İtsemurha on itsekäs teko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vainaja onkin se pahis, joka kehtasi riistää jotain MINULTA! Viis veisaus vainajan kärsimyksistä jotka johtivat tilanteeseen, vaan että MINÄ joudun nyt kestämään sen että toinen ihminen ei jaksanutkaan enää. Ja nyt MINÄ olen surullinen ja MINÄ tunnen häpeät ja kaikki. MINUT on petetty ja MINULLE tehtiin vääryyttä. Mutta ei ajatuksen puolikastakaan sille miten suurta tuskaa itsemurhan tehnyt on kantanut sisällään.

En surrut MINUA, mutta surin 4,5 v poikaani. Viimeisessä puhelussa isä kertoi, että tulee kotiin huomenna, täällä on ollut kivaa (oli muka työmatkalla). Kertoi kyllä pelkäävänsä nuorena sairastamaansa masennusta, mutta sanallakaan ei ilmaissut itsetuhoisia aikeita. Mitään kirjettä tms. ei jättänyt. En vieläkään tiedä, miksi hän sen teki ja miten olisin voinut paremmin toimia. Pidin suhdettamme hyvänä, paljon naurua, juttelua ja vakaviakin puhuttiin. Ja

Olen niin samaa mieltä! Tuli todella ahdistus mieleen ja suru pienen pojan puolesta. Ei nämä jotka riehuu ihmisten oikeudesta tappaa itsensä tiedä, mitä on olla se jälkeen jätetty lapsi. Puhuvat asiasta josta eivät tiedä mitään. Hurskastelevat ja kuvittelevat olevansa ymmärtäväisiä ja avarasydämisiä, kun hellivät marttyyreina itsemurhaajia.

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankintakin on itsekäs teko, joka aiheuttaa kaikki itsemurhat

Älä jauha paskaa! 

Haluan vain kertoa sinulle ja kaikille muillekin itsemurhan tehneen läheisille että teillä on täysi oikeus _kaikkiin_ tunteisiin ja ajatuksiin asiaan liittyen, vaikka ne olisivat kuinka negatiivisia ja vääriä joidenkin täälläkin olevien tuomitsijoiden mielestä. Täällä tuntuu heruvan sympatiaa (ja suorastaan glorifiointia ja marttyyrisointia )vain itsemurhan tehneille kuolleille muttei mitään sympatiaa tai tukea eläville läheisen itsemurhasta selviytyneille. Sinulle on jätetty suhteettoman kova taakka ja suru vailla vastauksia eikä tuo miten miehesi menetteli ole mitenkään oikein. Jos on ottanut elämässä niin suuren vastuun että hankkii lapsia ja perheen, niin silloin pitäisi myös yrittää kaikkensa että jaksaisi elää ja hakea apua edes niitä lapsiaan varten eikä jättää lapsiaan isättä/äidittä vapaaehtoisesti.

lainaukset ei toimi, joten kokeillaan näin. Vastaan siis ylläolevaan.

Tämähän on miltei kaikki totta. Ja samaan aikaan melko kauhistuttavan syyllistävä teksti, josta huomaa hyvin, että ymmärrys itsemurhaan päätyvän mielemaisemasta on hyvin olematon. Tai edes halu yrittää ymmärtää.

Vanhemmuus on valtaosalle elämän tärkein tehtävä. Tehtävä jossa on yritettävä parhaansa, ja tarvittaessa haettava apua, kun omat voimat eivät riitä, lasten hyvinvoinnin takia. Mutta siinä vaiheessa, kun se oma vointi on niin huono, että ihminen alkaa pohtia itsemurhaa, ei se ihmisen ajattelu ole enää järkevää. Se on sairasta, vääristynyttä, eikä ihminen enää ole ns. oma itsensä. Hän on umpikujassa, kaikkensa mielestään yrittänyt.

