Toivon usein, että kuolisin enkä ole masentunut. En vain oikein käsitä miksi elän täällä.

Olen enneminkin sellainen ihmettelijä ja syvällisempää tarkoitusta pohdiskeleva kuin, että mitkään riennot ja saavutukset niin kauheasti enää kiinnostaisi. Enemmänkin kiinnostaa aidot kohtaamiset, aito välittäminen ja rakkaus, sellainen yhteys ihmisiin ja kaikkeen ympärillä olevaan. Ruokaakin rakastan, eli tykkään käydä ulkona syömässä mutta siihen se melkein jääkin ne elämän huvitukset kun en harva asia kiinnostaa kovinkaan paljoa. Olisin usein valmis kuolemaan, Onhan se ihan kiva myös kokea elämää kaikkine puolineen mutta samaan aikaan sitä on jotenkin tosi väsynyt täällä oloon. Se ole väsymystä mstään tekemisestä vaan ihan pelkästään olemassa oleminen on aika merkityksetöntä vaikka toisaalta pystyn katsomaan asioita monesta perspektiivistä ja näen, että jollain tasolla jokaisella ihmisellä ja asialla on paikkansa maailmassa. Silti sitä usein pohtii, että en oikein ymmärrä mitä täällä teen.