24-vuotias Saara ei halua lapsia, koska ilman lapsia saa nukkua pitempään

Vierailija wrote:

Mun mielestä tässä lapsiasiassa korostetaan ihan liikaa niitä lapsen ensimmäisiä vuosia. Joo, univelkaa tulee ja on rankkaa, töihin voi hivenen vaikuttaa sairastelut, mutta sitä kestää suhteessa siihen koko vanhemmuuteen vain vähän aikaa. Mulla on nyt isot lapset, toinen lukiossa ja toinen aloitti yläkoulun, eikä mulle noista mun lapsista ole enää muuta kuin iloa :D välillä hämmästelen, että miten ihmeessä vuodet on niin juosseet, että mulla on kohta täysi-ikäinen lapsi ja miten ihmeessä se onkin jo niin fiksu ja osaava ja miten se nuorempikin jo on niin iso. Mulla on läheinen suhde molempiin lapsiin ja teen lasten kanssa edelleen paljon juttuja yhdessä, käydään retkillä luonnossa, matkustellaan, pelataan lautapelejä ja puuhataan kaikenlaisia projekteja. Voihan se olla että aika kultaa muistot, mutta minusta se kymmenen vuoden pikkulapsiaika on aika lyhyt siihen verrattuna, että mulla on nyt tilastollisesti edessäni monta kymmentä vuotta antoisat

Lapsen tärkeimmät elinvuodet on 0-5v. Ne vuodet vaikuttaa koko lapsen persoonallisuuden, itsetunnon ja tunnetaitojen kehitykseen. Jos lapsella ei oli psyykkisesti saatavilla olevaa vanhempaa persoonallisuus alkaa häiriintyä. Miten Suomen päiväkodeissa ja kouluissa menee nyt kun suurin osa vanhemmista elää itseään varten vaikka on niitä lapsia? 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ilman lapsia pääsee tekemään paljon asioita. Nyt neljäkympisenä näen ja tajuan, kun katson ympärilleni, että ne, joilla on lapsia elävät hyvin rajoitetusti. Lapset tuovat mukanaan paljon rajoituksia, minkä myötä vanhemmat joutuvat joustamaan omista tavoitteistaan ja elämätavoistaan. 



Tää on tosiaan nollasummapeli. Jos haluaa elää perheellistä elämää, on jätettävä vapaampi elämä taakse puhumattakaan jokaöisen unen menetyksestä. 



T. lapseton 41-vuotias mies

Kun minä olen sinun ikäinen, minun lapset on jo isoja. Pienet lapset tietenkin rajoittaa elämää, mutta lapset kasvaa ja sitten ehtii taas keskittyä omiin asioihin ja elellä sitä vapaata elämää taas vaikka kuinka kauan. Mutta tietenkään ei pidä lapsia tehdä, jos ei ole valmis lapsiperhe-elämään. 

Väitätkö siis että nyt lastesi ollessa isoja, sinä...

Tavoitit välittömästi hidastuneen urakehityksen, ja sait myös kaikki väliin jääneet palkankorotukset takautuvasti? Jos et, et ole taloudellisesti samassa asemassa kuin olisit lapsivapaana, eli taloudelliset mahdollisuudet ovat rajoitetummat.

Voit myydä asuntosi ja muuttaa paikkakuntaa vapaasti, ilman että mietit (isojen) lastesi asuinpaikkaa? Jos et, lapsesi rajoittavat elämää.

Voit tehdä minkä tahansa muun elämänmuutoksen, esim erota tai ottaa uuden puolison, ilman että mietit sen vaikutusta lapsiin? Jos et, lapsesi rajoittavat elämää.

Voit lähteä spontaanisti lomalle tai ottaa vaikka virkavalaata ilman että mietit lastesi aikatauluja ja pärjäämistä? Jos et, lapsesi rajoittavat elämää.

Se, että isot lapset rajoittavat _vähemmän_, ei tarkoita etteivät ne yhä rajoittaisi todella paljon lapsivapaaseen verrattuna.

Vierailija wrote:

10 vuoden päästä tuo etsii epätoivoisesti miestä isäksi.

Tai sitten ei.

t. VelaN 40

Ihan sama. Kukin tehköön kuin parhaaksi katsoo.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ihmetellään, miksi suhtaudutaan erikoisesti. Kyseessä on kuitenkin geneettinen itsemurha. Tuo geenikompinaatio on selviytynyt läpi nälänhätien, lukemattomien sotien ja sairauksien vain kohdatakseen loppunsa hyvinvointiyhteiskunnan tuottamassa saamattomuudessa. Sanoisin, että uhrauksia tehneet esivanhemmat eivät päät selittelisi.

