Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan

Mulla auttoi yksilötaideterapia. Toisilla auttaa musiikkiterapia, toisille urheilu eli jollekin voi auttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."

Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:

"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."

 

"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.

 

Masentunut on tavallaan ohjelmoinut aivonsa ajattelemaan negatiivisesti ja jokainen negatiivinen ajatus vetää puoleensa lisää negatiivisia ajatuksi Siksi on tärkeää olla tietoinen omasta ajatusprosessistaan ja pyrkiä tietoisesti muokkaamaan negatiivisia ajatuksia kohti positiivisempaa suuntaa

Ero toksisen positiivisuuden ja paranemisen edesauttamisen välillä on välillä veteen piirretty viiva. 

Varoitan ihmisiä nappailemasta huolettomasti noita luontaistuotteita. Ne ovat tehokkaita siinä missä lääkkeetkin ja itselleni kävi niin päin, että se vain syvensi ja pahensi masennusta, koska tuote ei ollut se, mitä tarvitsin. Olin todella huonossa jamassa sen hetken.  

No on siinä leipomisessa ja kävelylenkissä kyllä oma viisautensa. Omasta kokemuksesta tiedän, että ainakin ahdistuksesta/traumasta/paniikista/masennuksesta toipumisessa terapian ohella toiseksi tärkein asia oli se, että olen opetellut olemaan ajattelematta ahdistusta aiheuttavia asioita ja työntämään ne pois mielestä heti, kun niitä tulee, ja keskittymään niiden sijasta kivojen asioiden tekemiseen. Ahdistavat ajatukset vaan kasvavat märehtiessä. Sängyssä makaaminen on ahdistukselle kuin bensaa liekkeihin heittäisi. Kivojen asioiden tekeminen taas auttaa keskittymään muuhun ja pikku hiljaa ahdistavat ajatukset loppuvat kokonaan kun niille ei anna aikaa eikä tilaa ajatuksissa. Mutta tämän lisäksi kyllä vaaditaan sitä terapiaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."

Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:

"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."

 

"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.

Asiaa auttaisi varmaan se että edes ympäristö uskoisi heidän parantumiseensa ja yrittäisi. En minäkään usko paranevani kun en saa hoitoa. Ihmeparanemisia ei tapahdu.

Kukaan toinen henkilö ei voi olla vastuussa masentuneen parantumis

Osalla masentuneista ei ole motivaatiota parantua, koska ketään ei kiinnosta, paraneeko hän vai ei (paitsi suivaantuneita veronmaksajia, mutta ei varmaan riitä monellekaan motivaatioksi). Kun koko maailma on muualla ja "hylännyt", sitä hylkää tai vähintään kadottaa itsensä helposti. 

Vierailija kirjoitti:

No on siinä leipomisessa ja kävelylenkissä kyllä oma viisautensa. Omasta kokemuksesta tiedän, että ainakin ahdistuksesta/traumasta/paniikista/masennuksesta toipumisessa terapian ohella toiseksi tärkein asia oli se, että olen opetellut olemaan ajattelematta ahdistusta aiheuttavia asioita ja työntämään ne pois mielestä heti, kun niitä tulee, ja keskittymään niiden sijasta kivojen asioiden tekemiseen. Ahdistavat ajatukset vaan kasvavat märehtiessä. Sängyssä makaaminen on ahdistukselle kuin bensaa liekkeihin heittäisi. Kivojen asioiden tekeminen taas auttaa keskittymään muuhun ja pikku hiljaa ahdistavat ajatukset loppuvat kokonaan kun niille ei anna aikaa eikä tilaa ajatuksissa. Mutta tämän lisäksi kyllä vaaditaan sitä terapiaa myös.

