20 vuoden parisuhde päättymässä..

Voi voi. vaikka pitää jostain ihmisestä, ei tarvitse viestiä päivittäin. 

Vierailija kirjoitti:

Voi voi. vaikka pitää jostain ihmisestä, ei tarvitse viestiä päivittäin. 

Kyse ei olekaan mistään viesteistä..Vaan siitä kuinka vaikealta tuntuu menettää se ihminen, jonka kanssa on jakanut oman elämänsä iloineen ja suruineen yli 20 vuotta.  Ja kuinka vaikeaa on huomata, että on mennyt viikkoja ilman kommunikaatiota ym. Ym. Eli toisin sanoen huomata, että tämä oli tässä.. Ja koko tulevaisuus on ajateltava nyt sitten ajateltava uudelleen..AP 

Jos nyt olisi sitten käännekohta ja lähdet rakentamaan sitä omaa elämää. Aika tehdä päätös ja mennä sen mukaan. Näin pääsee eteenpäin. Tsemppiä <3 

Hei Ap. Luulenpa, että olet aivan oikeilla jäljillä siinä, että suurin muutos täytyisi nyt tapahtua sinun omassa päässäsi. Nimittäin uskon, että kärsit eniten juuri siksi, että elät edelleen omasta mielestäsi jonkinlaisessa välitilassa ja epävarmuudessa suhteessa eksääsi. Sinun tulisi nyt vain rohkeasti päästää irti, ihan oman itsesi takia, ja alkaa ajatella vain itseäsi ja elämääsi siltä kannalta miten sen itse haluat järjestää, täysin riippumatta eksästäsi.

Suru ja kaikki muutkin tunteet ovat aivan normaaleja ja ne on hyvä käydä läpi. Mutta toivoisin, että alkaisit kutsua elämääsi yhä enemmän myös muitakin tunteita, hyvän olon ja toivon tunteita. Vaikka pienimuotoisia tulevaisuuden suunnitelmia. Ensin koskien ensi viikonloppua, sitten kevättä ja vaikka kesää. Asuntoasiat ehtii hoitaa kun niiden aika tulee. Ei ole siinäkään mitään muuta aikataulua kuin se, miltä sinusta itsestäsi tuntuu.

Olen täysin vastakkaista mieltä kuin moni täällä, jotka kehottavat sinua olemaan edelleen yksin vaikka kynsin hampain. Minusta sinulle tekisi juuri nyt hyvää tavata ihmisiä. Ei sinun tarvitse ajatella tapaavasi heti seuraavan vaimosi, vaan kevyemmätkin tapailusuhteet ovat ihan ok tässä vaiheessa. Rehellisyys on kaiken avain. 

Suomessa tuntuu olevan vahvana yksinäisyyden ylistys ja yksin pärjäämisen eetos. Minusta liiankin vahvana. Yksinäisyys voi olla jopa vaarallista. Sen sijaan neuvoisin kyllä kuuntelemaan itseäsi ja sitä, mitä haluat. Tutustumaan itseesi. Ja sen voit kyllä tehdä ihan varmasti myös niin, että samalla tapaat ihmisiä. Kun juttelet muiden kanssa, nuo lukot myös pääsi sisällä voivat kääntyä ihan uuteen asentoon ja vaikka avautua ja vapauttaa sinut ajattelemaan ihan toisin. Tämä ketjukin voi toimia sinulle parhaimmillaan niin.

Kevättä ja valoa kohti!

Toivottaa Kuurankukka

Mitä AP:lle kuuluu?

Tsemppiä ja voimia kaikille eron ja sydänsurujen kanssa painiville.

Ap, talvilomakausi menossa, aiotko milloin lomailla, onko suunnitelmia?

Ak

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kestää. Anna itselles lupa tuntea mitä tunnet. Itku, viha, suru, ihan kaikki - päästät ne ulos. Vaikka jossain huoneessa yksin tai keskellä metsää, mutta päästä ne ulos. Helpottaa. Käsitellä asia itsensä kanssa.

Oon mies ja sama jo takana, joskin vain kymmenen vuoden reissu - mutta tulipahan tehtyä - takanapäin. Se on tuskaa ja siinä mies revitään kappaleiksi. Mutta sitten kootaan uudelleen ja elämä jatkuu.

Naisia on maailma täynnä, hyviä ystäviä ei. Muista pitää kiinni niistä hyvistä ystävistä. Se on mun neuvo - mies miehelle.

