Vaikea löytää naista puolisoksi, joka olisi taloudellisesti samassa asemassa
Itse tienaan noin 4000 e/k. Vaikea löytää vapaata sinkkunaista, jonka tulotaso olisi about samaa luokkaa. Tarjolla on vain saamattomia, mt-ongelmaisia, kunnianhimottomia ja heikkolahjaisia naisia. Ei minulla ole varaa elättää yksin ketään enkä henkilökohtaisesti ymmärtäisi heikkoa kunnianhimoa ja näköalattomuutta elämässä. Yleensä myöskin elämänhallinta on monella pahasti hakoteilla. Teen työtä pääosin yksin asiantuntijan roolissa, joten työpaikkaromanssejakaan ei ole oikein tarjolla.
Ehkä teininä ja nuorena aikuisena tulotasolla ei lle merkitystä, mutta tällä iällä on.
M38
Kommentit (178)
Kannattaa pitää suhde vain tapailuna, ei hynttyitä yhteen. Siltä pohjalta onnistuu.
🇺🇦🇮🇱
Luuletko ap että neljä tonnia on isokin palkka?
Olen ammattikoulunopettaja ja tienaan suunnilleen saman. Oppilaitoksesani reilu puolet opettajistani on naisia. Ihmettelen suuresti, että aloittaja ei löydä kumppania. Onko hän niin tyhmä, ettei kukaan naispuolinen opettaja kestä katsella häntä?
Olen nelikymppinen hiljattain eronnut vaativaa asiantuntijatyötä tekevä nainen. Olen korkeakoulutettu ja palkka ylittää ap:n tulot.
Ymmärrän kyllä ap:n idean tulojen osalta. Arvostan itse turvallisuutta ja taloudellista vakautta. Mutta tuloja tärkeämpi on menot - onko elintavat linjassa tuloihin?
Olen 30-vuotias kaunis, lapseton, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva nainen ja tienaan 10k/kk. Jos vastaava tulotaso on se kriteeri jonka perusteella tässä pitäisi kumppania katsella, niin hiljaista kyllä olisi...
Helposti löytyy nainen jos toinenkin ap:n ainokaisspeksillä, mutta ap ei itse samalla ainoalla pinnallisspeksillä kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko ap että neljä tonnia on isokin palkka?
Ei se kouluttautuneelle ihmiselle ole. Mutta on myös paljon hyvin pienituloisiakin työssäkäyviä.
Missä ovat kaikki työttömät, mielenterveysongelmaiset naiset samassa tilanteessa olevalle miehelle? Keskittymis- sekä paineensietokykyni ovat normaalia heikommat, mutta kohtelen ihmisiä, eläimiä ja luontoa kunnioittavasti. En pidä matkustelusta, eikä minulla olisi siihen varaakaan. Pilveä poltan muutaman gramman kuussa koska enempään ei ole varaa, saunakalja tai kaksi voi mennä lauantaisin. Välillä tykkään käydä edes parin yön metsäretkellä, Lappiin vaeltamaan ei ole ollut enää pariin vuoteen myöskään varaa. Asun vuokralla ala-ikäisen tyttäreni kanssa eikä minulla ole autoa.
Tällä jos lähtisi vaikkapa tinderiin, voisi olla aika hiljaista matchien kanssa.
Työpaikkahakemuksesta sentään tulee vastaus että kiitos mutta valintamme ei osunut tällä kertaa teihin.Tietenkin molemmissa näissä pitää kertoa etten ole terve, miksi valehdella? Tulisi kuitenkin ilmi aika pian.
Olennaisimpaan tiivistettynä: vaikea löytää naista. Toki on kun ap ei itsestään mainitse kuin 'ansionsa' = ainoa sisältönsä.
