Jos haluat laihtua, suolistosi bakteerikannan pitää muuttua
Olen itse kokenut konkreettisesti tämän asian. Olin nuoreen aikuisuuteen saakka todella hoikka tekemättä mitään sen eteen. Sitten elämässäni tuli vaihe, jossa oli paljon stressiä, vähän liikuntaa ja paljon sokeripitoista ruokaa ja napostelua. Vaikkakaan syömäni määrät sinällään eivät olleet suuria, uskoisin että tuo kausi elämässäni muutti suolistoni mikrobikantaa aivan oleellisesti niin, että aloin lihoa. Paino ei koskaan ehtinyt nousta ylipainoon saakka, mutta sain kuitenkin yli kymmenen lisäkiloa. Olo oli koko ajan tukala, ja vaikka yritin syödä kuinka vähän, loppuvaiheessa paino vaan jatkoi hiljaista nousuaan kaikesta huolimatta. Minulla oli koko ajan joko nälkä tai kamala ähkyn tunne. Rasvaprosenttini oli iso.
Sainpa sitten tosiaankin tarpeekseni ja aloin liikkua. Ei mitään kovaa liikuntaa, vaan joogaa ja kävelyä. Aloin kävellä 5-10 km päivässä. Aloin myös syödä aamulla kuitupitoisen aamiaisen: vedessä kiehautettuja kaurahiutaleita, mustikoita, pellavansiemenrouhetta, soijajugurttia. Sokeria syön melko vähän tai satunnaisesti, vaikka olenkin edelleen varsinainen karkkihiiri.
Nyt, alle vuotta myöhemmin, vatsarasva on lähes kokonaan sulanut pois ja selluliittiä ei ole enää nimeksikään. Ähky on poissa ja kehon tuntemukset alkavat olla samoja, kuin nuorella aikuisiällä. Vaikka en viime aikoina ole viitsinyt liikkua entiseen malliin, hyvä pyörä on lähtenyt liikkeelle ja pyörii nyt itsestään. Olen täysin vakuuttunut siitä, että siitä on kiittäminen muuttunutta suolistomikrobikantaa.
Onko muilla vastaavia tai täydentäviä kokemuksia?
Tässä ihan asiallinen esimerkkiviite: https://www.duodecimlehti.fi/duo13309
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
No lihakset kyl painaa ja tolla treenimäärällä niitä varmaan tullu aika tavalla lisää. Kannattaisko kehonkoostumusmittaus? Ja jos jollekin keto ym. lähdet, suosittelen labran kautta ja seuranta myös. Niitä suositellaan vain pätkittäin.
Ps. syöt aika vähän treeniin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa pitää syödä vähemmän. Syö vain sen verran mitä kuluttaa.
Kun mulla loppui se hyötyliikunta työmatkoilta niin tuli muutama kilo.
Mä lopetin sen työn ja opiskelin toisen ammatin.
Ai että mä rakastan tota lausetta: syö vain sen, minkä kulutat! Ja laihtuminen onnistuu, kun syöt vähemmän, kuin kulutat!! Jee!!! Eikä kukaan voi väittää, ettei pitäis paikkansa. Siksi meitä ylipainoisia ei enää ole...eiku
No anteeksi! Mulla se toimii. En mä muista voi tietää.
En puhuu enää tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaan kertokaapa te fiksut, että miten saa painoa lisää? Kun ei vaan nouse vaikka kuinka yrittää
No jos luet ekan viestini, niin siitä näet miten se itseltäni onnistui: napostelua, sokeria, vähän liikuntaa ja vanhenemista. Kun se lihominen sitten käynnistyi, sitä oli vaikea enää pysäyttää. Suosittelen siis pysymään laihana, jos ei nyt pahasti alipainon puolella ole.
ap
KIitos kun vastasit. Alipainon puolella jo olen. Napostelen kyllä ja sokeriakin syön. Lenkillä toki käyn sen 3 kertaa päivässä, kun koiran lenkitän
Miten syöt nyt? Sokereita en lisäis. Lihatuotteita kyllä. Proteiinia ja kuituja.
Oletko ravintoterapeutti?<
Ja sinä olet vai? Ja suosittelet sokereita? Jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en ole saanut tuloksia näin. Kävelen heittämällä 10-15km joka päivä + 3 varsinaista treeniä viikossa, en syö teollista, en karkkia tai muita makeita, en juo kaloreita, sokeria satunnaisista hedelmistä yms. Kaurapuuroa ja kimchitä menee paljon. Paino on silti jumahtanut 72 kiloon eikä nouse eikä laske vaikka päälläni seisoisin. En keksi enää mitä uutta kokeilisin kun tuntuu että kaikkea olen jo yrittänyt :D.
36 tunnin paasto kerran viikossa.
Tämä on toiminut minulla. Kolme vuotta yritin vanhoilla keinoilla, mutta iän myötä ne eivät enää toimineet. Ikää on siis 52v ja tuo 36 tunnin paasto kerran viikossa on ollut käänteentekevä painon hallinnassa. Ensimmäisen kuukauden aikana lähti nesteet liikkeelle. Nyt paino on pudonnut tasaisesti 0,5
Teen 36 tunnin paasto niin, että syön esim. Tiistai-iltana. Tämän jälkeen syön seuraavan kerran torstaiaamuna.
