Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut masentuneet pitävät sisällään vaikeat asiat
22.11.2023 |
Ei kerrota vertaistukiryhmässä, ei psykologilla, ei varsinkaan puolisolle.
Miten ikinä voi parantua jos ei pysty vaikeita asioita käsittelemään vaan piilottelee vuosikaudet
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös sitä, että onko oikeasti terapia tehokkain hoitomuoto. Toki tiedän, ettei juuri muuta ole tarjolla.
Pitäisi luoda luottamuksellinen suhde, pitäisi osata avatua juuri sopivasti asioita, pitäisi osata löytää painopistealueet, joihin keskittyä, mutta onnistuvatko nämä aina terapiassa?
Yleensä muutosta tehdessä pitäisi tietää missä on ja minne haluaisi mennä, ja sitten vain löytää reitti näiden kahden pisteen väliin. Mutta miten tietää, mitä itse on? Pystyykö ihminen itse ymmärtämään omaa tilannettaan?
Todennäköisesti terapia (ainakaan sellainen, mitä se nykyään on) ei olekaan paras mahdollinen. Tai tehokkain. Kukaan ei vaan ole vielä keksinyt parempaa. Tai tarkemmin sanottuna, on keksitty parempaa, mutta sitä vaan ei haluta tehdä. Eli ei nöyryytetä ihmisiä. Tai kiusata. Tai kasata yhden henkilön niskaan niin paljoa vastuuta, tai tehtävää, että tämä ihminen romahtaa sen alla. Terapia on parhaimmillaan se avain, jolla elämän saa uudelleen raiteille. Pahimmillaan vain uusi nöyryytys jo valmiiksi heikoilla olevalle ihmiselle. Usein se kuitenkin jää laastariksi, koska saadakseen terapiasta sen tarvitsemansa avun, pitäisi ihmisen jo alun perin olla sellaisessa tilanteessa elämässään, että kykenee ottamaan sen avun vastaan (terapia esimerkiksi alkaa liian myöhään, kun on jo liian traumatisoitunut, tai ei saa sitä tarvitsemaansa aikaa palautua tarpeeksi esimerkiksi arjen haasteista, koska jonkun Kelan, työkkärin tai sosiaalitoimen kanssa säätämiseen menee kaikki energia - silloin ne henkiset ja fyysiset voimavarat eivät saa edes mahdollisuutta palautua). Ongelma on yhteiskunnassa itsessään ja tulee vain pahenemaan niin kauan, kun ihmisen arvo määräytyy vain tuottavuuden ja tehokkuuden mittareilla. Valitettavasti nykyinen hallitus on sen verran lyhytnäköinen, ettei tuota ymmärrä. Se pieni piikki, joka (ehkä) taloudessa saadaan tapahtumaan (epäilen, että edes tulee tapahtumaan tuollaista), tulee kostautumaan moninkertaisesti kasvaneina mielenterveyspalveluiden kustannuksina. Todennäköisesti myös ihmishenkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietysti olen vielä vuosien alalle koulutuksen jälkeenkin tietämätön, kaikki on vain suhteellista. Kokemuksistani puhumattakaan, ei viitsitä edes kilpailla niistä. Ja tätä vastuutakin otan ihan työkseni, yllättäen ihan ok menestyksellä. Mutta kirjoitin tänne ihan yksityishenkilönä. Kokemusta masennuksesta myös perheessä. Olet vielä siinä vaiheessa, että avusta kieltäytyminen on helpompaa, kuin sen hyväksyminen. Muuta en tule kommentoimaan.
Olet siis harvinaisen naiivi. Mikäli tuo koulutusväitteesi edes pitää paikkaansa (mitä vahvasti epäilen), et ole oppinut vuorovaikutustaitoja lainkaan. Se että hyökkäät heti kommenttiani vastaan ja menet henkilökohtaisuuksiin, paljastaa kylläkin omat tarkoitusperäsi. Eikä niihin kuulu ihmisten ymmärtäminen (tai auttaminen) sellaisina, kuin he ovat, vaan tuomitseminen (sekä arvostelu) siitä, että ovat jotain muuta, kuin mitä sinä haluat. Loppujen lopuksi päädytään aina sinuun ja siihen, miten sinun mielestäsi asioiden pitäisi toimia. Tämä taas viittaa vahvasti narsismiin. Tai jonkinasteiseen ylemmyyskompleksiin. Todistit vain sen, että et ole pätevä neuvomaan ketään.
