Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan
19.11.2023 |
Jos itsensä peseminen on jo liikaa niin millä voimavaroilla tämä ihminen vaivaisi pullataikinaa
Kommentit (1272)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako tuossa terapiakuvauksen yhteydessä negatiivinen sitä, mitä tässä ketjussa käsitetään negatiivisuudella vai negatiivisuus = ihmiselle itselleen haitallista, vaikka se olisi liiallinen viulunsoitto tai vaaleanpunaiset lasit silmillä tai hyväntekeväisyys tai toksinen positiivisuus tai oman jaksamisen piiskaaminen äärimmilleen?
(Ei lainaukset toimi)
Miten nuo eroaa toisistaan? Eikö negatiivisuus tässä ketjussa ja ihmiselle itselleen haitallinen negatiivisuus ole sama asia?
Toksinen positiivisuus on ihmiselle haitallista. Yli voimiensa yrittäminen ja puurtaminen on ihmiselle haitallista. Omien tarpeiden vaimentaminen ja sen sijaan toisten vaatimusten kuunteleminen on ihmiselle haitallista. Väkivaltaisen ihmisen yliymmärtäminen on ihmiselle haitallista. Kontrolloivan ihmisen tottelem
Niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus tarvitaan ns. tough love. Ei missään nimessä tietenkään mitään ilkeyttä, mutta sellainen joka auttaa masentunutta ottamaan vastuuta ja sitoutumaan omaan parantumiseen. Mielestäni liiallinen lempeys auttaa masentunutta vain vajoamaan syvemmälle sinne masennuksen suohon. Ihan niin kuin lapsen kasvatuksessakin niin kyllä sille lapsellekin joskus täytyy laittaa rajoja lapsen omaksi parhaaksi vaikka samalla sitä lasta rakastetaan ja tuetaan.
Täysi-ikäinen masentunut ei ole lapsi, vaan täysivaltainen aikuinen. Kun ei pysty edes sängystä nousemaan, siinä varmasti auttaa, kun joku tulee alentuvasti nalkuttamaan, kuinka kyllä nyt kuule täytyy vain ottaa vastuu itsestä ja lähteä liikkeelle. Kun sillä toisella ei voimia vain ole. Itse ainakin hyväksyn, etten pysty ketään pelastamaan
Tough love ei ole yhtä kuin bootcamp
"No tämä, "ystävät" kaikkoaa sairaan läheltä niin sehän se motivoikin etsimään niitä lisää..? Ihan kuin täällä lapset viattomat silmät säihkyen heittelisivät näitä "neuvoja" ilman mitään käsitystä elämän realiteeteista."
Miksi ystävät katoaa sairaan läheltä? Voiko asialle tehdä jotain?
Vierailija kirjoitti:
Masennuksessa on kyseessä keskushermoston tulehdustila, niin tuskin siihen kävelylenkki auttaa ja vehnä aiheuttaa erilaisia tulehduksia ja tulehdustiloja ihmisille, joten en suosittele myöskään leipomista.
Yleisesti ottaen liikunta, mukaan lukien kävely, voi olla hyödyllistä monille ihmisille, myös niille, joilla on keskushermoston tulehdustila. Mitä leipomiseen tulee niin ainahan sitä voi leipoa gluteenitonta ja terveellisempiä vaihtoehtoja.
Niin. Helpompaahan se on rypeä itsesäälissä ja olla tekemättä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo kun joku sanoo että "ota itseäsi niskasta kiinni" on vähän niin kuin huononäköinen neuvoisi sokealle että kun oikein siristät silmiäsi niin näet kyllä.
Siis lievästä masennuksesta kärsivä voi (etenkin lääkittynä) auttaa itseään toipumaan esimerkiksi juuri aktivoimalla itsensä kohtaamaan arjen askareita, mutta tosi masentuneella nuo voimavarat saattavat olla ihan erilaiset.
En ole itse kokenut ainakaan diangnosoitua masennusta mutta puolisollani oli keskivaikea masennus.
Opin kolme asiaa:
-HYVIN ahkera ja tarmokas ihminen ei yhtäkkiä pääsekään sängystä, koska ei osaa päättää mitä tänään panisi päälle. Tauti veti aivan voimattomaksi muutamaksi viikoksi. Onneksi sai hoitoa, onneksi toipui.
-Hoitoa kannattaa heti hakea. Jonoa on. Lääkkeet ei yksin ratkaise ongelmia. Ratkaisukeskeinen terapia on nopeampi kuin syvyyksissä vellova psykoanalyysi, josta syystä
Kognitiivinen terapia on mun kohdalla ainakin osoittautunut erittäin hyväksi terapiamuodoksi.
Vierailija kirjoitti:
"No tämä, "ystävät" kaikkoaa sairaan läheltä niin sehän se motivoikin etsimään niitä lisää..? Ihan kuin täällä lapset viattomat silmät säihkyen heittelisivät näitä "neuvoja" ilman mitään käsitystä elämän realiteeteista."