Opetettiinko siellä terapiassa painamaan ne ajatukset alas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsu raivostuu suunnattomasti, jos joku arvostelee hänen käytöstään. Pilven polttaja raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen polttamaansa päihdettä. Ns. masentunut raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen "minäminä"-maailmankuvaa, tai jos kyseenalaistat häntä. Kukaan noista ihmistyypeistä ei arvosta mitään muuta kuin omaa ja omanlaistensa ihmisten maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa. Kun tuollaisten ihmisten "minäminä"-maailma kollektivisoidaan, niin maailma on kohta täynnä näitä "minäminä"-ihmisiä. Masennustapaukset alkoivat räketoida 90-luvun vaihteessa kun ensimmäinen masennuslääke Prozac keksittiin. SSRI-lääkkeet toimivat alle 30 % potilaista. Kumma juttu? Silti niitä jatkuvasti määrätään. Silti yksikään noiden lääkkeiden käyttäjä ei ole koskaan eläessään kokeillut esim. tryptofaania tai 5-HTP:tä. Kaikki masentujat uskovat siihen, että lääkäri, terapeutti tai pilleri

Minulle "Prozac" (puhut ulkomaisesta tuotteesta) ei toiminut, sitä kokeiltiin kyllä. Ja olen kokeillut myös 5-HTP:tä, ei se toimi sen paremmin. Tryptofaani toimii - uneen, ei masennukseen. 

Ihan itse itseni paransin silloin muinoin, ei ollut mitään hienoja hoitoja tai lääkkeitä tarjolla. 

Niinpä, minäminä.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esim. liikunta on oikeasti toimiva lääke masennukseen. Tietenkään aluksi ei jaksaisi lähteä ulos, mutta on vaan päätettävä että nyt riittää ja tehtävä muutoksia. Joka päivälle rutiineja, jotka tekee hyvää. Liikunta, ruokailu, uni. Ihmissuhteet. Tässä olisi hyvä olla joku "perseelle potkija" apuna, vähän niin kuin personal trainer. Joku, jolle on vastuussa siitä, että ei jää sänkyyn makaamaan. 

 

Ei, vaan joku lempeä, tukeva ja rakastava ihminen, joka uskoisi sinuun ja jolle tuntisit olevasi tärkeä ja voisit kertoa murheesi. Siitä se elämä lähtisi nousuun ilman potkimista tai vastuuttamista. 

Miten nuo pois sulkevat toisiaan? 

Se potkija on epäolennaninen henkilö, joka pahimmillaan haitt

Joskus tarvitaan ns. tough love. Ei missään nimessä tietenkään mitään ilkeyttä, mutta sellainen joka auttaa masentunutta ottamaan vastuuta ja sitoutumaan omaan parantumiseen. Mielestäni liiallinen lempeys auttaa masentunutta vain vajoamaan syvemmälle sinne masennuksen suohon. Ihan niin kuin lapsen kasvatuksessakin niin kyllä sille lapsellekin joskus täytyy laittaa rajoja lapsen omaksi parhaaksi vaikka samalla sitä lasta rakastetaan ja tuetaan.

Muista en tiedä, jokainen on oma casensa, mutta itse olen ottanut vastuuta itsestäni alle kouluikäisestä asti ja se on se, mikä ajoi masennukseen ja romahdukseen. Että sinänsä pitäkää tunkkinne ihan vapaasti, minä nousen täältä yksin vielä uudelleen, jos jaksan ja huvittaa. Ei ainakaan tarvitse olla kiitollinen kenellekään. Olen maksanut jo veroja enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No on siinä leipomisessa ja kävelylenkissä kyllä oma viisautensa. Omasta kokemuksesta tiedän, että ainakin ahdistuksesta/traumasta/paniikista/masennuksesta toipumisessa terapian ohella toiseksi tärkein asia oli se, että olen opetellut olemaan ajattelematta ahdistusta aiheuttavia asioita ja työntämään ne pois mielestä heti, kun niitä tulee, ja keskittymään niiden sijasta kivojen asioiden tekemiseen. Ahdistavat ajatukset vaan kasvavat märehtiessä. Sängyssä makaaminen on ahdistukselle kuin bensaa liekkeihin heittäisi. Kivojen asioiden tekeminen taas auttaa keskittymään muuhun ja pikku hiljaa ahdistavat ajatukset loppuvat kokonaan kun niille ei anna aikaa eikä tilaa ajatuksissa. Mutta tämän lisäksi kyllä vaaditaan sitä terapiaa myös.