On inhimillistä kokea vihaa, suuttumusta ym. itsemurhan tehnyttä läheistään kohtaan. Mutta varsinkin jos kyseessä on henkilö, jonka jälkeen jäi myös lapsia, usein itsemurhan taustalla on ajatus, että päättämällä päivänsä aiheuttaa lapsilleen jotain hyvää, ei suinkaan pahaa. Rautalangasta väännettynä ajattelumalli menee tähän tapaan: rakastan lapsiani ja puolisoani - minun on lopetettava elämäni ja poistettava itseni heidän elämästään lopullisesti jotta heillä olisi hyvä olla. Ja vastaavasti taas: jos yritän vielä ja jään eloon - tämä on pahasta lapsilleni ja muille läheisilleni.

Itsemurha on itsekäs teko, ja sen tehnyt ei ajattele tuskaa, jonka aiheuttaa läheisilleen - tämä on usein totta. Mutta tämä ei yleensä johdu itsekkyydestä tai siitä, ettei ihminen olisi arvostanut läheisiään, ei todellakaan! Vaan jopa aivan päinvastoin. Ihminen ei yksinkertaisesti näe sitä, että hänen elämänsä jatkumiselle olisi mitään hyvää vaikutusta. Siksi on aivan kohtuutonta vihjailla siihen suuntaan, että itsemurhaan päätyvä vanhempi olisi jotenkin epäinnistunut tehtävässään, kun hän on päätynyt itsemurhaan. Kyseiselle vanhemmalle itsemurha voi olla se suurin uhraus, jonka hän on lastensa (ja/tai puolisonsa/muiden läheistensä) eteen valmis tekemään. Sairasta? Kyllä, jokaisen terveen ihmisen mielestä.

Mutta itsemurhan tehnyt harvoin on terve. Siksi tuomitseminen ja halveksiminen on typerää.

Ei lähellekään kaikkien itsensä tappaneiden syyt itsemurhaan ole olleet mitään jaloja ja epäitsekkäitä joissa on ajateltu vain läheisiä ja niiden hyvinvointia ja muka uhrataan itsensä.  Joku voi tehdä itsemurhan tai yrittää sitä ihan vaan  out of spite vaikka mielenhäiriössä tai tunnekuohussa esimerkiksi kostaaksen exälleen tai salarakkaalleen sen että on tullut jätetyksi. Vielä sairaammat ja pahemmat ihmiset tekevät laajennetun itsemurhan tappamalla samalla vaikka viattomat lapsensa kostaakseen toiselle vanhemmalle. Jotkut tekevät itsemurhan häpeästä koska ovat tehneet jotain kamalaa,peruuttamatonta tai rikollista muita ihmisiä kohtaan. Jotkut ihmiset tappavat itsensä menetettyään maineensa ,statuksensa tai työnsä. On turha yleistää muutenkaan että itsemurhan tehneet olisivat aina viattomia uhreja jotka eivät ole elämässään tehneet muka muille pahaa, ihan yhtälailla itsemurhan tekijöissä voi olla entisiä koulukiusaajia, pettäjiä, hyväksikäyttäjiä, rikollisia sun muita alhaisia ihmisiä.

Saa sen tehdä. Mitä se muille kuuluu? Typerille sukulaisille.

Niin kuin keskustelusta käy ilmi; asiat eivät ole mustavalkoisia. Kaikkeen on aina syynsä. Ja niinkuin joku mainitsi että itsemurhan tehnyt ei ole mieleltään terve. Siinä on perustelua riittävästi loppuratkaisuun. Tapaukset ovat yksilöllisiä, toisinaan itsemurhaajat ovat ympäristön kaltoinkohtelemia tms, toisinaan eivät. Pahoinvoinnista on kuitenkin aina kysymys. Viha ja tuomitseminen ei ratkaise mitään eikä muuta tapahtunutta. Mikään ei muuta. Jokainen meistä yrittää parhaansa mukaan selviytyä elämästä. Toiset jaksavat jatkaa, ja toiset kaatuvat viimeisen kerran. Ne joilla on toivoa ja voimia jatkaa, tehköön sen itsensä ja läheisten hyväksi, mutta ei kenenkään kiroamiseksi. 

