Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Varakas isovanhempi miksi et anna mitään lapsillesi tai lapsenlapsillesi?

Vierailija
25.10.2023 |

Taas oli aloitukseni poistettu ennen kuin ehdin lukea vastauksia. Tosi harmi, koska tämä aihe painaa minua ja ahdistaa. Yritän vain ymmärtää ajatusta käytöksen takana, ja se on tosi vaikeaa.

Meillä siis isovanhemmat, jotka ovat keskivertoa selvästi varakkaampia, suvussa on vanhaa rahaa, ovat sitä perineet molemmilta puolilta, mutta eivät meitä ole koskaan tukeneet mitenkään, eivätkä esim koskaan antaneet lapsenlapsilleen juuri mitään. Koskaan eivät kysele mitä haluaisivat lahjaksi tai tarvisivat jos kutsutaan synttäreille. Joskus ovat antaneet ihan jotain vanhaa rojua, josta jopa ovat puhuneet että haluavat eroon.

Me olemme perheenä olleet viime vuodet todella tiukilla yleisen taloudellisen tilanteen johdosta. Teen itse kahta työtä, samoin mieheni (ihmettelen, miten tätä pidetään trollina, kun tiedän monia omalla alalla työskenteleviä jotka tekevät useampaa työtä). Vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Lisäksi on tietenkin lapset hoidettavana ja omassa terveydessäkin on ollut haasteita.

Samalla isovanhemmat odottavat kuitenkin että heitä tullaan itsestäänselvyytenä nopeasti auttamaan kun tarvitsevat apua. Saattavat olla jopa vihamielisiä ja katkeria jos heitä ei päästäkään auttamaan. Vaikka yksinkertaisesti ei ole edes aikaa! Ja kyllä töytyy sanoa, että kun ei apua olla saatu ei pikkulapsiaikaan, ei silloin kun on ollut taloudellisesti tiukkaa, ei milloinkaan kun on ollut haasteita, niin ei rehellisesti edes huvita hirveästi olla auttamassa. 

Kommentit (153)

Vierailija
61/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän perheellä on vain miehen vanhemmat isovanhempina koska omani ovat kuolleet. Rahaa heillä on kuin roskaa eikä enää mitään talovelkoja ym., mutta koskaan eivät osta näille lapsenlapsilleen yhtään mitään, eivät siis _mitään_. En voi ymmärtää. 

Vierailija
62/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

En ymmärrä. Lisäksi kannattaisi alkaa siirtää lapsille varallisuutta jo verovapaana mitä voi, esim. lahjana maksimimäärä.

Olen vasta 40v itse ja nyt jo suunnittelen miten saisin minimoitua lasteni perintöverot. Meidän suvussa on aina mietitty fiksusti raha-asiat, mutta miehen suvussa ei ilmeisesti ajatella kuin omaa napaa...

Haluaako miehen varakkaat vanhemmat lahjoittaa rahaa ennemmin verottajalle kuin lapsilleen? Ei voi tietää.

Hyvä kysymys. Vai antavatko kaikki rahansa jonnekin hyväntekeväisyyteen? Itse luulen, että meidän tapauksessa tilanne on vaan se, että haluavat hallita varojaan hautaan saakka. Tuntevat siinä samalla sitten ylemmyyttä jälkeläisiään kohtaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Meidän perheellä on vain miehen vanhemmat isovanhempina koska omani ovat kuolleet. Rahaa heillä on kuin roskaa eikä enää mitään talovelkoja ym., mutta koskaan eivät osta näille lapsenlapsilleen yhtään mitään, eivät siis _mitään_. En voi ymmärtää. 

Ihan sama tilanne miehen vanhempien kanssa. Olen monesti ihmetellyt miksi eivät lapsenlapsilleen voi mitään antaa? Koskaan?  Mikä on oikeasti syynä tähän?

