itse tosi kiltti. 

Minä en rupea elämääni elämään jonkun kaverin miehen kalenterin mukaan. 

Täällä sama tilanne. Lisäksi ystävyys kahden kesken haluttiin vaihtaa pariskunta iltoihin. Heillä oli jopa oma kauppapäivä yhdessä 2 x viikossa, jolloin näkeminen ei sovi. Voi hyvänen aika 

No ei kai se tapaaminen sovi, jos on muita suunnitelmia. Odotatko, että joku muuttaa elämässään kaiken sinun takiasi? Tämä toinen ei varmasti saisi tehdä yhtään mitään muuta kuin odottaa sitä, että sinä haluat hänen olevan läsnä. Kuulostat aikamoiselta päällepäsmäriltä,  joka yrittää vahtia muiden elämää ja tekemisiä. Sitten kun joku tekee vasten tahtoasi, niin alat ivalliseksi. Tuntuu, että sinun kanssasi ei ole kenelläkään hyvä ja mukava olla.