İtsemurha on itsekäs teko

Eikö pitäisi lähestyä ajatusta itsemurhaajasta ennemmin myötätunnon-, kuin vihan kautta. Itsemurha on surullinen tragedia, johon liittyy valtava määrä kipua, toivottomuutta ja yksinäisyyttä. 

Mistä sitä tietää, jos moni itsemurhaajista olisivat väsyneet muun muassa ajattelemaan aina vaan toisten tarpeita ja tunteita, eikä koskaan ole ollut heidän vuoronsa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. 

Mielestäni on itsekästä nähdä läheisen itsemurha riistona tms. Se ei anna kuvaa rakkaudesta vainajaa kohtaan, vaan itsekkäästä ja omistavasta suhtautumisesta toiseen ihmiseen. Sitten vainaja onkin se pahis, joka kehtasi riistää jotain MINULTA! Viis veisaus vainajan kärsimyksistä jotka johtivat tilanteeseen, vaan että MINÄ joudun nyt kestämään sen että toinen ihminen ei jaksanutkaan enää. Ja nyt MINÄ olen surullinen ja MINÄ tunnen häpeät ja kaikki. MINUT on petetty ja MINULLE tehtiin vääryyttä. Mutta ei ajatuksen puolikastakaan sille miten suurta tuskaa itsemurhan tehnyt on kantanut sisällään.

Jonkinlainen torjunta reaktio on kyseessä, kun ei voi myöntää tosiasioita- eikä omaa osuuttaan tai osattomuuttaan asiaan liittyen, ja on helpompaa syyllistää sitä joka ei voi enää osallistua keskusteluun, vihaamalla ja tuomitsemalla, koska on liian vaikeaa mennä tutkimaan omaa sisintään ja mahdollisia virheitään. Se on suuri itsepetos, josta olisi hyvä päästä eroon.

Saako läheiset omantunnon tuskia vai miksi on itsekästä ? Jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään .

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten itsemurhat tulevat yleistymään, se on fakta. Suuret ikäluokat eivät hakua tulla hoidettaviksi tai paremminkin säilöttäviksi märkiin vaippoihin. Kun on saanut lastenlapset hoidettua on jo tarpeeton kansalainen. Lasten silmissä kimmeltää hetki, kun pääsevät riitelemään perinnöstä. Toivon, että on mahdollisuus hankkia pillerit, joilla saa kivuttoman lähdön.

Jos apteekki möisi eutanasiapilleriä, olisin ostanut sen jo.

Nyt sitten ihmiset ottavat kourallisen jotain sekalaista ja jäävät henkiin maksa sökönä. Ja sit uusi yritys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaiset toipuu läheisen kuolemasta noin vuodessa. 

Ai jaa? Isäni lähti kun olin 14. Asioista ei puhuttu, mikä varmisti että koko jäljelle jäänyt perhe traumatisoitui ja sairastui masennukseen.

Olen yrittänyt itsemurhaa kerran. Otin tarkkaan selvää mitkä lääkkeet tehoaa. Hengissä ollaan, mutta seuraava kerta ei epäonnistu.

Älä puhu typeryyksiä asioista joista et tiedä mitään. 

No im harkitseva kokee varmaan usein olevansa sellaisessa henkisessä tai taloudellisessa umpikujassa, että ei näe enää mitään muuta mahdollisuutta. Omaisille tämä jättää valtavan surun. Hakekaa apua ajoissa, aina on mahdollista saada apua, jos vain pyytää. Kukaan ei jaksa taakkojen kanssa yksin. - sivusta seurannut

Ajattelin ennen tämän (vanhan aloituksen) ap:n kanssa. Nyt iän myötä olen alkanut näkemään asiassa aika paljon enemmän harmaan sävyjä.