 

Geneettinen itsemurha on siinä vaiheessa hyvä, kun tuloksena on ylisukupolvisia sairauksia. Minä olen perinyt sukupolvien ketjussa kulkeneen perinnöllisen sairauden ja sairauden levittäminen loppuu ainakin omalta osaltani minuun. En niin itserakas ole, että sitä kärsimystä enää periyttäisin eteenpäin.

Oma sukuhistoriani on myös niin raju että sain sterilisaatio alle 30v. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Oon säästynyt lapsiuteluilta koska en ole edes ollut (vielä) parisuhteessa :D Mut oli tosi vapauttavaa tajuta että ei ole pakko mennä perinteisen mallin mukaan, jossa on lapset, asuntolaina jne. Huomaan että automaattisesti en ala deittailemaan miehiä, jotka ovat ilmoittaneet haluavansa lapsia. En aio viedä kenenkään mahdollisuutta perheen rakentamiseen ja sinkkuna olo sopii mulle erinomaisesti :)

N31

 

 

 

Varaudu siihen että mies joka vannoo ettei ikinä halua lapsia, alkaa haluta niitä heti kun suhteenne vakiintuu. Niin käy joka jumalan kerta. Mies sanoo naiselle sen mitä nainen haluaa kuulla jotta pääsee housuihin ja ehkä suhteeseenkin. Kaikki miehet haluavat lapsia vaikka mitä ensin väittäisivät.

No ei todellakaan halua!

- m45v -

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Mun mielestä tässä lapsiasiassa korostetaan ihan liikaa niitä lapsen ensimmäisiä vuosia. Joo, univelkaa tulee ja on rankkaa, töihin voi hivenen vaikuttaa sairastelut, mutta sitä kestää suhteessa siihen koko vanhemmuuteen vain vähän aikaa. Mulla on nyt isot lapset, toinen lukiossa ja toinen aloitti yläkoulun, eikä mulle noista mun lapsista ole enää muuta kuin iloa :D välillä hämmästelen, että miten ihmeessä vuodet on niin juosseet, että mulla on kohta täysi-ikäinen lapsi ja miten ihmeessä se onkin jo niin fiksu ja osaava ja miten se nuorempikin jo on niin iso. Mulla on läheinen suhde molempiin lapsiin ja teen lasten kanssa edelleen paljon juttuja yhdessä, käydään retkillä luonnossa, matkustellaan, pelataan lautapelejä ja puuhataan kaikenlaisia projekteja. Voihan se olla että aika kultaa muistot, mutta minusta se kymmenen vuoden pikkulapsiaika on aika lyhyt siihen verrattuna, että mulla on nyt tilastoll

Älä viitsi nyt lukea rivien välistä jotain mitä siellä ei ole. En nimenomaan oleta mitään. Vastaan vaan hölmöihin väitteisiin ja perusteluihin. Miksi joillain lapsettomilla on pakottava tarve väittää, että lapset pilaa elämän lopullisesti, että he on sivusta seuranneet ja päätelleet että kaikilla perheellisillä on kamalaa? Eikö se tosiaan vaan riitä, jos toteaa, että en halua lapsia, piste? Miksi pitää oman valintansa tueksi haukkua muiden elämä? Minusta on erittäin hyvä jos lapsia ja hankkii vain ne jotka niitä todella haluaa, ja siksi kirjoitinkin, että ei pidä lapsia hankkia jos sitä ei halua. 

Vierailija wrote:

Miksi tarvitsee erikseen oikein tehdä PÄÄTÖS asiasta 24-vuotiaana? Kenelle se "vala vannotaan", ettei niitä lapsia aio hankkia?  Minusta on siis täysin ok jäädä lapsettomaksi eikä sitä tarvitse kenellekään selitellä. Ihmettelen vaan tuota "päätöstä", monilla kuitenkin mielikin muuttuu vuosien varrella.

 

En tiedä, millä tavalla kys henkilö on tämän päätöksensä tehnyt. Käsittääkseni se oli kuitenkin syntynyt "hitaasti", ei niin, että "nyt alan karkkilakkoon ja kiellän karkinhimon itseltäni". On täysin mahdollista, että tuo henkilö on vaan ihan kasvanut siihen ajatukseen, että hei, mulle ei kyllä yhtään sopisi äitiys.

Voin puhua myös omasta puolestani. Minun ei tarvitse elää tässä asiassa "fiilistellen" tai "kattellen". Fiilistely ja "antaa mieleni muuttua" on ihan ok tapa elää (nuorena), mutta jotkut ihan todella tietää, että oma ratkaisu on Ei lapsia. Ei sitä tarvitse enää arpoa ja makustella jos on tosiaan kallistunut sille puolelle.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Miksi tämä aihe herättää aina paljon tunnepitoisia reaktioita? 