Ymmärrän jos eivät meitä sen kummemmin halua avustaa, kun haluavat että pärjäämme omillamme (kai nyt pärjäämme, kun ollaan tähänkin asti pärjätty, kun mitään apua ei olla koskaan saatu). Oma ikänsä sairaseläkkeellä ollut isäni antaa lapsille jouluna ja synttäreinä 50e jokaiselle, joka minusta on ihan liikaa ja olen jopa monesti kieltänyt antamasta, koska tiedän että hänellä ei ole ylimääräistä rahaa, mutta haluaa ehdottomasti antaa. Lapset ovat ikionnellisia tästä rahasta ja miettivät aina tarkkaan mihin sen käyttävät. Rikkaat isovanhemmat antavat korkeintaan konvehtirasian jouluna tai jotain muuta muutaman euron arvoista. Kyllä pieni lapsikin miettii, että hieman hullua että tämä menee näin päin, mutta oppivatpahan elämästä ja ihmisistä samalla.

Vierailija
64/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Juuri toissapäivänä siirsin  5000 euroa ennakkoperintöä lapseni tilille. Nuorella on työpaikka, mutta edessä on muutto toiselle paikkakunnalle ja muutoissa on aina ylimääräisiä kuluja.

En hilloa rahoja tileillä, vaan panen hyvää kiertämään.

Miksi ihmeessä laitoit ennakkoperintönä? Idioottimaista. Jos olisit laittanut 4999€ lahjana niin se olisi ollut verotonta. (kerran kolmessa vuodessa)

Nyt lapsesi joutuu tuosta maksamaan perintöveroja. Jos perintöä tulee alle tietyn summan, taitaa pyöriä jossain 250 000€ paikkeilla niin lahjavero on edullisempi kuin perintövero. 

Vierailija
65/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vääntäkääs nyt ihan rautalangasta miten miljönäärin lapsi voi olla kylmissään ja nälissään?

Mun lapset lähti kädestä suuhun elävästä  työläiskodista, silti heillä on nelikymppisenä omistusasunnot, taloudellinen asema hyvä, lapsilla pianot ja harrastukset, vaatteet päällä, lämmin koti, ruokaa riittävästi.   Ilman vanhempien apua.

Vierailija
66/153 |

Kuka tahansa voi olla nälissään. Et taida tietää elämästä mitään. Vaikka eihän tässä tosiaan ollut siitä kysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/153 |

Joku miljönäärin lapsi tuossa valitti perheensä olevan rahaton, kylmissään ja nälissään.

Eikö varakkaissa perheissä lapset opi elämänhallintaa kun aina on kaikkea ollut mitään yrittämättä?

Vierailija
68/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sori kommentti aiheen vierestä. Meillä molemmat isoäidit antavat ajoittain jotain pientä. Mitään ei ole ikinä pyydetty. Kiva kun antavat :)

Mutta!! Meitä ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan lapsen hoidossa (minun isä asuu ulkomailla ja miehen isä on alkoholisti , siksi puhun vain isoäideistä). Ei hätätilanteessakaan. Ei, että olisin päässyt vaihtamaan renkaat. Tekosyitä, tekosyitä. Ei että pääsisimme kummilapsemme ristiäisiin ilman lasta, noh, pidettiin sitten omaa lasta vuorotellen sylissä ja juostiin taaaperon perässä kesken ristiäistilaisuuden. Esimerkkejä olisi antaa lukuisia. Nyt kun on uusi vauvamme juuri syntymässä LA parin päivän päästä, ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan meitä. Vaikka itkin äidilleni puhelimessa, ei suostu. Suorastaan nautti tilanteesta, kun pystyi vedota, että hänet on kutsuttu oman siskonsa mökille ja haluaa mennä sinne. Joo tiedän, ei ole velvoitteinen auttamaan, tätähän tällä sivustolla hoetaan mantrana, että isovanhemmat eivät ole velvoitteisia auttamaan ikinä ja missään. Tuntuu kamalalta, että ihminen, jonka kaikissa tietokoneasioissa olen auttamassa, jonka pihatalkoissa olen vuosittain kahdesti, jota ajoin viime viikolla lääkärikäynnille - miten se ihminen voi ilkkua, että hän HALUAA mieluummin mennä mökille, kun tulla hoitamaan lapsenlastaan. Jos me ei saada ketään kaveria avuksi ja joudun todella synnyttämään yksin miehen jäädessä toisen lapsen kanssa kotiin, on sataprosenttisen varmaa, että siihen haaskaan katkeaa kaikki yhteys. Loppuu avunanto sinnepäin, eihän meilläkään ole VELVOLLISUUTTA auttaa, kun velvollisuus on ilmeisesti ainoa syy ikinä tehdä mitään kenenkään eteen. Vastenmielistä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Toiset on vaan itsekkäitä. Eikös se niin mene, että köyhä antaa vähästään ja rikas ei anna mitään paljostaan. Ahneus iskenyt vanhoilla päivillä. Voi olla yksinäistä kuolinvuoteella.

