Mitä ihmettä tehdä kuolinpesän irtaimistolle, valokuville, kirjeille, muistoesineille? Pulassa ollaan

Jos kerran asunnon yhtiövastike on 2000€/kk niin kyllä minä ajan säästämiseksi harkitsisin ulkopuolisen avun käyttöä. Jos lapset on jossain 550km päässä ja heillä kaikilla työt ja lapsiperheen muut kiireet, niin eihän tuosta hommasta tule ikinä valmista, jos se jää viikonloppujen varaan. 

Kirjeitä ja sellaisia varten voi ostaa paperisilppurin ja silput sitten laittaa paperinkeräykseen. 

Jos kuolleella oli muistisairautta, niin kirjojen välistä ja muista jemmapaikoista voi löytyä rahaa. Näin oli äidilläni, joka nosteli automaatilta suuria summia ja sitten kotona pelästyi, kun tajusi, että tässä on paljon rahaa. Ja siihen päälle vainoharhat, että kotona käy jotain vieraita ja varkaita o_O

Vanhat puhelimet,kamerat ja koneet museoon,niitä keräillään ahkeraan!  Myyntipalstalle. Mutta valokuvia ym.miettikää,laittakaa ne laatikoihin ja varastoon. kunnes suurin suru mennyt ohi,sitten käytte ne läpi. Paljon voimia.

Meidän koti ei myöskään ole mummomuseo, vaikka sukulaiset niin olettivat. Vielä vuosien jälkeen, kun olimme ostaneet perikunnalta kiinteistön taloineen tavaroineen sain kyselyjä:

Myöhäiskeski-ikäinen veli: - onko kirjahyllyssä mun lasten ja minun kuvat? - missä mun koulutodistus on?

Myöhäiskeski-ikäinen sisko: - kato sieltä kirjoituspöydän laatikosta, siellä on se ja se.

Molemmille kerroin jo aiemmin, että kaikki vanhat kalusteet on roudattu jätteisiin. Paperit on käyty läpi yksi kerrallaan, ja mitään koulutodistuksia ei ole löytynyt.

Valokuvista sanoin, että eikö sulla reppana ole yhtään kuvaa lapsistas itselläsi tallessa? Luuletko tosissaan, että olen tehnyt alttarin valokuville sun naamastas ja lapsistasi. Iltaisin sytytän kynttilän alttarille, ja pidän hiljaisen hartaan hetken teitä muistellen.

Vierailija wrote:

En itse haluaisi juuri mitään mutta veli haluaa tiettyjä tavaroita ja sisko haluaa säilyttää kaikki muistojutut. 

 

Ja kysyn siis siksi, että nuo kirjeet ja päiväkirjat ovat niin henkilökohtaisia, etten haluaisi antaa kenenkään niitä lukea tai niihin kajota. Miten me voidaan ne käydä läpi ilman, että luetaan niitä? Ajatuskin tuntuu liian yksityisyyttä loukkaavalta. Polttaa ei voida, kun asutaan kaikki kerrostaloasunnoissa, samoin tuo tyhjennettävä, asunto on kerrostalossa. Ei ole takkaa eikä mahdollisuutta nuotioon. 

 

Koska kyseessä on meidän vanhempi, on nuo valokuvat pitkälti meidän lapsuudestamme. Jotain kuvia voisin itse ottaa mutta en mitään laatikollista. Olen itse vähän antimaterialisti ja vaalin muistoja mielessäni, en tarvitse siihen tavaraa. Mutta jotain noille täytyy tehdä, en uskalla antaa niitä kuolinpesänostajalle kun en tiedä mitä niille sitten tapahtuu. 

T

Ottakaa kuvat talteen. Niitä kaipaa seuraavat sukupolvet, jos ne hävitätte. Ne ovat tärkeimpiä asioita, joita kuolinpesän roinasta voi ottaa.

Tää on vähän ohis yksityiskohta, mutta minusta on kiehtova ajatus, että vanhempasi on valokuvannut kaikkea teidän lapsuutta, mahdollisia matkoja, juhlia, tapaamisia , mitä vain, niin paljon että täysinäisiä albumeja on 10 hyllymetriä. Ne pitää minun mielestäni ehdottomasti säästää! Sehän on historiaa, teidän omaa ja koko suomen.  Harrstiko vanhempasi jotain eli onko siellä esim kalastuskuvia satoja, tai lapin ruskaatkoja?

Pitää ottaa huomioon, että valokuvien kehittäminen maksoi aikoinaan ihan rahaa, toisin kuin nyt in. Se oli vanhemmaltasi ihan investointi muistoihin. Älä siis heitä roskiin!