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että takana on liian monta kokemusta siitä, kuinka ne vaikeat asiat on ohitettu tyystin kanssaihmisten toimesta. Vähätelty, naureskeltu, ei otettu tosissaan. "Se on elämää, se menee ohi." Toisaalta yliampuva kauhistelu ja säälittely on yhtä lailla vahingollista. Ei tee hyvää, jos saa peruuttamattomasti rikkinäisen ihmisen leiman.
Harva ihminen, sen koommin maallikko kuin ammattiauttajakaan, osaa aidosti kuunnella ja olla läsnä. Siihen tarvitaan vahva ja hätkähtämätön, itsensä kanssa sujut oleva ihminen. Useimmilla lienee niin paljon tiedostamatonta ja käsittelemätöntä kipua, että toisen ihmisen vaikeita asioita ei pysty ottamaan vastaan. Se yksinkertaisesti kuormittaa liikaa.
Tuo on valitettavasti totta että jopa psykoterapeutteilla voi olla vaikea ymmärtää mistä toinen tarkalleen kärsii, häneltä itseltään puuttuu intuitiivista oivalluskykyä eli harvinaista herkkyyttä aavistella jotain mikä on ehkä vielä torjuttua, unohdettua, tai ainakin vasta haparoivasti sanallistettua.
Ainakin kannattaa hyväksyä se että masennuksen syyt voivat olla niin tuskallisia (esim vanhemman/ molempien vanhempien tunnekylmyys yhdistettynä ympäristön valheellisuuteen ja välinpitämättömyyteen) että niitä on jopa vaikea käsittää. Saattaa olla myös sellaisia pakkotoimintoja esim syömishäiriö, muu addiktio jotka toimivat panssarin tavoin suojaten tuskallisilta menneisyyden peruskokemuksilta.
Sitä voi myös kyetä kertomaan rankasta lapsuudestaan paljonkin ilman että se silti ainakaan välittömästi helpottaa olemista tai vapauttaa uusille toimintatavoille. Mutta totta kyllä että jotenkin oman taustansa jokaisen ihmisen tulisi voida selvittää jotta pystyy käsittämään omia erityisiä lähtökohtiaan,antamaan myös armoa itselleen jos osattomuus on ollut massiivista. Useinhan masennukseen yhdistyy julma vertailu toisiin ja oman kelvottomuuden ruokkiminen, ehkä jatkaen lapsena opittua sisäistystä omasta avuttomuudesta ja toivottomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös sitä, että onko oikeasti terapia tehokkain hoitomuoto. Toki tiedän, ettei juuri muuta ole tarjolla.
Pitäisi luoda luottamuksellinen suhde, pitäisi osata avatua juuri sopivasti asioita, pitäisi osata löytää painopistealueet, joihin keskittyä, mutta onnistuvatko nämä aina terapiassa?
Yleensä muutosta tehdessä pitäisi tietää missä on ja minne haluaisi mennä, ja sitten vain löytää reitti näiden kahden pisteen väliin. Mutta miten tietää, mitä itse on? Pystyykö ihminen itse ymmärtämään omaa tilannettaan?
Ei terapia ole välttämättä tehokkain. Pitäisi olla esim. maaseudulla paikka, jossa voisi levätä viikon ja olisi joku, jonka kanssa keskustella ja voisi esim. jotain pientä tehdä samalla. Voi olla, että asiat loksahtaisivat paikalleen ja saisi uusia ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Sisukkuudella selviää. Monet ihmiset jäävät häpeään vellomaan. Sen sijaan että ottaisivat teoistaan vastuun.
Sairaana et sinäkään olisi sisukas. Masennus on sairaus. Masennus on eri asia, kuin olla allapäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana kun sairastuin masennukseen, olisin kovasti halunnut apua ja puhua, etenkin läheisimmiltä kavereiltani. Mutta ketään ei kiinnostanut, jos vähääkään kerroin että minulla on paha olla, valittivat että haen huomiota ja että miten minulla on kaikki hyvin, joten minä vain lopetin kertomasta siitä sisäisestä pahasta olosta kenellekään. Minulla meni vuosia psykiatrian polilla saada se turvallisuuden tunne kertoa, puhua, käyttää sanoja ja nyt päälle kolmekymppisenä olen psykoterapiassa ja sama työskentely jatkuu.