Niin ja sehän ei ole itsekästä ettei mene kuolinvuoteelle jos ei ole vanhemmiltaan rahaa saanut. Pata kattilaa soimaa, vaan miten se meni...

Vierailija
70/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanha raha ansaittu kovalla työllä ja jollakin some vaikuttajalla avustaminen hiukan helpompaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä teet työksesi jos tarvitset kaksi työtä, ja ilmeisesti myös puolisosi on työssä. 

Ei Helsinkin nyt niin kallis ole. Itse asun Töölössä, kaksi lasta, työskentelen varastossa, mieheni on taksikuski. Ihan hyvin eletään kahden työtätekevän palkalla. 

Vierailija
72/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Sori kommentti aiheen vierestä. Meillä molemmat isoäidit antavat ajoittain jotain pientä. Mitään ei ole ikinä pyydetty. Kiva kun antavat :)

Mutta!! Meitä ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan lapsen hoidossa (minun isä asuu ulkomailla ja miehen isä on alkoholisti , siksi puhun vain isoäideistä). Ei hätätilanteessakaan. Ei, että olisin päässyt vaihtamaan renkaat. Tekosyitä, tekosyitä. Ei että pääsisimme kummilapsemme ristiäisiin ilman lasta, noh, pidettiin sitten omaa lasta vuorotellen sylissä ja juostiin taaaperon perässä kesken ristiäistilaisuuden. Esimerkkejä olisi antaa lukuisia. Nyt kun on uusi vauvamme juuri syntymässä LA parin päivän päästä, ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan meitä. Vaikka itkin äidilleni puhelimessa, ei suostu. Suorastaan nautti tilanteesta, kun pystyi vedota, että hänet on kutsuttu oman siskonsa mökille ja haluaa mennä sinne. Joo tiedän, ei ole velvoitteinen auttamaan, tätähän tällä sivustolla hoe

Tuossa tilanteessa on ihan oikein katkaista avun antaminen isovanhempien suuntaan ilman huonoa omaa tuntoa. Auttaminen on kaksisuuntainen tie. Mutta on myös niin että jos toinen tarjoaa apua, ei siitä synny velvoitetta auttaa takaisin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Sori kommentti aiheen vierestä. Meillä molemmat isoäidit antavat ajoittain jotain pientä. Mitään ei ole ikinä pyydetty. Kiva kun antavat :)

Mutta!! Meitä ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan lapsen hoidossa (minun isä asuu ulkomailla ja miehen isä on alkoholisti , siksi puhun vain isoäideistä). Ei hätätilanteessakaan. Ei, että olisin päässyt vaihtamaan renkaat. Tekosyitä, tekosyitä. Ei että pääsisimme kummilapsemme ristiäisiin ilman lasta, noh, pidettiin sitten omaa lasta vuorotellen sylissä ja juostiin taaaperon perässä kesken ristiäistilaisuuden. Esimerkkejä olisi antaa lukuisia. Nyt kun on uusi vauvamme juuri syntymässä LA parin päivän päästä, ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan meitä. Vaikka itkin äidilleni puhelimessa, ei suostu. Suorastaan nautti tilanteesta, kun pystyi vedota, että hänet on kutsuttu oman siskonsa mökille ja haluaa mennä sinne. Joo tiedän, ei ole velvoitteinen auttamaan, tätähän tällä sivustolla hoe

Vähän hassu tää sepustuksesi.  Maalaat autettavan ja sairaan äidin jota joudut taapero mukana kyyditsemään lääkärille kun ei äiti pääse,  muutenkin autettava.