Muuten samaa mieltä, vasinkin tuosta tunteiden kohtaamisestaja läpikäymisestä, sillä niin niistä pääsee yleensä nopeammin eteenpäin sitten johonkin muuhun. Ystävät ovat myöskin kullanavoisia. Ja että mahdollisia uusia kumppaneita maailmassa riittää (sitten kun on siihen valmis). Ainoa asia, joka pisti silmään, on tuo loppukommentista paistava asenne, että ystävät pitäisi pistää parisuhteen edelle. Näinhän moni varsinkin nuori mies tekeekin, mikä voikin sitten koitua sen parisuhteen tuhoksi lopulta, eli tuosta asenteesta tuleekin helposti itseään toteuttava ennuste. Sillä jos parisuhteen haluaa toimivan, niin kyllä se tulee priorisoita ja arvottaa aikalailla sinne kärkeen. Toki ystävät ovat tärkeitä myös ja niistä kannattaa pitää huolta, mutteivät ne voi kyllä mennä tärkeysjästyksessä parisuhteen edelle, jos haluaa ns. "oikean" läheisen suhteen. Pitää muistaa myös, ettei "naiset" ole myöskään mikään itsekäs omien tarpeiden käyttöväline, vaan toista ihmistä tulee ottaa huomioon ja arvostaa, myös lyhyemmissäkin suhteiluissa. Ja tämä sama pätee toki molemminpuoisesti niin miehille kuin naisillekin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olen outo, mutta itseäni ei paljoa hetkauttanut, kun 19 vuoden parisuhde loppui naisen tahdosta. Suurimmat huoleni oli asunnon etsiminen ja muut käytännön järjestelyt. 

Ehkä et rakastanut, ainakaan kovin syvällisellä tasolla. Suhteita ja tunneskaalaa kun on niin monenlaista. Ei tuo niin valtavan outoa ole esim. sellaisessa tilanteessa, jossa syvää välittämistä tai romanttista rakkautta (tai muutakaan rakkautta) ei juuri ole ja on esim. oma laaja itsenäinen elämä ollut muutenkin tms. Joskushan ero, vaikka toisen aloitteesta, voi olla enempi helpotuskin kuin suru tms. Mikä siis oli oma elämäntilanteesi tai tunteesi, mikä selittäisi oman suhtautumisesti eroon?

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt olisi sitten käännekohta ja lähdet rakentamaan sitä omaa elämää. Aika tehdä päätös ja mennä sen mukaan. Näin pääsee eteenpäin. Tsemppiä <3 

Kyllä tämä nyt varmasti on se käännekohta minun elämässäni, joka täytyy nyt sitten vaan tehdä ja toivoa, että tästä seuraa jotain parempaa. Olisi kiva saada sellainen ihminen elämään, jolle olisin tärkeä ja joka haluaa olla läsnä elämässäni.  Samalla nyt sitten toivon, että  myös tämä entinen sitten löytäisi oman onnensa, kun se en kerran minä ollutkaan..AP

Vierailija kirjoitti:

Mitä AP:lle kuuluu?

Tsemppiä ja voimia kaikille eron ja sydänsurujen kanssa painiville.

Kiitoksia kysymästä,  tässä tämä nyt menee "päivä kerrallaan" .. välillä on parempia päiviä ja välillä hieman alakuloisempia päiviä..Mutta yritän vaan mennä sitkeästi eteenpäin ja pysyä kiinni normaalisti arjen askareissa.. AP

Vierailija kirjoitti:

Ap, talvilomakausi menossa, aiotko milloin lomailla, onko suunnitelmia?

Ak

Loma on vielä edessäpäin.. Tarkkaa aikaa en tiedä,  mutta pieni ajatus olisi jos lähtisin käymään pienellä ulkomaanmatkalla kaveria katsomassa..Tämä on vielä harkinnan tasolla..AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten samaa mieltä, vasinkin tuosta tunteiden kohtaamisestaja läpikäymisestä, sillä niin niistä pääsee yleensä nopeammin eteenpäin sitten johonkin muuhun. Ystävät ovat myöskin kullanavoisia. Ja että mahdollisia uusia kumppaneita maailmassa riittää (sitten kun on siihen valmis). Ainoa asia, joka pisti silmään, on tuo loppukommentista paistava asenne, että ystävät pitäisi pistää parisuhteen edelle. Näinhän moni varsinkin nuori mies tekeekin, mikä voikin sitten koitua sen parisuhteen tuhoksi lopulta, eli tuosta asenteesta tuleekin helposti itseään toteuttava ennuste. Sillä jos parisuhteen haluaa toimivan, niin kyllä se tulee priorisoita ja arvottaa aikalailla sinne kärkeen. Toki ystävät ovat tärkeitä myös ja niistä kannattaa pitää huolta, mutteivät ne voi kyllä mennä tärkeysjästyksessä parisuhteen edelle, jos haluaa ns. "oikean" läheisen suhteen. Pitää muistaa myös, ettei "naiset" ole myöskään mikään itsekäs omien tarpeiden käyttöväline, vaan toista ihmistä tulee ottaa huomioon ja arvostaa, myös lyhyemmissäkin suhteiluissa. Ja tämä sama pätee toki molemminpuoisesti niin miehille kuin naisillekin.

