Syitä miksi olet laittanut välit poikki tai ottanut etäisyyttä ystävääsi?

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki, jotka lemppaatte ihmisiä ulos elämästänne, niin kertokaa syy ja puhukaa. Tämä on niin perisuomalaista, että ei puhuta. Se hylkääminen voi olla toiselle traumaattista.

Ja voi joskus itse katsoa peiliin. 

Kun se toinen vie asiat, esim. hyväksikäytön, niin pitkälle ettei ole enää mitään tehtävissä. En halua parannusta, en halua kuulla hänestä enää sanaakaan. En todella ala järjestämään mitään erokeskustelua kaverin kanssa.

Hän alkoi olla kiusallisen saita ja aina laski kaikesta hyödyn niin että jäi saama puolelle. Ihan pienissäkin asioissa käytti röyhkeästi hyväksi "ystäviään".

Yhden entisen ystävän kanssa tuntui, että en saanut olla oma itseni. Aina äänessä ensimmäisenä ja omat mielipiteet olivat ainoat oikeat ja minut jyrättiin täysin.

Toinen taas oli niin tajuton besserwisser, ettei sitä vaan kestänyt enää kuunnella. 

Kolmannen kanssa kävi niin, että luulin meidän olevan parempia ystäviä kuin ilmeisesti oltiinkaan. Nähtiin päivittäin lenkin merkeissä ja puhuttiin kaikista asioista aivan kaikki. Tai siis näin ajattelin.. Kunnes hänen miehensä halusi erota ja hän itse kertoi minulle tästä vasta viikkojen päästä, kun mies oli asian ilmoittanut. Tuntui ettei hän arvostanut minua riittävästi kertoakseen asiasta ajallaan. Ja ennen kuin hän kertoi asiasta, niin esitti täysin kympin arvoisesti onnellista perheenäitiä..

Vierailija kirjoitti:

En jaksa käydä sen luona enää. Kiva tyyppi, mut liian pitkä matka ja henkilö odottaa, että minä kuljen sen välimatkan hänen luokseen.. että soitathan sitten. Enpä ole soitellut. On liian yksipuolista, jos itse pitää soitella, järjestää tapaamiset ja tulla hänen kotiinsa kuin Manulle illallinen. Se nyt vaan on niin, että on liian yksipuolista, että vaan toisen pitää nähdä se vaiva. 

Pääsisikö tää henkilö luoksesi kylään? Ehkä hän odottaa myös sisimmässään kutsua, mutta ei uskalla ehdottaa koska pelkää pettyvänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Hän alkoi olla kiusallisen saita ja aina laski kaikesta hyödyn niin että jäi saama puolelle. Ihan pienissäkin asioissa käytti röyhkeästi hyväksi "ystäviään".

Joitakin ihmisiä saa jatkuvasti kuunnella, yleensä yksipuolisesti. Sen lisäksi he osaavat ottaa hyödyn irti myös aineellisessa mielessä niin että jäävät aina itse saamapuolelle. Vastavuoroisuutta ei ole. Myös tämä väsyttää ja kuluttaa. Olla aina itse siinä asemassa joka antaa jotain tavalla tai toisella. 

En ole laittanut välejä poikki, mutta vähentänyt yhteydenpitoa huomattavasti. En vaan pysty enää. Syynä aikuisen naisen avautumien kännipäissään. Puhui sanojensa mukaan "rehellisesti" eli loukkasi. Lateli kaikenlaisia omia totuuksiaan ja vieritti omia ongelmiaan mun niskaan, kuin olisin niistä vastuussa. Olen ollut vaikeissa asioissa hänen tukenaan. Tuntui tuon jälkeen, ettei se merkinnyt hänelle mitään. Kommentoi perheeseeni liittyviä asioita siinä, suu vaahdossa. Kaiken lisäksi ei seuraavana päivänä muistanut koko kälätyksestään mitään. Vaikeaa ottaa tällaista asiaa puheeksi....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa käydä sen luona enää. Kiva tyyppi, mut liian pitkä matka ja henkilö odottaa, että minä kuljen sen välimatkan hänen luokseen.. että soitathan sitten. Enpä ole soitellut. On liian yksipuolista, jos itse pitää soitella, järjestää tapaamiset ja tulla hänen kotiinsa kuin Manulle illallinen. Se nyt vaan on niin, että on liian yksipuolista, että vaan toisen pitää nähdä se vaiva. 