Mä en oo tippaakaan masentunut enkä silti avaa vaikeimpia ja kipeimpiä asioitani kenellekään. Eli ei oo masennuksesta kiinni. Toki olis hyvä osata puhua kaikesta, ei oo terveydelle hyväksi padota tunteita sisälle. Jotenkin vaan multa puuttuu elämästä sellainen tyyppi kenelle sitä voisi ja haluaisi avautua.
N31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan ei ole koskaan kuunnellut, niin sitten lakkaa puhumasta, edes yrittämäsfä. Luottamuksen saaminen vie pitkään.
Onkohan kukaan koskaan tullut kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset on perinteisesti surkeita tunneasioissa, mutta se johtuu vain paskoista kasvatusperinteistä.
Jokainen aikuinen voi itse kasvattaa itsensä tunnistamaan, sietämään ja käsittelemään tunteensa.
Ahdistus on ikävä, tuskallinen tunne, jossa jotkut tykkäävät velloa koska on ihanaa olla marttyyrin roolissa turvassa ja näjemättä vaivaa parantaakseen itsensä.
Siihen on kyllä tepsiviä lääkkeitäkin, mutta lääkehoidon ohella on opeteltava tunnetaidot.
Inceleitäkin auttaa tämä. Mies on hiton paljon miellyttävämpi kun ei kitise ja uhriudu kikkelinsä kanssa vaan on kokonainen ihminen.
Yhh. Saitpa tunnetaitosi kuulostamaan vastenmieliseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksen on pakko olla provo. Masentunut pitää vaikeat asiat sisällään, koska kokemusten myötä on käynyt ilmiselväksi ettei muita pahemmin kiinnosta niistä kuulla. Tai jos joku kuuntelee, saatetaan kerrottuja vaikeita asioita käyttää kuulijaa vastaan irvailemalla niistä. Siinä oppii nopeasti vaikenemaan ihmisten seurassa.
Minun asioilleni ei kukaan voi mitään, eivätkä ne muuttuisi puhumalla miksikään. Umpisolmu on niin valtava, että maallikko ei jaksa kuunnella, eikä ammattilaisen istuntoaika riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska vain yksi tuhannesta osaa luontevasti ja aidosti sanoa niinkin yksinkertaisen lauseen kuin: Inhottavaa että jouduit kokemaan tuollaista, tuo on väärin.
Sen sijaan jokainen osaa ivata, tölviä ja oksentaa seuraavat asiat:
-Muistat varmasti väärin, kuvitellet vain.
-Mitä itse teit kun sinulle piti noin tehdä/sanoa
-Anna jo olla, älä siinä valita ja urputa
-Jokaisella on omatkin ongelmat
-Sinä olet vain angstinen teini
-Vanhemmillasi/isovanhemmillasi on ollut vaikeaa, ja olet kiittämätön kakara
-Ajattele ihmisiä kenellä on oikeita ongelmia sotatantereella ja lapsiorjana
-Älä vatvo sitä, koita päästä yli
-Anteeksi anto pitää sinun tehdä eikä olla katkera
-Mitäs menit sinne
-Opitpahan olemaan
-Riitaan tarvitaan aina kaksi
-En oikein usko sinua
-Ei kiinnosta
-Vai niin
-Älä siinä uhriudu
-Sinä ymmärsit väärin hän tarkoitti hyvää
-Siihen aikaan oli tapana tehdä noin, se oli sitä aikaa se
-Minuakin lapsena lyötiin enkä mennyt siitä rikki ja olen ihan normaali, älä uhriudu
-Kunnioita isääsi ja äitiäsi
-Pojat nyt on poikia
-Rakkaudesta se hevonenkin potkii
-Käännä toinen poskesi
-Ei haukku haavaa tee
-Se joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään
Ei ketään kiinnosta. Lähipiirini on kylmiä ja itsekkäitä mulkkuja, ja psykologille ei pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, että takana on liian monta kokemusta siitä, kuinka ne vaikeat asiat on ohitettu tyystin kanssaihmisten toimesta. Vähätelty, naureskeltu, ei otettu tosissaan. "Se on elämää, se menee ohi." Toisaalta yliampuva kauhistelu ja säälittely on yhtä lailla vahingollista. Ei tee hyvää, jos saa peruuttamattomasti rikkinäisen ihmisen leiman.