Sitten kiukuttelet kun tämä autettavassa kunnossa oleva  ei lupaudu taaperon vahdiksi kun menet synnyttämään.  Eli sulla on vanha äiti vaikka itse vasta perhettä perustat?

Se on kumma kun lapsia hankkii,  niiden perässä joutuu juoksemaan,  otramaan ne mukaan vaikka ristiäisiin.

Meillä ei ollut aikoinaan ketään kuka olisi auttanut enkä muista siitä raivonneeni.   Mies hoiti edelliset lapset kun kävin pyöräyttämässä uuden sairaalassa maailmaan. ( no ei meillä kun kolme)

Vierailija
74/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos vien auton renkaan vaihtoon tai korjaamolle tms.  Kai sen taaperon voi ottaa mukaan.    Eri asia tietysti  jos itse vaihtaa.

Puhut kuitenkin "meistä" ,  lapsella siis isä. Sori, se on aika avutonta jos ei kaksi aikuista pärjää taaperon kanssa vuorotellen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Sori kommentti aiheen vierestä. Meillä molemmat isoäidit antavat ajoittain jotain pientä. Mitään ei ole ikinä pyydetty. Kiva kun antavat :)

Mutta!! Meitä ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan lapsen hoidossa (minun isä asuu ulkomailla ja miehen isä on alkoholisti , siksi puhun vain isoäideistä). Ei hätätilanteessakaan. Ei, että olisin päässyt vaihtamaan renkaat. Tekosyitä, tekosyitä. Ei että pääsisimme kummilapsemme ristiäisiin ilman lasta, noh, pidettiin sitten omaa lasta vuorotellen sylissä ja juostiin taaaperon perässä kesken ristiäistilaisuuden. Esimerkkejä olisi antaa lukuisia. Nyt kun on uusi vauvamme juuri syntymässä LA parin päivän päästä, ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan meitä. Vaikka itkin äidilleni puhelimessa, ei suostu. Suorastaan nautti tilanteesta, kun pystyi vedota, että hänet on kutsuttu oman siskonsa mökille ja haluaa mennä sinne. Joo tiedän, ei ole velvoittei

No ei tuossa nyt autettavaa kuvaa tule jos on avuntarvetta tietokoneen kanssa ja omaa pihaa vielä hoidellaan. Plus mökkeillään ympäriinsä. Luulen, että ap on tarjoutunut ystävällisyyttään kuskaamaan ja sitä isompi juttu, ettei pieninkään huomioiminen onnistu vastapuolelta. Pieninkään ystävällisyyden ele, saati apu oikeasti tärkeässä asiassa.

Jos sinulla ei ollutkaan tukiverkostoa niin tuskin myöskään kokemusta siitä, kun suhde on täysin vailla vastavuoroisuutta silloin, kun itse teet muiden eteen. Se kyllä satuttaa, koska sillä viestitään että olet ei-tärkeä, olet arvoton etenkin verrattuna muiden tarpeisiin ja haluihin.

Vierailija
76/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Jos vien auton renkaan vaihtoon tai korjaamolle tms.  Kai sen taaperon voi ottaa mukaan.    Eri asia tietysti  jos itse vaihtaa.

Puhut kuitenkin "meistä" ,  lapsella siis isä. Sori, se on aika avutonta jos ei kaksi aikuista pärjää taaperon kanssa vuorotellen.

Ja aika avutonta myös jos ei ymmärrä mitään lukemaansa tyyliin koskaan. Sehän ei ollut ollenkaan se pointti tuossa. Monet vanhukset ovat vaan tunnevammaisia ja jotenkin sairaalla tavalla nauttivat siitä kun voivat ylimielisenä hallita tilanteita. Se on nähty niin monet kerrat.

Mutta haluan myös korostaa että kaikki eivät todellakaan ole sellaisia. Monella ystävälläni ihanat sydämelliset vanhemmat, jotka omasta halustaan oma-alotteisesti HALUAVAT auttaa nuoria perheitä ja viettää aikaa lastenlastensa kanssa ja esim osallistua heidän harrastustensa tukemiseen, joka on tosi järkevä kohde, eivät rahat mene kankkulankaivoon, jos sitä joku pelkäisi.