Voimia läheisensä menettäneille, voimia niille jotka haluavat luovuttaa. Elämässä tapahtuu kauheita asioita ja menetyksiä, elämästä lähdetään monella tavalla, se on elämää. Mitä nopeammin sen hyväksyy, sen parempi. Jokainen meistä ansaitsee edes vähän ymmärrystä. Asiat eivät ole mustavalkoisia.

Ehkä, mutta usein siihen on ollut joku hyvä syy tai tapahtuma. Surullista.

Kaikki on suhteellista joten älä tuomitse ettei osu niinsanotusti omaan nilkkaan.Vuosikymmeniä kivuissa ja säryissä,ottasitko sinä sen armahtavan lähdön ,minä ottaisin.Se on vaikea valinta ,kun ihmisiä kuolee joka päivä tuhansia kuka mihinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun läheiseni lähti tästä maailmasta oman käden kautta. Ainut motiivi oli kosto häntä muka loukanneille. 

Joukkoon mahtuu monta tarinaa.

 

 

Älä viitsi naurattaa. 

Älä kommentoi, jos et tiedä henkilöä. 

Eihän se ole itsekäs teko. Se on joillekin pakkomielle, ainoa poispääsy, jos on hyvin paha olla. On ymmärtämättömyyttä ajatella, että kyse olisi itsekkyydestä, koska yleensä se ihminen ei ole itsekäs lainkaan, vaan täysin vailla itsearvostusta. Oma elämä ei tunnu lainkaan tärkeältä, vaan mitättömältä. Moni päätyy siihen ratkaisuun juuri siksi, että ajattelee olevansa taakka toisille, taakka koko yhteiskunnalle, hylkiö, kaikkein huonoin ja heikoin. Olen toiminut vapaaehtoisena aiemmin auttavassa puhelimessa, ja kyllä se ihmisen hätä koskettaa. Itsekkyydestä siinä ei ole ikinä kyse,

Mars suklaapatukkamainos on hyvä. Kaunis aurinkoinen päivä ja intiaani kiipeää vuorelle. Sanoo pojalleen: "Poikani, tänään on hyvä päivä kuolla"

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ei ole ketään läheistä, ei yhtään ystävää, ei perhettä, ei kumppania, ei rahaa, unelma-ammattikin on mennyt, kotikin on mennyt ja silti ei haudo mitään itsemurhaa mielessään ja toisilla on hyviä, välittäviä ystäviä, välittävä ja rakastava perhe, on ulkonäkö kunnossa ja unelma-ammatissa ja silti vaan hautoo itsemurhaa.

Mulle tuli itsemurha-ajatus ekan kerran teininä, kun sain sen käsityksen, että olimme syntyneet tänne "pakkotyöhön", noin kärjistetysti sanoen. Oli pakko käydä koulua, ja aineet, joista pidin eniten, olivat vanhempieni mielestä "turhia": kuvaamataito ja historia. Toinen vanhemmista painotti, että pitäisi keskittyä matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan ja luonnontieteisiin. Ja opiskelujen jälkeen pitäisi löytää työpaikka, jossa maksettaisiin mahdollisimman hyvin, mieluiten lääkäri tai juristi. Ja että vapaa-aikana voisin sitten harrastaa sitä, mikä kiinnostaa.

Tuo oli kymmeniä vuosia sitten eikä se tosiaan sitten mennyt vanhempieni toivomalla tavalla.

Itsekästä on vaatia toisia elämään vasten tahtoaan. Sehän se vasta äärimmäisen itsekästä onkin. Kuvitelkaa; joku haluaisi kuolla, mutta joku toinen vaatii, että hänen täytyy jatkaa elämistään toisia miellyttääkseen! Vaikea edes keksiä mitään itsekkäämpää.

Siksi on aivan kohtuutonta vihjailla siihen suuntaan, että itsemurhaan päätyvä vanhempi olisi jotenkin epäinnistunut tehtävässään, kun hän on päätynyt itsemurhaan. Kyseiselle vanhemmalle itsemurha voi olla se suurin uhraus, jonka hän on lastensa (ja/tai puolisonsa/muiden läheistensä) eteen valmis tekemään. Sairasta? Kyllä, jokaisen terveen ihmisen mielestä.