Opetettiinko siellä terapiassa painamaan ne ajatukset alas?

Esim. CBT-terapia auttaa tulemaan tietoisiksi omista negatiivisista ajatuksistaan ja keskittyy haastamaan ja kyseenalaistamaan automaattisia negatiivisia ajatuksia. Terapeutti auttaa tutkimaan todisteita ja löytämään realistisempia ja tasapainoisempia tapoja tulkita tilanteita ja pyrkii auttamaan yksilöä muuttamaan haitallisia ajatusmallejaan. Tämä voi sisältää myönteisten näkökulmien löytämisen, vaihtoehtoisten tulkintojen harkitsemisen ja positiivisten ajatusmallien vahvistamisen.

T. eri

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan vaivaisi pullataikinaa? Pullaa saa kaupasta valmiina. Itseäni ei ainakaan kiinnosta leipominen pätkääkään. Mieluummin vaikka luen kirjoja.

Se onkin tärkeintä että jokainen löytää sen itselleen mieluisan tekemisen, mikä kohentaa mielialaa. Leipominen saattaa toimia joillekin, mutta ei kaikille. Hienoa että sinä tiedostat kirjojen lukemisen toimivan sinulla. Joillain on vaikeuksia löytää asioita jotka itsellä toimisivat. Jotkut näkee ympärillä helpommin vain niitä asioita, mitkä ei ainakaan toimi. 

Esim. CBT-terapia auttaa tulemaan tietoisiksi omista negatiivisista ajatuksistaan ja keskittyy haastamaan ja kyseenalaistamaan automaattisia negatiivisia ajatuksia. Terapeutti auttaa tutkimaan todisteita ja löytämään realistisempia ja tasapainoisempia tapoja tulkita tilanteita ja pyrkii auttamaan yksilöä muuttamaan haitallisia ajatusmallejaan. Tämä voi sisältää myönteisten näkökulmien löytämisen, vaihtoehtoisten tulkintojen harkitsemisen ja positiivisten ajatusmallien vahvistamisen.

Olen aloittamassa terapian. Onko tuota vain lyhytterapiana vai myös pitkänä? Auttaako se hahmottamaan nimenomaan realistisen maailmankuvan vai negatiivisesta positiiviseen? Olen joskus käynyt lyhyen käyttäytymisterapian, mutta se oli täysi pintaraapaisu. 

Joskus tarvitaan ns. tough love. Ei missään nimessä tietenkään mitään ilkeyttä, mutta sellainen joka auttaa masentunutta ottamaan vastuuta ja sitoutumaan omaan parantumiseen. Mielestäni liiallinen lempeys auttaa masentunutta vain vajoamaan syvemmälle sinne masennuksen suohon. Ihan niin kuin lapsen kasvatuksessakin niin kyllä sille lapsellekin joskus täytyy laittaa rajoja lapsen omaksi parhaaksi vaikka samalla sitä lasta rakastetaan ja tuetaan.

On masentuneita, jotka eivät ole saaneet tukea koskaan tai vuosiin tai vuosikymmeniin. Mitenpä hyvin ajattelet tuon lähestymistapasi toimivan? Ja miten mieleltään sairastunut voidaan sitouttaa parantamaan itsensä hartiavoimin? Tekisitkö saman psykoosipotilaalle tai skitsofreenikolle? Vai onko masennus mielestäsi keksitty höpötauti?

Vierailija kirjoitti:

Esim. CBT-terapia auttaa tulemaan tietoisiksi omista negatiivisista ajatuksistaan ja keskittyy haastamaan ja kyseenalaistamaan automaattisia negatiivisia ajatuksia. Terapeutti auttaa tutkimaan todisteita ja löytämään realistisempia ja tasapainoisempia tapoja tulkita tilanteita ja pyrkii auttamaan yksilöä muuttamaan haitallisia ajatusmallejaan. Tämä voi sisältää myönteisten näkökulmien löytämisen, vaihtoehtoisten tulkintojen harkitsemisen ja positiivisten ajatusmallien vahvistamisen.