 

Kyllä itse olen aina laittanut parisuhteen oikeastaan kaiken edelle.. Ja myös kumppanin itseni edelle. Kyllä tuossa ajassa kaverit ovat aikalailla jääneet ja oikeastaan työkaverit ovat niitä sitten olleet.  Pari kaveria sentään on, joiden kanssa hieman enemmän ollut tekemisissä. Tämän suhteen loputtua vaan karsiutuu sitten myös elämästä aika montakin läheistä ihmistä pois väkisinkin. Harmi sinänsä..AP

Se myös tässä viimeisien viikkojen aikana on tullut huomattua, että kyllä yhteydenpito on ollut varmaan pidemmän aikaa jo hänelle "yhdentekevää" koska mitään yhteydenpitoa ei tule ilman, että olisin itse aloittava osapuoli.. ja nyt olen sitten ollut ottamatta yhteyttä itsekin jo pidemmän aikaa..Pahaltahan tämä tietysti tuntuu, mutta näin se vaan näköjään sitten on. Varmaan tuo toinen osapuoli on todella pitkälle asian ajatellut,  ennen kuin toi asian minun tietooni.  Tuntuu jotenkin niin "helpolta" hänen puoleltaan..Mahtaakohan siellä juurikaan päivisin edes olla ajatusta minusta..Toisin kuin minulla, vaikka yritän "unohtaa"..AP

Kyllähän se on rankkaa olla se jätetty osapuoli. Olet niin eri vaiheessa siinä prosessoinnissa kuin toinen jos siis sinulla on ollut tunteita jäljellä. Voit saada vielä paljon parempaa tilalle <3 

Sinä tarvitset oman aikasi käsitellä eron aiheuttaman surun. Jätetyn osapuolen surutyö alkaa niin paljon myöhemmin kun jättäjän. Jättäjälle se on valtava helpotus kun asiat saa suustaan ulos, sitä ennen jättäjä on käsitellyt asian jo pitkälle. Ikävä kyllä jättäjä on usein itsekäs siinä, että haluaa eron sujuvan nätisti ja "toista osapuolta helpottaakseen" saattaa jättää toivoa tulevaisuudesta. Kuitenkin ulkopuoliselle on jo aika selvä, että eksäsi elää uutta elämää. Nyt on enemmän kyse siitä, että koska olet valmis päästämään irti.

Ja usko pois, että Tiedän mitä koet. Itselläni oli 28 vuotta kestänyt suhde ja "roikuin" toiveissani yhteensä 10 kuukautta, joista viimeiset 5 kk asuttiin jo erillään. 

Mennyt toki jätti jälkeni minuun, nyt tuosta kaiken alusta on jo lähes kaksi vuotta. Elämä kuitenkin jatkuu ja yllättäen elämääni tuli uusi ihminen 10 kuukautta sitten.

Selviät kyllä varmasti ja tulee se päivä kun huomaat olevasi onnellinen joko yksin tai uuden ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sinä tarvitset oman aikasi käsitellä eron aiheuttaman surun. Jätetyn osapuolen surutyö alkaa niin paljon myöhemmin kun jättäjän. Jättäjälle se on valtava helpotus kun asiat saa suustaan ulos, sitä ennen jättäjä on käsitellyt asian jo pitkälle. Ikävä kyllä jättäjä on usein itsekäs siinä, että haluaa eron sujuvan nätisti ja "toista osapuolta helpottaakseen" saattaa jättää toivoa tulevaisuudesta. Kuitenkin ulkopuoliselle on jo aika selvä, että eksäsi elää uutta elämää. Nyt on enemmän kyse siitä, että koska olet valmis päästämään irti.

Ja usko pois, että Tiedän mitä koet. Itselläni oli 28 vuotta kestänyt suhde ja "roikuin" toiveissani yhteensä 10 kuukautta, joista viimeiset 5 kk asuttiin jo erillään. 

Mennyt toki jätti jälkeni minuun, nyt tuosta kaiken alusta on jo lähes kaksi vuotta. Elämä kuitenkin jatkuu ja yllättäen elämääni tuli uusi ihminen 10 kuukautta sitten.

