Aina tämä haikea olo kun lähtee vanhainkotivierailulta pois

Muistot kantaa

Koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen kerta. 

Mun mummo on muistisairas ja elellyt nyt pari vuotta muistisairaiden hoitokodissa. Kyllä se vaan syvältä kirpaisee nähdä se rakas ihminen, josta on enää kuoret jäljellä. Onneksi on hyvät muistot jo lapsuudesta alkaen ja valokuvia niistä hetkistä. Edelleen muistan miten hyvältä hänen tekemät ruoat maistui, mestarileipurikin oli. Opetti mulle lukemattomia hyödyllisiä taitoja elämän varrelle. Aina olin tervetullut joko vain piipahtamaan tai vaikka useammaksikin yöksi. Jestas miten mulla on ikävä noita aikoja. Rakas mummu. 

Kuulostaa erikoiselta. Tuollaiset reaktiot voivat olla hyvin kuluttavia. Kannattaa mennä puhumaan noista tunnetiloista ammattilaisen kanssa ja harkita mielialalääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa erikoiselta. Tuollaiset reaktiot voivat olla hyvin kuluttavia. Kannattaa mennä puhumaan noista tunnetiloista ammattilaisen kanssa ja harkita mielialalääkitystä.

Normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen kokee asiat juuri noin kuin ap. Varsinkin kun kyse on rakkaasta läheisestä ihmisestä. Onkohan sun lääkitys kohdillaan?

Etähalaus

tuttu tunne

Minä puhuin juuri mummoni kanssa puhelimessa. Hän on jo vanha ja sairas, mutta muisti leikkaa. Meillä on tapana n. 1x viikossa puhua 1-2h maratonpuhelu. Ikävä on niitä aikoja, kun mummo oli paremmassa kunnossa. Ihanalta tuntuu kuitenkin se, että vaikka hänen oma toimintakykynsä on laskenut, hän elää onnellista elämää meidän nuorien kautta, kyselee aina minulta esimerkiksi nykyajan ilmiöistä, on kiinnostunut maailman menosta. Myös henkilökohtaisista asioista puhumme erittäin avoimesti, mummo on ikäänkuin yksi minun ystävistäni.

Toivottavasti saamme vielä näitä yhteisiä puhelinvuosia, kun välimatka rajaa tapaamiset muutamaan kertaan vuodessa.

Tsemppiä ap mummosi tukemiseen elämänmuutoksen äärellä

Kyllä oli. Kun mummo asui vielä kotona ja kun kävin siellä, hän aina sanoi, että on niin iloinen saa olla vielä kotona. Sydän särkyi, kun mummo joutui palvelutaloon. Viihtyi siellä kyllä päällisin puolin, mutta  tiesin miten tärkeää se oma koti oli mummolle. Mummo ei esimerkiksi halunnut palvelutaloon melkein mitään omia huonekalujaan :( Kai sekin kertoo jotenkin, ettei ajattele paikkaa uutena kotinaan. Mummoni ehti asua palvelutalossa noin vuoden. Vointi heikkeni loppuvaiheessa melko nopeasti, uskon että palvelutalossa asuminen ja siitä aiheutuva suru kiihdytti voinnin heikkenemistä. Mummo nukkui pois muutama kuukausi sitten. :( Lepää rauhassa mummi <3

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oli. Kun mummo asui vielä kotona ja kun kävin siellä, hän aina sanoi, että on niin iloinen saa olla vielä kotona. Sydän särkyi, kun mummo joutui palvelutaloon. Viihtyi siellä kyllä päällisin puolin, mutta  tiesin miten tärkeää se oma koti oli mummolle. Mummo ei esimerkiksi halunnut palvelutaloon melkein mitään omia huonekalujaan :( Kai sekin kertoo jotenkin, ettei ajattele paikkaa uutena kotinaan. Mummoni ehti asua palvelutalossa noin vuoden. Vointi heikkeni loppuvaiheessa melko nopeasti, uskon että palvelutalossa asuminen ja siitä aiheutuva suru kiihdytti voinnin heikkenemistä. Mummo nukkui pois muutama kuukausi sitten. :( Lepää rauhassa mummi <3

Voimahalaus. <3

Vierailija kirjoitti:

Mun mummo on muistisairas ja elellyt nyt pari vuotta muistisairaiden hoitokodissa. Kyllä se vaan syvältä kirpaisee nähdä se rakas ihminen, josta on enää kuoret jäljellä. Onneksi on hyvät muistot jo lapsuudesta alkaen ja valokuvia niistä hetkistä. Edelleen muistan miten hyvältä hänen tekemät ruoat maistui, mestarileipurikin oli. Opetti mulle lukemattomia hyödyllisiä taitoja elämän varrelle. Aina olin tervetullut joko vain piipahtamaan tai vaikka useammaksikin yöksi. Jestas miten mulla on ikävä noita aikoja. Rakas mummu. 