Kyllä, itsemurha on itsekäs teko. Mutta, jos ihminen on valmis päättämään elämänsä, itsekästä on myös väkisin yrittää saada häntä sitä jatkamaan. Asialla on puolensa ja puolensa. Omaisten suru on tosiasia. Aivan kuten itsemurhan tekoa miettivän ihmisen suru myös. Kaikkeen ei aina ole apua saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

No im harkitseva kokee varmaan usein olevansa sellaisessa henkisessä tai taloudellisessa umpikujassa, että ei näe enää mitään muuta mahdollisuutta. Omaisille tämä jättää valtavan surun. Hakekaa apua ajoissa, aina on mahdollista saada apua, jos vain pyytää. Kukaan ei jaksa taakkojen kanssa yksin. - sivusta seurannut

Kirjoitit mun tilanteesta. Ja olet oikeassa - yksin ei jaksa. Ja mä olen yksin. Päätös on jo tehty.

Vierailija kirjoitti:

Minun läheiseni lähti tästä maailmasta oman käden kautta. Ainut motiivi oli kosto häntä muka loukanneille. 

Joukkoon mahtuu monta tarinaa.

Älä viitsi naurattaa. 

Kenelläkään ei ole velvollisuutta elää. Jos AP kohdistaa läheisiinsä sellaisia vaatimuksia, että näiden pitäisi AP:n mieliksi pysyä elossa vaikka eivät itse haluaisi, niin ongelma on pelkästään AP:n oman pään sisällä ja hänen täysin kohtuuttomissa vaatimuksissaan.

Vierailija kirjoitti:

No im harkitseva kokee varmaan usein olevansa sellaisessa henkisessä tai taloudellisessa umpikujassa, että ei näe enää mitään muuta mahdollisuutta. Omaisille tämä jättää valtavan surun. Hakekaa apua ajoissa, aina on mahdollista saada apua, jos vain pyytää. Kukaan ei jaksa taakkojen kanssa yksin. - sivusta seurannut

Mistä sitä apua saa? Ainakaan julkisesta terveydenhoidosta ei saa, vaikka olisi jo yrittänyt surmata itsensä useitakin kertoja. Miksi siis valehtelet?

5 vuoden rikollisuuden takia voisi heittää veivit

Tuo vaatimus, että esimerkiksi parantumattomasti sairaan täytyisi väkisin pysyä elossa, jotta jollekin muulle ei tule paha mieli, on kidutusta ja sadismia. Kiduttajahan ei halua tappaa uhriaan nopeasti, vaan haluaa pitkittää tämän kärsimystä. Eläimen kohtelu sillä tavalla on eläinsuojelurikos, mutta ihmiselle lain mukaan saa ja jopa täytyy aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä elämää pidentämällä tai ainakin kieltäytymällä kuolinavusta.

Ihmisillä on oikeus pitää itsekkäänä tekoja joita  sellaisina pitävät kuten vaikka pettämistä, valehtelua, varastamista, koulukiusaamista ja itsemurhaakin. Ei täällä kukaan voi määrätä mitä mieltä saa olla ja kuinka ajattelee asioista vaikka sananvapautta kuinka yritettäisiin rajoittaa. Tärkeintä on se ettei tuota tahallista tuskaa niille jotka elävät, kuolleet eivät tuskaa enää tunne ja jos he päättivät luovuttaa niin tietenkin heillä oli siihen oikeus mutta samalla lailla elävillä on oikeus olla asiasta mitä mieltä haluavat. Minusta esim. on hyvin itsekästä ja vastuutonta tehdä lapsia jos on taipuvainen itsemurhan ihannointiin tai sen yrittämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on oikeus pitää itsekkäänä tekoja joita  sellaisina pitävät kuten vaikka pettämistä, valehtelua, varastamista, koulukiusaamista ja itsemurhaakin. Ei täällä kukaan voi määrätä mitä mieltä saa olla ja kuinka ajattelee asioista vaikka sananvapautta kuinka yritettäisiin rajoittaa. Tärkeintä on se ettei tuota tahallista tuskaa niille jotka elävät, kuolleet eivät tuskaa enää tunne ja jos he päättivät luovuttaa niin tietenkin heillä oli siihen oikeus mutta samalla lailla elävillä on oikeus olla asiasta mitä mieltä haluavat. Minusta esim. on hyvin itsekästä ja vastuutonta tehdä lapsia jos on taipuvainen itsemurhan ihannointiin tai sen yrittämiseen. 