Miksi ystävät katoaa sairaan läheltä? Voiko asialle tehdä jotain?
Miksiköhän? Kun ei sen sairaan kanssa voi enää tehdä mitään eikä sen elämässä tapahdu ylipäänsä mitään eli ei ole enää edes kiinnostavaa juttuseuraa. Sen pystyi tekemään, että salasi sairauden ja esitti pirteää, niin kauan oli kiva kaveri. Sitä teeskentelyäkään ei vain loputtomiin jaksa, ja näin erakoituneena on oikeasti parempikin, kun ei jatkuvasti joudu kohtaamaan, kuinka ei riitä toisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsu raivostuu suunnattomasti, jos joku arvostelee hänen käytöstään. Pilven polttaja raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen polttamaansa päihdettä. Ns. masentunut raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen "minäminä"-maailmankuvaa, tai jos kyseenalaistat häntä. Kukaan noista ihmistyypeistä ei arvosta mitään muuta kuin omaa ja omanlaistensa ihmisten maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa. Kun tuollaisten ihmisten "minäminä"-maailma kollektivisoidaan, niin maailma on kohta täynnä näitä "minäminä"-ihmisiä. Masennustapaukset alkoivat räketoida 90-luvun vaihteessa kun ensimmäinen masennuslääke Prozac keksittiin. SSRI-lääkkeet toimivat alle 30 % potilaista. Kumma juttu? Silti niitä jatkuvasti määrätään. Silti yksikään noiden lääkkeiden käyttäjä ei ole koskaan eläessään kokeillut esim. tryptofaania tai 5-HTP:tä. Kaikki masentujat uskovat siihen, että lääkäri, terapeutti tai pilleri parantaa hänen ongelmansa, eikä itsestään läht
Minä olen. Ei apua. Olen kokeillut myös VHH:ta. Ei apua.
Lääkkeillä on toimintakykyinen. Terapian avulla minusta tulee ehkä vielä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Helpompaahan se on rypeä itsesäälissä ja olla tekemättä mitään.
Totta, se on helpompaa siinä vaiheessa, kun mikään ei ole auttanut eikä enää jaksa yrittää. En tosin ryve enää missään, vaan olen 'comfortably numb', tyhjä. En tunne mitään, en pahemmin ajattelekaan mitään. Tapan vain aikaa, kunnes kuolen. Ehkä jonain päivänä joudutan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."
Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:
"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."
"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.
Asiaa auttaisi varmaan se että edes ympäristö uskoisi heidän parantumiseensa ja yrittäisi. En minäkään usko paranevani kun en saa hoitoa. Ihmeparanemisia ei tapahdu.
Kukaan toinen henkilö ei voi olla vastuussa masentuneen parantumismisesta. Suurimman työn tekee aina masentunut itse, ei muut.
Niin? Urakka kyllä onnistuu huomattavasti paremmalla onnistumisprosentilla, jos se ympäristökin uskoo siihen ja auttaa.
Vierailija kirjoitti:
"No tämä, "ystävät" kaikkoaa sairaan läheltä niin sehän se motivoikin etsimään niitä lisää..? Ihan kuin täällä lapset viattomat silmät säihkyen heittelisivät näitä "neuvoja" ilman mitään käsitystä elämän realiteeteista."
Miksi ystävät katoaa sairaan läheltä? Voiko asialle tehdä jotain?
Voi. Voi käydä pitkän terapian, mutta mikään ei takaa eikä lupaa, että loppuelämänkään aikana löytyy yhtään hyvää ja luotettavaa ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se ulkona liikkuminen piristää, tervehdyttää. Leipominen sen sijaan masentaa ja tekee sairaaksi. Turhat kalorit ei niillä mitään tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi ei ole ketään jota kiinnostaisi? Oletko varma että ei ole ketään jota kiinnostaisi? Jos todella on niin että elämässä ei ole ketään jota kiinnostaisi, niin voisiko asialle tehdä jotain?
Voisiko masentunut löytää motivaation paranemiselle jostain muualta? Voisiko masentunut yrittää etsiä elämäänsä välittäviä ihmisiä? Tai voisiko masentunut haluta parantua itsensä vuoksi? Tai voisiko masentunut hakeutua vertaistuen piiriin?"
Minä olen elänyt melkein kuusikymppiseksi asti. Kun vaikeudet alkoivat vuosia sitten, ne harvatkin kaverini liukenivat hiljalleen pois. Kahteen minun oli pantava välit poikki itse, koska he silminnähden nauttivat tilanteestani ja yrittivät itse hyötyä siitä. Minulla ei ole ketään, koska minä en edes tunne ketään.
Minä en ole koskaan osannut hankkia kavereita sen vuoksi, että olisi sitten tarvittaessa joku auttamassa.
Koska selvästi et ole lukutaidoton (ainakin mekaaninen lukutaito sinulla on), joten olet joko trolli tai tosi, tosi tyhmä.