Valitsen paastopäiväksi aina viikon kiireisimmän päivän. Tällöin ei päänsärkyä ehdi pahemmin ajatella. Toki esimerkkini ke-to välinen yö on yleensä hieman huonompi, mutta sen nukun melatoniinin avulla joten kuten.
Minulle tämä kerran viikossa paastoaminen toimii, sillä vihaan jatkuvaa kalorien laskemista ja ruuan miettimistä.
Lisäksi olen ymmärtänyt, että osalla ihmisistä paasto olisi vaikuttanut myönteisesti Ap:n mainitsemaan suolistomikrobiston kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
No lihakset kyl painaa ja tolla treenimäärällä niitä varmaan tullu aika tavalla lisää. Kannattaisko kehonkoostumusmittaus? Ja jos jollekin keto ym. lähdet, suosittelen labran kautta ja seura
Juu painolla ei sinänsä ole minulle merkitystä, lihakset tietty painaa ja niitä on tarkoitus kasvattaa vielä enemmänkin. Se on tuo vyötärönympärys, mikä on ongelma ja minkä pitäisi pienentyä. En tiedä, mitä kehonkoostumusmittaus muuttaa, jos vyötärö on iso niin se on iso. Näen kyllä peilistä, että lihaksia on myös tullut ja salilla nousee jo ihan hyvän kokoisia painoja. Ja en oikeastaan tiedä, mitä siellä labrassa pitäisi mitata?
Vierailija kirjoitti:
Pointtina siis se, että vaikka lihavimmassa vaiheessani pyrin (toisinaan) syömään erittäin vähän ja laihtumaan niin, se vaan ei yksinkertaisesti onnistunut. Paino ei pudonnut lainkaan yrityksistäni huolimatta. Vasta kun työskentelin pitkäjänteisesti mikrobikannan muuttamisen eteen, asioita alkoi tapahtua.
ap
Minua kiinnostaisi tietää, miksi et pystynyt. Jos se oli itsekurista kiinni, niin miks itsekuri riitti siihen, että vaihdat ruokavaliosi ja liikuntatottumuksesi, muttei siihen, että olisit vain syönyt vähemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
Sun kehon täytyy olla ihan hirveässä stressitilassa, koska mua alkaa stressata jo kun vaan luenkin tuosta liikuntamäärästä. Relaa vähän.<
Onko ylikunto tuttu asia? Siinä keho ei todellakaan ole tottunut ja kuntoutuminen voi viedä todella kauan...
Just oli artikkeli kaverista, joka treenasi ylikunnon puolelle. Sit sai jonkun yleisen bakteeritulehduksen. Tällä hetkellä potee väsymyssyndroomaa (en muista oikeaa nimeä) ja täysin työkyvytön. Ilman mitään kelantukia. Ja lääkäreiden valistunut arvaus on, että kaikki lähti siitä ylikunnosta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
Sun kehon täytyy olla ihan hirveässä stressitilassa, koska mua alkaa stressata jo kun vaan luenkin tuosta liikuntamäärästä. Relaa vähän.<
Ennenaikan ihmiset kuolivat paljon nuorempana.

Sun kehon täytyy olla ihan hirveässä stressitilassa, koska mua alkaa stressata jo kun vaan
Onhan se tuttu, mutta tuskin minun kohdallani kyseessä. Googlasin oireet ja minulla ei ole näistä yhtäkään:
suorituskyvyn heikkeneminen
vastenmielisyys liikuntaa kohtaan
lisääntynyt hikoilu
sydämen rytmihäiriöt
kohonnut syke ja kohonnut verenpaine
vapina
muutokset ruokahalussa
hermostuneisuus
ärtyneisyys
heikentynyt vastustuskyky ja alttius sairauksille
lievä kurkkukipu
kuumeen tunne tai lievä, jatkuva kuume.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pätkäpaastot 16:8, 5:2, jne. Toimivat toisilla ihmisillä ja toisilla ei sitten taas lainkaan.
Minulla tuo 16:8 ei toiminut, koska ajattelin silloin koko ajan ruokaa. 36h paasto kerran viikossa toimii minulla siksi, että se on minulle sopivasti ehdoton joko tai -ruokavalio.
Sä olet opettanut mielesi ajattelemaan ruokaa, mutta se on mahdollista muuttaa, jopa kohtuu helposti.
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta ja mallia joka sellaisenaan sopisi jokaiselle. Tämä asia on ainoa varma juttu myös syömisen suhteen.
Minullekaan tuo 16:8 ei sopinut, vaikka vuoden sitä yritin. Nykyään menen joka toinen päivä mallilla, joka taas on toiminut minulla tosi hyvin. En silti väittäisi, että se sopisi jokaiselle ja kyse olisi vain asenteesta ja ajattelutavasta
Täytyy varmaan hieman selventää 16:8 ei toiminut minulla sen takia, että sen 8 tunnin aikana ajattelin koko ajan ruokaa. Ja se oli todella ärsyttävää, minun tuli syötyä aivan liikaa. 16 tunnin paasto meni helpolla, mutta se 8 tuntia oli hankalaa aikaa.
