Kuinka kasvaa työpaikan mukavaksi tyypiksi?

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisilta kyvyiltään "paremmat", erilaiset työpaikkojen kiipijät ja mielistelijät, sopivat muuten mainiosti alimman palkkatason töihin, kuten asiakaspalveluun, puhelinvastaajiksi ym. Siellähän sitä sopii mielin määrin testata sosiaalista lahjakkuutta aina ei-niin-kovin-mukavien asiakkaiden kanssa. Areena on sosiaaliselle, tai sellaista esittävälle, aivan oikea😁 

Sävyn ja asenteen perusteella taidat itse lukeutua niihin "ei-niin-kovin-mukaviin asiakkaisiin".

Minä olen aina ollut oma itseni, en ole muuttanut itseäni. Ne jotka ei ole tykänneet niin eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on sellainen kauhean mukava mies töissä ihan kaikille. Tykkää puhua ja kuunnella ja auttaakin. Mutta olen miettinyt välillä, että miksei hänellä ole ystäviä tai läheisiä kavereita. Ei töistä eikä muualta. Noin sosiaalinen ihminen, tekee töitäkin todella topakasti ja paljon. Ehkä hän ei ole tarpeeksi samaistuttava, koska ei ole taipuvainen synkkiin ajatuksiin tai masentumiseen. On selkeästi hyvä kuuntelemaan, mutta on varmaan liian ratkaisupainotteinen ja huumori jotenkin pinnallista. On pärjännyt taloudellisesti oikein hyvin, ja joudun aavistelemaan kateutta myös. Tilanne ei tunnu muuttuvan, eikä läheisiä kaverisuhteita saman oloisten kanssa synny. Tämä saa pohtimaan laajemminkin työpaikkojen kahvihuoneiden meininkiä: jääkö se yksin jolla menee hyvin?

Ehkä vähän näinkin, kyllähän se voi olla, että tietynlainen yhteinen valittaminen usein yhdistää ihmisiä

Tuo on tuttua opiskeluelämästä. Ihmiset jakautuivat porukoihin ja jokaisessa porukassa... Puhuttiin paskaa toisista porukoista! En löytänyt sellaista omaa porukkaa, jossa olisi keskusteltu hyvistä kirjoista ja puheohjelmista, politiikasta jne. Kaikissa porukoissa vain rääpiittiin muiden tekemisiä. Pahalla silmällä ja pahalla sydämellä. He keskustelivat jostain Big Brotherista, enkä tiennyt niistä mitään. Ei edes kiinnostanut. Ei siten ole mitään yhteistä puhuttavaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Kunhan et ole täydellinen työntekijä, vähempikin riittää, pelkäävät sinun vievän heiltä paikat. 

Tämä. Huolellisista ja luotettavista työkavereista tykätään, mutta jos olet paljon muita parempi, he tulevat vihaamaan sinua. 

Itse olen jokaisella uudella työpaikalla ollut sen ekat pari viikkoa aika turpa kiinni, toki nyt asialliset huomenet yms ja työhön liittyvät jutut tullut puheltua. Siinäpä sitä oppii aika äkkiä, mikä meininki työpaikalla on.

Äläkä oo ihan niin oma ittes, oo se hillitympi versio. Itse olen varmasti helkkarin rasittava ja tykkään puhua, että töissä joutuu kyllä jarrutella aivan tietoisesti. Kaverit on asia erikseen, niiden kanssa voi olla vapaa-aikansa oma itsensä.

Älä mene mukaan paskanpuhumiseen, siihen ehtii sitten vuoden päästä kun oikeasti tietää työpaikan meiningin ja henkilökemiat sekä sen, että onko niille puheille mahdollisesti jotain perää kuten esimerkiksi huono johtaminen, tietyt klikit ja niiden ongelmat ja niin edelleen.

Älä ala selittää työkavereille sun lapsista ja koirista jne, siis ainakaan ellei ne nyt aivan ehdoin tahdoin ensin tunge omiaan sun naamaan. Itse inhoan sitä että näistä asioista on osan aivan pakko jauhaa, varsinkin naisten, ja siinä sitten oot että jees, joo, äläpä, ai jaa, vaikka oikeasti ei kiinnosta yhtään, muttei silti halua olla se kuspää joka sen sanoo ääneen. 

Ei voi mitään, toiset vaan ovat juttumiehiä ja -naisia, toiset eivät. Toiset vaan jaksaa jauhaa peetä ja ajatella ääneen porukan kuullen, toiset ei.

Jos työpaikan taukopöydässä on aina samat ihmiset koolla, kyllä ne roolit ja jutut on aika selkeät. Ja jos vaikka kuudesta henkilöstä 3-4 pitää kovaäänistä keskustelua ja laukovat jyrkkiä ja kaikkitietäviä mielipiteitään, ei siihen hiljaisempi yleensä halua mennä mukaan. Ellei sitten ole juuri sen aiheen asiantuntija itse.

Itse en ole mihinkään työpaikkaan mennyt tekemään kavereita, joten suoraan sanottuna ei ole koskaan pätkän vertaa kiinnostanut, mitä muut työntekijät minusta ajattelevat. Olen oma itseni, teen työni kunnolla, ja jos se ei riitä, niin se on sitten työpaikan ongelma. Käytännössä kuitenkin, koska olen kiltti ja ihana ihminen (ja vieläpä erittäin komea), niin yleensä kaikki roikkuvat kintereilläni jopa rasittavuuteen asti.

He jotka olivat mukavia ja pyrkivät tähän, kaatoivat koko systeemin.  Kohtelias voi olla kuitenkin tärkeintä että tekee työn hyvin. Pitäisi olla sijaa heilläkin jotka eivät piittaa ihmissuhdepelistä.