Mutta sinähän voisitkin tulla minun kaverikseni, kun nyt on kommiunikointikin saatu alkuun. Eihän sinulla vain ole kaveriverkosto täynnä? Vaihdetaanko puhelinnumeroita, vai tuletko sinä käymään? Minä en pysty kävelemään, joten en pysty tulemaan luoksesi, eikä rahaakaan ole taksiin. Voisit viedä noita roskia ulos siinä samalla, jookos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen ihminen varmaan lemuaa kunnolla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Helpompaahan se on rypeä itsesäälissä ja olla tekemättä mitään.
Totta, se on helpompaa siinä vaiheessa, kun mikään ei ole auttanut eikä enää jaksa yrittää. En tosin ryve enää missään, vaan olen 'comfortably numb', tyhjä. En tunne mitään, en pahemmin ajattelekaan mitään. Tapan vain aikaa, kunnes kuolen. Ehkä jonain päivänä joudutan sitä.
Onko sinulla lääkitys?
No niin. Tämän päivän terapia on itsellä nyt käyty. Tässä muutama tsemppisana kohtalotovereille, jos jollain on samantyyppistä masennusta kuin itselläni.
Onnittelut teille, jotka olette jaksaneet tässä ketjussa potkia vastaan alentavaksi tai haitalliseksi tai muuten loukkaavaksi kokemianne kommentteja vastaan! Niin sitä pitää. Se ainakin on terve teko, jos mitään muuta ette masennuksessanne jaksaisikaan. Puoliensa pitäminen. Vastaanpaneminen. Avoin aggressio.
Minun masennukseni johtuu siitä, että olen joutunut nielemään, kestämään, sietämään ihan liikaa. Sulkemaan silmät, kääntämään selän ja toisen posken. Se nitistää ihmisen ja saa elinvoiman ehtymään. Pienikin vastaanpaneminen on elonmerkki sekä merkki siitä, että tunnistat mitä haluat tai et halua ja kerrot sen myös suoraan. Se energisoi ja antaa hyvää tunnetta paljon enemmän kuin rauhoitteleva suihku. Se vapauttaa kehoon varastoitunutta ja sitä maahan painavaa energiaa, jota ei ole voinut purkaa oikea-aikaisesti liian vaarallisissa tai kuormittavissa tilanteissa. Siitä vaan energiahanat auki. Muutama täällä on haistatellutkin suoraan alentuvimmille kommentoijille. Yläpeukku sille.
Tsemppiä <3
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se ulkona liikkuminen piristää, tervehdyttää. Leipominen sen sijaan masentaa ja tekee sairaaksi. Turhat kalorit ei niillä mitään tee.
Ei niitä leipomuksia ole itse pakko syödä. Itse vien töihin sen mitä leivon, kun en niitä yksin saa syötyä. Leipomisesta tykkään siksi, kun siinä näkee käden jäljen ja leipomuksilla tuottaa hyvää mieltä muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Helpompaahan se on rypeä itsesäälissä ja olla tekemättä mitään.
Totta, se on helpompaa siinä vaiheessa, kun mikään ei ole auttanut eikä enää jaksa yrittää. En tosin ryve enää missään, vaan olen 'comfortably numb', tyhjä. En tunne mitään, en pahemmin ajattelekaan mitään. Tapan vain aikaa, kunnes kuolen. Ehkä jonain päivänä joudutan sitä.
Onko sinulla lääkitys?
Niitä on kokeiltu vuosien varrella, ei paskankaan hyötyä. Enää en terveydenhuoltoon edes hakeudu, jos ei sillä määrällä terapiaa ja hoitoa tule kuntoon, jota olen jo saanut, niin antaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se ulkona liikkuminen piristää, tervehdyttää. Leipominen sen sijaan masentaa ja tekee sairaaksi. Turhat kalorit ei niillä mitään tee.
Ei niitä leipomuksia ole itse pakko syödä. Itse vien töihin sen mitä leivon, kun en niitä yksin saa syötyä. Leipomisesta tykkään siksi, kun siinä näkee käden jäljen ja leipomuksilla tuottaa hyvää mieltä muille.
On muuten ihan piinaavia nuo, jotka kantavat selkä vääränä herkkuja työpaikalle. Eikö olisi parempi viedä ne vaikka leipäjonoon, missä niille olisi oikeaa tarvetta? Miksi työkavereidesi olisi pakko syödä niitä, kun itseäsikään ei kiinnosta?
En sanonut missään mitään lähimainkaan tuohon viittaavaa, vaan sinun mielesi teki tuon tulkinnan.
Ajattelet, että pidän sinua laiskana lusmuna. Miksi ajattelet minun ajattelevan niin? Pelkäätkö, että joku pitää sinua laiskana lusmuna? Pidätkö itse itseäsi laiskana lusmuna? Pidätkö itse muita masentuneita laiskoina lusmuina?