Ei sananvapauteen kuulu se, että toiset eivät saisi olla eri mieltä. Saahan sitä olla vaikka sitä mieltä, että maa on litteä, ja sitä saa toitottaa somessa. Mutta silloin on väärässä, ja järkevät ihmiset ovat tästä eri mieltä. Aivan kuten järkevät ihmiset ovat eri mieltä siitäkin, että ihmisillä ei muka olisi oikeutta päättää omasta elämästään. Yhteiskunta ei voisi kehittyä, jos kukaan järkevä ihminen ei ilmaisisi, kuinka hullua on uskoa maan olevan litteä tai että ihmisillä on velvollisuus elää kärsimyksessä vailla toivoa paremmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaiset toipuu läheisen kuolemasta noin vuodessa. 

 

Ai jaa? Isäni lähti kun olin 14. Asioista ei puhuttu, mikä varmisti että koko jäljelle jäänyt perhe traumatisoitui ja sairastui masennukseen.

Olen yrittänyt itsemurhaa kerran. Otin tarkkaan selvää mitkä lääkkeet tehoaa. Hengissä ollaan, mutta seuraava kerta ei epäonnistu.

Älä puhu typeryyksiä asioista joista et tiedä mitään. 

 

Olen pian 60. Ajattelen isääni viikoittain, vähintään. Enää en näe niin usein unia, niitä oli kymmenisen vuotta tiuhaan. Niissä isä palasi kotiin, hymyillen, kainalosauvojen kanssa. Iloitsin ja kysyin, missä olit? Myöhemmin siskoni kertoi nähneensä aivan samanlaisia unia.

Läheisen im jakaa ajan syvällä iskulla. On "ennen" ja "sen jälkeen". Ne loputtomat kysymykset joihin vastausta ei saa. Jos ja jos ja jos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No im harkitseva kokee varmaan usein olevansa sellaisessa henkisessä tai taloudellisessa umpikujassa, että ei näe enää mitään muuta mahdollisuutta. Omaisille tämä jättää valtavan surun. Hakekaa apua ajoissa, aina on mahdollista saada apua, jos vain pyytää. Kukaan ei jaksa taakkojen kanssa yksin. - sivusta seurannut

Mistä sitä apua saa? Ainakaan julkisesta terveydenhoidosta ei saa, vaikka olisi jo yrittänyt surmata itsensä useitakin kertoja. Miksi siis valehtelet?

Joo ei todellakaan. Mut kotiutettiin luvaten sähköhoitoa muutaman viikon päästä. Sanoin etten ehkä ole enää silloin elossa. "Noo, nauti lintujen laulusta, etene pienin askelin." Olisi ollut kiva kuulla kotiutusaie esim. edellisenä päivänä.

Leikkaukset ovat todella purreet, ja kotoutus-ym. höskät on rahoitettava. 

Vanhempani teki itsemurhan kun olin nuori ja olen nähnyt hänestä pelkkiä painajaisunia tapahtuman jälkeen, en ikinä unia missä hän olisi normaali, näin voi käydä kun joutuu lapsena pelkäämään vanhempaansa ja sitä millaiseksi uhkaavaksi ihmiseksi hän muuttui ja johon ei saanut enää minkäänlaista otetta. Pelko siitä mitä pahaa hän voi tehdä toiselle vanhemmallesi tai uhkaa itsellensä tehdä. Olisihan se hyvä jos alitajuntaan olisi jäänyt vain ne hyvät muistot varhaisemmasta lapsuudesta, mutta unia ei voi kontrolloida ja ne näyttävät todeksi syvimmät kuolleesta ihmisestä jäljelle jääneet tunteet eli tässä tapauksessa turvattomuus, pelko ja ahdistus. Usein painajaisunessa taistelen vanhempaani vastaan ja yritän estää häntä satuttamasta toista vanhempaani. 

Jokaisen ihmisen elämä on hänen oma elämänsä. Varsinkin, jos ei ole ketään läheisiä niin onko elämä jotenkin pakollista? Pitääkö täällä elää muiden mieliksi? Noh, pitää sitten keksiä jotain, mikä ei näytä itsemurhalta. Vaikka hiiligrilli teltan sisälle ihan vahingossa.