Nyt väität, että yksin raskaana oleva 4,5 v pojan äiti on kohtuuton, kun hän on sitä mieltä, että miehensä epäonnistui vanhempana. Kyllä epäonnistui. Vanhemmat epäonnistuvat joskus - miksi vain itsemurhan tehnyt vanhempi saa tästä totuudesta vapautuksen?

Jos vanhempi on väkivaltainen ja ryyppää, olemme sitä mieltä, että hän epäonnistunut vanhempana. Jos vanhempi jättää lapsen ja syntymättömän lapsen ilman selityksen sanaa, häntä ei saa kutsua epäonnistuneeksi vaan hän onkin tehnyt suurimman uhrauksen. Siis mitä hvlettiä.

Voihan se alkoholistikin nähdä ainoaksi selvitymiskeinokseen viinan vetämisen. Emme silti seiso kuorossa hurskastelemassa, miten hienoa, että käyttää sitä konstia, uhraa itsensä alkoholille perheensä vuoksi. Sairaudeksi alkoholismiakin kutsutaan.

Mutta anna mä nyt arvaan: kukaan sun lähipiirissä ei ole tehnyt itsemurhaa. Et tiedä oikeasti tästä asiasta mitään, vaan heijastelet vain hyväosaisen, hyvesignalointiin taipuvaa elämänkatsomustasi.

Olen tuo keskusteltu äiti. Törmäsin tapahtuneen jälkeen usein tuohon ajatteluun, että mies teki varmaan parhaansa tappaessaan itsensä. Se oli varmaan tarkoitettu lohdutukseksi, mutta ei se kyllä toiminut. Koin, että se oli jotain tarvetta vain selittää asia parhaiten päin, antaa minulle jotain toivoa, vakuutella, että minä ja lapset emme olleet arvottomia hänen silmissään, jotain tämmöistä.

Itse ajattelen, että tapahtuma on käsittämätön enkä saa, eivätkä lapsemme saa, koskaan varmaan tietää, mitä oikeasti tapahtui. Emme tiedä,mitä hän ajatteli, emme tiedä, miksi hän sen teki. Siihen on tyydyttävä ja sen kanssa elettävä. Hän teki tämän päätöksen, joka tulee koskettamaan minua ja lapsia aina, ja päätti olla kertomatta miksi. 

Joku ventovieras saa täällä kaikessa rauhassa pitää minua kohtuuttomana, kun en pidä tätä onnistumisena vanhemmuudessa. Mutta mietiskelenpä vain, mitä hän itse aidosti ajattelisi tilanteessani. Siis oikeasti ajattelisi, ei kuvittelisi ajattelevansa nyt kun mitään tämmöistä ei ole kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo keskusteltu äiti. Törmäsin tapahtuneen jälkeen usein tuohon ajatteluun, että mies teki varmaan parhaansa tappaessaan itsensä. Se oli varmaan tarkoitettu lohdutukseksi, mutta ei se kyllä toiminut. Koin, että se oli jotain tarvetta vain selittää asia parhaiten päin, antaa minulle jotain toivoa, vakuutella, että minä ja lapset emme olleet arvottomia hänen silmissään, jotain tämmöistä.

Itse ajattelen, että tapahtuma on käsittämätön enkä saa, eivätkä lapsemme saa, koskaan varmaan tietää, mitä oikeasti tapahtui. Emme tiedä,mitä hän ajatteli, emme tiedä, miksi hän sen teki. Siihen on tyydyttävä ja sen kanssa elettävä. Hän teki tämän päätöksen, joka tulee koskettamaan minua ja lapsia aina, ja päätti olla kertomatta miksi. 