Onneksi on hyviä muistoja. Tiedän tuntemuksesi. Minulla myös hyviä muistoja mummon ruuista. Hän paistoi maailman parhaimmat letut, teki maistuvia ruokia ja leipoi paljon. Näitä taitoja kannattaa vaalia. Ikävä on minullakin sitä aikaa, kun mummolaan sai mennä milloin vain ja tehdä yhteisiä juttuja. Ikävä. :(

Itselläni elää vielä 2 mummua. Toinen hoitokodissa ja toinen asuu omassa kodissa. Tämä, joka omassa kodissa, ei ole koskaan ollut läheinen. Aina suosinut tiettyjä lapsenlapsia. Kun oma vanhainkodissa asuva mummo aikanaan lähtee, se on tosi kova kolaus. Mummu on kuin ystävä, jonka kanssa jaamme ilot ja surut. En enää suunnittele, mitä teemme ensi kesänä vaan pyrin käymään viikottain vanhainkodilla. Elämme hetkessä, kukaan ei lupaa enää huomista. 

Voih, ymmärrän sinua, ap! <3 



Oma rakas mummuni menehtyi syöpään, asuivat silloin papan kanssa vielä omassa kodissa. Mummun kuoleman jälkeen rakas pappa muutti palvelutaloon ja kaipasi myös aina "kotiin". Välillä oli raskasta käydä papan luona, omien töiden ja arjen jälkeen. Kävin muutaman kerran viikossa, loppu ajasta päivittäin. Pappa eli vielä 5 vuotta mummun kuoleman jälkeen. Kuitenkin oli ihanaa käydä papan luona, sellanen rauha, kiireettömyys ja viisaus oli jotenkin aina läsnä papan puheissa. Aina lohdutti, jos jokin painoi mieltä. Pappa oli järjissään loppuun asti, joten puhuttiin paljon. Hän oli niin tärkeä <3 

Enää ei ole ovea, jonka ovikelloa palvelutalossa pimpottaisin. Pappa on nukkunut pois yli vuosi sitten. Muistan, kuinka aina välillä pelkäsin, "jos tää on viimenen kerta". Pelkäsin sitä yli vuoden ajan.. ja tavallaan se oli siis turhaa. Se pelko oli raskasta. Antaisin ehkä neuvon, että NAUTI NYT ja TÄSTÄ hetkestä <3 Teillä on nyt tämä hetki! Muut hetket tulee ajallaan..

Kaikkea hyvää!

Vierailija kirjoitti:

Voih, ymmärrän sinua, ap! <3 



Oma rakas mummuni menehtyi syöpään, asuivat silloin papan kanssa vielä omassa kodissa. Mummun kuoleman jälkeen rakas pappa muutti palvelutaloon ja kaipasi myös aina "kotiin". Välillä oli raskasta käydä papan luona, omien töiden ja arjen jälkeen. Kävin muutaman kerran viikossa, loppu ajasta päivittäin. Pappa eli vielä 5 vuotta mummun kuoleman jälkeen. Kuitenkin oli ihanaa käydä papan luona, sellanen rauha, kiireettömyys ja viisaus oli jotenkin aina läsnä papan puheissa. Aina lohdutti, jos jokin painoi mieltä. Pappa oli järjissään loppuun asti, joten puhuttiin paljon. Hän oli niin tärkeä <3 

Enää ei ole ovea, jonka ovikelloa palvelutalossa pimpottaisin. Pappa on nukkunut pois yli vuosi sitten. Muistan, kuinka aina välillä pelkäsin, "jos tää on viimenen kerta". Pelkäsin sitä yli vuoden ajan.. ja tavallaan se oli siis turhaa. Se pelko oli raskasta. Antaisin ehkä neuvon, että

Ihanaa, että sinullakin hyvät muistot isovanhemmista. Onhan se haikeaa menettää heidät. :( Muistot on ja pysyy. 

Kiitos tästä vinkistä, näin se on mentävä eteenpäin. Elää hetkessä ja kysyä vielä ne asiat mitä haluaa. <3

Vanhat opettaa viisaita neuvoja. 

Sitten se vasta haikeeta on kun ei enää tunnista lainkaan. Ajattelin itse että ehkä hän kuitenkin jollain tasolla muistaa ja kävin kerran viikossa katsomassa. 

Muistattehan käydä tapaamassa läheistänne siellä palvelutalossa. 💞

T.omaishoitaja

Mummu on aina rakastanut meitä lapsenlapsia. On näyttänyt rakkautensa ja ollut läsnä elämän suruissa sekä iloissa. Koen niin, että mummu on pitänyt meistä lapsena niin paljon huolta, että on minun vuoroni. Koitan käydä viikottain palvelukodissa.. siellä olo on aika yksinäistä. 

Miettikää kuinka moni vanhus on aivan yksin?

Muistakaa käydä katsomassa mummoja ja pappoja