 

Olen aloittamassa terapian. Onko tuota vain lyhytterapiana vai myös pitkänä? Auttaako se hahmottamaan nimenomaan realistisen maailmankuvan vai negatiivisesta positiiviseen? Olen joskus käynyt lyhyen käyttäytymisterapian, mutta se oli täysi pintaraapaisu. 

Kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) voi olla sekä lyhyt- että pitkäaikaista terapiaa, ja sen soveltaminen riippuu yksilöllisistä tarpeista ja tavoitteista. Lyhytaikainen CBT voi keskittyä konkreettisiin ongelmiin ja tavoitteisiin, kuten tiettyyn ahdistukseen tai fobiaan, kun taas pitkäaikaisempi CBT voi tarjota syvällisempää työskentelyä monimutkaisempien ongelmien, kuten kroonisen masennuksen tai persoonallisuushäiriön, parissa.

CBT:n tavoitteena on auttaa yksilöä tunnistamaan ja muuttamaan negatiivisia ajattelu- ja käyttäytymismallejaan. Se ei välttämättä pyri muuttamaan maailmankuvaa sinänsä, vaan pikemminkin auttamaan yksilöä näkemään tilanteet realistisemmin ja kehittämään terveempiä reaktioita niihin. Terapian aikana saatetaan työskennellä ajatusten ja uskomusten tunnistamisessa, niiden arvioinnissa ja tarvittaessa muuttamisessa.

Lyhyt CBT voi antaa nopeita helpotuksia tietyille ongelmille, kun taas pitkäkestoisempi terapia voi tarjota syvempää ymmärrystä ja pitkäaikaista muutosta. On tärkeää keskustella terapeutin kanssa siitä, millainen terapian kesto voisi olla sopivin omiin tarpeisiisi.

Jos lyhyt käyttäytymisterapia ei tuntunut riittävän syvälliseltä, voit harkita keskustelua terapeutin kanssa mahdollisuudesta jatkoterapiaan tai muuhun soveltuvampaan terapiamuotoon. Terapeuttisi voi myös auttaa sinua hahmottamaan, millaiset terapiamenetelmät sopivat parhaiten omiin tarpeisiisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esim. liikunta on oikeasti toimiva lääke masennukseen. Tietenkään aluksi ei jaksaisi lähteä ulos, mutta on vaan päätettävä että nyt riittää ja tehtävä muutoksia. Joka päivälle rutiineja, jotka tekee hyvää. Liikunta, ruokailu, uni. Ihmissuhteet. Tässä olisi hyvä olla joku "perseelle potkija" apuna, vähän niin kuin personal trainer. Joku, jolle on vastuussa siitä, että ei jää sänkyyn makaamaan. 

 

Ei, vaan joku lempeä, tukeva ja rakastava ihminen, joka uskoisi sinuun ja jolle tuntisit olevasi tärkeä ja voisit kertoa murheesi. Siitä se elämä lähtisi nousuun ilman potkimista tai vastuuttamista. 

Miten nuo pois sulkevat toisiaan? 

Se potkija on epäolennaninen henkilö, joka pahimmillaan haitt

Otat tuon sanan potkija ehkä hieman liian kirjallisesti, käytännössä potkija ja tukija on yksi ja sama asia.

Tarkoittaako tuossa terapiakuvauksen yhteydessä negatiivinen sitä, mitä tässä ketjussa käsitetään negatiivisuudella vai negatiivisuus = ihmiselle itselleen haitallista, vaikka se olisi liiallinen viulunsoitto tai vaaleanpunaiset lasit silmillä tai hyväntekeväisyys tai toksinen positiivisuus tai oman jaksamisen piiskaaminen äärimmilleen? 

(Ei lainaukset toimi)

Minua saa ihan vapaasti patistaa ja painostaa, jos osoittaa ensin selvinneensä minua paremmin samasta koitoksesta samoilla eväillä. Siihen asti otan vastaan vain kannustusta ja kannattelua. 

