Syitä miksi olet laittanut välit poikki tai ottanut etäisyyttä ystävääsi?

Kaveri sai vauvan eikä sen jälkeen osannut puhua yhtään mistään muusta kuin vauvastaan. Ymmärrän kyllä että ensimmäinen lapsi mullistaa maailman mutta suurin osa ihmisistä osaa silti puhua muustakin kuin siitä omasta kerttu-petteristään. Lopetin yhteydenpidon.

Miespuolinen kaveri alkoi ehdottelemaan sänkyjuttuja. Sanoin ettei kiinnosta, mutta hän vain jatkoi muka leikkimielistä vihjailua. Laitoin välit poikki.

Loputonta puhumista omista ongelmista. Mikään määrä kuuntelua tai keskustelua ei auta, Seuraavana päivänä tai korkeintaan muutaman päivän kuluttua sama alusta. Vuodesta toiseen. Lopulta on pakko rajoittaa, ei ole enää jaksamista itsellä ja tiedät ettet voi auttaa.

Alkoholismi, rajattomuus, negatiivisuus, juoruilu, hyväksikäyttötaipumus, narsismi, ajattelemattomuus, persuus. 

Tuossa siis vain yhden ihmisen vanhemmiten ryöpsähtäneitä ominaisuuksia joita en oikein enää jaksanut katsoa.

Loputtomat alapääjutut, pippelihihhihhii-huumori keski-ikäisen miehen pääpuheenaihe ja jatkuva tissuttelu. Lisänä uutisotsikoitten triviaali  kommentointi ja manspleinaus. Joskus oli ihan hauskaa ja luulin, että koulutettu aikuinen mies olisi kivaa seuraa edes hauskanpitoon. Olin väärässä. 

Ihastuin, niin otin etäisyyttä, varattuja sekä minä että kaveri. 

Kaveri ripustautui minuun ja oli äärettömän mustasukkainen, kun menin muiden kavereiden kanssa mökille tai baariin. Viestejä tuli 30 kpl päivässä, jos en heti ennättänyt vastaamaan.

Rupesi kommentoimaan asioitani niin että toi ilmi, kuinka oli keskustellut niistä muiden kanssa. Esim kuinka vaikka Jennan kanssa puhuttiin kuinka toi sun ruokavalio on vähän outo.

Jos askarruttaa minun asiani niin puhukoon minun kanssani.

Vähän kaduttaa että en koskaan kertonut miksi en vaan enää vastannut viesteihin jne. Oltiin asuttukin yhdessä, ehkäpä se olis ollut ihan paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Loputonta puhumista omista ongelmista. Mikään määrä kuuntelua tai keskustelua ei auta, Seuraavana päivänä tai korkeintaan muutaman päivän kuluttua sama alusta. Vuodesta toiseen. Lopulta on pakko rajoittaa, ei ole enää jaksamista itsellä ja tiedät ettet voi auttaa.

Just tää

Kilpailuhenkinen asenne

En jaksa käydä sen luona enää. Kiva tyyppi, mut liian pitkä matka ja henkilö odottaa, että minä kuljen sen välimatkan hänen luokseen.. että soitathan sitten. Enpä ole soitellut. On liian yksipuolista, jos itse pitää soitella, järjestää tapaamiset ja tulla hänen kotiinsa kuin Manulle illallinen. Se nyt vaan on niin, että on liian yksipuolista, että vaan toisen pitää nähdä se vaiva. 

Yhteydenpito oli vain minun varassa. Kun lopetin, en kuullut henkilöstä enää.

Minut on yhden kerran heittänyt ulos ystävistään vanha opiskelutoveri. Riita oli mielestäni mitätön. Minulle oikeasti jäi trauma siitä. Varmaan 2 vuotta mietin, että miksi, mutta en enää. 

Välimatka kai ajoi erilleen ystävästä, välejä en ole katkaissut mutta en ole varsinaisesti yhteydessä. Hän kun ei edes ilmoita kun on kaupungissa, niin ei kai halua nähdä. Hänellä siis käyntiä tännepäin säännöllisesti.

Minua yritettiin laihduttaa ja muuttaa hänenlaista elämää olis pitänyt elää.ja suvun jätin juorujen ja en saanut edes kuoleelle saanut hyvästejä jättää oli tehty ilman kysymättä minulta adressi mun nimissä.

Vierailija kirjoitti:

Kilpailuhenkinen asenne

Tämä, vänkääminen ja lopulta pedarivibat. Niistä en tosin kehdannut mainita, mutta minua  asia painoi. En siis epäillyt häntä rikoksista liittyen aiheeseen, vaan mieltymyksestä. 

Huumorintaju oli tosi mauton ja kypsymätön, tyyliin saippuadildo käsienpesualtaan reunalla. Tällaisia jaksoi aikuinen nainen hihittää hihaansa kuin pikkukakara, vaikka muut oli noloina ja hämmentyneinä. Samaan hengenvetoon jauhoi tasa-arvosta ja naisen asemasta.

Kuinka olisi mahtanut suhtautua jos mies olisi asettanut ison saippuavaginan käsienpesualtaan reunalle? Varmaan tehnyt ilmoituksen häirinnästä?

Hei kaikki, jotka lemppaatte ihmisiä ulos elämästänne, niin kertokaa syy ja puhukaa. Tämä on niin perisuomalaista, että ei puhuta. Se hylkääminen voi olla toiselle traumaattista.

Ja voi joskus itse katsoa peiliin. 

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki, jotka lemppaatte ihmisiä ulos elämästänne, niin kertokaa syy ja puhukaa. Tämä on niin perisuomalaista, että ei puhuta. Se hylkääminen voi olla toiselle traumaattista.

Ja voi joskus itse katsoa peiliin. 

Elämä on itsessään _traumaattista_. Ihmisiä tulee ja menee, ei kannata takertua tai kiintyä.

Mt-ongelmia rutkasti. Monta vuotta jaksoin katsella, mutta lopuksi alkoi projisoimaan niitä minuun. Meni maku ja kerrasta poikki.

Toinen oli valtavan hyökkäävä ja kun viimein laitoin rajoja tuli riita ja ei enää kaverisuhde toipunut.

Vierailija kirjoitti:

"Hei kaikki, jotka lemppaatte ihmisiä ulos elämästänne, niin kertokaa syy ja puhukaa. Tämä on niin perisuomalaista, että ei puhuta. Se hylkääminen voi olla toiselle traumaattista.

Ja voi joskus itse katsoa peiliin."

 

Samaa voisi sanoa lempatuille. Ihan terveellistä miettiä miksi ihmiset haihtuu ympäriltä.