Joku ventovieras saa täällä kaikessa rauhassa pitää minua kohtuuttomana, kun en pidä tätä onnistumisena vanhemmuudessa. Mutta mietiskelenpä vain, mitä hän itse aidosti ajattelisi t

Saitteko vakuutusrahoja? Oliko teillä taloudellisia huolia? Miksi et kysynyt tarkemmin miehen menneisyyden murheellisista jutuista?

Riittävän monta vuotta kun elää toisille, käy töissä raatamassa sen verran että saa vuokran ja lapselle kaiken tarvitseman, et ikinä saa yhtä ainoaa toteutettua elämässä josta haaveilit, hyväksikäyttäviä ihmisiä ollut pilaamassa elämän ja repineet sielun pirstaleikso millon missäkin elämänvaihetta, pahoinpidelty lapsuudenkodissa.... niin montako vuotta tarvii kärsiä ja olla piinattu, ettei kenellekään tule paha mieli? Riittääkö 50vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo keskusteltu äiti. Törmäsin tapahtuneen jälkeen usein tuohon ajatteluun, että mies teki varmaan parhaansa tappaessaan itsensä. Se oli varmaan tarkoitettu lohdutukseksi, mutta ei se kyllä toiminut. Koin, että se oli jotain tarvetta vain selittää asia parhaiten päin, antaa minulle jotain toivoa, vakuutella, että minä ja lapset emme olleet arvottomia hänen silmissään, jotain tämmöistä.

Itse ajattelen, että tapahtuma on käsittämätön enkä saa, eivätkä lapsemme saa, koskaan varmaan tietää, mitä oikeasti tapahtui. Emme tiedä,mitä hän ajatteli, emme tiedä, miksi hän sen teki. Siihen on tyydyttävä ja sen kanssa elettävä. Hän teki tämän päätöksen, joka tulee koskettamaan minua ja lapsia aina, ja päätti olla kertomatta miksi. 

Joku ventovieras saa täällä kaikessa rauhassa pitää minua kohtuuttomana, kun en pidä tätä onnistumisena vanhemmuudessa. Mutta mieti

Vastaan nyt näihin, mutta enempää en luonnollisesti ala tätä ruotia. Emme saaneet mitään vakuutusrahoja, ei kai Suomessa mitenkään tavallista ole mitään henkivakuutuksia ottaa enkä tiedä, voisiko sitä edes saada itsemurhatapauksessa. Tuskin. Minun tietääkseni taloushuolia ei ollut, mutta niitä kyllä tuli, kun toinen kuoli yllättäen. En osannut kysellä menneisyyden murheista, kun semmoisten olemassa olosta ei ollut mitään viitteitä.

Vastaatko sinä nyt minulle, miksi kyselet näitä asioita? Mitä siis sinulle palvelee se, että saat tietää nämä asiat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo keskusteltu äiti. Törmäsin tapahtuneen jälkeen usein tuohon ajatteluun, että mies teki varmaan parhaansa tappaessaan itsensä. Se oli varmaan tarkoitettu lohdutukseksi, mutta ei se kyllä toiminut. Koin, että se oli jotain tarvetta vain selittää asia parhaiten päin, antaa minulle jotain toivoa, vakuutella, että minä ja lapset emme olleet arvottomia hänen silmissään, jotain tämmöistä.

Itse ajattelen, että tapahtuma on käsittämätön enkä saa, eivätkä lapsemme saa, koskaan varmaan tietää, mitä oikeasti tapahtui. Emme tiedä,mitä hän ajatteli, emme tiedä, miksi hän sen teki. Siihen on tyydyttävä ja sen kanssa elettävä. Hän teki tämän päätöksen, joka tulee koskettamaan minua ja lapsia aina, ja päätti olla kertomatta miksi. 

Joku ventovieras saa täällä kaikessa rauhassa pitää minua kohtuuttomana, kun en pidä tätä onnistumisena vanhemmuudessa. Mutta mieti

Huh. Lievästi oot juntti kyselyjesi kanssa. Huh huh.

Tee lapsi - olet itsekäs

Tapa itsesi - olet itsekäs

Älä lisäänny - et ole itsekäs 

Logiikka?