Näin ollen minulle sopii se, etten syö yhtenä päivänä viikossa mitään ja muina päivinä syön normaalisti kelloon katsomatta.
Jos haluaa pätkäpaastoa noudattaa, on siihen eri tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
Sun kehon täytyy olla ihan hirveässä stressitilassa, koska mua alkaa stressata jo kun vaan luenkin tuosta liikuntamäärästä. Relaa vähän.<
Ihan parasta toi nukkuminen!! Kärsin toistakymmentä vuotta rajusta unettomuudesta ja nukahtamislääkkeistä eroonpääsy oli vaikeaa, mutta tärkeää! Nukkuminen on ihan koko elämän a ja o!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
Sun kehon täytyy olla ihan hirveässä stressitilassa, koska mua alkaa stressata jo kun vaan luenkin tuosta
liikuntamäärästä. Relaa vähän.<
Voi luoja kuin typerä kommentti!!
Vierailija kirjoitti:
Vuosien työ rakentaa nykyinen mikrobikanta kondikseen: Irtokarkkeja, sokeritonta colaa, grillimakkaraa ja keppanaa.
Hyvän alun saa jo sillä, että jättää irtikset pois. Tai vähentää radikaalisti. Sit se cola...
Vierailija kirjoitti:
Kaloriteorian mukaan 200kcal suklaata ja kurkkua on sama asia. Eli kaloriteoria ei ota huomioon sitä, että elimistö käsittelee eri ruoka-aineita eri tavalla ja esim. kaikesta hiilihydraatista tulee sokeria, joka vaatii insuliinia, jotta sen tuoma energia voidaan viedä soluihin energiaksi tai varastoida se rasvaksi. Myöskään ruoka-aineiden glykeemistä indeksiä ei oteta millään tavalla huomioon.
Se, että kalorit eivät selitä kaikkea, ei tarkoita, että ne eivät selittäisi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaan kertokaapa te fiksut, että miten saa painoa lisää? Kun ei vaan nouse vaikka kuinka yrittää
No jos luet ekan viestini, niin siitä näet miten se itseltäni onnistui: napostelua, sokeria, vähän liikuntaa ja vanhenemista. Kun se lihominen sitten käynnistyi, sitä oli vaikea enää pysäyttää. Suosittelen siis pysymään laihana, jos ei nyt pahasti alipainon puolella ole.
ap
KIitos kun vastasit. Alipainon puolella jo olen. Napostelen kyllä ja sokeriakin syön. Lenkillä toki käyn sen 3 kertaa päivässä, kun koiran lenkitän
Et napostele tai syö sokeria tarpeeksi. Tiesithän, että jotkut näyttelijät ovat lihottaneet itsensä roolejaan varten. Syövät kasoittain hampurilaisia ja muuta epäterveellistä. Kukaan heistä ei ole sanonut, ettei kyennyt lihomaan. Jos syö paljon, niin takuulla lihoo, ellei ole jotain käsittämätöntä sairautta taustalla. Kaikki he, jotka väittävät syövänsä paljon, ja "jopa sokeria" eivät vain yksinkertaisesti syö paljon.
Samalla tavalla jokainen Selviytyjät-kisaan osallistujista on laihtunut, kun ei saa tarpeeksi ruokaa. Kukaan heistäkään ei väitä, että "en syönyt mitään, mutta niin vain paino nousi".
Mistä tiedät, onko suoliston bakteerikanta muuttunut vai ei?
Kävit jossain labrassa p as ka lla ennen ja jälkeen muutosten ja laihtumisen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna on taas pakko jatkaa tällä.
Sun kehon täytyy olla ihan hirveässä stressitilassa, koska mua alkaa stressata jo kun vaan
Olen tuo, jonka kommenttia tuossa lainattiin, mutta täytyy sanoa että olen samaa mieltä. Vyötärönympäryskin on pikkuseikka siihen nähden, kuinka onnellinen olen hyvistä yöunista ilman lääkkeitä. Aiemmin ajattelin sen olevan jotain, mihin en vain ikinä kykene. Mutta nyt nukahdan hetkessä väsyneenä ja tyytyväisenä ja herään kuudelta ilman kellonsoittoa virkeänä. Tämä vaikutus ei tullut heti liikunnan lisäännyttyä, vaan vasta parin kuukauden päästä. Oletan sen liittyvän jotenkin elimistön tottumiseen.
Laihdutusleikkaus muutti suolistobakteerejani? Laihduin 45 kiloa.
Vierailija kirjoitti:
Laihdutusleikkaus muutti suolistobakteerejani? Laihduin 45 kiloa.
Kyllä laihdutuskin muuttaa suoliston mikrobeja. Kun rasvan osuus kehossa vähenee, aineenvaihdunta muuttuu ja sillä on seurauksia suolistomikrobistolle.
Kaloriteorian mukaan kalorikki-niminen nestemäinen kaasu virtaa kuumista objekteista kylmiin aiheuttaen lämmönjohtumisen. TJEU