Onko normaalia olla yksinäinen yliopistossa?

Ei oo mitään porukkaa tai ihmistä mihin kiinnittyä

Voihan sitä olla yksinäinen missä tahansa.

Johtuuko isoista ryhmistä?

Ihan normaalia, minäkin olin

Valitettavasti on.

Siitä en tiedä mistä johtuu, mutta kyllä tuota paljon on. 

Kokeile mennä osakuntaan tms. Tai aloita partio.  Oikeasti, kämppikselläni on oikein hauskaa siellä.

No mäkin olen kun käyn opintoja omaa tahtia ja joka kurssilla eri ihmiset. En sinne kyllä ystäviä mennyt näin toisella kierroksella enää hakemaankaan, että sinällään en koe yksinäisyyden tunnetta. 

Johtuuko siitä etten käy bileissä tai ole osakunnissa? Taitaa olla myöhäistä muutenkin osallistua kun kaikki jo porukoitunu, että pääsee mukaan

Vähän sama ollut täällä.

Miksi välillä samat ja välillä eri ihmiset luennoilla, osa on poissa? Miksei joka kerta samoja vai onko ei vaan jaksa mennä luennoille? Onko niillä pakko käydä?

Mulla oli vähän samanlaista, mutta hankin kavereita muualta. Esim. seurakunnan rennomasta toiminnasta löytyi ja lähinnä harrastusten kautta.

Tutustuin paremmin muihin opiskelijoihin, kun opinnoissa tuli myöhemmin jako suuntautumisvaihtoehtoihin. Parhaat tuttavuudet tuli graduvaiheessa, kun kaikkia kiinnosti jotakuinkin samat asiat omaan alaan liittyen.

tuo oli se vaihe juuri ennenkuin minulla todettiin psykoosi masennusta. häpesin yksinäisyyttä niin paljon että vietin joskus aikaa vain yliopiston wc tiloissa kun en halunnut että muut näkee minut kokoajan yksin.

Ei tarvitse ajatella niin, että itsessä olisi jokin vika. Yliopistossa ollaan yleensä ainakin alkuvaiheessa vielä nuoruusikäisiä, ja aikuistumiskehitys on vasta meneillään. Olisi hyvä, jos voisi ottaa hiukan aikuismaista vastuuta omasta olemisestaan sikäli, että ei ajattelisi oman yksinäisyytensä olevan muidenkaan syytä. Jos ei kykene olemaan yhtään aktiivinen tai se ei johda mihinkään, niin neuvoisin hakeutumaan opiskelijaterveydenhuoltoon juttelemaan tilanteesta. Siellä nämä ongelmat ovat ihan tavallisia, ja ratkaisuja kyllä löytyy niin, että pääset elämässäsi kaikin puolin hyvin eteenpäin.

Minäkin olen pariin otteeseen ollut yksinäinen. Kun aloitin ensimmäiset yliopisto-opinnot olin ihan semiaktiivinen osallistumaan fuksirientoihinkin, mutta sosiaalinen silmä ei jotenkin riittänyt arvioimaan, keiden kanssa tutustumiseen kannattaa panostaa. Jotenkin hetken oli sellainen tilanne, että oli ok mennä juttelemaan tuntemattomille, mutta sitten parin kk jälkeen se alkoi olla outoa ja kaverit piti olla saatuna siihen mennessä. Olin yrittänyt saada yhdestä suositusta tytöstä kaveria, mutta siitä ei tullut mitään kun hänellä oli jo ennestään ystäviä samalla kurssilla. Sitten olinkin yksin kunnes vaihdoin alaa. 

Alanvaihdon jälkeen päätin että nyt en kyllä jää yksin ja ystävystyn vaikka väkisin. Istuinkin lounailla aina jonkun seurassa. Huomasin, että jos ei synkkaa niin ei vaan synkkaa. Onneksi samanhenkinen tyttö bongasi minut jostain tyyliin vessajonosta fuksiviikolla ja hengasimmekin tiiviisti n. neljä vuotta kunnes hän jäi välivuodelle. Sitten olinkin taas yksin. 

Eli on normaalia eikä yleensä varmaankaan merkki mistään vakavammasta häiriöstä. Itse ainakin olen ihan normaali ihminen enkä nykyään valmistuttuani enää yksinäinenkään. 

On ihan normaalia. Siellä ei ole vakkariluokkaa, jossa olisi aina samat ihmiset. Miten olisi kaveritoiminta, yliopiston kerhotoiminta, liikuntaryhmät jne? Entä onko kaverin pakko olla yliopistolta? Joku kansalaisopiston ryhmä?

En ole mieltänyt yliopistoa kaverikerhona. Välillä voi olla joka päivä läsnäoloa, mutta useimmiten vain 2-3 kertaa viikossa ja sekin usein vain aamu- tai iltapäivä. Aikuisopiskelijana suoritan opintoja omissa  oloissani, 25v teinien seura ei kiinnosta. Onneksi pääsee pian töihin ja aikuisten maailmaan!