Vierailija
77/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Köyhänä ahdistuu kun lukee että olisi  velvollisuus auttaa hyvissä asemissa olevia lapsia ettei ole ilkeä ja itsekäs. 

Mutta jatkakaa,  moittikaa meitä keillä ei ole varaa "tukea ja auttaa "  lapsiamme joiden elintaso on korkeampi kuin itsellä koskaan. Mutta myös heidän ei tarvitse sitten auttaa, kunhan kerta vuoteen soittavat.

Höpöhöpö, ei tässä meitä moitita vaan niitä varakkaita joilla olisi mahdollisuus auttaavaan ei tahtoa.

Vierailija
78/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija wrote:

Sori kommentti aiheen vierestä. Meillä molemmat isoäidit antavat ajoittain jotain pientä. Mitään ei ole ikinä pyydetty. Kiva kun antavat :)

Mutta!! Meitä ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan lapsen hoidossa (minun isä asuu ulkomailla ja miehen isä on alkoholisti , siksi puhun vain isoäideistä). Ei hätätilanteessakaan. Ei, että olisin päässyt vaihtamaan renkaat. Tekosyitä, tekosyitä. Ei että pääsisimme kummilapsemme ristiäisiin ilman lasta, noh, pidettiin sitten omaa lasta vuorotellen sylissä ja juostiin taaaperon perässä kesken ristiäistilaisuuden. Esimerkkejä olisi antaa lukuisia. Nyt kun on uusi vauvamme juuri syntymässä LA parin päivän päästä, ei kumpikaan isoäiti SUOSTU auttamaan meitä. Vaikka itkin äidilleni puhelimessa, ei suostu. Suorastaan nautti tilanteesta, kun pystyi vedota, että hänet on kutsuttu oman siskonsa mökille ja haluaa mennä sinne. Joo tiedän, ei ole velvoitteinen auttamaan, tätähän tällä sivustolla hoe

Onko tämä joku uusi vanhusten "voimaantuminen" jossa toitottavat ja soveltavat tuota että heilläpäs ei nyt ole velvollisuutta auttaa ketään ja on täysin ok olla itsekäs, te ette voi sanoa siihen mitään! Sitähän täälläkin tosiaan hoetaan kuin jotain typerää mantraa. Ei ole minun velvollisuus, lälläslää!  Ovat koko ikänsä varmaan velvollisuudesta tehneet kaiken vaan ja nyt sitten saaneet henkisen vapautuksen siitä ja tämä on seuraus. Lapsetkin varmasti olleet velvollisuus vaan, jotka hankittu velvollisuudesta ja ehkä vanhuuden turvaksi. Unohtui vaan se, että yhtä lailla ei ole lasten velvollisuus auttaa ikääntyviä vanhempia, jos näin alkaa miettiä. Mutta sepä ei tietenkään olekaan sitten ole yhtä ok. 

Vierailija
79/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole mitenkään rikkaasta suvusta, mutta ollut tapana auttaa lapsia ja lapsenlapsia taloudellisesti, etenkin opiskeluvaiheessa. Niin teki 1910-l syntyneet isovanhempani ja myös 40-l syntyneet vanhempani. Tuntuu julmalta, että olisi mahdollisuus auttaa omia lapsia, mutta ei auttaisi. Itselläni ei ole kummemmin varallisuutta, mutta autan opiskelijalastani minkä voin. Perintöä minulta ei jää, ja autan muutenkin mieluummin nyt kun on tarve. Olen pahoillani niiden puolesta, joita ei tueta.

Vierailija
80/153 |
25.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti nuoret parit ottavat opikseen kun lukevat näitä eivätkä hanki lapsia.  Tajuavat mikä työ ja vaiva on lapsi, sitä joutuu ottamaan mukaan,  vahtimaan, juoksemaan perässä,  siihen menee rahaakin.

Ja jos oletus vielä on ollut että mummothan sen lapsen katsovat ja rahoittavat,  me vaan elellää kuin ennen ja käydään perjantaibileissä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi neljä