Tuollaista tyhjennystä ei todellakaan kannata tehdä samaan tyyliin kuin oman kodin joulusiivousta, vaikka tekisi itse. Kannattaa tosiaankin tehdä niin, että aikaa yksi viikonloppu, koko viikonlopuksi paku käyttöön ja etukäteen sovitaan, minne kierrätyskelpoinen kama toimitetaan könttänä. Mahdollisesti säästettävä pikkusälä mätetään sellaisenaan muuttolaatikoihin ja nurkkaan odottamaan, sitten kierrätyskama pois, sitten niin monta kaatopaikkakeikkaa jäljelle jäävän tavaran kanssa kuin on tarvis. Säästölaatikot pakuun ja loppusiivous. Jos päättämättömyys vaivaa, niin ne tavarat säästöön ja mietitään sitten kotona.

Tuo onnistuu. Jokaikistä tavaraa ei jäädä siellä asunnossa miettimään ja kohtaloa pohdiskelemaan.

Tämä ei ole neuvo, mutta keskustelusta tulee mieleeni miten Ilana Aalto kirjoittaa blogissaan Paikka kaikelle hyvin kauniisti isoäitinsä kodista (https://paikkakaikelle.fi/2017/10/13/elamanmittainen-kuolinsiivous/)

Piparkakkukupit, sorsakosket ja lumihiutaleet ovat nyt minulla. Paikoiltaan siirrettynä esineiden merkitys muuttuu. Ne ovat kuuluneet kokonaisuuteen, jonka osia olivat isoäidin kodin tuoksu (Presidentti-kahvi ja Sun Light -saippua), sen äänet (televisiosta visailua tai Strömsö) ja esineiden muodostama kollaasi (kruunukalusteet, sohvan päällä ollut öljyvärimaalaus, viisikymmentäluvun kupuvalaisin, retrokirjahyllyn Päätalot ja puusta veistetyt norsut).

Kun kokonaisuus on poissa, esineet ovat kuin turisteja maassa, jonka kieltä ne eivät puhu. Kokonaisuudesta puuttuu tietysti myös se tärkein: kahvia tarjoava, vaatimaton, työteliäs, kovan elämän elänyt isoäitini. Hänet minä muistan muutenkin.

Välihuomautus: voisi myös olla kiva ottaa joitakin valokuvia vainajan kodista. (Tietysti riippuu siitä missä kunnossa koti on...) Ajattelen tätä siksi, että kun kummitätini kuoli, vaikka otimme talteen hänen valokuvansa - joita oli vähän, täti oli selvästi karsinut niitä - niin niiden joukossa kodista ei juuri ollut kuvia. Ja nyt kun koti on tyhjennetty, ei ole sitä kotiakaan tietenkään. Koti oli siistissä kunnossa, pari yleiskuvaa olisi mukavaa olla muistona. Nyt on sitten enää muistot.

Vierailija wrote:

Nuo tavarat ja asuntoo ovat teidän vasta perunkirjoituksen ja perinnön jaon jälkeen. Pidät aivan turhaan kiiretä, sillä jo sukuselvitykseen menee kuukausia. 

Hoidan muutama viikko sitten kuolleen lähiomaiseni perunkirjoitusasioita. Sukuselvitysten saamiseen meni alle kaksi vuorokautta siitä, kun tein tilauksen. Aika tosin vaihtelee eri keskusrekistereiden välillä, mutta kuukausia ei taida tällä hetkellä mennä missään, ellei tietoja tarvitse lähteä hakemaan ulkomailta.

Tuota sukuselvitystä minunkin piti kommentoida: ei todellakaan kestä sen saaminen mitään kuukausia. Teetimme perunkirjoituspalvelussa perukirjan laatimisen ja toimitimme kaikki liitteet sinne mutta tuon sukuselvityksen saantiin meni tosiaan pari päivää. Menehtymisestä perunkirjoitustilaisuuteen kesti tasan 1,5kk ja emme erityisesti kiirehtineet sen kanssa. Ja tämä tapahtui nyt kesä-syksyn aikana eli suht tuore juttu. 

Vierailija wrote:

Anteeksi, sanon nyt suoraan: En voi mitenkään käsittää sitä historiattomuutta,joka tästä keskustelusta henkii. Annetaan ohjeita jopa polttaa vanhat kirjeet ja valokuvat, omien vanhempien historia! Ne ovat arvokkainta, mitä taloudessa on. Kaiken muun voi korvata. 