Pääsisikö tää henkilö luoksesi kylään? Ehkä hän odottaa myös sisimmässään kutsua, mutta ei uskalla ehdottaa koska pelkää pettyvänsä. 

Komppaan. Yleensä odotetaan että toinen kutsuu kylään.

Kyllästyin aina itse ottaamaan yhteyttä ja ehdottamaan tapaamista.

Vuosia meni näin, mutta minulle se alkoi jo tuntua nöyryyttävältä. Hän ei esimerkiksi itse soittanut tai kysynyt tekstiviestitse koskaan kuulumisia, edes ihan small talk-tyyppisesti. Kuitenkin henkilönä ei mitenkään introvertti ja puhelimella oli koko ajan, sometti ja whatsappaili.

Aina kun nähtiin, oli kuitenkin kaveria ja halusi tavata.

Ihmettelen miksi hänen puoleltaan ei tullut mitään aloitetta koskaan, vaikka kuitenkin sitten halusi joskus nähdä.

Koin myös, että hän oli usein kiittämätön minua kohtaan. Ja olimme myös monelta osaa aika erilaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Yhden entisen ystävän kanssa tuntui, että en saanut olla oma itseni. Aina äänessä ensimmäisenä ja omat mielipiteet olivat ainoat oikeat ja minut jyrättiin täysin.

Toinen taas oli niin tajuton besserwisser, ettei sitä vaan kestänyt enää kuunnella. 

Kolmannen kanssa kävi niin, että luulin meidän olevan parempia ystäviä kuin ilmeisesti oltiinkaan. Nähtiin päivittäin lenkin merkeissä ja puhuttiin kaikista asioista aivan kaikki. Tai siis näin ajattelin.. Kunnes hänen miehensä halusi erota ja hän itse kertoi minulle tästä vasta viikkojen päästä, kun mies oli asian ilmoittanut. Tuntui ettei hän arvostanut minua riittävästi kertoakseen asiasta ajallaan. Ja ennen kuin hän kertoi asiasta, niin esitti täysin kympin arvoisesti onnellista perheenäitiä..

Ymmärrän, mutta voihan olla että varsinkin introvertti ihminen haluaa ensin järjestellä asioita omassa päässään ja käsitellä niitä, ja sitten seuraavaksi on vasta aika puhua muille. Jotkut henkilökohtaiset asiat voivat olla sellaisia ettei niistä halua heti puhua. Hän kertoi kuitenkin myöhemmin. Hyväkin ystävä voi kunnioittaa toisen yksityisyyttä niin ettei ole velvollisuutta kertoa jos se ei  hyvältä tunnu, ja voi puhua myöhemminkin. Henkilökohtaisissa asioissa voi mennä toisen ehdoilla vaikka olisi kuinka läheinen.

Vierailija kirjoitti:

Hän alkoi olla kiusallisen saita ja aina laski kaikesta hyödyn niin että jäi saama puolelle. Ihan pienissäkin asioissa käytti röyhkeästi hyväksi "ystäviään".

 

Minulla on yksi tuttu, joka on häikäilemättä alkanut käyttää minua kuskinaan . Eipä ole korvausta kuulunut. Alan tästä eteenpäin kieltäytymään

Ei pelkästään kuskaaminen, vaan pitää kauppakierroksella kulkea hänen perässään ja jää omia asioita hoitamattakin, viimeksi tänään, kun parkkiaika  jo loppui 

Pyytäköön tytärtään, tai  hänen poikiaan

Ilmoitin ystävälleni, että yksipuolinen ystävyys ei voi jatkua, vaan sen on oltava vastavuoroista. Olin siis ollut jo pitkään se, joka ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamisia. Sanoin, että se on nyt hänen vuoronsa ottaa seuraavaksi yhteyttä minuun. Ei ole ottanut, ja siitä on jo yli vuosi aikaa. 

En siis oikeastaan laittanut välejä poikki vaan ne hiljenivät sen vuoksi, kun ilmoitin ettei ystävyys voi jatkua pelkästään minun varassani. 

Vierailija kirjoitti:

En ole laittanut välejä poikki, mutta vähentänyt yhteydenpitoa huomattavasti. En vaan pysty enää. Syynä aikuisen naisen avautumien kännipäissään. Puhui sanojensa mukaan "rehellisesti" eli loukkasi. Lateli kaikenlaisia omia totuuksiaan ja vieritti omia ongelmiaan mun niskaan, kuin olisin niistä vastuussa. Olen ollut vaikeissa asioissa hänen tukenaan. Tuntui tuon jälkeen, ettei se merkinnyt hänelle mitään. Kommentoi perheeseeni liittyviä asioita siinä, suu vaahdossa. Kaiken lisäksi ei seuraavana päivänä muistanut koko kälätyksestään mitään. Vaikeaa ottaa tällaista asiaa puheeksi....

