Lapsen isä esittää epäilyksiä ettei lapsi olisi hänen
Meille on syntymässä joulukuussa esikoinen ja nyt syksyn aikana mies on alkanut esittää yhtä useammin epäilyksiä ja vihjauksia siitä ettei lapsi olisi hänen. Hän sanoo ne aluksi vähän kuin vitsinä, että miten sitä koskaan voi olla varma isästä, mutta nyt myös aika suoraan esimerkiksi riidan aikana sanomalla "mistä mä edes tiedän onko sen mun". Yleensä mies lähtee noista tilanteista ja myöhemmin vähättelee koko tilannetta eikä halua puhua siitä.
Mitään syytä isyysepäilyksiin ei ole. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja ihan yhdessä toivottu lasta. Isyydentunnustus olisi mahdollista neuvolassa, mutta sitäkään mies ei vielä ole halunnut tehdä. Eipä hän oikeastaan käynneilläkään olut mukanakaan.
Kommentit (379)
Vierailija kirjoitti:
Hahah, palstan inkkeleillä naisvihat meneillään. Onneksi näillä ei naisia ole elämässä.
Oletko tullut ajatelleeksi, että sinkkumiehellä ei ole naista juurikin sen takia, että hän pitää naisista niin paljon,ettei halua tyytyä vain yhteen?itse kyllästyisin jos pitäisi olla vain yhden ja saman naisen kanssa kuukaudesta toiseen. Katsos kun joka naisella on erilainen samanlainen.
Joko olet valinnut tieten tahtoen i d i o o t i n miehen, tai sitten sinussa on jotain itsessä sellaista vikaa, joka saa miehen epäilemään. Toki kumpaakaan kohtaa et itse halua myöntää, mutta totuushan se on, että näihin kahteen vaihtoehtoon koko asia kulminoituu.
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos olet vielä linjoilla niin ensinnäkin pahoittelut ikävästä tilanteesta.
Tässä ketjussa on roskaviestien seassa mielestäni hyviä analyysejä joista olen samaa mieltä, eli todennäköisesti mies panikoi lapsen tuloa ja yrittää päästä tilanteesta sanomalla ettei lapsi ole hänen. Ehkä hän jopa toivoo sitä?
Tai ehkä mies vaan rakentaa tahallaan riitaa (sanoit että riitelette, ja mies riidan aikana ilmaisee noita isyysepäilyjä) ja tekee siten omaa exit-suunnitelmaa. Näin kävi minulle. Kun tulin raskaaksi niin mies alkoi aika pian käyttäytyä tosi inhottavasti, provosoi ja rassasi minua niin paljon että lopulta hermostuin. Ja sitten kaikki huono meininki olikin aina mun syytä. Hän sitten häipyi lopullisesti kun lapsi oli alle vuoden ikäinen, mutta kävi jo sitä ennen omilla lomillaan poissa kotoa.
Sanoisin, että yritä puhua miehelle suoraan. Kerro mahdollisimman
Tämä kommentti on viisain tähän asti! Vaikka ero tulisi, voi sen silti hoitaa siten, et pärjäätte alkuun, vaikka yhdessä.
Ystäväni lapsi alkoi odottaa satunnaiselle tapailukaverille. Olivat kuitenkin tuttuja. Muuttivat yhteen odotusaikana ja asuivat ensimmäisen vuoden yhdessä. Alusta alkaen oli selvää, etteivät ole pari. Mutta vanhempia kyllä. Ja nykyään heillä on yhteishuoltajuus 5v. lapsesta. Asiat voi hoitaa fiksustikin, vaikka erokin tulisi.
Vierailija kirjoitti:
Oot kirjoittanut saman tarinan ennenkin vai onko oikeen tallennettu jotta helppo kopioida. Sana tarkasti sama sepustus 👍
Tämä. Nauroinkin jo mielessäni, että pitkään eukko on viimeisillään raskaana. Taitaa lopulta syntyä melkoinen norsu.
Teette isyystestin, sitten asia on loppuunkäsitelty. Ei kai siinä sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Isyystestin pitaisi olla pakollinen. Parantaisi paljon misten asemaa
Miten se paranisi? Eihän se nyttekään ole kielletty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukit hänen suu suostumalla isyys testi. Ei kai siihen ole ongelmaa? Isä maksaa sen tietysti!
Miks mies maksumies jos naisen ongelma?
Mieshän siitä natkuttaa, eli miehen ongelma.
Vihjaat ukolle takaisin, että onkohan hän kenties jänistämässä perheellisen roolista vai suunnittelee eroa? Ei kai siinä, seuraavan kerran, kun vastaavaa kommentoisi niin sanoisin, että ilman muuta testataan ja hoidetaan muutkin paperiasiat kuntoon samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyystestin pitaisi olla pakollinen. Parantaisi paljon misten asemaa
Ja olisi reilu ja selkeä. Se pakollisuus olisi aivan arkirutiinia ja aikaa myöten kaikille selviö. R u l l a h u u l i -käkkäräpäätä kun isälle tyrkytetään, niin on naurussaan pitelemistä (tai itkussa). Ja aivan pokkana tyrkytetäänkin, uskomatonta mutta totta! Terveisin Kätilö
Tää "kätilö" ei vakuuta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Otat eron, isyystesti sitten kun lapsi syntynyt. Mies tapaa lasta joka toinen viikonloppu sitten kun lapsi vähän isompi. Mieluummin valvotusti.