Koska kyse on perusviettien vastaisesta toiminnasta ja yleistyessään kansakunnan kohtalosta. 

Suurin osa kuitenkin ei ole omien viettien vietävissä, vaan ajatellaan järjellä ja mitä resursseja on tarjota lapselle. 

Ja moni lapsi olisi saanut jättää hankkimatta, jos tähänkin palstaan on uskominen. Joka toinen aloitus koskee, kun isovanhemmat eivät hoida lasta 24/7, eivät anna rahaa, kieli pitkällä odotetaan perintöjä, jopa sairaalasta varastetaan peitot lapselle jne. Kyllä näidenkin perusvietit olisi pitänyt jättää täyttymättä. Lapsia tehdään, mutta hoito ja vastuu pitäisi muiden kantaa. 

Mun täytyy myöntää vähän huvittuvani näistä parikymppisistä veloista. En siitä, että he eivät halua lapsia vaan siitä, että julistavat etteivät halua lapsia _ikinä_. Tottakai mieltä saa muuttaa, mutta näille ihmisille itselleen se voikin herättää aika hankalia tunteita, kun on julistettu monille, ettei ikinä aio hankkia lapsia ja sitten se lasten hankkiminen alkaakin kiinnostaa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

10 vuoden päästä tuo etsii epätoivoisesti miestä isäksi.

Tai sitten ei.

t. VelaN 40

Ja jatkaa vielä itsekin olleensa naimisissa hyvän miehen kanssa yli 10 vuotta, yhdessä 21-vuotiaasta lähtien.

Sanottiinko jutussa, että se on sinkku..?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ilman lapsia pääsee tekemään paljon asioita. Nyt neljäkympisenä näen ja tajuan, kun katson ympärilleni, että ne, joilla on lapsia elävät hyvin rajoitetusti. Lapset tuovat mukanaan paljon rajoituksia, minkä myötä vanhemmat joutuvat joustamaan omista tavoitteistaan ja elämätavoistaan. 



Tää on tosiaan nollasummapeli. Jos haluaa elää perheellistä elämää, on jätettävä vapaampi elämä taakse puhumattakaan jokaöisen unen menetyksestä. 



T. lapseton 41-vuotias mies

Kun minä olen sinun ikäinen, minun lapset on jo isoja. Pienet lapset tietenkin rajoittaa elämää, mutta lapset kasvaa ja sitten ehtii taas keskittyä omiin asioihin ja elellä sitä vapaata elämää taas vaikka kuinka kauan. Mutta tietenkään ei pidä lapsia tehdä, jos ei ole valmis lapsiperhe-elämään. 

 

Sori vaan mutta nyt annat erittäin pinnallisen kuvan itsestäsi käyttämällä tuollaisia perusteluja. Mutta ei se mitään, saat olla pinnallinen jos tahdot.

Minä tiesin sen jo ala-asteikäisenä. Samoin sen, etten tule haluamaan koskaan puolisoa. Ikää nyt 49 ja siinä olen pysynyt. Tosin kokeilin 15-25-vuotiaana seurustelua muutaman kerran, ja vahvistui, ettei ole minun juttu. Olen vaan erakkoluonne, joka viihdyn yksin. Onneksi nykyään on oikeus itse päättää, eikä ole valtavaa sosiaalista painetta pariutua ja tehdä lapsia. Voin kuvitella, että minusta olisi tullut hermoraunio aika äkkiä, jos olisin joutunut perhe-elämään, kun sitä oli lapsena ja nuorenakin vaikea jaksaa ja elämä alkoi vasta kun pääsin muuttamaan yksin.

Meillä molemmat lapset näkivät 1990-luvun laman kurjuuden ja ahdingon, johon heidän vanhempansa joutuivat kun oli iso asuntovelka, kaiksi lasta ja molemmat vanhemmat jäivät työttömäksi kahden kuukauden sisällä. Yhteiskunnan turvaverkko petti totaalisesti. Kunpikaan ei halua joutua lastensa kanssa samantapaiseen ahdinkoon.

Jokainen päätös ja perustelu olla tekemättä lapsia on hyvä. 

Maailmassa on jo liikaa ihmisiä muutenkin. 

Typerimpinä pidän ihmisiä joilla ei ole edes varallisuutta jolla lapsensa elättää vaan ovat yhteiskunnan tukien varassa olevia luusereita itsekin.

Vierailija wrote:

Jokainen päätös ja perustelu olla tekemättä lapsia on hyvä. 

