Naimisissa kaksi vuotta, mies ei haluakaan lapsia
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 2 vuotta ja sitä ennen yhdessä viisi vuotta. Mies on alusta asti tiennyt, että haluan lapsia ja ajatukseni olikin, että sitten, kun olemme naimisissa, ehkäisy jätetään pois. Ostimme häiden jälkeen omakotitalon, johon ensinnäkin upposi tietenkin paljon rahaa, mutta jossa on ollut myös laittamista. Mies sanoi silloin, että nyt ei ole oikea aika aloittaa vauvaprojektia, koska rahat olivat tiukalla ja talon kanssa oli stressaavaa. Olin samaa mieltä, mutta tietenkin hieman pettynyt. Olen jo 35v, joten raskautuminen ei ole mikään läpihuutojuttu ja mielelläni olisin aloittanut yrittämisen jo silloin, mutta suostuin kompromissiin. Nyt meillä alkaa olla taas talous kunnossa ja talokin on hyvällä mallilla, joten otin asian puheeksi uudestaan. Mies suhtautui erittäin nihkeästi ajatukseen siitä, että lopettaisin pillerit, ja hänen mielestään meillä ei ole tässä mikään kiire. Ahdistaa, että pitäisi vielä odottaa ties kuinka kauan, että mies kypsyy ajatukseen isäksi tulemisesta. Ei minulla ole loputtomasti aikaa!
Tiedän, että ketään ei saa pakottaa isäksi, enkä voisi edes kuvitella tekeväni mitään sellaista, mutta tuntuu todella pahalta, että mies tekee näin. Hän on AINA tiennyt, kuinka tärkeää oma perhe minulle on. Nyt meillä on kaiken lisäksi valtava, tyhjä omakotitalo. Mitä me tällaisella edes tehdään, jos lapsia ei koskaan tule? Oikein ivana ivan päällä keskellä pihaa tönöttää edellisen omistajan leikkimökki, kun ei olla raaskittu sitä myydä. Talokin ostettiin kaikkia lapsiperheen tarpeita silmällä pitäen. Aivan täyttä paskaa kaikki. Teenkö nyt vain oman pääni mukaan, ilmoitan, että lopetan pillerit ja pysyn lujana? Tämän kun ei pitäisi olla miehelle mikään yllätys.
Kommentit (583)
Suomessa kokonaishedelmällisyysluku on jo alle väestön uudistumisluvun, joka on enemmän kuin 2.1 lasta naista kohti. Kokonaishedelmällisyysluku on 2022 1,419, eli kyllä suomalaiset vähenevät kovaa vauhtia. Varmaan yksi tekijä on tämänkin keskustelun aihe?
Vierailija kirjoitti:
Luovu ehkäisystä nyt heti ja sano miehellesi, että haluat lapsen nyt heti. Te olette naimisissa, joten miehelläsi on velvollisuus saattaa sinut raskaaksi. Avioliiton tarkoitus juurikin on se, että kumpikin saa seksiä ja saadaan myös lapsia.
Sen jälkeen kun on avioiduttu, ei ole enää mitään lupaa olla täyttämättä aviollisia velvollisuuksiaan. Lusikka kauniiseen käteen vaan miehellesikin. Mitäs otti vaimon jos ei perhettä halunnut.
Aivan sairaita juttuja. Avioliitto ei velvoita seksiin eikä lapsiin. Ihmisillä on oma tahto eivätkä he ole kenenkään omaisuutta.

Luojan kiitos ei eletä missään Afganistanissa. Kaikilla on oikeus päättää omasta elämästään myös avioliitossa.
Miksi menisit avioon jos et halua seksiä etkä lapsia ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä haluta nykypäivänä biologista lasta. Mies on oikeassa kun vitkuttelee ja vie näin vaimoltaan mahdollisuuden biologiseen lapseen. Ei maapallo pelastu lisää lapsia tekemällä.
Kunpa vanhempasi olisivat ymmärtäneet saman.

Eikä ole. Ei sun ole pakko mennä naimisiin jos et seksiä etkä lapsia halua.
Jos ap saa miehen mukaan lapsen hankkimiseen, kannattaa myös miehen hedelmällisyys varmistaa. (Hedelmätön tai tehnyt vasektomian, josta ei ole kertonut.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovu ehkäisystä nyt heti ja sano miehellesi, että haluat lapsen nyt heti. Te olette naimisissa, joten miehelläsi on velvollisuus saattaa sinut raskaaksi. Avioliiton tarkoitus juurikin on se, että kumpikin saa seksiä ja saadaan myös lapsia.
Sen jälkeen kun on avioiduttu, ei ole enää mitään lupaa olla täyttämättä aviollisia velvollisuuksiaan. Lusikka kauniiseen käteen vaan miehellesikin. Mitäs otti vaimon jos ei perhettä halunnut.