Sitten vainaja onkin se pahis, joka kehtasi riistää jotain MINULTA! Viis veisaus vainajan kärsimyksistä jotka johtivat tilanteeseen, vaan että MINÄ joudun nyt kestämään sen että toinen ihminen ei jaksanutkaan enää. Ja nyt MINÄ olen surullinen ja MINÄ tunnen häpeät ja kaikki. MINUT on petetty ja MINULLE tehtiin vääryyttä. Mutta ei ajatuksen puolikastakaan sille miten suurta tuskaa itsemurhan tehnyt on kantanut sisällään.

En surrut MINUA, mutta surin 4,5 v poikaani. Viimeisessä puhelussa isä kertoi, että tulee kotiin huomenna, täällä on ollut kivaa (oli muka työmatkalla). Kertoi kyllä pelkäävänsä nuorena sairastamaansa masennusta, mutta sanallakaan ei ilmaissut itsetuhoisia aikeita. Mitään kirjettä tms. ei jättänyt. En vieläkään tiedä, miksi hän sen teki ja miten olisin voinut paremmin toimia. Pidin suhdettamme hyvänä, paljon naurua, juttelua ja vakaviakin puhuttiin. Ja olin myös raskaana.

Monena yönä löysin pojan odottamassa sohvalla ovelle katsoen, että onko nyt jo huomenna, kun isi tulee. Nyt poika on 9 v ja toivon hänen toipuneen. Uniin isä joskus tulee ja niistä herätään itkein. Pikkusisko ei isää koskaan tuntenutkaan.

Joskus on kieltämättä ollut hetkiä, että on ollut vaikea vaalia rakastavia ajatuksia. Mutta kyllä niitäkin runsaasti on. Meillä oli ihana avioliitto ja minulla on superihanat lapset. Kyllä minusta kuitenkin oli vain ja ainoastaan itsekästä, minkä lapsille teki. Kun ei minullekaan antanut mitään mahdollisuutta edes tukeen.

Vierailija kirjoitti:

Sitten vainaja onkin se pahis, joka kehtasi riistää jotain MINULTA! Viis veisaus vainajan kärsimyksistä jotka johtivat tilanteeseen, vaan että MINÄ joudun nyt kestämään sen että toinen ihminen ei jaksanutkaan enää. Ja nyt MINÄ olen surullinen ja MINÄ tunnen häpeät ja kaikki. MINUT on petetty ja MINULLE tehtiin vääryyttä. Mutta ei ajatuksen puolikastakaan sille miten suurta tuskaa itsemurhan tehnyt on kantanut sisällään.

En surrut MINUA, mutta surin 4,5 v poikaani. Viimeisessä puhelussa isä kertoi, että tulee kotiin huomenna, täällä on ollut kivaa (oli muka työmatkalla). Kertoi kyllä pelkäävänsä nuorena sairastamaansa masennusta, mutta sanallakaan ei ilmaissut itsetuhoisia aikeita. Mitään kirjettä tms. ei jättänyt. En vieläkään tiedä, miksi hän sen teki ja miten olisin voinut paremmin toimia. Pidin suhdettamme hyvänä, paljon naurua, juttelua ja vakaviakin puhuttiin. Ja olin myös raskaana.

Monena yönä löysi

Haluan vain kertoa sinulle ja kaikille muillekin itsemurhan tehneen läheisille että teillä on täysi oikeus _kaikkiin_ tunteisiin ja ajatuksiin asiaan liittyen, vaikka ne olisivat kuinka negatiivisia ja vääriä joidenkin täälläkin olevien tuomitsijoiden mielestä. Täällä tuntuu heruvan sympatiaa (ja suorastaan glorifiointia ja marttyyrisointia )vain itsemurhan tehneille kuolleille muttei mitään sympatiaa tai tukea eläville läheisen itsemurhasta selviytyneille. Sinulle on jätetty suhteettoman kova taakka ja suru vailla vastauksia eikä tuo miten miehesi menetteli ole mitenkään oikein. Jos on ottanut  elämässä niin suuren vastuun että hankkii lapsia ja perheen, niin silloin pitäisi myös yrittää kaikkensa että jaksaisi elää ja hakea apua edes niitä lapsiaan varten eikä jättää lapsiaan isättä/äidittä vapaaehtoisesti.