Lapsen isä esittää epäilyksiä ettei lapsi olisi hänen
Meille on syntymässä joulukuussa esikoinen ja nyt syksyn aikana mies on alkanut esittää yhtä useammin epäilyksiä ja vihjauksia siitä ettei lapsi olisi hänen. Hän sanoo ne aluksi vähän kuin vitsinä, että miten sitä koskaan voi olla varma isästä, mutta nyt myös aika suoraan esimerkiksi riidan aikana sanomalla "mistä mä edes tiedän onko sen mun". Yleensä mies lähtee noista tilanteista ja myöhemmin vähättelee koko tilannetta eikä halua puhua siitä.
Mitään syytä isyysepäilyksiin ei ole. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja ihan yhdessä toivottu lasta. Isyydentunnustus olisi mahdollista neuvolassa, mutta sitäkään mies ei vielä ole halunnut tehdä. Eipä hän oikeastaan käynneilläkään olut mukanakaan.
Kommentit (379)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sille on vaan iskenyt paniikki, kun on tajunnut, että lapsi on ihan oikeasti tulossa. Jotain epävarmuutta omasta kyvystä olla isänä tms.
Kysy pelottaako vai kaduttaako sitä lapsen hankinta.
Tämä minullakin tuli mieleen ekana. Hän ei koe lapsen odotusaikaa samoin konkreettisesti kuin sinä.
Itse olen usein huolissani äitien kyvykkyydestä olla äitejä.
Lehdestä poimittuja..
1v lapsi putosi parvekkeelta,äiti sammunut sohvalle.
Äiti humalassa teippasi teipillä tutin 3kk vauvan suuhun aiheuttaen tukehtumisvaaran.
6kk poika auton turvaistuimessa autossa 4,5 tuntia 10 asteen pakkasessa,äiti baarissa ryyppäämässä.
Tämä lista on melkoinen mitä tänä vuonna on tullut näitä tapauksia ilmi, mukaan lukien Joensuun pikkupojan kohtalo.
Miten paljon on tapauksia joista ei tiedetä?
* Vain isät lapsiaan rakastaa *
Vierailija kirjoitti:
Isyystesti pitäisi olla automaatio syntyvälle lapselle. Nopealla googlauksella isyystesti maksoi 160€ ja lapsia syntyi 2022 vuonna noin 4500 eli hintaa tulee 7,2miljoonaa euroa. Suomen valtio maksaisi ja tuo summa olisi sosiaalituista pois. Paljolta pahalta ja harmilta moni säästyisi 👍
Millaiselta pahalta ja harmilta se säästäisi yhteiskunnan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi kuuntelemaan tuollaisia pettämissyytöksiä.
Niin, vaan lähtisit tulevan lapsesi isän luokse.
Näin se vaan menee..
Päinvastoin. Laittaisin isän pihalle.
Onpa sinussa luonnetta .. tollasen oon aina halunnu 🤗
Aika moni muukaan ei varmasti katso hyvällä aiheettomia pettämissyytöksiä. Sinä taidat olla aikamoinen lapamato, jos itse hiljaa hyväksyisit vastaavat syytökset. Tuollaista ei kukaan halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyystesti pitäisi olla automaatio syntyvälle lapselle. Nopealla googlauksella isyystesti maksoi 160€ ja lapsia syntyi 2022 vuonna noin 4500 eli hintaa tulee 7,2miljoonaa euroa. Suomen valtio maksaisi ja tuo summa olisi sosiaalituista pois. Paljolta pahalta ja harmilta moni säästyisi 👍
45000 lasta siis, jäi nolla pois.
Miksi valtion tuo pitäisi maksaa? Milloin te sosiaalipummit heräätte ajatukseen, että ihmisellä on ihan itsellään vastuu elämästä ja jopa sen lapsen tekemisestäkin?!
Älkää hyvät ihmiset tehkö lasta jos ei taskussa ole edes sitä 160€ rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Törkeää vihjailua, epäsuorasti syyttää että on amhdollisuus että olet häntä kohtaan epärehellinen. Varaisin parisuhdeterapeutin.
Varaa mieluummin asianajaja.
Ikävää jos mies ei luota. Ap:na vaan sanoisin, että voidaan testata, kun lapsi on syntynyt.
Loogista ellei mies halua tunnustaa neuvolassa. Miksi siellä olisi eri tilanne kuin muuten.
Naisilla voi olla kohtuutonta käytöstä. Jotkut vastustavat avioehtosopimusta ja suunnilleen uhkaavat perua häät, jos mies haluaa sellaisen.
Tietysti kannattaa varmistaa, ettei joudu hyväksikäytetyksi. Muu on vaan "Mutta kun mä haluan etuja ja mies saa luvan totella ja tehdä mitä haluan"-ajattelua.