Selviät kyllä varma

Kiitoksia kun kerroit oman tarinasi ja otit kantaa tilanteeseeni.  Yritän päästä siihen irti päästämisen vaiheeseen tässä kyllä. Kai se pikkuhiljaa tässä siihen etenee.  AP

Kestitkö kuin mies, vai aloitko pillittämään?

Jos rakkaus on kuollut, kyllä se valitettavasti on niin, että ero on toiselle osapuolelle jopa helpotus. Eikä hän silloin uhraa enää ajatuksiaan sinuun.

On todella julmaa roikottaa toista epätietoisuudessa. Jos mitään toivoa yhteenpaluusta ei ole, niin se pitäisi sanoa ääneen. Kaikilla ei ole kuitenkaan selkärankaa toimia näin, joten silloin pitää itse vaan hyväksyä asioiden tila ja mennä eteenpäin. Vaikka tuntuisi miten vaikealta. Asiantuntijat jopa suosittavat, ettei pitäisi alkuun mitään yhteyttä eksään, jotta pääsisi erossa eteenpäin. On hyvin tavallinen tilanne, että toisella on edelleen tunteita, joita yhteydenpito vain ruokkii ja eron tuskallinen vaihe pitkittyy.

Minusta sinun kannattaisi tavata nyt ihmisiä ja löytää ystävät muualta kuin eksästäsi. 

Ja jos irtipäästäminen edellyttää vielä jotain viimeistä keskustelua, niin voithan sen tehdä. Mutta tee se vain, jos uskot että se vie omaa toipumistasi jotenkin eteenpäin.

Voimia ja valoa!

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Jos rakkaus on kuollut, kyllä se valitettavasti on niin, että ero on toiselle osapuolelle jopa helpotus. Eikä hän silloin uhraa enää ajatuksiaan sinuun.

On todella julmaa roikottaa toista epätietoisuudessa. Jos mitään toivoa yhteenpaluusta ei ole, niin se pitäisi sanoa ääneen. Kaikilla ei ole kuitenkaan selkärankaa toimia näin, joten silloin pitää itse vaan hyväksyä asioiden tila ja mennä eteenpäin. Vaikka tuntuisi miten vaikealta. Asiantuntijat jopa suosittavat, ettei pitäisi alkuun mitään yhteyttä eksään, jotta pääsisi erossa eteenpäin. On hyvin tavallinen tilanne, että toisella on edelleen tunteita, joita yhteydenpito vain ruokkii ja eron tuskallinen vaihe pitkittyy.

Minusta sinun kannattaisi tavata nyt ihmisiä ja löytää ystävät muualta kuin eksästäsi. 

Ja jos irtipäästäminen edellyttää vielä jotain viimeistä keskustelua, niin voithan sen tehdä. Mutta tee se vain, jos uskot että se vie omaa toipumis

Kiitos mielipiteestäsi. Juu ei tässä varmaan sitten enää mitään "viimeistä" keskustelua tarvitse.  Kyllä tämä käytännön arki on nyt näyttänyt sen, että irti on päästettävä ja mentävä eteenpäin.. Tuntuu vaan että nämä 2 vuosikymmentä menee ns. "Hukkaan" , vaikka ei se nyt niin ole.. Olihan meillä hienoa aikaa ja muistot jää..Toivon vaan,  että jonkun uuden kanssa pääsee sitten tekemään niitä uusia hyviä muistoja jossakin vaiheessa..AP

Vierailija kirjoitti:

Sinä tarvitset oman aikasi käsitellä eron aiheuttaman surun. Jätetyn osapuolen surutyö alkaa niin paljon myöhemmin kun jättäjän. Jättäjälle se on valtava helpotus kun asiat saa suustaan ulos, sitä ennen jättäjä on käsitellyt asian jo pitkälle. Ikävä kyllä jättäjä on usein itsekäs siinä, että haluaa eron sujuvan nätisti ja "toista osapuolta helpottaakseen" saattaa jättää toivoa tulevaisuudesta. Kuitenkin ulkopuoliselle on jo aika selvä, että eksäsi elää uutta elämää. Nyt on enemmän kyse siitä, että koska olet valmis päästämään irti.

Ja usko pois, että Tiedän mitä koet. Itselläni oli 28 vuotta kestänyt suhde ja "roikuin" toiveissani yhteensä 10 kuukautta, joista viimeiset 5 kk asuttiin jo erillään. 

Mennyt toki jätti jälkeni minuun, nyt tuosta kaiken alusta on jo lähes kaksi vuotta. Elämä kuitenkin jatkuu ja yllättäen elämääni tuli uusi ihminen 10 kuukautta sitten.

Selviät kyllä varma

Heip 28