Ihan varmasti on, koska sä olet noin 10 vuotta myöhässä pariutumisessa. Meillä on töissä useampikin 30 - 40 -vuotias nainen, joilla tulot ovat nelisen tonnia kuukaudessa. Kaikki vaan sattuvat jo olemaan naimisissa tai parisuhteessa.
4000€ on keskitulo 38-vuotiaalle miehelle... Ihan tavispalkka. Jos ei sen verran tienaavat naiset kiinnostu niin sitten on jotain vikaa ap:ssa. Yli 5000€ tienesteihin on aika helppo päästä jos on jaksanut koulun penkillä istua.
Tienaan itse 2000e/kk sekä lapsilisät ja elarit. Olen aina tullut hyvin toimeen pienillä tuloilla. Oma jo neljäs asunto menossa, käyn ulkomailla monta kertaa vuodessa, on hyvä auto jne. Minua paljon parempituloisemmilla miehillä ei ole ollut varaa juuri mihinkään. Mihin tarvitaan 4 tonnin tuloja, kun vähemmälläkin elää kivasti?
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmasti on, koska sä olet noin 10 vuotta myöhässä pariutumisessa. Meillä on töissä useampikin 30 - 40 -vuotias nainen, joilla tulot ovat nelisen tonnia kuukaudessa. Kaikki vaan sattuvat jo olemaan naimisissa tai parisuhteessa.
Tämä on sikäli sääli, että ihan normaaleja, kouluttauneita ja hyvätuloisiakin miehiä on lapsettomans edellämainituista syistä.
Tubessa on esimerkiksi liikennelentäjä, tubettaja Tapio on the Move. Mies on selkeästi suht ylipainoinen, mahaa ja kaksoisleukaa on. Silti on ollut naimisissa aika nätin lentoemännän kanssa. Toki liikennelentäjän noin 8500e kuukausitulot auttavat kompensoimaan ulkonäön.
Ap, ihan kauniisti sanon tämän, että et tule koskaan saamaan naista, kun kirjoituksestasi paistaa halveksunta kaikkia naisia kohtaan. En ole näköalaton enkä kunnianhimoton, vaikken juuri nyt tee töitä. Hienoa kuitenkin, että tiedät mitä haluat niin uran kuin "rakkauden" suhteen, mutta edes silloin kun minulla oli sinuakin paremmat tulot, en olisi koskaan halunnut olla kaltaisesi miehen seurassa. Jos avaisit maailmankatsomustasi ja alkaisit arvostamaan kaikkia ilman, että syyttelet kaikkia naisia, niin olen varma, että pääset lähemmäs sitä mitä etsit. Mt-ongelmia on paljon, mutta ei se ole kenenkään oma valinta noin vain masentua. Olen itse sinkkunainen enkä tee töitä, koska sairastuin, mutta se ei ole estänyt minua toteuttamasta unelmiani. Arvotelevaa kapeakatseista ja ilkeää miestä en huolisi koskaan, mutta aidosti välittävän, kiltin ja lempeän miehen -joka sanoisi että me selvitään tästä yhdessä toinen toistaan tukien - kanssa haluaisin elää koko loppuelämäni ajan. Ihan sama, en välitä tippaakaan, vaikka pitkä kommenttini saisi pelkkiä alapeukkuja, mutta ainakin olen rehellinen. Hyvää joulun odotusta ap:lle ja kaikille muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmasti on, koska sä olet noin 10 vuotta myöhässä pariutumisessa. Meillä on töissä useampikin 30 - 40 -vuotias nainen, joilla tulot ovat nelisen tonnia kuukaudessa. Kaikki vaan sattuvat jo olemaan naimisissa tai parisuhteessa.
Tämä on sikäli sääli, että ihan normaaleja, kouluttauneita ja hyvätuloisiakin miehiä on lapsettomans edellämainituista syistä.
Tubessa on esimerkiksi liikennelentäjä, tubettaja Tapio on the Move. Mies on selkeästi suht ylipainoinen, mahaa ja kaksoisleukaa on. Silti on ollut naimisissa aika nätin lentoemännän kanssa. Toki liikennelentäjän noin 8500e kuukausitulot auttavat kompensoimaan ulkonäön.