Harva ihminen, sen koommin maallikko kuin ammattiauttajakaan, osaa aidosti kuunnella ja olla läsnä. Siihen tarvitaan vahva ja hätkähtämätön, itsensä kanssa sujut oleva ihminen. Useimmilla lienee niin paljon tiedostamatonta ja käsittelemätöntä kipua, että toisen ihmisen vaikeita asioita ei pysty ottamaan vastaan. Se yksinkertaisesti kuormittaa liikaa.
Tuo on valitettavasti totta että jopa psykoterapeutteilla voi olla vaikea ymmärtää mistä toinen tarkalleen kärsii, häneltä itseltään puuttuu intuitiivista oivalluskykyä eli harvinai
On erittäin vaikeaa päästä yli arvottomuuden tunteesta, kun oma vanhempani kohtelee edelleen vain minua kuin roskaa meidän sisarusparvesta. Vaikka pitäisi etäisiä välejä, tulee vähän väliä muistutuksia sukulaisilta miten heitä on autettu, tuettu taloudellisesti, viety huvituksiin, kutsuttu paikkoihin, ja minua ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös sitä, että onko oikeasti terapia tehokkain hoitomuoto. Toki tiedän, ettei juuri muuta ole tarjolla.
Pitäisi luoda luottamuksellinen suhde, pitäisi osata avatua juuri sopivasti asioita, pitäisi osata löytää painopistealueet, joihin keskittyä, mutta onnistuvatko nämä aina terapiassa?
Yleensä muutosta tehdessä pitäisi tietää missä on ja minne haluaisi mennä, ja sitten vain löytää reitti näiden kahden pisteen väliin. Mutta miten tietää, mitä itse on? Pystyykö ihminen itse ymmärtämään omaa tilannettaan?
Ei terapia ole välttämättä tehokkain. Pitäisi olla esim. maaseudulla paikka, jossa voisi levätä viikon ja olisi joku, jonka kanssa keskustella ja voisi esim. jotain pientä tehdä samalla. Voi olla, että asiat loksahtaisivat paikalleen ja saisi uusia ratkaisuja.
Olisipa edelleen jotain parantoloita, joihin päätettäisiin mielensä kanssa painivat lepäämään.
No siksi tietenkin, että tulisi vain tuomituksi niistä ajatuksistaan. Ei se auttaisi yhtään. Meinasin kirjoittaa tähän jonkun ajatuksistani, mutta pyyhinkin pois, ettei kukaan tee rikosilmoitusta XD
Vierailija kirjoitti:
Minun asioilleni ei kukaan voi mitään, eivätkä ne muuttuisi puhumalla miksikään. Umpisolmu on niin valtava, että maallikko ei jaksa kuunnella, eikä ammattilaisen istuntoaika riitä.
Ei näitä asioita yhdellä istunnolla hoidetakaan. Pala kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
No siksi tietenkin, että tulisi vain tuomituksi niistä ajatuksistaan. Ei se auttaisi yhtään. Meinasin kirjoittaa tähän jonkun ajatuksistani, mutta pyyhinkin pois, ettei kukaan tee rikosilmoitusta XD
Nyt puhutaan masennuksesta eikä psykopatiasta.
" puolen vuoden terapian jälkeen terapeutti, siis ihan virallinen sellainen, päätti jostain syystä kokeilla miten reagoin jos hän käyttäytyy samalla lailla kuin kaltoinkohteleva vanhempani."
Ei hyvänen aika! Tuollaisilta sadisteilta pitäisi ottaa ammattiluvat pois! Paitsi että terapeutit ei taida olla edes ammattisuojattuja , vaan näköjään kuka tahansa saattaa olla vaikka mikä pilipali terapeutti.
Tietysti olen vielä vuosien alalle koulutuksen jälkeenkin tietämätön, kaikki on vain suhteellista. Kokemuksistani puhumattakaan, ei viitsitä edes kilpailla niistä. Ja tätä vastuutakin otan ihan työkseni, yllättäen ihan ok menestyksellä. Mutta kirjoitin tänne ihan yksityishenkilönä. Kokemusta masennuksesta myös perheessä. Olet vielä siinä vaiheessa, että avusta kieltäytyminen on helpompaa, kuin sen hyväksyminen. Muuta en tule kommentoimaan.