 

Jokaiselle tulee eteen kysymyksiä, joita ei älynnyt aikanaan vanhemmiltaan ajoissa kysyä. Tässä roskiksi luokitellussa materiaalissa on sitä tietomateriaalia, jossa voi myöhemmin rauhassa tutustua jopa omaan lapsuuteensa. Pakkaisin itse tämän materiaalin ensimmäiseksi talteen. Ne merkkivaatteet, kipot ja kupit saa tarvittaessa kaupasta, ne joutavat roskiin tai kierrätykseen. Historiaa ja muistoja ei saa myöhemmin mistään kaupasta.

Roskaa ne ovat. Jos vanhempani olisi olleet historiallisesti merkittäviä niin heidän elämänsä olisi jo dokumentoitu.

Valokuvista ei ole paljon iloa tuleville sukupolville, jos niissä ei ole mitään tietoja. Pitäisi kirjoittaa nimet, aika, tilanne yms kuvan taakse. Muuten kuvien historia jää arvailujen varaan. Tämä myös vinkkinä niille, joilla on vanhoja esim heti sodan jälkeen syntyneitä sukulaisia. Kyselkää ja katsokaa yhdessä valokuvia.

Vierailija wrote:

Tää on vähän ohis yksityiskohta, mutta minusta on kiehtova ajatus, että vanhempasi on valokuvannut kaikkea teidän lapsuutta, mahdollisia matkoja, juhlia, tapaamisia , mitä vain, niin paljon että täysinäisiä albumeja on 10 hyllymetriä. Ne pitää minun mielestäni ehdottomasti säästää! Sehän on historiaa, teidän omaa ja koko suomen.  Harrstiko vanhempasi jotain eli onko siellä esim kalastuskuvia satoja, tai lapin ruskaatkoja?

Pitää ottaa huomioon, että valokuvien kehittäminen maksoi aikoinaan ihan rahaa, toisin kuin nyt in. Se oli vanhemmaltasi ihan investointi muistoihin. Älä siis heitä roskiin!

Mä periaatteessa ymmärrän pointtisi, mutta arvelen, että aloittajalla, hänen siskollaan tai veljellään ei ole kerrostaloasunnoissaan tilaa kymmenelle hyllymetrille valokuva-albumeja. Se määrä veisi paljon tilaa vatekaapeistakin, joten missäs vaatteita sitten säilytettäisiin? Ja vaikka ne albumit jaettaisiin tasan kaikille kolmelle, silti niitä olisi paljon. Monilla ei nykyisin ole enää edes kunnollisia kirjahyllyjäkään, joten ongelmaksi tässä kuten kaikissa muissakin vanhojen tavaroiden säilyttämisessä tulee: mihin ne laitetaan? Ja varsinkin, jos niitä on tarkoitus säilyttää sukupolvelle, jota ei ole kenties vielä olemassakaan. Viittaan tällä ketjussa oleviin kommentteihin suvun valokuvien, kirjeiden yms säilyttämisen tärkeydestä nuoremmille sukupolville. Omista lapsistaan ei voi etukäteen tietää, mitä he mahdollisesti josku 20-40 vuoden päästä arvostavat. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Anteeksi, sanon nyt suoraan: En voi mitenkään käsittää sitä historiattomuutta,joka tästä keskustelusta henkii. Annetaan ohjeita jopa polttaa vanhat kirjeet ja valokuvat, omien vanhempien historia! Ne ovat arvokkainta, mitä taloudessa on. Kaiken muun voi korvata. 

 

Jokaiselle tulee eteen kysymyksiä, joita ei älynnyt aikanaan vanhemmiltaan ajoissa kysyä. Tässä roskiksi luokitellussa materiaalissa on sitä tietomateriaalia, jossa voi myöhemmin rauhassa tutustua jopa omaan lapsuuteensa. Pakkaisin itse tämän materiaalin ensimmäiseksi talteen. Ne merkkivaatteet, kipot ja kupit saa tarvittaessa kaupasta, ne joutavat roskiin tai kierrätykseen. Historiaa ja muistoja ei saa myöhemmin mistään kaupasta.

Samaa mieltä, kunkin ihmisen/suvun historia on tärkein.

Kaikki krääsä on halpaa siihen verrattuna.

Itse olemme lukeneet vanhojen kuolleiden omaistem

Teitä ei siis kirjesalaisuus koske ja yksityisyydensuoja on jonkinlainen vitsi?

Vierailija wrote:

Valokuvat, käsinkirjoitetut kirjeet/postikortit ja päiväkirjat ovat erittäin uniikkeja asioita. Pieniä ikkunoita/televisioita menneiden ihmisten elämään ja arkeen. Ne kannattaa säästää tai myydä keräilijälle.