Jos Ap:n mies käyttäytyy asiattomasti, se voi vaikuttaa parisuhteen jatkoon, mutta ei itse asiaan eli isyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyystesti pitäisi olla automaatio syntyvälle lapselle. Nopealla googlauksella isyystesti maksoi 160€ ja lapsia syntyi 2022 vuonna noin 4500 eli hintaa tulee 7,2miljoonaa euroa. Suomen valtio maksaisi ja tuo summa olisi sosiaalituista pois. Paljolta pahalta ja harmilta moni säästyisi 👍
Millaiselta pahalta ja harmilta se säästäisi yhteiskunnan?
Ei olisi tätäkään ketjua olemassa jos isyystesti automaatio. Molemmat vanhemmat tyytyväisiä.

Miksi mies joka ei luota naiseen edes yrittäisi naisen kanssa lasta? Tekotavan takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyystesti pitäisi olla automaatio syntyvälle lapselle. Nopealla googlauksella isyystesti maksoi 160€ ja lapsia syntyi 2022 vuonna noin 4500 eli hintaa tulee 7,2miljoonaa euroa. Suomen valtio maksaisi ja tuo summa olisi sosiaalituista pois. Paljolta pahalta ja harmilta moni säästyisi 👍
Millaiselta pahalta ja harmilta se säästäisi yhteiskunnan?
Ei olisi tätäkään ketjua olemassa jos isyystesti automaatio. Molemmat vanhemmat tyytyväisiä.
Yhteiskunnan kannalta tämä ketju on jotenkin erityisen paha ja harmillinen? Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyystesti pitäisi olla automaatio syntyvälle lapselle. Nopealla googlauksella isyystesti maksoi 160€ ja lapsia syntyi 2022 vuonna noin 4500 eli hintaa tulee 7,2miljoonaa euroa. Suomen valtio maksaisi ja tuo summa olisi sosiaalituista pois. Paljolta pahalta ja harmilta moni säästyisi 👍
45000 lasta siis, jäi nolla pois.
Miksi valtion tuo pitäisi maksaa? Milloin te sosiaalipummit heräätte ajatukseen, että ihmisellä on ihan itsellään vastuu elämästä ja jopa sen lapsen tekemisestäkin?!
Älkää hyvät ihmiset tehkö lasta jos ei taskussa ole edes sitä 160€ rahaa.
Onhan nämä vastuullisia , ne ei ota esimerkiksi koiraakaan ennen kuin ovat varmoja, että heillä on varaa ruokkia ja hoitaa sitä kunnolla. Mutta lapsi on erijuttu, niitä voi kyllä tehdä koska valtio ja kaikkee ja sillee..no kyllä te tiedätte
* Vihreät 🍀 De gröna*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyystesti pitäisi olla automaatio syntyvälle lapselle. Nopealla googlauksella isyystesti maksoi 160€ ja lapsia syntyi 2022 vuonna noin 4500 eli hintaa tulee 7,2miljoonaa euroa. Suomen valtio maksaisi ja tuo summa olisi sosiaalituista pois. Paljolta pahalta ja harmilta moni säästyisi 👍
Millaiselta pahalta ja harmilta se säästäisi yhteiskunnan?
Ei olisi tätäkään ketjua olemassa jos isyystesti automaatio. Molemmat vanhemmat tyytyväisiä.
Miten se isyystesti takaisin sen että vanhemmat olisi siihen toiseen vanhempaan tyytyväisiä, etenkin tilanteessa jossa diihen ei olla tyytyväisiä ennen lapsen syntymää?
>Isyydentunnustus olisi mahdollista neuvolassa, mutta sitäkään mies ei vielä ole halunnut tehdä.
Minusta isyydentunnustus pitäisi tehdä vasta sitten, kun isyystesti on varmistanut, kuka on lapsen isä. Ja se testi tehtään verorahoilla tietysti!
En ymmärrä, miksi avioliitossa syntynyt lapsi on automaattisesti aviomiehen, vaikka yli 50% naisista myöntää pettäneensä puolisoaan (niillähän on lukuisia sellaisia nykyään) jossain vaiheessa elämäänsä.
Iltalehdissä aina uutisoidaan Ristosta, kun mies joutuu edelleen maksaa elareita, vaikka lapsi ei ole oma! Tällaista ei pitäisi tapahtua mun #tasa-arvoisessa Suomessa!

Ei kannata avioitua jos siihen puolisoon ei luota ja kun jättää ne lapsi haaveetkin sikseen niin ei tarvita myöskään isyystestejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista missä tilanteessa olet.