Maailmassa on jo liikaa ihmisiä muutenkin. 

Typerimpinä pidän ihmisiä joilla ei ole edes varallisuutta jolla lapsensa elättää vaan ovat yhteiskunnan tukien varassa olevia luusereita itsekin.

Kaikki tuet lapsilisät mukaan lukien pitäisikin poistaa,ehkä se saisi ihmiset paremmin harkitsemaan lasten tehtailemisiaan.

Näissä keslusteluissa tulee aina esiin iso määrä perusteluja puolesta ja vastaan. Todellisuudessa asia on paljon yksinkertaisempi. Lasten tietoinen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen (unohdetaan nyt vahinkoraskaudet ja itsestä riippumaton lapsettomuus) tapahtuu sen perusteella miltä tuntuu. Hyvin harvalla päätös perustuu mihinkään järkisyyhyn.

Itse olen 45 ja vapaaehtoisesti lapseton. Ei mun päätös kuitenkaan perustu rahaan, vapaa-aikaan tai aamu-unisuuteen. Se perustuu puhtaasti siihen, ettei minulla ole koskaan ollut minkäänlaista halua saada lapsia. Sama pätee toisin päin, joillain on lapsia koska he halusivat niitä. 

Mikä sitten määrittelee tätä halua? Kyseessä lienee monimutkainen asia johon vaikuttavat geenien lisäksi koko elämän ajalta kertyneet kokemukset ja niihin liittyvät tunteet. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Mun mielestä tässä lapsiasiassa korostetaan ihan liikaa niitä lapsen ensimmäisiä vuosia. Joo, univelkaa tulee ja on rankkaa, töihin voi hivenen vaikuttaa sairastelut, mutta sitä kestää suhteessa siihen koko vanhemmuuteen vain vähän aikaa. Mulla on nyt isot lapset, toinen lukiossa ja toinen aloitti yläkoulun, eikä mulle noista mun lapsista ole enää muuta kuin iloa :D välillä hämmästelen, että miten ihmeessä vuodet on niin juosseet, että mulla on kohta täysi-ikäinen lapsi ja miten ihmeessä se onkin jo niin fiksu ja osaava ja miten se nuorempikin jo on niin iso. Mulla on läheinen suhde molempiin lapsiin ja teen lasten kanssa edelleen paljon juttuja yhdessä, käydään retkillä luonnossa, matkustellaan, pelataan lautapelejä ja puuhataan kaikenlaisia projekteja. Voihan se olla että aika kultaa muistot, mutta minusta se kymmenen vuoden pikkulapsiaika on aika lyhyt

 

Miksi joillakin perheellisillä on se tarve kyseenalaistaa sellaisen ihmisen valintoja joka ei niitä lapsia halua? Milloin olemme itsekäitä, milloin lapsellisia, jne. Eli ei kumpikaan ryhmä missään erikoisasemassa ole. 😂  Minulta kysytty, eikö pelota, että lapsettomuus kaduttaa myöhemmin. Totta kai se on tosi iso valinta, samoin kuin se, että tekee lapsia. Kyllä lasten hankkiminenkin voi kaduttaa, vaikka kukaan ei puhu siitä.

Tämä on ilmiö joka jää piiloon ellei itse ole lapseton. Se meinaan kiinnostaa todella monia ihmisiä sukulaisista ystäviin, ystävien ystäviin ja työkavereihin asti. Vastentahtoisesti lapsettomalta ystävältäni kysyttiin toissaviikolla työhaastattelussa onko hänellä lapsia tai onko niitä tulossa.

Minulta ei kyllä juuri ole kyselty lapsista tai lapsettomuudesta. Uskoisin, että enintään kolme kertaa koskaan on joku työkaveri tms kysynyt, onko lapsia, ja ”herranen aika, ei ole” on riittänyt vastaukseksi. N35

Olen 40v ja en ole koskasn halunnut lapsia ja syyt varmaan löytyvät lapsuudesta, kun se ei ollut kummoinen ja me lapset itse saatiin kantaa huolta itsestämämme ja todellisuudessa meidät hoiti ja ruokki päiväkoti ja isovanhemmat. Me lapset oltiin vain vanhempien egon jatke tai niinkuin täällä joku sanoi, perusviettien tulos.

Vaikka heiltä vanhemmuus meni rimaa hipoen, eikä siihen löytynyt resursseja ja taitoja. Ja yhä useammalla lapsella on sama kohtalo, kun katsoo lasten ja nuorten pahoinvointia. Siinä tosiaan on menty perusvietit edellä, eikä järjellä ja suurimmat kärsinyt ovat viattomat lapset.