Mä just heinäkuussa hävitin kaikki omat päiväkirjani sekä kirjeet, joita olin saanut. Yhden kirjeen säilytin. Sen olin saanut mun isoäidiltäni. Hän oli kirjoittanut sen ja postittanut äidilleni (olin 8-vuotias, kun isoäitini kuoli) ja pyytänyt, että äiti antaa kirjeen mulle, kun tulen aikuiseksi. Äiti oli silloin 1960-luvun lopulla laittanut kirjeen väliin mun syntymätodistukseni ja myös sen säilytin. Valokuvien suhteen mulle kävi aikoinaan onni onnettomuudessa, kun olin unohtanut valokuvalaatikon lattialle ja kannen auki. Silloinen kissani kävi siellä laatikossa pissalla ja kaikki irrallaan olevat valokuvat päätyivät silloin roskiin. On mulla muutama valokuva-albumi, mutta olen niistäkin miettinyt, että osan kuvista hävitän. Säästän rippikuvat, yo-kuvat yms, mutta en mitään valokuvia jostain juhannusfestareilta tms. En mä niitä ole itsekään katsellut enää vuosikymmeniin, joten hyvin joutaa pois. En todellakaan halua, että mitään mun yksityiselämääni liittyvää myytäisiin keräilijöille. 

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Vierailija wrote:

Tää on vähän ohis yksityiskohta, mutta minusta on kiehtova ajatus, että vanhempasi on valokuvannut kaikkea teidän lapsuutta, mahdollisia matkoja, juhlia, tapaamisia , mitä vain, niin paljon että täysinäisiä albumeja on 10 hyllymetriä. Ne pitää minun mielestäni ehdottomasti säästää! Sehän on historiaa, teidän omaa ja koko suomen.  Harrstiko vanhempasi jotain eli onko siellä esim kalastuskuvia satoja, tai lapin ruskaatkoja?

Pitää ottaa huomioon, että valokuvien kehittäminen maksoi aikoinaan ihan rahaa, toisin kuin nyt in. Se oli vanhemmaltasi ihan investointi muistoihin. Älä siis heitä roskiin!

Mä periaatteessa ymmärrän pointtisi, mutta arvelen, että aloittajalla, hänen siskollaan tai veljellään ei ole kerrostaloasunnoissaan tilaa kymmenelle hyllymetrille valokuva-albumeja. Se määrä veisi paljon tilaa vatekaapeistakin, joten missäs vaatteita sitten säilytett

Onhan noita digitoimispalveluitakin olemassa, mikä voisi helpottaa AP:tä, mutta toisaalta sitten kymmenien albumien digitointi varmaan maksaisi kanssa aika paljon...

Laittakaa kaikki mainitut tavarat kauniisti laatikkoon ja pidätte myöhemmin läheisten kanssa "muisteluillan", jokainen voi ottaa haluamansa (kuvia, esineitä ..), loput poistoon.

Vierailija wrote:

Laittakaa kaikki mainitut tavarat kauniisti laatikkoon ja pidätte myöhemmin läheisten kanssa "muisteluillan", jokainen voi ottaa haluamansa (kuvia, esineitä ..), loput poistoon.

Todennäköisesti sitä tavaraa on yksi pakettiautollinen, kun pelkkiä valokuva-albumeitakin on tolkuton määrä. Eipä taida kenenkään sisaruksen luona niille tilaa.

Vierailija wrote:

Valokuvat, käsinkirjoitetut kirjeet/postikortit ja päiväkirjat ovat erittäin uniikkeja asioita. Pieniä ikkunoita/televisioita menneiden ihmisten elämään ja arkeen. Ne kannattaa säästää tai myydä keräilijälle.

Onneksi olen hävittänyt omat päiväkirjat ja kirjeet jo aikoja sitten. Olisi tarpeeksi paha jos joku sukulainen olisi lukenut ne, saati sitten että olisi myyty jollekin keräilijälle.

Epäilen suuresti, että kenelläkään olisi tilaa kymmenelle hyllymetrille valokuva-albumeja kerrostalokämpässä!  Itsellä on noin 10 albumia omassa kerrostalokämpässä, eivätkä ne vie muutamaa hyllyä enempää. Ap ei kerro kämpän kokoa. On eri asia tyhjentää yksiö kuin 140 neliön kämppä. Tosiaan kirjojen ja paperien seassa voi olla osakekirjoja, jopa rahaa. Ei niitä kannata nakella roskiin ilman läpikäyntiä!