Itse sanoisin varmastikin, että joko teettää isyystestin ja samalla käy sukupuolitestissä koska nuo puheet kuulostavat siltä, että ei ole puhtaat jauhot pussissa ja jos ei ehdotus sovi, niin sitten on parasta alkaa valmistelemaan eroa vaikka vuoden kuluttua lapsen syntymästä, ettet joudu ihan yksin hoitamaan usein raskainta vaihetta. Sen jälkeen sitten mies saa jatkaa matkaansa ja sinulla on hyvä elämä odottamassa lapsen kanssa, et siihen tuollaista reppanaa tarvitse.Sukupuolitesti kannattaa kyllä jokaisen tehdä aika-ajoin. Nykyään on paljon kaikenlaista genderfluidia liikkeellä.
Itse käyn sukupuolitestissä parin kuukauden välein, kun en aina itsekään tiedä, enkä muista, olenko Mirkku, Markku, Musti vai Mirri.
Ihana kommentti, hehheh.
Veikkaisin, että mies itse pettänyt ja purkaa syyllisyyttään noin.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää jos mies ei luota. Ap:na vaan sanoisin, että voidaan testata, kun lapsi on syntynyt.
Loogista ellei mies halua tunnustaa neuvolassa. Miksi siellä olisi eri tilanne kuin muuten.
Naisilla voi olla kohtuutonta käytöstä. Jotkut vastustavat avioehtosopimusta ja suunnilleen uhkaavat perua häät, jos mies haluaa sellaisen.
Tietysti kannattaa varmistaa, ettei joudu hyväksikäytetyksi. Muu on vaan "Mutta kun mä haluan etuja ja mies saa luvan totella ja tehdä mitä haluan"-ajattelua.
Jos Ap:n mies käyttäytyy asiattomasti, se voi vaikuttaa parisuhteen jatkoon, mutta ei itse asiaan eli isyyteen.
Jos mies ei tunnusta lasta omakseen, häntä ei voi pakoittaa isyystestiin.
Vasta silloin kun lapsi täyttää 18 vuotta voi lapsi vaatia oikeusteitse isyyden selvittämisen. Aina ja kaikissa tapauksissa nämäkään eivät toteudu joten kyllä isyyden kieltäminen vaikuttaa "itse asiaan" eli isyyteen huomattavasti.
Anders Kickelsmeg.
VR Trafic oy
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että mies itse pettänyt ja purkaa syyllisyyttään noin.
Niin, ja isyystesti paljastaisi sen vieraissakäynnin.
Sano miehelle, että tekee isyystestin. Tosin luottamusongelmaa parisuhteessa se ei korjaa ja osoittaa että jotain on todella pahasti vialla. Onkohan mies itse luottamuksen arvoinen?
Se koira älähtää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää jos mies ei luota. Ap:na vaan sanoisin, että voidaan testata, kun lapsi on syntynyt.
Loogista ellei mies halua tunnustaa neuvolassa. Miksi siellä olisi eri tilanne kuin muuten.
Naisilla voi olla kohtuutonta käytöstä. Jotkut vastustavat avioehtosopimusta ja suunnilleen uhkaavat perua häät, jos mies haluaa sellaisen.
Tietysti kannattaa varmistaa, ettei joudu hyväksikäytetyksi. Muu on vaan "Mutta kun mä haluan etuja ja mies saa luvan totella ja tehdä mitä haluan"-ajattelua.
Jos Ap:n mies käyttäytyy asiattomasti, se voi vaikuttaa parisuhteen jatkoon, mutta ei itse asiaan eli isyyteen.
Jos mies ei tunnusta lasta omakseen, häntä ei voi pakoittaa isyystestiin.
Vasta silloin kun lapsi täyttää 18 vuotta voi lapsi vaatia oikeusteitse isyyden selvittämisen. Aina ja kaikissa tapauksissa nämäkään eivät toteudu joten kyllä isyyden
"Jos lapsi ei ole syntynyt äidin avioliiton aikana, eikä kukaan tunnusta lapsen isyyttä, voi lapsi vaatia isyyden vahvistamista nostamalla kanteen isäksi otaksumaansa miestä vastaan. Jos tällaisia miehiä on useita, heidät voidaan haastaa vastaajiksi samaan oikeudenkäyntiin. Käytännössä kannetta ajaa lapsen puolesta lastenvalvoja tai lapsen äiti."
Kuulostaa AP ikävä kyllä siltä, että tuleva isä on alkanut epäröimään isyyttä ja perhe-elämää. Yrittää jollain kierolla ja sairaalla tavalla uskotella itselleen, ettei lapsi olisi hänen. Kääntää tämän asian niin, että alkaa sinua syyttämään asiasta. Ei hän välttämättä edes itse epäile olevansa lapsen isä, hän ei vaan välttämättä halua sitä tällä hetkellä ja kääntää asian sinun syyksi.
Teillä on nyt vakavan keskustelun paikka, tuollainen peli ei saa vedellä ja tuolle täytyy laittaa stoppi heti alkuun.