Kyllä isän tavattava ja hoidettava lasta heti pienestä asti, ei vasta sitten kun on isompi! Isyystesti ilman muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ei vara venettä kaada. Risto maksaa aina vaan elatusmaksuja vaikka ei ole lapsen isä ja oikeudessa kumottu isyys.
Eipä maksakaan. Tietosi ovat vanhentuneet.
Vierailija kirjoitti:
Joko olet valinnut tieten tahtoen i d i o o t i n miehen, tai sitten sinussa on jotain itsessä sellaista vikaa, joka saa miehen epäilemään. Toki kumpaakaan kohtaa et itse halua myöntää, mutta totuushan se on, että näihin kahteen vaihtoehtoon koko asia kulminoituu.
Kolmas ja varmin totuus on se, et tuon kommentin kirjoittaja on i d i o o t t i.
Jos ap on aito ja tilanne tosi, ongelma on puhtaasti miehellä, joka väkisin tekee siitä apn ongelman.
Jos olis se kristallipallo, josta näkis, miten toinen ehkä muuttuu elämän myötä, ei huonoja liittoja olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vara venettä kaada. Risto maksaa aina vaan elatusmaksuja vaikka ei ole lapsen isä ja oikeudessa kumottu isyys.
Eipä maksakaan. Tietosi ovat vanhentuneet.
Mietipä miltä tuntuu menettää lapsi tuolla tavalla? Ja vieläpä poikalapsi. Tyttölapsesta ei niin isoja traumoja ja surua synny, mutta poika.. kyllä naiset on julmia.
Vierailija kirjoitti:
Isyystestin pitaisi olla pakollinen. Parantaisi paljon misten asemaa
Parantaisi myös lasten asemaa monessa tapauksessa. Ja myös naisten asemaa, jos voisi etukäteen olla varma, ettei miehellä ole jotain tuntemattomia lehtolapsia ympäri kyliä.
Toki tuollaisella maan kattavalla geenipankilla voisi olla jotain väärinkäyttömahdollisuuksia ja olisi varmasti kallista.
En jäisi kuuntelemaan tuollaisia pettämissyytöksiä.
Vierailija kirjoitti:
En jäisi kuuntelemaan tuollaisia pettämissyytöksiä.
Niin, vaan lähtisit tulevan lapsesi isän luokse.
Näin se vaan menee..
Vierailija kirjoitti:
Miksi riitelet astutettunakin? Lapsi kärsii.
Täällä foorumilla on alkanut toistua tämä astutus-termi väärin käytettynä. Kerrataanpas: astuminen on tämä toimitus kun vaikkapa ori astuu tamman eli hevoset harrastavat seksiä eli parittelevat. Astutus tarkoittaa sitä, että joku kolmas osapuoli kuten eläinten omistaja järjestää tilanteen, jossa eläimet parittelevat, jolloin toiveena on saada jälkeläisiä. Jos väen vängällä haluaa termiä käyttää ihmisistä, oikea muoto olisi "miksi riitelet astuttunakin". Mies ei astuta naista ellei ole vaikka sutenööri joka järjestää tämän tilanteen jossa toinen mies astuu naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko olet valinnut tieten tahtoen i d i o o t i n miehen, tai sitten sinussa on jotain itsessä sellaista vikaa, joka saa miehen epäilemään. Toki kumpaakaan kohtaa et itse halua myöntää, mutta totuushan se on, että näihin kahteen vaihtoehtoon koko asia kulminoituu.
Kolmas ja varmin totuus on se, et tuon kommentin kirjoittaja on i d i o o t t i.
Jos ap on aito ja tilanne tosi, ongelma on puhtaasti miehellä, joka väkisin tekee siitä apn ongelman.
Jos olis se kristallipallo, josta näkis, miten toinen ehkä muuttuu elämän myötä, ei huonoja liittoja olisi.
Ei ihminen muutu, vaan niille negatiivisille asioille halutaan olla sokeita ja peittää ne mielessään vastapainona hyvillä puolilla. Eihän se ihminen ole tehnyt välttämättä juuri sitä tiettyä negatiivista asiaa aiemmin, mutta on muita juttuja, joille se tehty negatiivinen asia on luonnollinen jatkumo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi kuuntelemaan tuollaisia pettämissyytöksiä.
Niin, vaan lähtisit tulevan lapsesi isän luokse.
Näin se vaan menee..
Tuleva isä saisi kyllä maksaa elarit. Hänestä muuten pitäisin lapsen kaukana.
Ei vara venettä kaada. Risto maksaa aina vaan elatusmaksuja vaikka ei ole lapsen isä ja oikeudessa kumottu isyys.