Jos yhtävyys suhteeseen liittyy alkoholin käyttö, niin silloin tarvitaan luottamusta. Jos toinen pettää sen ja puhui höpöjä humalassa niin silloin loppuu juominen yhdessä ainakin ja pieni tauko muutenkin.

Halusin ystävyyttä, hän tuttavuutta. Jos yritin syventää, hän otti heti askelee, pari poispäin. Tilanne jatkui näin vuosien ajan. Mä olen ihminen, joka haluaa jutella syntyjä syviä myös, ei pelkkää diipadaapaa. Eli ei kohdanneet toiveet. 

.

Eli liikaa miehensä kautta. Nähdä sopi vain sellaisina viikonloppuina, kun miehellään oli jotain menoa. Saattoi jopa perua tapaamisen jos miehen tapaaminen peruuntui.

Miehet tietysti aina luihuja hyväksikäyttäjiä ja kaveri itse tosi kiltti. 

Minä en rupea elämääni elämään jonkun kaverin miehen kalenterin mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki, jotka lemppaatte ihmisiä ulos elämästänne, niin kertokaa syy ja puhukaa. Tämä on niin perisuomalaista, että ei puhuta. Se hylkääminen voi olla toiselle traumaattista.

Ja voi joskus itse katsoa peiliin. 

joskus "trauman" kokeminen voi ollakkin alkusysyäys tarpeelliseen muutokseen, kasvuun joka ei olisi tapahtunut ilman sitä. Entäs jos itse kysyisit? Vai onko vastuu siinäkin toisella?

Suuret elämänmuutokset ei valitettavasti kestänyt ystävyyttä. Kun sain esikoisen, koitin kyllä olla kiinnostunut edelleen ystäväni elämästä. Vastavuoroista se ei ollut. Ystävää ei taas kiinnostanut minun elämäni, mutta halusi mm. Kummiksi. Hänestä tuli kummi ja ristiäisten jälkeen tuntui kuin hän olisi ottanut kaiken kunnian ja häipynyt elämästämme. Lisäksi tuli mustasukkaisuus muista ystävistäni jota sain tutustuttua muihin koteihin. Asiaa koitettiin käsitellä tuloksetta, välit meni. Joskus koitin asiaa ottaa käsittelyyn, mutta hänelle ei enää sopinut. Muutakin oli, epäluottamusta jne. Parempi varmaan näin 

Vierailija kirjoitti:

Eli liikaa miehensä kautta. Nähdä sopi vain sellaisina viikonloppuina, kun miehellään oli jotain menoa. Saattoi jopa perua tapaamisen jos miehen tapaaminen peruuntui.

Miehet tietysti aina luihuja hyväksikäyttäjiä ja kaveri itse tosi kiltti. 

Minä en rupea elämääni elämään jonkun kaverin miehen kalenterin mukaan. 

Täällä sama tilanne. Lisäksi ystävyys kahden kesken haluttiin vaihtaa pariskunta iltoihin. Heillä oli jopa oma kauppapäivä yhdessä 2 x viikossa, jolloin näkeminen ei sovi. Voi hyvänen aika 

Oli sellainen, että aina piti olla ystävän hädässä kun olkapäätä kaipasi. Ja minähän olin aina saatavilla. Sitten kun minulle tuli suuri kriisi elämässä (siskoni kuoli onnettomuudessa) ja soitin itkien ystävälle, hän sanoi vain kylmästi "en nyt ehdi, luen pääsykokeisiin". Tämän jälkeen ei olla nähty eikä pidetty yhteyttä. 

Sai kaiken aina näyttämään silti, että se olisi minun syyni. Myrkyllinen ihminen. Yritti myrkyttää myös ystävyyssuhteeni.

Oli sellainen minä minä minä. Kun odotin vauvaa ja katselimme Mitä olen hankkinut hän joka väliin kommentoi maillaista hän sitten hankkii kun hän saa vauvan. Kun ostin talon, hän katseli tien toiselle puolelle, miten ihastunut hän on noihin toisiin taloihin. Kun esikoiseni kastettiin seurakuntakodissa hän isoon ääneen puhui miten heidän lapsi kastetaan kirkossa. En jaksanut enää kun joka asia kääntyi häneen.