Luojan kiitos ei eletä missään Afganistanissa. Kaikilla on oikeus päättää omasta elämästään myös avioliitossa.
Miksi menisit avioon jos et halua seksiä etkä lapsia ollenkaan?
Koska rakastan miestäni. Seksiä haluan kyllä mutten lapsia, kolme huraa-huutoa ehkäisylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovu ehkäisystä nyt heti ja sano miehellesi, että haluat lapsen nyt heti. Te olette naimisissa, joten miehelläsi on velvollisuus saattaa sinut raskaaksi. Avioliiton tarkoitus juurikin on se, että kumpikin saa seksiä ja saadaan myös lapsia.
Sen jälkeen kun on avioiduttu, ei ole enää mitään lupaa olla täyttämättä aviollisia velvollisuuksiaan. Lusikka kauniiseen käteen vaan miehellesikin. Mitäs otti vaimon jos ei perhettä halunnut.
Luojan kiitos ei eletä missään Afganistanissa. Kaikilla on oikeus päättää omasta elämästään myös avioliitossa.
Miksi menisit avioon jos et halua seksiä etkä lapsia ollenkaan?
Miksi kukaan edes menisi avioon. Sen instituution idea on vain sitouttaa toinen niin, että on vaikeampaa erota. Mitään muuta virkaa sillä paskapaperilla ei ole, vain lievittää jonkun hylkäämisenpelkoa. Seksiä voi harrastaa ilman avioliittoakin, lapsiakin voi tehdä ilman sitä. Parisuhde tai avioliitto taas ei velvoita tekemään lapsia tai harrastamaan seksiä. Lapsivapaita pareja on avioliitossa. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin sadan viestin kohdalla lopetin laskemasta kuinka monta kertaa naiset sanoivat että huijaa mies isäksi tai tee miehestä isä vaikka hän ei sitä halua. Kylläpä te naiset olette sairaita. Mutta hyvä että näitä tulee ilmi niin naisilla ei ole mitään varaa vaatia miehiltä arvostusta ja kunnioitusta kun kerran miehillekin kohdistetaan vain viha ja huijaukset
Täällä on sanottu vain että lopeta ehkäisy ja sano miehelle, että hoitaa sen jatkossa ihan itse. Se ei ole vihaa eikä huijausta. Mies on yli kolmakymppinen, hän kyllä pääsee vasektomiaan vaikka heti.
Miksi mies joka ei halua lapsia NYT, haluaisi vasektomian?
Jokainen tietää, että tuo mies ei ikinä osaa tehdä päätöstä lapsista. Vasektomia sopii hänelle hyvin.
Voi olla tai olla olematta. Moni kuitenkin tuntuu tykkäävän optioiden pitämisestä auki elämässään, jos ei ole mitään pakottavaa syytä niistä luopua.
Vierailija kirjoitti:
Luovu ehkäisystä nyt heti ja sano miehellesi, että haluat lapsen nyt heti. Te olette naimisissa, joten miehelläsi on velvollisuus saattaa sinut raskaaksi. Avioliiton tarkoitus juurikin on se, että kumpikin saa seksiä ja saadaan myös lapsia.
Sen jälkeen kun on avioiduttu, ei ole enää mitään lupaa olla täyttämättä aviollisia velvollisuuksiaan. Lusikka kauniiseen käteen vaan miehellesikin. Mitäs otti vaimon jos ei perhettä halunnut.
Sitten te naiset vielä kehtaatte ihmetellä minkä takia teitä vihataan näin paljon. Varsinkin sinun kaltaisia hyväksikäyttäjä naisia pitää vihata todella paljon
Otat suoraan, rauhallisesti ja rehellisesti puheeksi, että homman nimi on nyt se, että sinulla ei ole enää aikaa jäädä päämäärättömästi asiaa lykkäämään. Päinvastoin tilanne voi olla se, että lopetat pillerit, mutta sitä lasta ei vaan ala kuulua. Eli yhtään ei ole aikaa turhaan hukattavana.
Sinun on pakko tehdä omia ratkaisujasi jos hän on yks kaks alkanutkin jänistää, mutta raukkamaisesti vielä ollut sinulle sitä kertomatta. Ei hänkään varmaan halua olla liitossa, jossa toinen katkeroituu iäksi?
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa vain hieman nuorempana ja onneksi tajusin lähteä, että ehdin vielä saada lapsia. Todella paniikki tuli ja useampi keskenmeno piti kärsiä, mutta onneksi olin sitkeä! Minulla on niin ihana elämä nyt, sellainen josta en osannut edes tunnetasolla kuvitella silloin kuin vielä olin tämän jahkailevan lapsettoman exän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kokonaishedelmällisyysluku on jo alle väestön uudistumisluvun, joka on enemmän kuin 2.1 lasta naista kohti. Kokonaishedelmällisyysluku on 2022 1,419, eli kyllä suomalaiset vähenevät kovaa vauhtia. Varmaan yksi tekijä on tämänkin keskustelun aihe?