Ap ei maininnut haluavansa lapsia tai mitään muuta kuin rahan. Lisääntyvillä pitäisi olla paljon muutakin kapasiteettia.
Vierailija kirjoitti:
Sinähän olet keski-ikäinen. Miksi lähdet siitä, että teillä ylipäätään olisi yhteinen talous naisen kanssa, omat asunnot ja omat rahat ovat tuossa iässä jo varteenotettava vaihtoehto?
Jep, tämä 2 500 e nettona kuussa ansaitseva N38 tuskin haluaa muuttaa kenenkään kanssa yhteen saati sitten jakaa tuloja tai menoja. Maksan elämiseni, ja säästöön jää yli neljännes nettotuloista. Tavoitteena on maksaa asuntolaina pois muutaman vuoden kuluttua yli 10 vuotta etuajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tienaan naisena suunnilleen saman verran ja teen myös asiantuntijan töitä. En kuitenkaan itse kysele miehen varallisuutta tai palkkaa, se on sinänsä mulle ihan sama. Isompi ongelma itselleni on se, että monet ikäiseni noin neljäkymppiset miehet tekevät raskasta duunarinhommaa ja ovat sitten ihan raihnaisia ja rikki jo tämän ikäisenä, eivätkä jaksa vapaa-ajalla oikein mitään. Minä taas treenaan, käyn lenkillä jne, mutta ei deiteistä saa näihin seuraa.
Treeniin treenikaveri ja lenkille koira. Mies sitten muihin asioihin mukaan? Ei nelikymppisenä tarvitse enää kaikkea aikaa viettää yhdessä.
Ei tietenkään, mutta olisi silti kiva, kun kumppani olisi suunnilleen samassa fyysisessä kunnossa kuin itse olen. Mitä yhteistä mulla, aktiivisella ihmisellä on sohvaperunan kanssa? Monella ikäiselläni miehellä on kättä, jalkaa, polvea, selkää rikki. Viimeksi tapailukumppanilla oli polvi paskana ja vaikutti jo ihan sänkypuuhiinkin sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vuosiansio nykyisellä ammatilla on n. 37 000€ eli liian vähän ap:n mielestä. Kun valmistun AMK:sta, niin tulot nousee jonkun verran, mutta riippuu työpaikasta paljonko. Ei sillä, että huolisin ap:n kaltaista miestä.
Sinkku 44
Mistä tiedät että et huolisi ap:n kaltaista miestä? 44 v ja sinkku ehkä kertoo kaiken - et ole kelvannut kenellekään jonka voisit kelpuuttaa kumppaniksi. Tuskin kukaan treffeillä alkaa toisen tulotasoa kyselemään. Ammateista ja työstä toki voi kukin jutella ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Silti säästeliäästi elävä saattaa onnistua keräämään pienemmistäkin tuloista ison varallisuuden, kun taas joillekin ei edes isot tulot ri
Voi sua reppanaa kun ei sulla oikein tuo luetun ymmärtäminen suju. Mulla on vain yksi vakipano. Halukkaita parisuhteeseen olisi useampi, mutta mua ei kiinnosta. Mä osaan vallan mainiosti olla yksinkin.
Sulla sen sijaan on jotakin ongelmia elämässä kun pitää hyökätä tuolla tavoin lapsellisesti mun kimppuun. Mä en ole tehnyt sulle yhtään mitään, mutta sä jatkuvasti pilkkaat ja halveksit mua. Miksi? Mikä sulla on hätänä? Jos omat asiat on hyvin, niin ei silloin tarvitse tuolla tavoin hyökätä tuntemattoman kimppuun ja esittää lapsellisia oletuksia.
Sinkku 44
Nämä on jo varattu. Olit liian hidas.