"Osalla masentuneista ei ole motivaatiota parantua, koska ketään ei kiinnosta, paraneeko hän vai ei (paitsi suivaantuneita veronmaksajia, mutta ei varmaan riitä monellekaan motivaatioksi). Kun koko maailma on muualla ja "hylännyt", sitä hylkää tai vähintään kadottaa itsensä helposti."

Miksi ei ole ketään jota kiinnostaisi? Oletko varma että ei ole ketään jota kiinnostaisi? Jos todella on niin että elämässä ei ole ketään jota kiinnostaisi, niin voisiko asialle tehdä jotain?

Voisiko masentunut löytää motivaation paranemiselle jostain muualta? Voisiko masentunut yrittää etsiä elämäänsä välittäviä ihmisiä? Tai voisiko masentunut haluta parantua itsensä vuoksi? Tai voisiko masentunut hakeutua vertaistuen piiriin? 

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaako tuossa terapiakuvauksen yhteydessä negatiivinen sitä, mitä tässä ketjussa käsitetään negatiivisuudella vai negatiivisuus = ihmiselle itselleen haitallista, vaikka se olisi liiallinen viulunsoitto tai vaaleanpunaiset lasit silmillä tai hyväntekeväisyys tai toksinen positiivisuus tai oman jaksamisen piiskaaminen äärimmilleen? 

(Ei lainaukset toimi)

Terapian kontekstissa negatiivisuus viittaa yleensä negatiivisiin ajattelu- ja käyttäytymismalleihin, jotka voivat aiheuttaa haitallisia vaikutuksia yksilön tunteisiin, toimintaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämä voi sisältää esimerkiksi pessimististä ajattelua, itsensä aliarvioimista tai välttämisstrategioita, jotka rajoittavat yksilön elämää.

Negatiivisuus tässä yhteydessä ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikki kielteiset tunteet tai ajatukset olisivat automaattisesti haitallisia. On normaalia kokea negatiivisia tunteita ajoittain, ja ne voivat olla tärkeitä signaaleja omasta tilasta ja tarpeista.

Terapian tavoitteena on auttaa yksilöä tunnistamaan, ymmärtämään ja tarvittaessa muuttamaan haitallisia negatiivisia ajattelu- ja käyttäytymismalleja, jotka voivat vaikuttaa kielteisesti hänen hyvinvointiinsa. Terapiassa pyritään usein edistämään realistista ajattelua ja terveempiä reaktioita erilaisiin tilanteisiin.

Eri terapiamuodoissa ja -lähestymistavoissa voi olla erilainen painotus, mutta yhteinen päämäärä on auttaa yksilöä saavuttamaan parempi mielenterveys ja elämänlaatu. Terapeutin tehtävänä on tukea asiakasta löytämään tasapaino tunteiden käsittelyssä ja kehittämään myönteisiä tapoja reagoida elämäntilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus tarvitaan ns. tough love. Ei missään nimessä tietenkään mitään ilkeyttä, mutta sellainen joka auttaa masentunutta ottamaan vastuuta ja sitoutumaan omaan parantumiseen. Mielestäni liiallinen lempeys auttaa masentunutta vain vajoamaan syvemmälle sinne masennuksen suohon. Ihan niin kuin lapsen kasvatuksessakin niin kyllä sille lapsellekin joskus täytyy laittaa rajoja lapsen omaksi parhaaksi vaikka samalla sitä lasta rakastetaan ja tuetaan.

Täysi-ikäinen masentunut ei ole lapsi, vaan täysivaltainen aikuinen. Kun ei pysty edes sängystä nousemaan, siinä varmasti auttaa, kun joku tulee alentuvasti nalkuttamaan, kuinka kyllä nyt kuule täytyy vain ottaa vastuu itsestä ja lähteä liikkeelle. Kun sillä toisella ei voimia vain ole. Itse ainakin hyväksyn, etten pysty ketään pelastamaan, voin vain olla läsnä ja pysyä rinnalla, tuli mitä tuli. Jos toinen kuoleekin sairauteensa, eipähän joutunut viimeisiä hetkiään kitumaan yksin.