Mitä helve**n väliä sillä on, että suomalaiset vähenevät, kun koko maapallolla on liikaa ihmisiä ja lisää tulee kokoajan. Olemme kaikki ihmiset samanarvoisia, ei suomalainen lapsi ole yhtään parempi kuin intialainen.
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä haluta nykypäivänä biologista lasta. Mies on oikeassa kun vitkuttelee ja vie näin vaimoltaan mahdollisuuden biologiseen lapseen. Ei maapallo pelastu lisää lapsia tekemällä.
Menee sukupolvi jos toinenkin, ennenkuin muualta tulleet sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kokonaishedelmällisyysluku on jo alle väestön uudistumisluvun, joka on enemmän kuin 2.1 lasta naista kohti. Kokonaishedelmällisyysluku on 2022 1,419, eli kyllä suomalaiset vähenevät kovaa vauhtia. Varmaan yksi tekijä on tämänkin keskustelun aihe?
Mitä helve**n väliä sillä on, että suomalaiset vähenevät, kun koko maapallolla on liikaa ihmisiä ja lisää tulee kokoajan. Olemme kaikki ihmiset samanarvoisia, ei suomalainen lapsi ole yhtään parempi kuin intialainen.
Suunta on se, että maailmanlaajuisesti ihmisten lukumäärä alkaa seuraavien sukupolvien aikana vähenemään. Mutta väheneminen ei tapahdu siellä, missä pitäisi. Muualta voi ottaa ihmisä asumaan tänne, kyllä, mutta ne eivät sitten hyödytäkään suomalaista yhteiskuntaa seuraavaan pariin sukupolven. Helppohan sitä on huudella. Vanhuksia hoivaamaan kyllä Suomeen tarvittaisiin ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovu ehkäisystä nyt heti ja sano miehellesi, että haluat lapsen nyt heti. Te olette naimisissa, joten miehelläsi on velvollisuus saattaa sinut raskaaksi. Avioliiton tarkoitus juurikin on se, että kumpikin saa seksiä ja saadaan myös lapsia.
Sen jälkeen kun on avioiduttu, ei ole enää mitään lupaa olla täyttämättä aviollisia velvollisuuksiaan. Lusikka kauniiseen käteen vaan miehellesikin. Mitäs otti vaimon jos ei perhettä halunnut.
Luojan kiitos ei eletä missään Afganistanissa. Kaikilla on oikeus päättää omasta elämästään myös avioliitossa.
Miksi menisit avioon jos et halua seksiä etkä lapsia ollenkaan?
Et ole kumppanuudesta ja rakkaudesta vissiin kuullut?
Hmm, ostettu talo ja sen laittamiseen on mennyt energiaa, rahaa ja aikaa. Nyt alkaa olla sitten tilanne parempi. Olisiko niin, että mies haluaisi nyt vaan kahdestaan nauttia rauhassa siitä talosta jonkin aikaa ja seesteisemmästä ajasta. Ettei heti kun helpottaa ajallisesti ja taloudellisesti, taas syöksytä takaisin kituuttamiseen ja kurjuuteen. Aikaa, rahaa ja energiaa ne lapsetkin vievät. Jos mies haluaa suvantovaiheen.
Onko ap tehnyt päätöksiä?
Nyt on vain nostettava kissa pöydälle ja alettava toimiin. Ei enää yhtään pilleriä ja miehelle teet selväksi että jos ei halua perhettä perustaa se on ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luovu ehkäisystä nyt heti ja sano miehellesi, että haluat lapsen nyt heti. Te olette naimisissa, joten miehelläsi on velvollisuus saattaa sinut raskaaksi. Avioliiton tarkoitus juurikin on se, että kumpikin saa seksiä ja saadaan myös lapsia.
Sen jälkeen kun on avioiduttu, ei ole enää mitään lupaa olla täyttämättä aviollisia velvollisuuksiaan. Lusikka kauniiseen käteen vaan miehellesikin. Mitäs otti vaimon jos ei perhettä halunnut.
Sitten te naiset vielä kehtaatte ihmetellä minkä takia teitä vihataan näin paljon. Varsinkin sinun kaltaisia hyväksikäyttäjä naisia pitää vihata todella paljon
Missä naiset ihmettelee että "heitä vihataan niin paljon"?? 😆😆😆😃😃😃 Eiköhän valtaosalla nyt paremmin ainakin mene kuin vauvafoorumin peräkammarin pojilla 👍
Avioituminen ei ole pakollista vaan vapaaehtoista. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne menestyneimmät ja arvostetuimmat miehet yleensä ovat naimisissa olevia perheenisiä Suomessakin.
Mutta ei se perheenisyys tee kenestäkään menestynyttä ja arvostettua. Pitää tehdä elämässä muutakin kuin tuikata rojut ränniin.